| |  | |
23.01.12, 22:32
|
#1 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2009
Viestejä: 5073
| Vihreitä ajatuksia
Sain sähköpostiini tämän:
Marketin nuori kassa kehotti vanhempaa naishenkilöä ottamaan seuraavalla
kerralla oman kauppakassin, koska kauppa on päättänyt olla enää satsaamatta ympäristölle haitallisiin muovikasseihin.
Hämmentyneenä vanha rouva selitti anteeksipyydellen, ettei hänen
nuoruusaikoinaan ollut tietoakaan Vihreästä Ajattelutavasta. Kassa vastasi: "Sehän meidän ongelmamme juuri on, kun te ette aikanaan välittäneet tarpeeksi ympäristöstä."
Oikeassahan hän oli - ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia. Siihen aikaan me palautimme maitopullot, juomapullot ja olutpullot kauppaan, joka sitten lähetti ne meijeriin tai tehtaaseen pestäväksi ja steriloitavaksi ja täytettäväksi, jotta samoja pulloja voitiin käyttää yhä uudelleen. Niitä siis todella kierrätettiin.
Mutta ei meillä mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.
Me kävelimme kerroksiin kaupoissa ja virastoissakin, koska joka paikassa ei ollut rullaportaita. Ostoksillekin menimme kävellen emmekä hypänneet 300-hevosvoimaiseen autoon aina kun piti mennä parin korttelin päässä olevaan lähikauppaan.
Mutta kassa oli ihan oikeassa, emme me mitään vihreitä ajatuksia miettineet.
Lastenvaipatkin siihen aikaan pestiin, koska ei ollut näitä kertakäyttöisiä. Pyykki kuivattiin narulla eikä energiasyöpössä 220 voltin virtaa käyttävässä vempaimessa - tuuli- ja aurinkovoima kuivasivat vaatteet ihan oikeasti. Lapset saivat vanhempien sisarustensa pieniksi jääneet vaatteet, eivät aina upouusia.
Mutta eihän meillä silloin tosiaankaan ollut mitään vihreitä ajatuksia.
Siihen aikaan meillä oli vain yksi televisio tai radio, ei vastaanotinta joka huoneessa. Ja teeveeruutukin oli jokseenkin nenäliinan kokoinen, eikä koko Pirkanmaan. Keittiössä tehtiin ruokaa ja hämmennettiin ja sekoiteltiin käsin, koska ei ollut sähkökoneita apuna joka käänteessä.
Kun pakkasimme jotain herkästi särkyvää postipakettiin, käytimme vanhoja
sanomalehtiä suojaamaan lähetystä, koska ei ollut styroksia tai kuplamuovia.
Emmekä me ruohoakaan leikanneet bensiiniä polttavalla koneella. Meillä oli
työnnettävä käsikäyttöinen ruohonleikkuri tai viikate. Me pidimme lihaskuntoa yllä työnteolla emmekä kuntosalin sähköisillä juoksumatoilla.
Oikeassahan kassa siis oli, ei meidän päässämme mitään vihreitä ajatuksia
silloin ollut.
Me joimme lähteestä tai vesikraanasta kun janotti, sen sijaan että olisimme joka kerta käyttäneet muovi- tai pahvimukeja. Täytimme täytekynät musteella emmekä ostaneet heti uutta kynää kun muste loppui. Ja vaihdoimme partahöylän terän heittämättä koko kapinetta roskiin kun terä tylstyi.
Siihen aikaan ihmiset käyttivät ratikkaa tai linja-autoa matkantekoon, ja
lapset menivät kouluun polkupyörillä tai jalan eikä äidin tarvinnut hoidella heidän takiaan 24-tunnin taksipalvelua. Kotona oli yksi tai kaksi pistorasiaa eikä kokonaista rivistöä jos vaikka minkälaisille elektronisille laitteille. Eikä tarvinnut käyttää mitään tietokoneohjattua vempainta, joka on yhteydessä tuhansien kilometrien päässä avaruudessa olevaan satelliittiin, jotta löytäisi lähimmän pitsapaikan.
Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisia me olimme, kun meillä ei ennenvanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia?
| |
| | |
23.01.12, 23:39
|
#2 (linkki)
| | Killing Whispers
Rekisteröitynyt: 07/2008 Sijainti: In the darkest shadows...
Viestejä: 6590
|
Niinpäniin, ennen olivat asiat paremmin :(
Ei ollut vihreitä ajatuksia, oli vain vihreitä tekoja.
Nyt on vain vihreitä ajatuksia ilman vihreitä tekoja.
| |
| | |
24.01.12, 00:21
|
#3 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 05/2010
Viestejä: 119
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Awa*
Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisia me olimme, kun meillä ei ennenvanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia? | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Varjotar Niinpäniin, ennen olivat asiat paremmin :(
Ei ollut vihreitä ajatuksia, oli vain vihreitä tekoja.
Nyt on vain vihreitä ajatuksia ilman vihreitä tekoja. | en nyt tajunnut oliko noi viestit vitsejä vai ei.
mielestäni myös nuori sukupolvi intensiivisesti kierrättää, säästää sähköä, vettä ja luontoa monin tavoin... en itse kyllä ole kuullut nuorten tekevän sitä vanhempien tekojen takia, vaan siksi että tulevaisuus olisi parempi. siis ei eletä menneessä syyllistäen, vaan nyt ja tulevaa ajatellen.
*muokkauslisäys* kai noi kuitenkin oli vitseinä laitettuja...
| |
| | |
24.01.12, 07:36
|
#4 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 1969
|
Vaikka yksilöiden omilla vihreillä valinnoilla on merkitystä, kuten sillä että autoileeko, käyttääkö lämmitysenergiana öljyä vai maalämpöä tai ostaako muovipussia, on tärkeintä tehdä kansalaisille mahdolliseksi erilaiset energiaa säästävät vaihtoehdot ja tukea väestöä siirtymään ekologisiin vaihtoehtoihin.
Minkälaisia ratkaisuja verotukselliseti tuetaan?
Tärkeimmät päätökset tehdään hallitustasolla.
| |
| | |
24.01.12, 20:45
|
#5 (linkki)
| | Killing Whispers
Rekisteröitynyt: 07/2008 Sijainti: In the darkest shadows...
Viestejä: 6590
|
Minä käsitin tuon viestin niin, että ennen todellakin kunnioitettiin luontoa, mutta tänä päivänä ei.
Miksikä? Ennen ei ollut mikään kertakäyttöistä. Tänä päivänä sitä on kaikki.
Ennen ei oltu niin riippuvaisia autoista, sähköstä, tietokoneesta, digitaalisuudesta, automaattisuudesta ja muusta jonninjoutavasta kuten tänään.
Ennen ei ollut tosiaan vihreitä ajatuksia, oli oikeasti elämä.
Tänä päivänä on vain ajatuksia oikeasti tekojen sijaan.
| |
| | |
24.01.12, 23:12
|
#6 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 05/2010
Viestejä: 119
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Varjotar Minä käsitin tuon viestin niin, että ennen todellakin kunnioitettiin luontoa, mutta tänä päivänä ei. | Eikö? tai siis mulla on eri kokemus. kun ympäristööni: lähi- ja etäpiiriinikin, kattelen. Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Varjotar Miksikä? Ennen ei ollut mikään kertakäyttöistä. Tänä päivänä sitä on kaikki.
Ennen ei oltu niin riippuvaisia autoista, sähköstä, tietokoneesta, digitaalisuudesta, automaattisuudesta ja muusta jonninjoutavasta kuten tänään.
Ennen ei ollut tosiaan vihreitä ajatuksia, oli oikeasti elämä.
Tänä päivänä on vain ajatuksia oikeasti tekojen sijaan. | Kertakäyttökamaa tietty tuotetaan nyt paljon, mutta ainakin tosi moni ympärilläni miettii paljon yksittäisen tavaran ostoa, sen käyttöä ja loppukierrätystä tai uusiomyyntiä tai -antamista eteenpäin. JA tekee sen. Ehkä sitten olen vanhaa sukupolvea, tosin uskon että ipanammekin oppii saman mitä vanhemmat painottaa jokapäiväisessä elämässä.
ennenvanhaan saatettiin käyttää pitkään ja hartaasti saastuttavampia systeemejä, nyt on energiaa, vettä ja ilmaa säästävämpiä menetelmiä. siis mitä yritän sanoa on että liian mustavalkoista on mun mieleen sanoa että ennen oli pelästään valoista ja nyt on vain mustaa. harmaata oli pakokaasu ennen ja sitä se on nytkin ;)
siis kokemani mukaan moni sekä ajattelee että tekee vihreitä tekoja tänäpäivänä. eikö se juuri ole sitä tulevaisuuden tietoisuuden nousua?
| |
| | |
24.01.12, 23:19
|
#7 (linkki)
| | Voima kanssamme
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Henkimaailma
Viestejä: 20436
|
Kun ihminen alkaa muistelemaan menneitä nykyisyyttä kritisoiden ja pitämään nuorempaa sukupolvea arvostelun kohteena, on se merkki siitä että alkaa olemaan elämänmittari ja elämänhalu jo ehtoopuolella.
| |
| | |
24.01.12, 23:33
|
#8 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 05/2010
Viestejä: 119
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sem Kun ihminen alkaa muistelemaan menneitä nykyisyyttä kritisoiden ja pitämään nuorempaa sukupolvea arvostelun kohteena, on se merkki siitä että alkaa olemaan elämänmittari ja elämänhalu jo ehtoopuolella. | ikävä kyllä miullakiin on yx tuollainen kokemus, siis ikävää siinä mielessä että nykyisyyttä kritisoiva on eräs tärkeä henkilö ihan miun vierestä. ei taida siinä omegat enää auttaa, niin se menee ja myö vissiin tullaan perässä. voihan d'ohh.
| |
| | |
24.01.12, 23:45
|
#9 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 1969
|
50 - 60 -luvuilla ruiskutettiin sumeilematta DDT:tä, kun oli viimeinkin löytynyt semmoinen myrkky jolla saatiin tuholaiset hävitettyä Suomesta!
| |
| | |
25.01.12, 19:17
|
#10 (linkki)
| | Killing Whispers
Rekisteröitynyt: 07/2008 Sijainti: In the darkest shadows...
Viestejä: 6590
|
Autojen määrä on kaksin- vai peräti kolminkertaistunut noista ajoista ja viiden hengen autolla ajetaan yksin. Kaupungit kasvavat, teitä ja taloja rakennetaan- luonto häviää samalla kun julkiset liikennevälineet ajetaan alas.
Elektroniikka on kertakäyttöistä, kaiken pitää olla uutta. Vaatteet ovat kertakäyttöisiä, muovia tulee valtavasti kun kaikki pakataan viiteen kertaan.
Sinällään pelkät vihreät ajatukset ovat yhtä tyhjän kanssa, kun kuitenkin ongelman laajuus on niin mahdottoman suuri eikä kukaan halua pistää tikkua ristiin auttaakseen. Kunhan vaan oma napa loistaa.
Ei tahdo olla kunnollisia mahdollisuuksiakaa toteuttaa kaikkea, millä voisi omaa hiilijalanjälkeään keventää omalta osaltaan. Siksi, koska ketään ei tahdo kiinnostaa. Siellä, mistä tämän ajatuksen pitäis lähteä, ei tunneta muutenkaan järkeä.
| |
| | |
26.01.12, 20:34
|
#11 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 07/2006 Sijainti: Noiruttu Pohojammaa
Viestejä: 14935
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Varjotar Sinällään pelkät vihreät ajatukset ovat yhtä tyhjän kanssa, kun kuitenkin ongelman laajuus on niin mahdottoman suuri eikä kukaan halua pistää tikkua ristiin auttaakseen.
. | No ei tietenkään halua, kun elintaso laskis niin maan perkeleesti.
__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon
| |
| | |
26.01.12, 22:31
|
#12 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 05/2010
Viestejä: 119
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Varjotar
Sinällään pelkät vihreät ajatukset ovat yhtä tyhjän kanssa, kun kuitenkin ongelman laajuus on niin mahdottoman suuri eikä kukaan halua pistää tikkua ristiin auttaakseen. | Eikö mielestäsi kukaan? =/ Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Varjotar Kunhan vaan oma napa loistaa. . | Niinkö mielestäsi? =/ Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Varjotar Ei tahdo olla kunnollisia mahdollisuuksiakaa toteuttaa kaikkea, millä voisi omaa hiilijalanjälkeään keventää omalta osaltaan. Siksi, koska ketään ei tahdo kiinnostaa. Siellä, mistä tämän ajatuksen pitäis lähteä, ei tunneta muutenkaan järkeä. | Päättäjätaso on iso taso, mutta myös ruohonjuuritasomme, miun mielestä me voidaan vaikuttaa.
| |
| | |
28.01.12, 17:49
|
#13 (linkki)
| | Voima kanssamme
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Henkimaailma
Viestejä: 20436
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sydis Eikö mielestäsi kukaan? =/ Niinkö mielestäsi? =/
Päättäjätaso on iso taso, mutta myös ruohonjuuritasomme, miun mielestä me voidaan vaikuttaa. | Arvoon arvaamattomaan tulee nousemaan suurien massojen äänestäminen omilla jaloillaan. Se on tilanne jonka markkinavoimat vielä joutuvat ottamaan tosissaan.
| |
| | |
28.01.12, 18:15
|
#14 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2009
Viestejä: 5073
|
Tuotantolaitokset valmistavat vain tuotteita, mitä me yksilötasolla haluamme. Toki nykyaikaisin markkinoinnin keinoin paljon kuluttajia ohjataan. Niin on aina tehty. Meitä jokaista varamaan ärsyttää nykyinen sähköinen viestintä, mainokset kun pomppaavat ihan silmille ja iholle saakka.
Nyt ovat muodissa mm tekoripset ja kaikenmaailman ripsipidennykset, tissi-implantit ja kauneusleikkaukset, mutta useimmat uuden auton havittelijat vähäpäästöisiä autoja Suomessa nyt haluavat, mutta luulen että pääosin vain verotussyistä.
Kiitollinen olen, kun lähiruoasta on tullut tavoittelemisen arvoista, suorastaan trendi. Paikkakuntani luomupiiriin olen itsekin liittynyt. Näiden ruokien jakamisesta vastaavat vapaaehtoiset, palkattomina toimivat piiriläisemme lähikaupassamme. Kaunis kiitos kauppiaalle, kun tilaansa kanssamme näin jakaa, ilmaiseksi vieläpä.
Muistakaatte, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
| |
| | |
31.01.12, 13:29
|
#15 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 01/2009
Viestejä: 6527
|
aivan turhahan on koittaa palata esim aikaan ennen sotia tms. omavaraistaloutta toki tuolloin oli nykyistä enemmän.
mutta mie näkisin asian niin, että tänä päivänä ollaan paljon valveutuneempia ympäristön, kierrätyksen ja esim luomun kanssa, kuin 20 vuotta sitten. hurjaa aikaa se 80-luvun nousukausi oli, josta sitten tuotoksia saatiin maksaa minun nuoruusaikanani, eli 90-luvun alkupuolella.
| |
| | | | |