| |  | |
29.08.10, 12:35
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Ekologisia kauneuden ja lapsen hoitovinkkejä
Tähän ketjuun voisi koota ekologisia kauneudenhoitovinkkejä sekä miten lapsensa voisi hoitaa ekologisesti. Joskus lainasin kirjastosta kirjan missä noita kauneusjuttuja oli eli lähinnä omat ruokatarvikkeet oli käytössä, mutta silloin en innostunut asiasta. Nyt kuitenkin voisin kokeilla varsinkin toisten jo testaamia ja hyväksi havaittuja vinkkejä, onko ideoita? Samalla uskoisin näiden vinkkien säästävän selvää rahaa (ainakin väitetään, että ekologisuus tuo myös säästöä :) Myös hygienian hoitoon otan vinkkejä vastaan.
Lapsistakin luin joskus, että vauva maksaa ensimmäisenä vuotena n. 7000 euroa. Vauva on tulossa, mutta mitään intressiä noin suuren summan sijoittamiseen lapseen ei ole. Siispä olen jo nyt miettinyt seuraavia:
- kestovaipat tulee meille käyttöön
- lasten vaatteet ostetaan käytettyinä (kengät aion ostaa uutena, jalan muotoutuminen on tärkeää)
- vaunut ostettiin kesäpaikkaan käytettynä, kotiin pinnis myös käytettynä (muita isompia katselin kyllä käytettynä, mutta ihmiset pyytävät samoja hintoja käytetyistä kuin mitä maksettiin Vaunulassa uudesta!)
- pinniksen vuodevaatteet tulee olemaan omatekoisia, olen miettinyt, josko muotoilis meidän vähemmän käytetyistä pussilakanoista/lakanoista vauvalle vuodevaatteet
- kaikki esikoiselle hankittu tulee aikanaan olemaan käytössä sisaruksilla (jos sellaisia suodaan meille)
- lelut kirpparilta
Lisää vinkkejä otetaan vastaan.
Omassa hygienian hoidossa olen jo siirtynyt kuukupin käyttöön, mutta muutoin aihepiiri on vielä vähän hakusessa.
| |
| | |
07.09.10, 09:56
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | ihanaa, että olet asian tajunnut jo ennen vauvan syntymää!
On tosiaan hyvä miettiä tällaiset asiat valmiiksi ennen kuin vauva on talossa, sen jälkeen SAATTAA energia ja aivokapasiteetti mennä ihan muihin asioihin, ja sitten menee vain sieltä missä aita on matalin.
- vauvoja pestiin meillä hyvin vähän; kokosuihku vain pari kertaa viikossa. VAuvat kävivät yhdessä lämpimässä ja pikaisessa suihkussa kanssani. Atoopikkoja ovat kaikki ja pesun jälkeen laitoin ohuen kerroksen jotakin kylmäpuristettua öljyä kostealle iholle. Samoin itse käytän omalle iholleni vain ruokaöljyjä tarvittaessa. Peput pestiin myös pelkällä vedellä. Mitä yksinkertaisempaa ihonhoito on, sen parempi on tulos.
- Pinnasänkyä meillä oli lainassa esikoisella, mutta en tykännyt ollenkaan (kovuus ja pinnojen raot vaarallisia). Matkasänkykin tarvittiin mummolavierailuja varten, joten seuraavat mukulat nukkuivat siinä, ja se oli pehmoinen ja mukava. Ja aina oli oma tuttu sänky kyläpaikassakin mukana! Se helpotti öitä huomattavasti.
- söimme koko perhe paljon kasvissosekeittoja ja -muhennoksia, kun vauvoja oli talossa. Ei tarvinnut vauvalle tehdä erikseen omia sapuskoita, eikä ollut sitten kiusausta ostaa valmisruokapurkkeja. Aina oli jääkaapissa edellisen päivän jämiä vauvalle tarjottavaksi.
- tavaraa alkoi kertyä älyttömästi lasten synnyttyä. Mummot, kummit, ystävät ja kylänmiehet kantoivat kaksin käsin tavaraa, suurin osa ihan turhaa rojua. Lähimmät sukulaiset opetin kauniisti kysymään ensin onko meillä jotain polttavaa tarvetta ja ostamaan vasta sitten. Muita vieraita kutsuessani esitin toiveen, ettei tavaraa tuotaisi tuliaisiksi ,vaan mieluummin jotakin syötävää, joka hoituu sillä vierailulla suihin. Ei kukaan loukkaantunut, kun esitin asian ystävällisesti.
| |
| | |
07.09.10, 10:15
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | jatkan vielä vähän, kun innostuin aiheesta!
lempiaiheeni on lelut! Äitini on viisaasti säästänyt lapsuuteni leluja, ja ne ovat olleet lapsilleni kaikkein rakkaimmat ja eniten leikityt. Siinä on jääneet kalliit elektroniikkaromut toiseksi.
Lelujen valinnassa kannattaa välttää kaikkia pattereilla toimivia, muovisia hökötyksiä. Vauvat ja taaperot ei välitä leluista, vaan arkisista kodin kapistuksista. Siinä on oiva säästökohde! Ja kun hankkii leluja, kannattaa hankkia sillä silmällä, että ne ovat myös lastenlapsilla mahdollisesti käytössä. Suurin työ tässä on tosiaan sukulaisten motivoinnissa, etteivät roudaa lapsille kaikenlaisia härpäkkeitä.
Yleensäkin perheen tavarat kannattaa pitää minimissä, siivota kaapit säännöllisesti ja laittaa tarpeettomat kiertoon, niin säästyy siltä tunteelta, että "tarttis hankkia isompi asunto, kun ei oo säilytystilaa ja lapset tarviivat omat huoneet..." Tuo on oikein sellainen aivopesu, jota kaikki media ruokkii (toinen lempiaiheeni). Suurin osa kamppeista, mitä ihmiset säilövät ullakoillaan, on sellaista mitä eivät koskaan käytä, tai tarviivat kerran viidessä vuodessa. Sellaisiin tavaroihin ei kannata kallita neliöitä käyttää. Tuo kaappien siivous kuullostaa tosi tylsältä, mutta kun asian sisäistää filosofiselta kannalta, niin se alkaa innostaa. Kannattaa etsiä tietoa vapaaehtoisesta köyhäilystä tai vaikkapa feng shuista. Minua innosti erityisesti tuo jälkimmäinen;kaikki turha kama nurkissa, kaappien päällä, sänkyjen alla ja jopa ullakolla piilossa blokkaa energiaa ja aiheuttaa epäviihtyisyyttä. Minulla on jatkuvasti kirpputorikassi eteisen naulakossa ja sinne sujautan tuon tuosta tarpeettomaksi käyneen tavaran; liian pienet hanskat tai kengät, keittön laatikossa vuosia lojuneen hedelmäveitsen tms. Eivätpä jää pitkäksi aikaa nurkkiin pyörimään. Talomme on paljon tilavamman tuntuinen ja kotoisampi! Lapset viihtyvät mainiosti samassa huoneessa murrosikään asti, eikä mahdoton ajatus ole, että asumme täällä vielä sen jälkeenkin.
| |
| | |
25.09.10, 13:14
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kiitos hyvistä vinkeistä. Noi soseet on todellakin aikomus tehdä itse, se lasijätemäärä mikä valmissoseista kertyy on ihan järkyttävä. Eniten itseänikin on mietityttänyt tuleva lelurojumäärä ja tulevalle mummille olenkin jo teroittanut, että pitää huolen ettei paikallisen lastenliikkeen lelut siirry meidän talouteen. Kaksiossa ei hirveästi ole edes tilaa pitää ylimääräistä käyttämätöntä tavaraa, joten kaappeja on tullut jo siivottua. Kirppareita ei oo tarvinnut vielä harrastaa, sekin on varmaan vielä edessä lastentarvikkeiden kanssa (kasvavat niin nopeasti ulos vaatteistaan ja leluista). Itse pidän sen verran tarkkaan vaatteeni ja muut, mutta jos on annettavaksi ensin menee laatikko äidin luo, saavat katsoa onko jotain heille käyttökelpoista ja loput vien aina Konttiin.
Kunhan kersoja on useampi aikomus on toki vaihtaa asunto isompaan, mutta nykyisillä hinnoilla olen sitä mieltä, että se on maksimissaan kolmio ja yhdessä huoneessa saavat mahtua asumaan lukumäärästään huolimatta kunnes muuttavat omilleen. Sitä paitsi luulisi, että pieni ahtaus kannustaisi lapsia paremmin muuttamaan omilleen :)
| |
| | |
05.10.10, 15:21
|
#5 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2009
Viestejä: 5073
|
Linkkivinkki: Näin voit käyttää ruokaa ehostuksessa - Ilta-Sanomat
Olikohan se Glorian tai vastaavan naistenlehden päätoimittajan ohje hiusten hoitoon - huuhtelu pesun jälkeen kylmällä vedellä. Hänen mielestään mitään muita hiustenhoitoaineita ei tarvita.
Jo kauan sitten sain ohjeen, että vaaleita hiuksia kirkastaa sitruuna.
:)
Viimeinen muokkaaja Awa*; 05.10.10 22:13.
| |
| | |
17.10.10, 20:34
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kauneudenhoidosta:
Öljy+merisuola on paras kuorinta vartalolle. Tai ihan paras olisi käytetyt kahvinporot, mutta tukkivat viemärin :( ehkäpä siihen auttaisi sellainen lattiakaivoon laitettava verkko. Kun saisi ostettua :)
Kasvojen kosteutukseen käytän yöksi neitsytkookosöljyä. Hiuksille se on liian rasvainen (vaihtoehtoisesti pitäisi osata laittaa tarpeeksi vähän)
Siivouksessa käytän höyrypesuria aina kun tarmoa riittää sen kanssa "riehumiseen". Ei siis tarvitse pesuaineita kun kuuma höyry desinfioi pinnat. Toki pitää olla tarkkana siitä, millaisia pintoja sillä pesee.
Itsellä myös käytössä kuukuppi ja silloin tällöin myös pesupähkinät.
| |
| | |
22.10.10, 11:45
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja nni Kauneudenhoidosta:
Öljy+merisuola on paras kuorinta vartalolle. Tai ihan paras olisi käytetyt kahvinporot, mutta tukkivat viemärin :( ehkäpä siihen auttaisi sellainen lattiakaivoon laitettava verkko. Kun saisi ostettua :)
Kasvojen kosteutukseen käytän yöksi neitsytkookosöljyä. Hiuksille se on liian rasvainen (vaihtoehtoisesti pitäisi osata laittaa tarpeeksi vähän)
Siivouksessa käytän höyrypesuria aina kun tarmoa riittää sen kanssa "riehumiseen". Ei siis tarvitse pesuaineita kun kuuma höyry desinfioi pinnat. Toki pitää olla tarkkana siitä, millaisia pintoja sillä pesee.
Itsellä myös käytössä kuukuppi ja silloin tällöin myös pesupähkinät. |
Esim oliiviöljy on ihmeaine. Pesen sillä iltaisin kasvoni, rasvaan koko kehon. Iho on ihanan pehmeä, ei liian rasvainen.
| |
| | |
12.12.10, 18:16
|
#8 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 08/2008 Sijainti: Länsi-Suomi
Viestejä: 420
|
Kuukupista vähäsen.. Ostin sellaisen,mutta en voi käyttää sitä kun se jotenkin pistää mua tuonne oikealle puolelle. Anteenin olen melkin jo leikannut pois.
Oliiviöljyä olen itsekin testaillut kasvoputsarina. Toiminut ihan hyvin. Mulla on noita tavallisia putsareita kotona ja niitäkin olen käyttänyt. Kasvot kyllä tuntuu rutikuivilta heti niiden käytön jälkeen.
Tilasin ecopuodista kasvosaippuaa. Saan sen ensiviikolla. Samoin jojobaöljyä tuli tilattua ja shampoopalan.
Mikä olisi paras tapa noiden tavis tuotteiden hävityksen kannalta? Jos en itse niitä käytä ja uskon,että luonnollisempiakin vaihtoehtoja löytyy niin mielelllään en niitä eteenpäinkään kenellekään anna... Heitänkö vaan roskiin?
Dödönä toimii kookosöljy tosi hyvin. Jos tarvetta lisään öljyn perään vielä ruokasoodaa. Eikä haise hiki!
| |
| | |
13.12.10, 12:21
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
Meillä 2,5-vuotias nukkuu vanhempien välissä ja on aina nukkunut vanhempien sängyssä. Käytettynä ostettu pinnasänky myytiin pian pois tarpeettomana tilanviejänä...
Kantopussissa kulki eniten vauvana, se on 100% puuvillaa ja maksoi 40 e. Yhdistelmävaunut ostettiin käytettynä, niissä nukkui parvekkeella niin kauan kuin mahtui ja yleensä nukkui päiväunet. 170 e maksoi ja on todella hyvät rattaatkin, menevät vieläkin. ( Brio Kombit).
Imetin 2 v, ei tarvittu korvikkeita ei tuttipulloa yhtäkään.
Kylpy kerran viikossa pelkässä vedessä riitti vauvalle hyvin ja se on nykyisin neuvolan neuvokin. Iho on aina pysynyt tuolla konstilla hyvänä: voiteita, talkkeja, shampoita tai muita pesuvehkeitä ei ole tarvittu. Nykyisin pestään lapsen hiukset kerran, pari kuussa miedolla shampoolla. Lapsi käy suihkussa tai kylvyssä ehkä 2 krt viikossa, silloin kun itse haluaa.
Muut tekee tietenkin omalla tavallaan, mutta tässä tämmöiset asiat nyt.
| |
| | | | |