Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja uskomusta Hienoa, että aloit kiinnostua aiheesta. On kahdenlaista hoitoa. Joistakin hoitomuodoista tiedetään, että niiden käyttäminen on tuloksellista johonkin sairauteen kun verrataan johonkin kontrollimenetelmään. Tällaisen tuloksen tueksi on myös usein pystytty osoittamaan joku mekanismi, josta tulos johtuu.
Sitten taas on hoitoja, joiden ei ole koskaan osoitettu olevan tehokkaita. Näiden tueksi voi olla olemassa tarinoita, kuten vaikkapa että myyjä kertoilee jonkun jossain joskus saaneen positiivisia kokemuksia. Voi olla myös kuvailua, miksi ne toimisivat kuten että kyseessä ovat mystiset voimat. Jos nämä hoidot eivät ole hyödyllisiä, kyse on pelkistä uskomuksista ja puhutaan uskomushoidoista. |
Sitten on taas sairaustiloja, joihin ei ole tutkitusti mitään parannusta tai hoitoa. (Flunssa, autoimmuunisairaudet suuressa määrin, monet mahakivut, monet selkäkivut tai raajakivut, you name it!), Mutta silloin kannattaa mennä vaihtoehtoiselle parantajalle.
Oikeastihan syy on siinä, että ihmiset ovat laiskoja liikkumaan, laiskoja syömään oikein ja laiskoja henkisestikin. Pilleri on helpompi ottaa, se antaa avun, kun ei VIITSI tehdä mitään olonsa eteen. Telkun ääreen viltin ja kilojen kera, kynttilä palamaan ja eteeriset tuoksut auttavat. Ja sitten siihen se antibioottikuuri ja Buranaa. Teknokemiallista c-vitamiinia särkylääkkeen mukana ja mikä parasta vadelman maku mukana! JEE!
Mitä lääkäri voi tehdä kun tällainen moniongelmainen astuu tutkittavaksi 15 minuutissa? Lääkäri ei ymmärrä itsekään ongelmaa, vaan etsii ratkaisua netistä, Duodecim ja käypä hoito auttaa. Yhdellä kertaa potilaalla on iho-ongelmia, toisella flunssaa, sitten väsymystä ja masennusta, sitten ripulia, kohta ummetusta...
Voiko lääkäri huutaa kuten mennävuosina oli tapna: HERÄÄ PAHVI!!