| Ammuin hirven
Näin unta, jossa ammuin hirven. En ole ikinä metsästänyt eikä kukaan perheessäni metsästä, ja metsästyksestä eikä hirvistä ei ole edes puhuttu mitään pitkiin aikoihin.
Unessa latasin pitkäpiippuisen metsästysaseen, ja kun se oli valmiina, näinkin metsänrajassa hämärässä komean uroshirven hahmon. Kohotin aseen ja tähtäsin, mutta hirvi lähti liikkumaan vasemmalle harvahkoon kasvavien männynrunkojen takana, niin etten voinut laukaista asetta.
Hämärä väistyi niin että näkymä oli selkeämpi. Hirvi kulki jonkin matkaa vasemmalle, minä seurasin kulkua aseella koko ajan tähdäten. Sitten hirvi vaihtoi takaisin paluusuuntaan ja jatkoin edelleen tähtäämistä. Hirven kuljettua kotvan oikealle metsä päättyi ja puunrungot eivät enää estäneet kunnon näkyvyyttä ja ampumista. Laukaisin aseen ja osuin suoraa hirven sydämeen. Hirvi hätkähti osuman saaneena ja pysähtyi, mutta ei kaatunut eikä kuollut. Laskin aseen ja joku toinen ampui uudelleen, mihin hirvi menehtyi.
Mitähän ihmettä tämä tarkoittaa?
|