| |  | |
20.01.12, 08:26
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Rakkaus
Unessa olin kait opiskelijamaailmassa. Ja olisimmeko olleet jossain luokkaretkellä? Yksi oppilas esitteli ostoksiaan, kirjoja, joista yhtä tutkiskelin mielenkiintoisena, ja sen kannessa luki rakkaus. Tuli unessa mieleeni, että on sitä samaa kirjasarjaa kuin Tollen läsnäolon voima. (tämän läsnäolon voiman olenkin jo sisäistänyt täysin)
Sitten makoilimme epämääräisessä kasassa, ja meillä tuntui olevan oikein mukavaa ja rentoa meininkiä siinä yhdessä. Yks kaks siihen viereeni aivan liki minua tuli minulle täysin tuntematon mies. Hänen läsnäolonsa tuntui hyvältä.
Tästä hyvänolontunteesta siirtyi uni tai siis minä johonkin hirsitaloon, jossa katselin itseäni todella suuren peilin ääressä. Näytin siinä viettelijättäreltä, kuin keiju tjms. Upeat pitkät sadunhohtoiset hiukset, vaikka oikeasti olen punahiuksinen. Sitten huomasin miten hyvä tässä talossa on hengittää, erittäin raikas ilma. Ja kumarruinkin katselemaan alas lattianrajaan, jossa näin, että seinä ei ulotu lattiaan asti, vaan on auki noin 20 cm, ja vankka kivijalusta näytti olevan tukena. Ja ihan ulos asti oli siis auki. Joten ilmankos siellä oli hyvä hengittää kun näin hyvin oli tästä tuuletuksesta huolehdittu.
mutta mistä ihmeestä tämä oikein kertoo?
| |
| | |
20.01.12, 11:18
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja raitis ilma Unessa olin kait opiskelijamaailmassa. Ja olisimmeko olleet jossain luokkaretkellä? Yksi oppilas esitteli ostoksiaan, kirjoja, joista yhtä tutkiskelin mielenkiintoisena, ja sen kannessa luki rakkaus. Tuli unessa mieleeni, että on sitä samaa kirjasarjaa kuin Tollen läsnäolon voima. (tämän läsnäolon voiman olenkin jo sisäistänyt täysin)

mutta mistä ihmeestä tämä oikein kertoo? | Yhdessä opitaan ja kerätään tietoja – voisikohan viitata tähän unien tutkimiseen, kun siinä ‘makailimme’ sikin sokin ? Tuntematon mies voi edustaa uusia hyvältä tuntuvia ajatuksia.
’Hirsitalo’ voisi viitata nukkumiseen. Peilistä näet miten muut sinut näkevät, sadunhohtoiset hiukset voisivat edustaa kiehtovia ja valaisevia ajatuksia.
Seinä kuvaa esteitä , siitä tulee myös mieleen sanonta ’jalat irti maasta’.
Lattianraja kuvaa alitajunnan ja tietoisen rajaa, joten sekin voisi kertoa unien tulkitsemisesta.
Raitis ilmaa kuvastaa hyvää ilmapiiriä/tunnelmaa.
Kiitos tästä unesta !
| |
| | |
20.01.12, 19:41
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
kiitos avustasi, mutta en ihan saanut itselleni sitä oivallusta että mitä uneni halusikaan minulle kertoa, mutta ehkä se selviää vielä.
| |
| | |
20.01.12, 20:16
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Opiskeletko itse vielä? Harrastatko paljonkin Tollen ym kaltaista kirjallisuutta ym.?
| |
| | |
20.01.12, 20:54
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
En opiskele, kohta 50 täynnä ja yksinäni lasten kanssa jo todella piiiitttkään ollut. En harrasta Tollen kaltaista kirjallisuutta, mutta henkisyyttäkin sitä enemmän. Ja se onkin oikeastaan se pääasiallinen harrastukseni:) Ennenkuin eilen menin nukkumaan muistan miettineeni (ja tätä olen jo pitkään pohtinut) että missä minä olen hyvä? Mikä olisi se minun speciaali alani?
| |
| | |
20.01.12, 21:51
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja raitis ilma Unessa olin kait opiskelijamaailmassa. Ja olisimmeko olleet jossain luokkaretkellä? Yksi oppilas esitteli ostoksiaan, kirjoja, joista yhtä tutkiskelin mielenkiintoisena, ja sen kannessa luki rakkaus. Tuli unessa mieleeni, että on sitä samaa kirjasarjaa kuin Tollen läsnäolon voima. (tämän läsnäolon voiman olenkin jo sisäistänyt täysin)
Sitten makoilimme epämääräisessä kasassa, ja meillä tuntui olevan oikein mukavaa ja rentoa meininkiä siinä yhdessä. Yks kaks siihen viereeni aivan liki minua tuli minulle täysin tuntematon mies. Hänen läsnäolonsa tuntui hyvältä.
Tästä hyvänolontunteesta siirtyi uni tai siis minä johonkin hirsitaloon, jossa katselin itseäni todella suuren peilin ääressä. Näytin siinä viettelijättäreltä, kuin keiju tjms. Upeat pitkät sadunhohtoiset hiukset, vaikka oikeasti olen punahiuksinen. Sitten huomasin miten hyvä tässä talossa on hengittää, erittäin raikas ilma. Ja kumarruinkin katselemaan alas lattianrajaan, jossa näin, että seinä ei ulotu lattiaan asti, vaan on auki noin 20 cm, ja vankka kivijalusta näytti olevan tukena. Ja ihan ulos asti oli siis auki. Joten ilmankos siellä oli hyvä hengittää kun näin hyvin oli tästä tuuletuksesta huolehdittu.
mutta mistä ihmeestä tämä oikein kertoo? | Kun sanoit kysyneesi illalla missä olisit hyvä, tuli unestasi mieleen tällainen selitys:
alku voi olla henkisyyteen liittyvä lähtöoletus että sen täytyy olla rakkaus. Tai tieto, että niin pitää olla tai että sinun on hyvä opiskella sitä vielä.
Opiskelijat viittaavat ehkä siihen miten mukavaa on kun on ollut henkisiä kavereita, yhteisiä kiinnostuksenaiheita ja opiskelua, ehkä kasvuakin. Jotain missä rentoutua, kokea yhteisyyttä ja olla luottavaisesti.
Vierellesi tullut mies muistuttaa ehkä kuinka mukavaa olisi jos olisi mies jonka läsnäolo tuntuisi yhtä mutkattomalta ja hyvältä kuin henkisten opiskelijatovereiden kanssa.
Hirsitalo voi edustaa uudenlaista olemustasi tai kuvitelmaa siitä, millainen olisit jos aloittaisit suhteen toiveidesi miehen kanssa. koska tässä uudessa talossa joka edustaa yhteistä uutta olotilaa ja elämää miehen kanssa. Ennen hirsitalon rakensi aina mies itse omalle tulevalle/vastavihitylle vaimolleen.
Hirsitalo kertoo jykevyydesta ja kestävyydestä. Yleensä varsinkin vanhan ajan tapaan rakennetut hirsitalot ovat myös terveellisiä ja niissä on hyvä ilmanvaihto. Koit siis sellaisen suhteen hyvänä. Et sanonut miltä peilistä nähty uusi olemuksesi tuntui sinusta, mutta koska mainitset että uusi tukkasi oli upea ja olemuksesi keijumainen, oletan että tunsit uuden naisellisen olemuksesi miellyttävänä? Siitä kertoisi myös talon ilmakin jossa oli hyvä hengittää.
Talon seinä ei ulottunut lattiaan asti vaan rakoa löytyi 20cm. Saattaa kertoa että unessasi tiesit uneksivasi, että kyse on toiveesta. Vrt. "jalat irti maasta"- Toisaalta huomasit että tässä talossa on vankka kivijalka tulemassa taloa. Siis tiedät vankasti että millainen suhde olisi sinulle hyväksi, eikä se ole mitään haihattelua. Tai tiedät että unelmat kantavat sinua arjen yli, vaikka ovatkin unelmia.
Olisiko tässä mitään mihin tarttua?
| |
| | |
21.01.12, 09:40
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Voi kyllä oli! Nyt minulle avautui tämän unen sanoma: Seuraava askel henkisellä polullani avautuu nimenomaan tuon rakkauden kautta. Liittyen siis nimenomaan henkisyyteen ja tuo tullessaan tämän uuden ystäväpiirin, jossa rento ja mukava meininki, paljon yhteenkuuluvaisuutta tai halua olla yhdessä, mikä sekin liittyy tähän rakkausteemaan.........tekemistä ja jakamista yhdessä.
Viereeni aivan liki minua tullut mies edusti tätä samaa teemaa, mikä ihana hyvänolon tunne:)
Tuosta mitä kerroit hirsitalosta, sain itselleni sen, että edustaa jotain yhteistä, samaa, mitä molemmat haluavat...........olisiko niin että tämän rakkauden ja miehen kautta minusta puhkeaa se peilissä näkemäni kerrassaan upea nainen (siltä minusta tuntui kun tätä peilikuvaani katselin) Tuo nainen oli jotenkin hyvin mystisen kaunis, edusti jotain mikä ei ole tästä maailmasta.
Ja vielä lopuksi se tuuletusaukko: pitikö minun vain nähdä se vankka kivijalkarakennelma.........tuki ja turva, jossa on hyvä hengittää, eli olisi terveellisellä pohjalla.
kiitos sinulle yritän tuhannesti, jos tälläinen uusi tie tästä avautuisi, niin olisin todella ikionnellinen!
| |
| | |
21.01.12, 12:43
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kauppareissulla tuli vielä sellainen oivallus tuosta katsomisesta sinne tukirakennelmaan, että nyt ovat nämä omat rakkausopinnot siinä vaiheessa itseni kanssa, että minulla vihdoin ja viimein on kyky nähdä näihin tukirakennelmiin:)
Osaan siis nähdä juuri sen mihin se huomio pitääkin kiinnittää.
| |
| | | | |