| |  | | |
13.11.11, 22:24
|
#101 (linkki)
| | (Vierailija) |
Täälläkin on mitta tullut täyteen kynsisienen kanssa, kahdessa isovarpaassa ollut jo yli 10 vuotta.
Uskaltauduin näyttämään vaivaa noin 6 vuotta sitten lääkärille, joka vain totesi, ettei se mikään sieni ole - mutta miten sitä voikaan todeta ilman näytteenottoa ja varpaat todellakin ovat niin pahan näköiset ettei kyseessä voi olla mikään muu kuin sieni.
Vuosia sitten lähti toisesta kynsi kokonaan, sillälailla vain kokonaan irtosi kuin itsestään - aika pelottavaa - ja uutta tervettä kynttä näyttikin kasvavan mutta en ymmärtänyt hoitaa asiaa vaan sieni jatkoi elämäänsä varpaassa.
Nyt tuli mitta täyteen ja ostin 3% vetyperoksidia ja tänään olen vanupuikolla kostuttanut molemmat varpaat ja toinen kuohahti ihan kunnolla eli sientähän siellä on. Toinen ei niin paljoa, kun eilen lähti sienikynsi kokonaan ja alta näyttäisi nyt tulevan puhdasta tilalle.
Liuotan jalkoja nyt suolaliuoksessa ja pesen joka päivä harjalla kauttaaltaan, ajattelin lisätä hoitoon myös tuon etikkaliuoksen. Tärkeintä on nyt pitää kynnet kuivina, alunperin ongelma onkin kasvanut niin isoksi juuri siksi, että olen hyvin laiska kuivaamaan jalkoja ja kynsiä pesun jälkeen ja siitähän sieni riemastuukin.
Selvästi olen havainnut, ettei kynnen alta enää ole tullut haisevaa mönjää kuten aiemmin.
Valmiina ollaan pitkään hoitoon joka päivä kesään asti. Kynsiä en aio nyt lakata ollenkaan, ettei sieni riemastu muhimaan lakan alla. Olen niin paljon matkustellut aiemmin, ettei hoito ole ollut mahdollista, mutta nyt tarkoituksena hoitaa kynnet kauniiksi ennen uutta reissua ja pitää jaloista hyvää huolta. Toivon, että saan ulkoiluttaa varpaita ensi kesänä kaupungin kauneimmissa sandaaleissa. Tsemppiä teille kaikille sienen kanssa kärsiville taistelussa!
| |
| | |
12.12.11, 22:16
|
#102 (linkki)
| | (Vierailija) | Kynsisieni / Vetysuperoxidi Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sienetön Olen saanut sienikynteni terveiksi vetysuperoksilla ja mitään haittavaikutuksia ei ole ollut. Sen vuoksi haluan tiedottaa asiasta että muutkin voisivat saada apua kynsienen hoitoon.Osta vain 3 % ainetta niin se ei ole liian voimakasta. Voin vakuuttaa että saat kyntesi turvallisesti hoidettua ilman haittavaikutuksia,lisäksi hoito on todella edullinen ja ainetta saa apteekista ilman reseptiä. Aine kuohuttaa keltaiset töhnät kynsien alta ja terve kynsi kasvaa tyvestäpäin.Sivele ainetta kynsiin vanupuikolla , aluksi kerran vuorokaudessa, myöhemmin kerta viikossa riittää. Anna vaikuttaa yön yli , siis älä huuhdo pois. Tulet huomaamaan että vetyperoksidi tappaa sienirihmastot kynnessä. Itse aloitin hoidon viime lokakuussa ja nyt kynnet ovat kauniit ja sieni kokonaan poissa. Kirjoittele palautetta kun kyntesi alkavat tervehtymään. M ukavaa kun voi olla paljain varpain sandaaleilla eikä tarvitse piilotella eikä hävetä kynsiään.Käytä vain vetysuperoksidia turvallisin mielin.Kumpa olisin tiennyt aineen tehon 10 vuotta sitten, ei olisi tarvinnut syödä turhaan kalliita sienilääkkeitä. |
Olen hoitanut myös n 12 v eri lääkkeillä,luontaistuotteilla,kaikilla muilla myrkyillä. Sukat aina pesty
60 asteessa. Hävitin kaikki kenkäni kahdesti. Nyt on n.4 v ollut molemmissa isoissavarpaissa (vain!)
Käytin mm. lääkärin määräämää kallista lääkettä ja lakkaa kuusi (6) eri kertaa,raskas huki!
Nyt luin vetysuperoxidista. Alan käyttää ensitilassa,jos vaikka auttaisi! Suurin osa kynsisienen uhreista
on sitä mieltä että vain arkunkannen kopsahdus auttaa,lopullisesti.
| |
| | |
13.12.11, 12:44
|
#103 (linkki)
| | (Vierailija) | Kynsisieni Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Abuelo Olen hoitanut myös n 12 v eri lääkkeillä,luontaistuotteilla,kaikilla muilla myrkyillä. Sukat aina pesty
60 asteessa. Hävitin kaikki kenkäni kahdesti. Nyt on n.4 v ollut molemmissa isoissavarpaissa (vain!)
Käytin mm. lääkärin määräämää kallista lääkettä ja lakkaa kuusi (6) eri kertaa,raskas huki!
Nyt luin vetysuperoxidista. Alan käyttää ensitilassa,jos vaikka auttaisi! Suurin osa kynsisienen uhreista
on sitä mieltä että vain arkunkannen kopsahdus auttaa,lopullisesti. |
Kiitos kaikille kaikista vastauksista! Aikoinani kokeilin kynsisieneeni sattumalta hallussani ollutta teepuuöljyä. Vuosia se on pitänyt tilanteen hallinnassa, mutta varmaan lipsuin hygieeniasta, kun se levisi kynsijuuren kautta isoonvarpaasen. Hallussani on ollut yli 40 v. vanhaa Naftalan pastaa. Nettihaku tunsi antiikkisen vanhan apteekin peltipurkin! Löysin sieltä tietoa sinkkipastan olikohan hapettavasta vaikutuksesta, lienee Naftalan pastaa? Ennen tätä tietoa laiton sitä isonvarpaan juureen. Pian se vaikutti, valkonen kynsialueen alle pääsi juuren kautta eli se irtosin jotenkin. Näyttää siltä, että tervettä kynttä on tulossa. Myös kuusenpihkavoide piti kynnen pinnan siistinä ja esti leviämistä. Nyt kokeilen toisessa jalassa vetyperoksia ja toisessa naftalan pastaa, kun on ilmeisesti erityyppisiä sieniäkin olemassa.
| |
| | |
13.01.12, 22:58
|
#104 (linkki)
| | (Vierailija) | Vocca Trico kynsisienen hoito Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Kynsi Miten te olette päässeet eroon kynsisienestä? Olen kuullut, miten voimakkaita kynsisienilääkkeet ovat ja sen vuoksi en ole uskaltautunut lääkriin. Tilasin Vocca tora -nimistä ainetta, jonka pitäisi auttaa sieneen. Onko kenelläkään tästä kokemuksia? |
Olen saanut hyviä tuloksia. Pitää vaan jatkaa sinnikkäästi. Terve kynsi kasvaa sienikynnen tilalle.
Alkuun se saattaa tarvita jopa 1 kuukauden päivittäisen hoidon. Sen jälkeen käytin noin kuukauden verran joka kolmas päivä. Kun tervettä kynttä oli kasvanut noin 1/3 osa, käytin vaan noin kerran viikossa.
nyt on kaunis kynsi keskivarpaassa. Tsemppiä ja pitkämielisyyttä
| |
| | |
10.03.12, 19:16
|
#105 (linkki)
| | (Vierailija) | Uskomatonta mutta totta !
Nyt viikon ajan käyttänyt Becur nalox lääkettä.... joka päivä laittanut kynnen päälle ja alle minkä pystynyt!!! Tulos näkyy jo nyt!!! En itse odottanut moista mutta ihanaa. Niin ja puhun monen vuoden ongelmasta!!!!!!! NALOX !
| |
| | |
21.04.12, 08:55
|
#106 (linkki)
| | (Vierailija) | Tekoaa!
Sain lääkäriltä resepin Trosyd-lääkelakasta 6 kk hoitojaksoon.
Minulla on sieni ollut vuosia useammasssa varpaankynnessä (kokeiltu lääkekuureja yms., ei tehoa). Tämä tuntuu tehoavan, olen käyttänyt 2 kuukautta ja kynnet näyttävät jo nyt siisteiltä!
Miinusta lakan kuivuminen hitaasti ja hieman outo tuoksu. Aion ehdottomasti jatkaa tuon 6kk
kuurin loppuun. Käytetään 2 kertaa vuorokaudessa. 3kk riittävä 12ml pullo maksaa 32,00 eur.
| |
| | |
21.04.12, 09:50
|
#107 (linkki)
| | (Vierailija) | Kynsisieni hävisi
Sain ohjeen ystävältäni Eskolta. Sen voi saada osoitteesta: Allegro, uudenlainen erikoispyykinpesuaine. Tai Googleen: allegrosuomi. Kirjoita kysymys lokeroon, että haluat kynsisienen poisto-ohjeen. Se on toiminut. Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kaitaliina Itse kokeilin Vocca Trico-valmistetta, mutta ei tehonnut , vaikka uskollisesti kynsiä nesteellä joka ilta hoitelin. Nyt menossa kolmen kuukauden Lamisil-kuuri, josta reilu kaksi mennyt eikä vielä näy mitään paranemista. Karmea vaiva, nuorena naisena mielellään kesällä käyttäisi kevyitä sandaaleja yms mutta ei vaan voi kun 8 kynttä kymmenestä hirveän näköisiä. | | |
| | |
02.05.12, 22:43
|
#108 (linkki)
| | (Vierailija) | kynsisieni
Kärsin kynsisienestä teinivuosista lähtien, eli noin 20 vuotta. Jossain välissä söin kalliin lääkekuurin, joka kyllä tehosi, mutta vaiva palasi. Sitten vain kärvistelin vuosia, ja salailin kesät rumia varpaakynsiäni - kunnes innostuin taas kuukkelilla etsimään ohjeita ja päädyin kokeilemaan Vicks vapor rubia ja teepuuöljyä. Laitoin kynsiin joka ilta (ei aamuisin, sillä haju on niin karmea) ensin teepuuöljyä, ja sen jälkeen vicks-salvaa. Mitään äkkiparanemista ei tullut, mutta muutaman kuukauden jälkeen - tai olisiko ollut puoli vuotta - kynnet alkoivat parantua. En ollut tunnistaa varpaitani terveinä! Pahimassa vaiheessahan varpaankynsiä ei oikeastaan ole, jos ne on leikellyt aivan tyngiksi sienivaivasta. Hoidosta on nyt pari vuotta, ja valitettavasti osa kynsistä on taas sienen kourissa. En oikeasti tiedä, pääseekö vaivasta koskaan lopullisesti eroon. Aion taas aloittaa saman kuurin, koska omalla kohdallani se auttoi.
| |
| | |
07.05.12, 22:32
|
#109 (linkki)
| | (Vierailija) | kynsisientäkö?
satutin ukkovarpaani tammikuussa, kun pidin uusia laskettelumonoja liian kauan.. tuloksena erittäin kipeä isonvarpaan kynsi ja sen vierusta, luulin ensin, että pallellutin sen. Käytin monoja koko talven n.10krt ja varvas tuntui jo paremmalta. otin tummanvioletin kynsilakkani pois n. 2vkoa sitten (olin lisäillyt vain talvella) tuloksena kellertävä kynsi, jonka vasemmassa reunassa mustelmaa. kynsi myös koholla. kynnen tyvessä normaalia kynttä ehkä pari milliä. ostin viime viikolla varmuuden vuoksi tuota vety3%. onkohan kynsisientä, vai saanut vain iskua talvella? voisin käydä vielä lääkärissä näyttämässä, jos ei parane. muissa kynsissä ei ole mitään.
| |
| | |
14.05.12, 20:11
|
#110 (linkki)
| | (Vierailija) | Kynsisienestä eroon onnistui Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja HE satutin ukkovarpaani tammikuussa, kun pidin uusia laskettelumonoja liian kauan.. tuloksena erittäin kipeä isonvarpaan kynsi ja sen vierusta, luulin ensin, että pallellutin sen. Käytin monoja koko talven n.10krt ja varvas tuntui jo paremmalta. otin tummanvioletin kynsilakkani pois n. 2vkoa sitten (olin lisäillyt vain talvella) tuloksena kellertävä kynsi, jonka vasemmassa reunassa mustelmaa. kynsi myös koholla. kynnen tyvessä normaalia kynttä ehkä pari milliä. ostin viime viikolla varmuuden vuoksi tuota vety3%. onkohan kynsisientä, vai saanut vain iskua talvella? voisin käydä vielä lääkärissä näyttämässä, jos ei parane. muissa kynsissä ei ole mitään. | Minulla oli molemmissa isovarpaissa kellertävä sieni ja kynsi oli hauras ja hieman koholla.
Olen kokeillut hoitokynää (nailner), jolla ei ollut mitään vaikutusta. Kokeilin myös Voccaa, joka tuntui auttavan, mutta sieni palasi heti takaisin.
Sitten kokeilin oma-aloittesesti Molkosania hoitoon: Joka ilta pumpulitupot kynsien päälle ja kostutus Molkosanilla niin että pumpulit ovat läpimärkiä. Tästä seurasi, etttä kynsien vierustat ja kynsinauhat punoittivat ja tulehtuivat. Lopetin molkosanin käytön ja korvasin hoidon samalla tavalla etanolilla (sinol) kunnes iho ja kynsinauhat palautuivat normaaliksi (n. pari viikkoa). Pumpulien kostutus käy kätevästi pipettipullon avulla.
Vanhaa kynttä alkaa irrota Molkosan hoidon aikana ja se kannattaa poistaa niin tarkkaan kuin pystyy. Hoitoa jatketaan vuorotellen Molkosania ja Etanolia kunnes vanhasta kynnestä ei ole käytännössä mitään jäljellä. Nyt kun uusi kynsi alkaa kasvaa sitä leikataan suoraan eikä pyöristetä kynnen kärkiosaa. Hoito kestää vähintään puoli vuotta, mutta on käytännössä ilmaista. Itselläni on nyt ollut terveet kynnet jo noin vuosi hoidon lopetettuani.
| |
| | |
16.05.12, 12:38
|
#111 (linkki)
| | (Vierailija) | Sienikö?
Huomasin noin pari viikkoa sitten, että vasemman isovarpaan kynnen alaosassa väri oli hieman erilainen kuin toisessa kynnessä. Myöhemmin se alkoi vähän kellertämään ja aloin epäilemään kynsisientä kun googletin kuvia. Pistin vain kynsilakan päälle ja halusin unohtaa ongelman (toivoin, että paranee itsestään tai kuvittelin vian värimuutoksen). Nyt parin viikon jälkeen kynsi oireilee siten, että kynnen alustaa "pistelee" lyhyinä pulsseina silloin tällöin ja tänään huomasin, että varpaan kynsiosa tuntuu ehkä vähän tunnottomalta (pystyy kyllä liikuttamaan aivan ongelmitta, mutta tuntuu siltä kuin olisi jäänyt jonkun painavan alle tms). Nyt kun pääsen töistä kotiin niin pitää poistaa lakka ja katsoa miltä se kynsi näyttää.
Minulla ei ole koskaan ennen ollut kynsisientä tai muutakaan ongelmia varpaissa. En ole käynyt yleisissä uimahalleissa tai muissakaan vastaavissa paikoissa. Sen sijaan huomasin pari asiaa, jotka saattavat puoltaa sitä, että se olisi kynsisieni: Minulla on päänahassa lievä psoriasis ja se on kai jotenkin yhteydessä kynsiproriin ja kynsisieneen (mulla on aina ollut tosi hyväkuntoiset ja vahvat kynnet niin käsissä kuin jaloissakin). Lisäksi minulla on jaloissa huono verenkierto (joka kuulemma edesauttaa kynsisienen muodostumista) sekä siirryin talvella uuteen työpaikkaan, jossa minulla on 8h päivässä huonostihengittävät kengät yhtäjaksoisesti jalassa. Lisäksi tänä vuonna tulee 30 ikämittariin, ja tuo sienihän on kai yleisempi mitä vanhemmaksi tulee..
En tiedä kannattaisiko minun ostaa apteekistä suoraan noita reseptivapaita kynsisienilääkkeitä (Nailner, Cosmaro Phyto Nailprotector, tms) ja aloittaa hoito välittömästi vai mennä jonottamaan keskustan terveysasemalle. Jos kynnestä/varpaasta otetaan jokin näyte, josta sienen voi varmuudella diagnosoida (vai onko se mahdollista?), niin kauankohan niiden tuloksen saamisessa kestää.
Voi kurjuus! Just kun on kesä tulossa niin tulee tällainen ongelma. Kunpa tämä nyt olis jotain muuta kuin sitä kynsisientä...mustelma tai ruhjevamma se voisi ollla, mutta en kyllä muista tilannetta jossa sellainen olisi päässyt syntymään, joten pahoin pelkään, että se on se sieni.
Tuntuu myös pahalta lukea teidän monia kirjoituksia, joiden perusteella sain semmoisen kuvan, että kynsisienestä voi kärsiä vuosikausia ja on vaikea löytää oikeasti toimivaa hoitokeinoa. Voi kurjuus
| |
| | | | |