Huolestunut ystävä

Ystävälläni on todettu vakava depressio ja tietysti heti googletin siitä kaiken tiedon mitä löysin. Ja löysinkin että kyseessä on vakava sairaus, joka pahimillaan voi johtaa työkyvyn menetykseen lopullisesti tai jopa itsemurhaan.

Ystäväni näyttää olevan haluton puhumaan asiasta kanssani, ainakin sain tivata kauan häneltä ennen kuin tunnusti miksi on sairaslomalla. Haluan kunnioittaan hänen yksityisyyttään enkä haluaisi koko ajan kysellä vointi, mutta kuitenkin huolestuneena haluaisin tehdä JOTAIN hänen hyväkseen!

Miten voisin auttaa ystävääni, piristää häntä jotenkin? Vai onko ainut keino vain myötäelää tämä sairaus hänen kanssaan, olla puhumatta siitä jos hän ei halua siitä kerran puhua ja vain odottaa jos/kun tapahtuu parantumista? Olen aivan neuvoton, tilanne on uusi minulle ja olen huolissani ystäväni jaksamisesta.

Brush, ei jaksa kirj.

Mitä se oikeestaan sulle kuuluu miksi joku on sairaslomalla? Mun mielestä oikea ystävä ei tivaa toisen asioita vaan antaa asian olla jos toinen ei sitä vapaaehtoisesti sulle halua kertoa. Tivaaminen on yksityisyyden loukkaamista ja varsinkin terveysasioista varsin ikävää.

Hyvä ystävä

Minusta on hienoa, että olet kiinnostunut ystävästäsi ja on se niin, että masentuneelta kyllä joskus on ihan tivattava asioita.
Vielä tärkeämpää, että ilmaiset olevasi käytettävissä, otat yhteyttä, käyt tapaamassa. Aina ei tarvitse puhua kun olet paikalla. Kun olen itse ollut masentunut, on ihanaa, että joku on kiinnostunut ja kysyy usein mitä kuuluu.Toinen saa päättää mitä kertoo. Sinunlaisiasi ystäviä kaivataan.
Masentunut voi heittäytyä syömättömäksi tai syödä liikaa, ääripäät löytyvät ja seuraa missä mennään tässä tapauksessa.

HLf

Minusta ihan tärkeintä nyt on vain tosiaan olla rinnalla. Antaa ymmärtää että, jos sinua tarvitaan, olet läsnä ja valmis kuuntelemaan/puhumaan. Älä tivaa, älä ole välinpitämätön. Juuri nuo kaksi ääripäätä. Valitse sen sijaan se keskitie. Muista kuitenkin, että ystäväsi mielenterveys ja lopulta henki, eivät ole sinun vastuullasi. Pidä siis huoli myös omasta hyvinvoinnistasi. Ystävän tarkoitushan ei tällaisen vakavan sairauden kanssa ole terapioida, vaan olla nimenomaan osana sitä tukiverkostoa. Terapian hoitavat sitten ammattilaiset, vaikka tukiverkostollakin on tärkeä asema sairastuneen elämässä. Niiden tehtävät ovat kuitenkin erilaiset ja se on hyvä tiedostaa. Jaksamisia sinulle, sillä uskon, että läheisen sairastuminen voi olla kova pala myös vierestä seuraavalle.

vakava masennus takana

Hyviä vinkkejä oletkin saanut. Itse tosi vakavan masennuksen sairastaneena sanoisin, et tilanne on hyvin ristiriitainen, sillä toisaalta haluais ettei kukaan välitä ja sitten toisaalta toivois, et joku tulis ja auttais. Eli yritä välillä raahata ystäväsi aivan väkisin ULOS, vaikka ihan lyhyille kävelylenkeille, elokuviin tai hae teille leffa tms. Tiedän, ettei tämä ole helppoa, koska masentunut ei ole yhtään kiinnostunut mistään. Ja hän voi vastustaa rajustikin kaikkia tekemisen ehdottelua, mutta esim. kymmenen minsan kävelyttäminen vois tehdä tosi hyvää.

Kärsivällisyyttä tarvitaan masentuneen ihmisen päivänvaloon repimisessä. Ja pitää tiedostaa myös se, ettei omat ponnistelut välttämättä vaikuta kuin ehkä tooooosi pitkällä tähtäimellä. Äläkä tosiaan polta itseäsi loppuun. Mut vaikka kerran viikossa tai parissa yritä saada ystäväsi ulos masennuksen pahimmista syövereistä. Älä kysele liikaa, mut älä ole myöskään välinpitämätön. Ole läsnä täysillä silloin kun olette yhdessä. Vaikka ihan hiljaa, mutta läsnä. Juttele hyvin yleisluonteisia asioita, ei mitään "mulle kuuluu tosi hyvää, mitäs sulle" vaan jotain et aurinko paistaa tai luonto saa vettä tai mitä vaan täysin triviaalia. Kyl se masentuneen puhe tulee joskus ulos, jos sille antaa vaan tilaa.

Jokainen masennus on erilainen ja johtuu eri syistä. Mut masentuneille yhteistä on oikeasti se, että tuntee itsensä täysin arvottomaksi ja turhaksi, väsyneeksi ja valmiiksi luovuttamaan. Masentunut on todella kuin kivireki ja tämä on sulla hyvä pitää mielessä. Mieti tarkkaan kuinka raskasta kivirekeä olet valmis vetämään perässäsi ja kuinka pitkään. Se ei ole nimittäin helppo tie sinullekaan ja voi kestää vuosikausia.

dilemma

Huolestuneelle ystävälle tiedoksi : olen itse sairastanut vakavaa masennusta ja ahdistuneisuutta toistakymmentä vuotta ja pahimpia kaikesta kokemastani ovat lähimmäiset, jotka yrittävät "piristää" milloin milläkin nerokkaalla ideallaan. Se saa masentuneen tuntemaan vielä siitäkin syyllisyyttä ja ahdistusta, kun eivät ne positiivisuuspläjäykset oikein pure ja sitten ystävät ovat harmissaan. Siinä siis varsinainen dilemma - hyvää tarkoittavat ihmiset tekevät pahaa!

Hulina

Itse masentuneena toivoin, että joku olisi jaksanut kysellä ja olla kiinnostunut. Minusta on hienoa kun välität ja selvität jopa sairautta. Kuulevista korvista on maailmassa kova pula. Puhujia riittää, mutta kuka osaa kuunnella. olet verraton ystävänä. Sosiaalisuus on ennen kaikkea sitä, että kuulee ja ymmärtää, mutta neuvot ovat eri asia, jos ei neuvoja kysytä.

sairastunut myös

Itse vakavasti sairaana (depressio) voin kertoa, että toisen huolenpito ja tieto siitä, että toinen välittää antaa edes vähän toivoa paremmasta huomisesta. Liiallinen tivaaminen on ahdistavaa ja sellainen teeskennelty käyttäytyminen ja ylipirteys taas saa huonomalle tuulelle. Jos ei jaksa, niin ei jaksa. Silloin ei kannata ruveta ylipirteästi visertämään, esim. "siellä on ihana ilma, lähdetään ulos!" Eikä missään nimessä kannata sanoa, että "ota nyt itseäs niskasta kiinni." Helpommin sanottu kuin tehty.

Ihanaa, että olet ystäväsi rinnalla. Ymmärrän huolesi täysin ja tiedän jo omasta ystäväpiiristä, että he ajattelevat samalla tavalla. Ehkä olisi hyvä, jos istuisitte jossain vaikka kahvikupin kanssa ja sanoisit ihan suoraan, että olet huolissasi ja olet hänen kanssaan, tapahtuipa mitä tahansa.

Masentunut(ko?)

Hei! Olen 13v.tyttö ja mietin, voinko olla masentunut? Olen lähes aina surullinen ja allapäin, en ole ollut kavereitteni kanssa yli 4 kuukauteen ulkona... Aina kun he kysyivät minua ulos, keksin jonkun tekosyyn olla lähtemättä.. Olen melkein koko ajan omassa huonessani ja kuuntelen AINA surullista musiikkia ja piirrän kaikkea surullista (esim. Itkevä ihminen) yksi syy, miksi välttelen kavereitani, on se, kun äitini ei pidä kavereistani (he pukeutuvat erilaisesti, ovat ernuja) ja meitä haukutaan koulussa todella usein.... Minä myös vihaan ulkonäköäni ! (silmälasit, poikamainen vartalo, rumat kasvot jne..) ja itsetuntoni on sirpaleina, koska kaikki nimittelevät koko ajan... Minä myös viiltelen, mutta todella harvoin.. Uskon, että tulen aina olemaan yksin, ilman kumppania.. Olen todella ujo poikien seurassa, sillä pelkään, että he rupeavat haukkumaan minua :'( en ole kertonut näistä asioista kenellekkään... Olenko siis masentunut? Olemme muuttaneet monta kertaa ja olen siis joutunut vaihtamaan koulua... Viime koulussa minulla oli pientä säätöä yhden pojan kanssa ja hänkin oli siis kiinnostunut minusta (pyysi numeroani kavereilta, lähetteli viestejä, pyysi pelaamaan ulos ja jos kieltäydyin hän luuli itsessään olevan jotain vikaa) mutta sitten muutimme pois ja kaikki tyssäsi siihen... Myös muut sen paikkakunnan pojat olivat kiinnostuneita minusta... Ja kun kerroin sille pojalle, että pidin hänestä, hän väitti, ettei tunne minua... Ja siitä se alamäki lähti...

Kasvukipuja

Voi sentään kun olet niin kovin nuori vielä ja vasta tulossa murrosikään. Nuorena asiat koetaan niin kovin vakavina ja musta-valkoisina, mutta se kuuluu asiaan ja lähtöön aikuistumiselle. On tärkeää kokea suruja ja olla onneton, koska vain surun kautta voi kokea myös iloa ja onnellisuutta. Alakuloisuus jotenkin kuuluu nuorille kasvaville ja kehittyville. Masennus on hieman sellainen muotisana, eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä tämän sinun kasvukipuilusi kanssa. Ulkonäkökeskeisyys kuuluu asiaan sekä rankka itsekritiikki (minulla oli ikäisenäsi aivan liian isot korvat ja inhottavia finnejä nenän päällä). Aikaa kun kului niin finnit katosivat ja korvatkin ovat osa tätä minua. Olen viiden lapsen 2x22, 2x27 , 18 äiti ja äitipuoli. Sivusta seuranneena ja mukana kasvaneena voin lohduttaa sinua, että kaikilla lapsillani on ollut vastaavia tuntemuksia, alakuloa, pelkoja, yksinäisyyttä, itseinhoa, rankkaa itsekriittisyyttä (kummatkin vanhemmat tyttäret ovat kärsineet anoreksiasta 15-20 vuotiaina) ja pojilla huoli on ollut hieman sama kuin sinullakin on, että tykkääköhän kukaan musta ja onko kukaan koskaan mun kaa. Molemmilla pojilla on tyttökaverit ja toisella jo useitakin samoin kaikilla tytöillä. Hei ja kahdella heistä on silmälasit eikä haittaa tahtia. Sinuna siis katsoisin sinne peiliin hieman erilaisin silmin. Uskon vakaasti, että olet ihan sievä tyttö ja fiksukin (se, että tutkiskelet tilannettasi näin osoittaa tietyn kypsyyden ja se on hyvä se). Rohkaise mielesi ja tartu elämään mukaan, koska kukaan ei tule hakemaan sinua sieltä kotoa kanssaan styylaamaan vaan sinun pitää lähteä katselemaan ympärillesi, niin saatat iloisesti yllättyä mitä elämä sinulle tarjoilee. Esimerkiksi harrastukset tuovat yleensä uusia kavereita ja sellaisia, jotka ajattelevat samoin kuin sinä. Jotkut pojat arvostavat fiksuja tyttöjä ja kaikkien ei tarvitse olla Lady gagoja tai bimboja (describes a woman who is physically attractive but is perceived to have a low intelligence or poor education). Nokka kohti tulevaisuutta ja kaikkia kivoja juttuja, jotka ovat odottamassa vain ja ainoastaan Sinua.

kiinnostavaa

Alakulohan kuuluu elämään ja varsinkin nuoruuteen mutta minusta olet vetäytynyt syrjään jo niin kauan, että sinun kannattaisi puhua asiasta jonkun aikuisen kanssa. Tuo viiltely varsinkin on huono juttu.

Olisiko mahdollista, että kertoisit äidillesi miltä sinusta tuntuu, tai kirjoita kirje jos puhuminen tuntuu vaikealta.

Voin äitinä kertoa, että meillä ei aina ole aavistustakaan nuortemme ajatuksista vaan luulemme ehkä liian herkästi, että nuorella on kaikki hyvin.

Jos et voi kertoa äidille niin mene juttelemaan koulusi terkkarin tai kuraattorin kanssa.

Tuo mitä kerroit, että poika väitti, ettei tunne sinua niin sehän on vain pojan epävarmuutta hämmennystä eikä millään lailla liity sinuun, pojat ovat usein paljon, paljon epävarmempia ja ujompia kuin tytöt vaikka tytöt luulevat poikia itsevarmoiksi.

Sinun pitää nyt rohkeasti auttaa itse itseäsi sillä voit tosissasi masentua jos jatkat noin ja kukaan ei voi auttaa sinua jos et kerro kenellekään aikuiselle asioistasi.

ASDD

Käsitin niin, että kaverisi haluaa olla yksin joten mielestäni , sinun pitäisi antaa vain ystävällesi aikaa . Mutta , kun olet huolissasi ystävästäsi , niin... Voit toki kysellä hänen vointiaan ja yrittää piristää häntä jotenkin . Kysy vaikka häneltä mistä hän pitää tai muuten olet vain hänen vierellään tukena ja kuuntelet häntä. Ymmärrän, että sinua sattuu se että hän on masentunut mutta älä sinä ota siitä stressiä tai mitään muuta niin kyllä se masennus aikansa on , ja päättyy sitten ajan kanssa vähitellen .