Isabella

Hei kaikille pitkästä aikaa!

Ajattelin kysyä täältä, onko muilla kokemusta omien lasten näkemisestä henkimaailmaan? Minulla on 3-vuotias poika, joka ilmeisesti näin tekee.

Hän kertoo näkevänsä "pikkuisia" ja tuijottelee tyhjyyteen. Itse en niitä näe, mitä ne sitten ovatkaan.

Lapsethan ovat herkempiä näkemään verhon toiselle puolelle kuin aikuiset.

Onkos kokemuksia?

Lämmöllä, Isabella

love_fortune

Hei!

Niinhän sitä sanotaan että lapset ovat herkempiä ja avoimempia henkimaailman jutuille, tuossa Helena Luukkosen linkki, missä kerrotaan Kristallilapsista.

Helena Luukkonen :: Ilon Lapset

Uskoisin kuitenkin että lapsi kuin lapsi on niin lähellä vielä sitä henkimaailmaa, toisinkuin taas me aikuiset arkisten askareittemme ja huoliemme kanssa, että oli Kristalli tai ei, niin yhteys on mahdollista.

Toisaalta täytyy myös antaa tähän toinenkin näkökanta, että lapsillahan on hyvin, hyvin rikas mielikuvitus. Esim. minun poikani yli 10 vuotta sitten leikki aina välillä näkymättömien "pikku-ukkojen" kanssa.
Kerran hänen leikkiessään olivat pikku ukot vaarin peiton päällä ja tähän vaari sanoi että hänhän ei tuollaisten pikku-ukkojen kanssa nuku ja heilautti peittoa leikkimielisesti.
Pikkuisenihan sai hirmuiset slaagit tästä ja nosti jokaisen kuvitellun pikku ukkelin takaisin sängylle... että ota näistä selvää :)

... muistoja 13 vuoden takaa... ;)

Isabella

Kiitos viestistäsi. Niin, ainakin suuret todella siniset silmät lapsellani on ja saattaahan hän kristallilapsi ollakin.

joanna*

mulla itselläkin oli lapsena mielikuvituskavereita ja koko iän ollut vilkas mielikuvitus ja unimaailma. se auttaa suhtautumaan myös oman lapsen (5v. poika) juttuihin. tuossa reilu 3-vuotiaana hän puhui omista unistaan aivan kuin olisi oikeasti kertonut jostain edellisistä elämistään tms.

yliluonnolliset puolella olen kirjoittanut jotain lapsestani ja suhtautumisestani ketjuun Kristallilapset. tähän en viitsi sitä nyt liittää, mutta voi olla, että tuolta toisilta osioilta saa enemmän kommentteja aloittamaasi aiheeseen.

toki olisi suotavaa, että tähänkin vastaisivat he, keillä on taito kokemuksensa lauseiksi värkätä.

Isabella

Kiitos Joanna vastauksestasi. Pojallani on myös yksi mielikuvituskaveri, mutta tämä on erilaista. Tänäänkin taas sängyssä totesi noita pikkuisia näkevänsä, ne kuulemma leikki ja lensi. Sanoin hänelle, etten itse niitä näe, johon poika tuumasi , että : Tiedän, mutta minä näen =).

Sem

Se on aivan luonnollista lapsille. Oletko valmis olemaan luonnollinen ja näyttämään elämänkokemuksellasi tietä mitä tulette kulkemaan?

Tämä on tärkein kysymys ja tulee määrittelemään tulevaisuuden kuinka yhteinen Tienne kulkee Voimassa.

Isabella

Kiitos Sem vastauksestasi, itse uskon olevani valmis tukemaan poikaani tiellänsä, mutta mieheni ei varmastikaan ole. Hän paheksuu suorastaan kaikkea yliluonnollista, eikä usko ollenkaan.

Sem

Sinun tehtävä on luoda yliasiasta luonnollinen, muutoin te olette aina vastakarvassa. Te olette perhe, ja perhe on mitä vahvin yksikkö kun se toimii mitä Voimassa voi vain olla. Älä aliarvioi vaan käytä taitojasi mitä parhainpäin ja olkaa yhdessä elämänne kauneus. Ei sinun Voimasi ole kovin kummoinen ellei se saavuta läheisiäsi kaikessa mikä teille tärkeätä on. Poikasi ja miehesi sinut rakentavat, kuten sinä myös heitä.

Voima kanssanne.

joanna*

voisithan joskus kysellä näistä lapsesi näkemistä "ystävistä" enemmänkin. hän ehkä puhuisi ja selvittäisi omia ajatuksiaan. minä en aina edes tunnusta jos en ymmärrä lapseni juttuja. kuuntelen vaan kiinnostuneena ja hymyilen. tosin olen aika kova keksimään itsekin selityksiä ja juttuja.

nyt lapselle tuntuu olevan tärkeätä katsella vauva-aikaisia valokuviaan, joissa vielä olimme hänen isänsä kanssa yhdessä. tietynlaista terapiaa kai hänelle. ei hän pienempänä kysellyt mitään erostamme, vasta tuossa 4-vuotiaanaa.

nyt meni vähän ohi aiheen taas, mutta lapsiaiheessa kuitenkin :)

Isabella

Itsepä ajattelen kuitenkin niin, että jokainen kulkee valitsemallaan tiellä, eikä minun asiani ole siihen puuttua. Eli mieheni olkoon vastakarvainen, jos niin parhaakseen kokee. En usko minun tehtäväni olla mieheni käännyttäjä mihinkään suuntaan.

Sem

Kääännyttäminen on kovin negatiivinen sana. Tulee ihan uskonto ja politiikka mieleen. Ei elämä ole käännyttämistä vaan sen avartamista. Eli juuri sitä luonnollista elämistä yhdessä.

love_fortune

Hei Isabella,

Olen kanssasi samaa mieltä miehen näkemysten kanssa ja se mitä lapsen näkyihin tulee, katsoisin lapsen ihmiskehityksen kannalta parhaaksi, katsoa rauhassa sivusta mitä tapahtuu. En siis lähtisi häntä rohkaisemaan tai tukahduttamaan suuntaan tai toiseen.

Mikäli nämä asiat ovat osa häntä nyt tai tulevassa, niin... ne tulevat kyllä aikanaan pintaan nousemaan kuitenkin. Välillä voi olla hiljaisempia ja juurrettavimpia ihmiselon hetkiä elämän aikajanassa, ja välillä "heräämisen" hetkiä...

Olen tätä mieltä uskonnollisen lapsuuden elänneenä, itse tieni lopulta etsineenä, jonka etsintä jatkuu ja jatkuu aina vain. Sehän tästä mielenkiintoista tekee :) elämästä siis... :)

Isabella

Kiitos vastauksestasi Love_fortune. Olen samaa mieltä kanssasi, paras on kun ei kiinnitä liikaa huomiota suuntaan tai toiseen.

Varjotar

Täällä yksi jo aikuiseksi kasvanut kristalli. Monta asiaa jotka pitivät kohdallani paikkansa tuossa linkitetyssä tekstissä, mutta toisaalta oli ihan höpöhöpöäkin.

Valkoinen susi-60

Minun lapsi kertoi tuon ikäisenä siitä, kuinka hän oli "ennen" elänyt. Hän kertoi siitä perheen ulkopuolisillekin. En kirjoittanut niitä muistiin ja nyt muistan vain pätkittäin hänen kertomistaan asioista. Siitä on nyt 30vuotta. Kuuntelin hänen juttujaan, mutta en kannustanut muistelemaan.

Kirjoita johonkin muistivihkoon hänen kertomiaan juttuja, et kuitenkaan muista niitä vuosien kuluttua.
Valkoinen susi

joanna*

Valkoinen susi, siulla taitaa olla samanikäistä jälkikasvua kuin mitä itse olen :). me tehtiin aikanaan joskus äitin kanssa niin, että mie sanelin mitä piti kirjoittaa ja siitä tuli ihan satukirja miun sanelemana, mutta en tiedä missä tuo kirja nykyisin sijaitsee :/

Valkoinen susi-60

Onhan minulla vuonna 1969, 1970 ja 1978 syntyneet. Tuo -69 syntynyt ei ole enään täällä maan päällä, vaan osa maailman kaikkeutta.

Te olette sitten tehneet sadutusta, sinä kerroit ja äitisi kirjoitti muistiin. Toivottavasti kirja on tallella.
Valkoinen susi

joanna*

tuo sadutus on hauska termi :)

juu, miekin olen niitä seitkytluvun lapsia, joita joskus väliinputoojiksi sanotaan. mutta oli meillä kyllä mahtava aika elää lapsuusaika, sitä mieltä kuitenkin olen. oikeestaan viimeinen aika ennen teknologian ryöpsähdystä.

Vesimies -70

Tuosta sadutuksesta on kirjakin:


SADUTUS : AVAIN OSALLISTAVAAN TOIMINTAKULTTUURIIN KARLSSON, LIISA2003
Miks me seiskytluvun lapset muka väliinputoajia ollaan? Minkä asioitten väliin? Emmä oo mun mielestä mihinkää väliin pudonnu. :D

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

vaihtonikki

Miksihän itselle tuntuu niin vieraalta alkaa erittelemään ihmisiä erityisiin luokituksiin: indigot, kristallit, sateenkaarilapset, timantti- ja platina-säteet jne.

Haluaisin jotenkin nähdä jokaisen ihmisen erityisenä ja erilaisena, enkä nostaa mitään muita ylevämmäksi tai paremmaksi.

Onhan empaattisia parantajiakin joilla on psyykkisiä kykyjä ollut hyvin paljon jo ennen vuotta 1995 ja lapsia jotka ovat herkkiä, näkevät auroja tai ovat mediaalisia. Vähän vieras ajatus siksi itselleni.

Kaikki lapsethan ovat herkkiä omalla tavallaan. Varmaan tärkeintä on pyrkiä erottamaan mielikuvitus todellista tietämisestä ja yhteydestä. Lapsilla mielikuvitusmaailma on niin vilkas.

vaihtonikki

Haluan ajatella, että asiat kuuluvat luonnollisena osana elämään. Me jokainen olemme erilaisia herkkyydessämme ja meillä on taitoja aktiivisena tai taitoja uinuvana.

Omatkin lapseni ovat nähneet ja kuulleet asioita. Pitää olla vain herkkänä milloin on kyse mistäkin. Tarkkailla lapsen ilmeitä ja sanoja, milloin on aito hämmästys ja yllätys lapselle itselleenkin ja milloin hän tempautuu kehittelemään juttuja eteenpäin.

Yksi lapsi on hyvin käynyt vuoropuhelua Jumalan kanssa ja tietää asioita. Uskoisin hänellä olevan jotain herkkyyksiä, joita hän voi myöhemmin kehittää. Haluan silti hänen mahdollisimman tavallisen lapsuuden, jossa osaisin suhtautua oikein häneen ja tukea tarvittaessa kasvussaan ja kehityksessään.

Toinenkin oli pienempänä herkistynyt ja on tuntenut selväsit energioita - nähnytkin jotain hahmoja metsässä ja asunnossa, mutta nyt vanhempana on etääntyneempi kausi kasvussa.

Meillä on toiminut hyvin se, että ottaa lapsen tunteet ja ajatukset kuulleeksi siinä hetkessä, kun ne tulevat hänelle aktiivisesti mieleen ja tunteisiin. Kun lapsi todella on siis itsekin häkeltynyt ja ymmällään ja näin näyttäisi ettei kyse ole vain vilkkaasta mielikuvituksesta ja mielikuvituskavereista, joita joillakin lapsilla voi olla.

Tämä viimeinen kohtuasukki on jo ottanut pariinkin kertaan yhteyttä telepaattisilla viesteillä ja tulemalla aistittavana energiana. Toivon vaan, että vanhempana osaan olla normaali ja turvallinen vanhempi, joka suhtautuu asioihin luonnollisesti eikä laske hänenkään varaansa mitään erityisodotuksia (kokemuksistani huolimatta) :)

Vesimies -70

Mullekkin kyllä tuntuu. Ja sitten se, jotta jotku julistaa olevansa näitä. Oisko itse hieman jäävi tuommosta julistamaan? Varsinki, jos ainakaan musta ei tunnu mitenkään jotta tietty persoona on tuota.

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

joanna*

kiitos Veskari kirjavinkistä :)

mä oon aatellu tuota lasten kasvatusta sillain, että vielä kuuskyt luvulla oltiin melko ankaria lapsia kohtaan, oli jopa suotavaa joskus tukistaa lasta tai antaa muuta pientä kurinpalautusta. omassa lapsuudessani, seitkytluvun lopulla ja 80-luvulla, saimme siskoni kanssa kasvaa vähän liiankin vapaan kasvatuksen metodien mukaan.

nykyään taas mennään joskus melkein liiallisuuksiin tuon "lapsen tahtisen kasvatuksen" takia. tuolla tarkoitan sitä, että kyllä edelleen vanhempien täytyy laittaa lapset ojennukseen. jos sellainen ns. lässytyspuhe ei tehoa, on lasta komennettava tai muuten annettava jokin rangaistus vaikkapa liiallisesta hulivilikäytöksestä. en tarkoita fyysistä väkivaltaa lasta kohtaan, vaan enemmänkin jotain pientä "kotiaresti"/rauhoittumis "jäähypenkkiä".

en tiedä nyt vastasinko juuri tuohon väliinputooja kysymykseen, mutta tuollaisia aatoksia tuli lasten kasvatuksesta mieleen. toki nuo asiat on perhekohtaisia, eivätkä suoraan vuosilukuihin liitettävissä.

Vesimies -70

No mä olen syntyny kyllä seskyt tasan ja mun vanhemmat oli/on kakskytä luvulla syntyneitä. No olinhan mä varmaan lellikkilapsi kun olin pahnanpohjimmainen ja kymmenen vuotta nuoree ku muut mutta kyllä mulla järkevä kuri silti oli.

__________________
"Olemme kaikki yhtä, kaukaisten tähtien sisaruksia"
Lähde tuntematon

joanna*

joo varmaan tuokin vaikuttaa kasvatukseen ja lapsen kokemukseen elämästä, siis tuo vanhempien ikä jolloin saavat lapsen.

mulla oli kuitenkin melko nuoret vanhemmat, tai siis ovathan nuo elossa vieläkin :)

ite olin ns. suomalainen nykypäivän keskiarvon (iän puolesta) synnyttäjä, eli vähän vajaa 30 kun sain tuon ykköseni ja varmaan ainoani.