| |  | | |
28.02.06, 10:43
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Peräpukamien poisto
Onko kellään kokemusta peräpukamien kumilenkkihoidosta eli ""hirttämisestä""? Haluaisin kuulla, oliko toimenpide helppo ja aiheutuuko siitä kipua toimenpiteen aikana tai jälkeenpäin.
| |
| | |
28.02.06, 22:01
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Peräpukamien poisto
Joulukuussa olin peräpukamien kumilenkkihoidossa. Kerralla ammuttiin kolme kumilenkkiä. Ensin puudutettiin puudutusvoiteella. Tutkimus ei tuntunut juurikaan miltään. Pieni paineen tunne vain kun ampaistiin. Tosin ihmettelin tutkimuksen jälkeen huimausta. Luulin sen johtuvan huonosta nesteytykestä tai syömisestä. Kotimatkalla nojailin moneen tolppaan matkan varrella. Kotona luin saamani hoito-ohjeen, jossa sanottiin että tutkimus voi aiheuttaa toisille huimausta. Jos olisin sen tiennyt, niin olisin jäänyt hetkeksi levähtämään poliklinikalle. Vuotoa ei ollut missään vaiheessa sen jälkeen. Tosin kehoitettiin ottamaan pari viikkoa rennosti rasittamatta, jotta ei tulisi vuotoja. Ulostaessa ei sopinut kovin ponnistella. Pientä juilimista tuntui peräaukon suulla toimenpidepäivänä. Yöksi otin yhden ketorinin ja aamulla olo tuntui kutakuinkin normaalilta. Kävin toissa viikolla tarkistuksessa ja iloinen yllätys kun ei ollut mitään hoidettavaa enää. Sanoivat pukamien hävinneen. Oli siis helpompaa kuin kuvittelinkaan.
| |
| | |
28.02.06, 22:07
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Peräpukamien poisto
Ei ole kokemusta kun ei ole niitä pukamiakaan.:)
| |
| | |
28.02.06, 22:31
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Peräpukamien poisto
voiko tuolla systeemillä, siis hirttämällä poistaa myös ulkoisia pukamia?
| |
| | |
28.02.06, 23:33
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Peräpukamien poisto
Eikös siinä toimenpiteessä joudu olemaan keljusti pyllistäen nelinkontin? En kyllä menis jos olis pukamia.
| |
| | |
01.03.06, 11:23
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Peräpukamien poisto
Ei tarvitse olla nelinkontin... kyljellään ja jalat koukussa. Kyllä sitä menee mihin vain, jotta vaivoistaan pääsee. Pitäisitkö mieluummin vuotavat ja kipeät pukamat? Se on niille lääkäreille työtä kuten gynekologeillekin omansa.
| |
| | |
01.03.06, 12:53
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Peräpukamien poisto
Olitko sairaslomalla toimenpiteen jälkeen vai pystyikö sen jälkeen elämään ihan normaalia elämää?
| |
| | |
01.03.06, 23:06
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Peräpukamien poisto
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, joten en tarvinnut mitään sairaslomaa. Tosin jos teet raskasta työtä, niin ehkä antavat lomaa. Kielsivät kuntosalilla käynnin ja taakkojen nostamisen lähipäivinä ja muutenkin viikon parin aikana piti ottaa rennommin.
| |
| | |
02.03.06, 08:08
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Peräpukamien poisto
Minulta on hirtetty sisäisiä pukamia kaksi kertaa. Ulkoisia ei voi hirttää. Kyllä siinä kontallaan tutkimuspöydällä piti olla eikä minua ainakaan puudutettu millään puudutusvoiteella. Toisella kertaa kumilenkkien laitto sattui vähän koska lääkäri laittoi ne liian pukaman juureen. Toisella kertaa oli eri lääkäri ja kipuakaan ei juuri tuntunut. Jälkeen päin ei ollut huimausta eikä mitään onglemia.
| |
| | |
02.03.06, 13:14
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | vastaus edelliseen
Näköjään sitä on eroa toimenpide paikoissa. Itse olin Hgin Yliopistollisessa keskussairaalassa. Lääkäri käski vasemmalle kyljelleen ja jalat kippuraan, polvet mahdollisimman ylös. Sanoi, että puuduttaa hieman geelivoiteella. Helppo homma.
| |
| | |
02.03.06, 18:38
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Eräässä Diacorissa tutkimus tehdään ns. gynekologisessa asennossa, ei tarvitse konttailla ;-)
| |
| | |
03.03.06, 00:47
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
millä ukoisia sitten voi poistaa , ei nukutustekniikalla, mutta miten muutemn, kertokaa
| |
| | |
04.03.06, 01:22
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Enpä ole varma leikataanko ne sitten? Itselläni oli yksi, mutta se oli ns. hetula eli tyhjentynyt ja löysä hetula vain jäljellä. Sille ei tehty mitään.
| |
| | |
06.03.06, 10:54
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Kuka tietää minkä nimisiä pukamavoiteita on apteekissa? Oisin kiitollinen edes yhdestä nimestä. Minusta on noloa mennä kyselemään niitä...
| |
| | |
06.03.06, 11:12
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Tällä jossain on jo mainittukin Hädensa, erittäin hyvä. Käytin itse vuosia sitten.
| |
| | |
06.03.06, 14:48
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Scheriproct on ainakin käsikauppavoide.
| |
| | |
06.03.06, 16:55
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
no milläs ne hetulat sitten poistetaan? veitsellä ilmeisesti? kenelläkään kokemusta?
| |
| | |
06.03.06, 22:56
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Eivät ainakaan minulta poistaneet. Jos pitäisi poistaa, niin kai sitten kirurgin veitsellä.
| |
| | |
07.03.06, 10:25
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Kiitos vastauksista koskien peräpukamavoidetta. Ilmeisesti tämäkin on perinnöllinen vaiva, sillä isältäni peräpukamat on leikattu.
Se oli ihan kunnon leikkaus nukutuksineen ja muistaakseni 3 viikon sairaslomineen. Isä kiroili kunnolla leikkauksen jälkeen, kun vessassa käynti oli tuskallista.
Toivon itse selviäni ilman leikkausta, jospa voide auttaisi. | |
| | |
07.03.06, 11:50
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Onpa hyvä, että mitään pukamia ei ole vielä tähän ikään tullut(50v). Kuulostaa kamalalle.
| |
| | |
07.03.06, 21:21
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Ne hetulat todellakin poistetaan leikkauksella. Minulta leikattiin ja samalla poistettiin myös pukamia. Sairaslomaa kesti neljä viikkoa eikä yhtään viikkoa liikaa. Alussa eka viikko meni kieritellessä sängyssä ja vessassa vuorotellen. Siinä välissä sitten tapahtui onneksi huomattavaa paranemista ja viimeinen viikko oli opettelua milloin uskaltaa lähteä hiukan pidemmälle vessasta. Tuo pidätyskyky ei ollut vielä silloin vakuuttava. Olo oli todellakin kuten eräs virolainen ystävä valisti miestään ko sairaudesta että siinä ""ei voi istuu ei astuu.""
| |
| | |
07.03.06, 22:26
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
onko nukutus pakollinen ulkoisten poistossa?
| |
| | |
08.03.06, 10:01
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Riippuu tapauksesta, yleensä kuulemma puudutus riittää.
| |
| | |
08.03.06, 10:14
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Itseäni hirvittää hirtto-operaatiokin, vaikka täällä sanottiinkin, että toimenpide on varsin yksinkertainen ja kivuton. Toivon kuitenkin että hirttäminen on mahdollista, vaikka olisi ajoittain ulostyöntyvätkin sisäiset pukamat, kun en leikkaukseen haluaisi.
| |
| | |
08.03.06, 22:14
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: vastaus edelliseen
Minä en edes harkinnut leikkausta puudutuksessa. Eli halusin ehdottomasti nukutuksen. Saivat repostella rauhassa. :((
| |
| | | | |