| |  | | |
29.05.12, 21:31
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Olin Helvetissä
Aluksi kaikki oli täydellisen pimeyden vallassa, mutta sitten jonkin ajan kuluttua aloin nähdä
vähitellen kirkastuvaa heikkoa ja vilkkuvaa tulenkajoa. Nyt ilma, joka oli tähän asti ollut lämmintä,
alkoi muuttua kuumemmaksi, kunnes se lopulta kävi lähes sietämättömäksi..
Kaukana alapuolellamme olevat oliot alkoivat vähitellen saada muotoa. Eteemme ilmestyi
valtava kehä tai alue, joka kylpi nestemäisten tulenliekkien valossa. Päästyämme lähemmäksi tuo
alue muuttui niin suureksi, että sen toista puolta oli mahdotonta nähdä. Juuri tämä kehä oli ollut
tuon salaperäisen tulenkajon lähde…
Kuulin, kuinka kadotetut sielut korottivat äänensä tuskaisiin huutoihin ja kirouksiin. Jotenkin
tunsin, että tämä oli nyt se alue, josta maan päällä käytämme nimitystä helvetti…
Näin siellä sellaista pelkoa, jota en ollut koskaan kohdannut maan päällä. Palvelutyöni aikana
olen nähnyt monenlaisia tragedioita. Olen nähnyt kauhun kangistavia kasvoja. Mutta helvetissä
kokemani näyt olivat tuhatkertaisia verrattuna niihin kauhuihin, joita olin saanut nähdä maan
päällä. Kuulin tuskaa täynnä olevia pelon huutoja. Näin kadotettujen piinattuja sieluja, jotka
yrittivät epätoivoissaan kätkeytyä varjoihin… mutta se oli aivan turhaan. Paetessaan jotain tiettyä
vihollista he juoksivat suoraan jonkun toisen syliin.
| |
| | |
29.05.12, 22:20
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Lorne Fox Aluksi kaikki oli täydellisen pimeyden vallassa, mutta sitten jonkin ajan kuluttua aloin nähdä
vähitellen kirkastuvaa heikkoa ja vilkkuvaa tulenkajoa. Nyt ilma, joka oli tähän asti ollut lämmintä,
alkoi muuttua kuumemmaksi, kunnes se lopulta kävi lähes sietämättömäksi..
Kaukana alapuolellamme olevat oliot alkoivat vähitellen saada muotoa. Eteemme ilmestyi
valtava kehä tai alue, joka kylpi nestemäisten tulenliekkien valossa. Päästyämme lähemmäksi tuo
alue muuttui niin suureksi, että sen toista puolta oli mahdotonta nähdä. Juuri tämä kehä oli ollut
tuon salaperäisen tulenkajon lähde…
Kuulin, kuinka kadotetut sielut korottivat äänensä tuskaisiin huutoihin ja kirouksiin. Jotenkin
tunsin, että tämä oli nyt se alue, josta maan päällä käytämme nimitystä helvetti…
Näin siellä sellaista pelkoa, jota en ollut koskaan kohdannut maan päällä. Palvelutyöni aikana
olen nähnyt monenlaisia tragedioita. Olen nähnyt kauhun kangistavia kasvoja. Mutta helvetissä
kokemani näyt olivat tuhatkertaisia verrattuna niihin kauhuihin, joita olin saanut nähdä maan
päällä. Kuulin tuskaa täynnä olevia pelon huutoja. Näin kadotettujen piinattuja sieluja, jotka
yrittivät epätoivoissaan kätkeytyä varjoihin… mutta se oli aivan turhaan. Paetessaan jotain tiettyä
vihollista he juoksivat suoraan jonkun toisen syliin. | Miten tämä kokemus vaikutti sinun elämääsi tai miten se muutti sinua?
| |
| | |
30.05.12, 02:57
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
kävin kuoleman rajalla, mutta en helvetissä. tarkoitus on jatkaa täällä näin. jonkin aikaa.
mikä se helvetti on, muuta kun fyysinen kipu tässä olomuodossa ja maailmassa. mikä on sen pahempaa ja täydempää kuin tämä elämä nyt ja tässä.
silti haluan elää sen läpi ja sen kanssa niin kauan kuin tarkoitus on.
| |
| | |
30.05.12, 07:58
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | sielun tuskat Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja joanna kävin kuoleman rajalla, mutta en helvetissä. tarkoitus on jatkaa täällä näin. jonkin aikaa.
mikä se helvetti on, muuta kun fyysinen kipu tässä olomuodossa ja maailmassa. mikä on sen pahempaa ja täydempää kuin tämä elämä nyt ja tässä.
silti haluan elää sen läpi ja sen kanssa niin kauan kuin tarkoitus on. | Ei elämä helpotu vaikka kuolemassa fyysiset kivut lakkaavatkin sillä tuomion jälkeen pelastumattomia ihmistä vaivaavat kaikki mahdolliset tuskat ja ne joiden on valta on rangaista jokaisesta tehdystä synnistä hirmuisella tavalla, on jotain toista kuin tuntea ajallisen elämän tuskaa.
Ei uskoisilla on hirmuinen tuomiopäivän odotus, uskovaisilla ei ole mitään peljättävää.
| |
| | |
30.05.12, 08:01
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | se muuttaa Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon puolella Miten tämä kokemus vaikutti sinun elämääsi tai miten se muutti sinua? | elämä tänään ei ole sellaista pinnallista, kevytmielistä uskonnollisuutta jota valheuskoksi kutsun. Muutoksen täydellisyys johdattaa nyt siihen suuntaan, mihin uuden luomuksen pitää ehdottomasti suuntautua, jos mielii elää Jumalan tahdossa.
| |
| | |
30.05.12, 08:03
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | | |
| | |
30.05.12, 08:11
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | varo ettei.. Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kristillisten unia | "uni" piankin toteudu sinun kohdallasi, ettet joutuisi ikuiseen vaivaan syntiesi kanssa.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, sanoi Jeesus.
| |
| | |
30.05.12, 08:24
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) |
Todella hienoa, Lorne Fox, että olet opiskellut suomea ja mitä ilmeisemmin omaksunut hyvin nopeasti noinkin kohtalaisen suomen kielen taidon! Sinunhan sen täytyy olla, sillä Suomessa ei saa esiintyä toisen henkilön nimissä. Siitä pääse helposti lakitupaan.
Suomenkielen taitosi on aikamoinen saavutus. Ehkäpä teet vielä tuon youtube videopätkän suomeksi, silä olisi mukava kuulla aksenttisi!
Tiadanpa laittaa sinulle sähköpostia ja kehua vielä ihan henkilökohtaisesti suomenkielen osaamistasi ja helvettipuheitaisi tällä palstalla, tahdon toki ihan henkilökohtaisesti näin suuren maininnan sinulle, Lorne Fox, toimittaa!
| |
| | |
30.05.12, 08:24
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
kuvitelmia perustellaan uusilla kuvitelmilla, joita perustellaan uusilla kuvitelmilla, joita ...
| |
| | |
30.05.12, 08:41
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) |
Fantasiat ovat suosittuja.
| |
| | |
30.05.12, 08:48
|
#11 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 2542
|
No tämä uni saattoi minut aamukahvikuppi kädessä helvetin historiaan ja tulkintoihin. Unen kuvailemaa paikkaa kutsutaan piinahelvetiksi. Se helvetin muoto, johon lähes kaikki ihmiset kuoltuaan joutuvat. Tuli joka polttaa mutta ei kuluta ja tuhoa, vaan piina jatkuu ikuisesti.
Helvetin kärsimyksiltä pelastuisi vain kourallinen ihmisiä, jotka ovat oikeaoppisia. Näitä oikeaoppisia suuntauksia on paljon ja jokaisella on omat oikeaoppisuuden kriteerinsä.
Muitakin helvetillisiä vaihtoehtoja on, mutta tämä piinaversio on hyödynnetty monissa valtaopeissa.
Kaikissa uskonnoissa helvettiä ei kuitenkaan esiinny. Sana helvetti tulee muinaisruotsista, jossa sana Hel-vite viittaa manalan valtiattaren Helin rangaistukseen. (Wikipedia)
| |
| | |
30.05.12, 08:50
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | sijaan uhkailua Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Lorne Fox varo ettei..."uni" piankin toteudu sinun kohdallasi, ettet joutuisi ikuiseen vaivaan syntiesi kanssa.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, sanoi Jeesus. |
Onko mahdollista että kristitytkin oppisivat rehellisyyttä? Ettekö ole koskaan kuulleet ettei toisten tekstejä pidä esittää omina? Tämänkaltainen harhauttaminen ja epärehellisyys toistuu usein kiihkouskovaisten saarnoissa ja "todistuksissa", siksi ne on epäuskottavia. Perusta on epärehellinen ja suusta suuhun kulkevissa huhuissa, siksi niillä ei ole arvoa.
Jottei tekstin varastamista tapahtuisi vaaditaan netissäkin LÄHTEEN selvä kirjaus lainatun tekstin loppuun.
Sen sijaan että tekstisi olisi ilmoitettu ylläpitäjälle ja poistettu, "kristillisten unia" laittoi puolestasi lähteen.
Ei tullut mieleesi kiittää?
"Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen"
lähde: raamattu
| |
| | |
30.05.12, 09:09
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Kiitoksen Onko mahdollista että kristitytkin oppisivat rehellisyyttä? Ettekö ole koskaan kuulleet ettei toisten tekstejä pidä esittää omina? Tämänkaltainen harhauttaminen ja epärehellisyys toistuu usein kiihkouskovaisten saarnoissa ja "todistuksissa", siksi ne on epäuskottavia. | En usko sen olevan mahdollista. Käsittääkseni koko kristinusko perustuu huijaukselle ja ihmisten pakkokäännyttämiselle kuoleman uhalla, joten kuinkas se vanha koira uusia temppuja oppisi?
Raamattukin on "käännetty" "sopivaan" ulkoasuun ja viestiin, eihän sillä ole merkitystä, että alkuperäinen teksti "vähän" muuttuu "käännösten" myötä. Ei se kiihkosaarnajiakaan koskaan ole häirinnyt, jos vähän valkoisia valheita lipsahtaa; kyllähän tarkoitus keinot pyhittää ;)
Mutta kyllä tuo Lorne on sitten aikamoinen, kun noin kohtuullisesti on suomen oppinut. Täytyy tosiaan laittaa hälle henk.koht. viestiä sivujensa kautta.
| |
| | |
30.05.12, 10:10
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) |
""Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen"
lähde: raamattu "
Kaunista, kiitos.
| |
| | |
30.05.12, 10:13
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | ihmiset haluavat kuulla... Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja hesus Todella hienoa, Lorne Fox, että olet opiskellut suomea ja mitä ilmeisemmin omaksunut hyvin nopeasti noinkin kohtalaisen suomen kielen taidon! Sinunhan sen täytyy olla, sillä Suomessa ei saa esiintyä toisen henkilön nimissä. Siitä pääse helposti lakitupaan.
Suomenkielen taitosi on aikamoinen saavutus. Ehkäpä teet vielä tuon youtube videopätkän suomeksi, silä olisi mukava kuulla aksenttisi!
Tiadanpa laittaa sinulle sähköpostia ja kehua vielä ihan henkilökohtaisesti suomenkielen osaamistasi ja helvettipuheitaisi tällä palstalla, tahdon toki ihan henkilökohtaisesti näin suuren maininnan sinulle, Lorne Fox, toimittaa! |
jotain yliluonnollisesta ja miksi en antaisi heille mietittävää koko elämän ajaksi?
Sanoisin että kuolleet eivät puhu sen sijaan heidän kokemuksensa puhuu kyllä ja varo vähän ettei valtio kiikuta sinua valtoihin tuomittavaksi sähkötuoliin.
Terv. lonnie.
| |
| | |
30.05.12, 10:17
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | kiittää kyllä Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Kiitoksen Onko mahdollista että kristitytkin oppisivat rehellisyyttä? Ettekö ole koskaan kuulleet ettei toisten tekstejä pidä esittää omina? Tämänkaltainen harhauttaminen ja epärehellisyys toistuu usein kiihkouskovaisten saarnoissa ja "todistuksissa", siksi ne on epäuskottavia. Perusta on epärehellinen ja suusta suuhun kulkevissa huhuissa, siksi niillä ei ole arvoa.
Jottei tekstin varastamista tapahtuisi vaaditaan netissäkin LÄHTEEN selvä kirjaus lainatun tekstin loppuun.
Sen sijaan että tekstisi olisi ilmoitettu ylläpitäjälle ja poistettu, "kristillisten unia" laittoi puolestasi lähteen.
Ei tullut mieleesi kiittää?
"Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen"
lähde: raamattu |
siitä ettei anneta lakikirjaa luettavaksi ettei kukaan syyllistyisi mihinkään laittomuuteen.
Mr. Fox on hyvin kiitollinen jopa lähettäisi minulle lisää kerrottavaa helvetistä ja varsinkin taivaasta minne mr. Fox on muuttanut.
Vain helluntailaiset ja muut lahkolaiset valehtelevat huom!
| |
| | |
30.05.12, 10:35
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Lorne "lonnie" Fox Vain helluntailaiset ja muut lahkolaiset valehtelevat huom! | Duoda duoda.. :D
Tunnen montakin ei-lahkoon kuuluvaa, jopa sellaisia jotka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, jotka saattaapi päästellä sammakoita suusta, jopa varastaa, pettää tai esiintyä netissä toisen nimellä! Voitteko kuvitella...
| |
| | |
30.05.12, 10:42
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kristillisten unia | Ihan sama mistä aloitusteksti on lähtöisin, totuus on kuitenkin, että helvetti on olemassa ja sinne päätyvät kaikki ne, jotka eivät usko Jeesukseen eivätkä ole pelastuneet.
Myös taivas on olemassa.
| |
| | |
30.05.12, 10:50
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja valon lapsi Ihan sama mistä aloitusteksti on lähtöisin, totuus on kuitenkin, että helvetti on olemassa ja sinne päätyvät kaikki ne, jotka eivät usko Jeesukseen eivätkä ole pelastuneet.
Myös taivas on olemassa. |
Sinun totuutesi, arvon valon lapsi :)
Jos uskoo Jeesukseen mutta rikkoo hänen elämänohjeitaan. Pääseekö sitten taivaaseen?
| |
| | |
30.05.12, 11:16
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja valkosipuli Sinun totuutesi, arvon valon lapsi :)
Jos uskoo Jeesukseen mutta rikkoo hänen elämänohjeitaan. Pääseekö sitten taivaaseen? | Jos tietoisesti rikkoo Jumalaa vastaan, voi menettää taivaspaikkansa.
Toisaalta ihminenkin on vain ihminen ja tehdä erehdyksiä, kaikki riippuu siitä, katuuko tekojaan ja tekeekö parannuksen.
Itse haluan elää mahdollisimman puhdasta elämää, mutta lähes päivittäin huomaan itsessäni kielteisyyttä, negatiivisia ajatuksia muita ihmisiä kohtaan, vihamielisyyttä, arvostelua tms.
Sitten harmittelen ja tuskailen, kuinka taas menetin rauhani ja tasapainoni.
| |
| | |
30.05.12, 11:54
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | uskon kautta(ei lahkouskon huom!) Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja valon lapsi Jos tietoisesti rikkoo Jumalaa vastaan, voi menettää taivaspaikkansa.
Toisaalta ihminenkin on vain ihminen ja tehdä erehdyksiä, kaikki riippuu siitä, katuuko tekojaan ja tekeekö parannuksen.
Itse haluan elää mahdollisimman puhdasta elämää, mutta lähes päivittäin huomaan itsessäni kielteisyyttä, negatiivisia ajatuksia muita ihmisiä kohtaan, vihamielisyyttä, arvostelua tms.
Sitten harmittelen ja tuskailen, kuinka taas menetin rauhani ja tasapainoni. | Uskosi ei ole oikea koska et elä uskosta ja anteeksiantamuksesta etkä kanna ristiä joka todistaisi että olet uskossa ja kannat pilkkaa ja häpeätä Kristuksen tähden.
Ensin pitää tulla uskoon ja sen jälkeen muutoksen kautta voidaan tahtoa sitä mitä Jumala tahtoo ja sitä rukoilen päivittäin etten menisi maailman ja valheuskovien mukana helvetin vaivoihin.
| |
| | |
30.05.12, 12:04
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Lorne "lonnie" Fox Uskosi ei ole oikea koska et elä uskosta ja anteeksiantamuksesta etkä kanna ristiä joka todistaisi että olet uskossa ja kannat pilkkaa ja häpeätä Kristuksen tähden.
Ensin pitää tulla uskoon ja sen jälkeen muutoksen kautta voidaan tahtoa sitä mitä Jumala tahtoo ja sitä rukoilen päivittäin etten menisi maailman ja valheuskovien mukana helvetin vaivoihin. | Nytpä teit vähän liian hätäisiä johtopäätöksiä. Kyllä elän uskosta ja pelastuksen kautta olen saanut varmuuden, etten joudu helvetin vaivoihin.
| |
| | |
30.05.12, 12:22
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tiivistelmä ketjun sisällöstä: Minun harhani ovat parempia kuin sinun harhasi....
| |
| | |
30.05.12, 12:25
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | taas väärin Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja valon lapsi Nytpä teit vähän liian hätäisiä johtopäätöksiä. Kyllä elän uskosta ja pelastuksen kautta olen saanut varmuuden, etten joudu helvetin vaivoihin. | eipä näytä pelastuksellasi olevan pohjaa eikä kasvualustaa totuudella, mutta ehkä totuus saa tehdä sinutkin vapaaksi?
En nyt tuomitse sinua suoraapäätä helvetin tuleen huom!
| |
| | |
30.05.12, 12:28
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | harhanäkyjä Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja heebo Tiivistelmä ketjun sisällöstä: Minun harhani ovat parempia kuin sinun harhasi.... | kun on nähnyt harhanäyn omilla silmillä niin on helppo uskoa Jumalaan ja myös paholaisen olemassaoloon ja sen pah. juonet kyllä tiedän jokseenkin hyvin, toivottavasti.
| |
| | | | |