Sara

Helppo tutkimus ei ollut, mutta kohdallani välttämätön. Parasta siinä oli se, että sen tiesi kestävän vain hetken ja lääkäri asiansa osaavasti kertoikin missä vaiheessa oltiin. Oikea asenne auttaa!

Atsalea

Olin eilen gastroskopiassa. Se oli toki aivan kamalaa, mutta ei onneksi kestänyt kauaa. Käsittääkseni lääkäri ja hoitaja olivat oikein asiantuntevia ja hyviä työssään.

Olin sen toimenpiteen aikana kuitenkin aikamoisen paniikissa ja taivutin ilmeisesti päätä taaksepäin, hyperventiloin ja jännitin varmaan kurkkuakin. Ehkä siitä johtuen kurkku oli koko eilisen kipeä. Ja tänään se on vielä hieman kipeä, lisäksi on sellainen ikävä tunne, kuin olisi pala kurkussa. Voisiko tuo pala kurkussa -olo johtua ihan vaan siitä, että kurkku ärtyi (mahdollisesti oman jännittämiseni vuoksikin) letkusta? Kurkku näyttää nyt punoittavan, tai ikäänkuin siellä olisi verenpurkaumia.

hyiyörgh

Itse en ole a) kova yökkäämään b) pelännyt tutkimusta, mutta c) inhoan suuresti oksentamista. Tiesin, mitä on tulossa, vaikka mielestäni tutkimus ei ollut välttämätön. Hoitaja rauhoitteli ja oli kyllä ihan tehtäviensä tasalla, samoin lääkäri, kurkku puudutettiin, rauhoittavaa en saanut.

Oksensin taukoamatta lähes sen vartin, en ymmärrä mistä "yökkäilystä" tai muusta tyypit puhuvat, mulla oli koko hoitopeti täynnä oksennusta, samoin sairaalavaatteiden olkapää ja rinnus, kyljellään kun makasin. Vatsanestettä kai tuo oli, kun mitään en ollut syönyt, mutta kyllä sieltä tavaraa tuli. Ajattelin jo etukäteen että hengittelen rauhassa ja yritän ajatella että kohta on ohi, mutta ensimmäisen yökkäyksen jälkeen hommaa ei enää pidätellyt mikään. Huh. Ei enää ikinä.

refluksitautia?

Näkyykö teillä naamassa tähystys?
Itselläni tulee aina verenpurkautumia kasvoihin mikä lääkärin mukaan tapahtuu toisille, joten olen pari päivää töistä pois.

kirsikka-

Ei näy. Verenpurkaumia voi toisille tulla oksentaessa/kakoessa, toisille synnyttäessä. Itse sain kerran oksennustaudissa naaman ja kaulan täyteen verenpurkaumia, oli kyllä järkyttävän näköistä kun en ollut ennen saanut. Puna-violetteja pisteitä naama ja kaula täysi. Menin lääkärillekin kun en tajunnut mistä tuli ja mitä ovat, ajattelin että olen saanut jonkun allergisen reaktion=)

niinpä

Suomessa tykätään siitä mahdollisuudesta että potilaalle jää traumat. Ja onhan se halvempaakin pihdata kaikkia mahdollisia helpotuksia joita potilas voisi saada. Täällä ei vielä(kään) ymmärretä psyykkisen puolen merkitystä, ja hienointa on se kun vaan mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti saadaan homma alta pois. Mitäpä siitä jos potilas traumatisoituu, ei ole somaattisen puolen ongelma.

Ja jos joku kaipaakin helpotusta (humautusta esim) niin voi sitä vastustusta. Ja keskustelupalstoillakin saa kuulla miten on hirveä luuseri ja nössö jos ei anna rusikoida itseään miten tahansa ilman helpotusta. Se on tämä nykyajan individualistinen ajatusmaailma: systeemi on täydellinen, jos joku valittaa niin vika on hänessä itsessään.

On se tosiaan jännä miten todella monissa maissa ollaan jo vähän sivistyneempiä ja pyritään tekemään toimenpiteistä vähemmän karmaisevia. Täällä vissiin ajatellaan, että kärsimys karaisee.

niin totta

Niin totta puhut! Ihan kun ihmisen tarvitsisi kärsiä vielä tutkimuskin, vaikka helpottaviakin tekijöitä on! Ihmeellistä suhtautumista.
On minullakin yksi gastroskopia mennyt ihan huomaamatta ja ei tuntunut missään. Mutta toinen olikin ihan jotain muuta ja lopulta lääkäri sanoi että tehdään tämä humautuksessa, en olisi kyllä suostunut enää sitä nielemään. Toiseen tähystykseen menin, kun oireet oli niin pahat. Ruokatorvi oli jo valmiiksi tulehtunut pahasti ja oli pienillä haavoilla ja oksettava olo oli vaivannut kuukausia. Enää en menekään kuin humautuksessa. Tapauksesta ei muista mitään ja tutkimus menee vaivatta. Minä en turhaa kärsi kun voin olla kärsimättäkin, jos joku pitää nössönä keskustelupalstoilla niin siitä vaan!=D

Yleisesti

Oliko tähystyksestä hyötyä, tai olisiko haastattelu johtanut samaan, esim. lääkitykseen? Kävin lääkärillä ja hän sanoi keskustelumme pohjalta, että kuulun niihin, joilta ei luultavasti löydy mitään, limaoireista huolimatta. Hänen mukaansa tällaista on todettu tilastollisesti esiintyvän vaihdevuosien aikana ja niiden jälkeen.

Butterfly--

Eiköhän siitä ole hyötyä jos pahat oireet. Barretin ruokatorvea ei näe mielestäni kuin tähystämällä ja sitä seurataan myös, koska se voi muuttua pahanlaatuiseksi. Nähdään myös mahahaavat, kaikki tulehdukset, helicobakteeri myös hyvin ja kasvaimet. Eihän ketään ensimmäisenä tähystykseen laitetakaan vaan ensin saat happosalpaajat ja jos ne ei auta, niin sitten harkitaan tähystystä (jos ei heti hälyttäviä oireita kuten verta kurkusta).

niinpä

Hienoa että joku muukin ajattelee samoin. Täällä perustellaan yleensä mukajalosti että "no kun siinä on riskinsä.." jos haluaa jotakin helpotusta. Todellisuudessahan se on raha mikä puhuu. Luin jokin aika sitten Taysin lehteä, jossa sanottiin muistaakseni niin että nukutuksen riski on kutakuinkin sama kuin autolla ajossa. Eipä kukaan sano, että no jos nyt kävelisit kuitenkin kun autoilussa on aina se riski. IHAN KUIN se toimenpiteiden psyykkinen riski (traumatisoitumisen vaara) ei olisi mitään. Vaikka sanoisi että pelkään ja haluaisin helpotusta niin sanotaan "ei me kyllä tähän (ja tähän ja tähän...) toimenpiteeseen tavata mitään antaa...".

Täällä eletään kyllä ihan oikeasti jollain keskiajalla tuon psyykkisen puolen huomioimisen suhteen.

Saitko muuten humautuksen julkisella vai yksityisellä?

niin totta!

Humautukset olen saanut yksityisellä, julkisella puolella en tiedä kuinka onnistuisi, siellä kun säästetään joka asiassa. Minulle varmaan riittäisi tarpeeksi vahvat rauhottavat pilleritkin tainnutukseen, ettei tarvitsisi suoneen tykittää. Samoin kun olen hammasimplantin laitattanut otin humautuksen. Ei tarvi jännittää ja homma hoituu kivasti siinä samalla ja homma hoidettu kun heräät.

Huhuh

Kävin tuossa päivällä tähystyksessä, jotta saataisiin selville, onko refluksin takana jokin pahempi syy.

Menin tutkimushuoneeseen ja pikku jutustelun jälkeen alettiin hommiin. Pikku flunssaa oli päällä. Letku suuhun ja heti aivan kauhistuttava ajatus: nieleppä korkeimman omakätisesti tämä letku. Aivan hirveätä. Oksetti koko ajan ja tottumuksesta nieleskelin kuolaa, vaikka setä ja tädit muistutteli koko ajan, että älä nieleskele. Hikoilutti ja jännitti, kun olen luontainen jännittäjä. Vaikea oli hengittää rauhallisesti, kun yökötti.

Helpotti suorastaan kun sano, että alamma vetään tätä pois. Kun letku lopuksi saatiin poies, oli ainaki kurkku tyhjä limasta ja pikku niistämisellä röörit aukes.

Näin jälkeenpäin on vain kurkku kipeä. Toivottavasti helpottaa sitten. Jos joskus tehdään tämä uudestaan, niin mieluusti taju kankaalla sitten.

no jaa

Olin itse lykännyt gastroskopiaa vuosikausien ajan ja perustellut itselleni lykkäämistä mm. niillä kuvauksilla joita tässäkin ketjussa on. Lisäksi kammoan oksentamista ylipäänsä niin paljon, että olin jo melkein päättänyt, että menen mieluummin umpimähkää suoraan leikkauspöydälle kuin annan tähystää itseäni.

Nyt gastroskopia on kuitenkin tehty, ja kokemukseni perusteella voin hyvin uskoa, että osa ihmisistä kokee sen jokseenkin helppona toimenpiteenä kun taas toisille se on äärimmäisen vastenmielinen. Yllätyksekseni kävi ilmi, että kuulun itse ensimmäiseen ryhmään. Eihän tähystettävänä olo mikään mukava tuokio ole, mutta mitään ylitsepääsemättömän inhottavaa en joutunut kokemaan. Otin puudutuksen, mutta on vaikea sanoa, mikä sen osuus lopulta oli. Aivan ensimmäinen tökkäys putkella nieluun oli kurja hetki ja sai aikaan jonkinmoisen yökkäyksen, mutta se oli silmänräpäyksessä ohi. Melko pian lääkäri totesi, että perillä ollaan ja alkoi täyttää mahaa ilmalla. Se oli myös hivenen epämukavaa, koska tuntui ettei kaikki ilma mahdu minnekään. Paria röyhtäystä kummempaa suustani ei kuitenkaan koko aikana tullut. Yleisen tukaluuden takia toki odottelin kovasti, että letku vedettäisiin ulos, mutta jos pakko olisi ollut, niin kyllä siinä olisi kestänyt kauemminkin olla. Operaation jälkeen täytyi hetki syljeskellä, mutta kaiken kaikkiaan koko juttu oli moninkertaisesti helpompi kestää kuin olin pelännyt.

Tarkoitus ei ole väheksyä kenenkään kertomuksia, mutta ajattelin kirjoittaa tänne ihan sen tähdentämiseksi, ettei gastrokopia todellakaan välttämättä ole mikään kauhukokemus, jota kannattaa karttaa mihin hintaan hyvänsä. Ne, joiden kohdalla se sujuu ongelmitta, eivät ilmeisesti asiaa sen kummemmin tällaisilla palstoilla kommentoi, ja siksi kokonaiskuva ja toimenpiteen maine helposti vääristyy tiettyyn suuntaan.