voi herranjumala

fanaattisimmat abortinvastustajat kuuluisivat kyllä suljetulle osastolle.

jajooja

Ehkä sielläkin on netti.

Simpukka

Toivottavasti te elämänkatsomukseltanne täysin mustavalkoiset ihmiset joudutte joskus itse kokemaan jotain vastaavaa, jossa joudutte äärimmäisen vaikean valinnan eteen, ja josta kärsitte todella koko loppuelämänne. On helppo huudella ja moralisoida, kun itse elää pumpulissa. Mutta mitä tyydytystä te siitä saatte? Kannattaisiko hankkia oma elämä ja alkaa elää sitä, sen sijaan että kerrotte muille miten näiden tulisi elää omaansa?

Entä mitenpä tulevan äidin terveys ja mielenterveys? Sekö on täysin mitätön verrattuna vielä aivottomaan ja kehittymättömään solukimppuun?

sinulle

Totta se on, tappo! Aika vaikea sana. Olen se hirvitys joka on lopettanut omasta valinnastani 3 pienokaista. Ensimmäinen kuin olin 15 vuotias raskaaksi vaikka söin e-pillereitä lisäksi minulla oli vihurirokko ihan alkuvaiheessa joten en uskaltanut tuoda lasta maailmaan. Toinen 18 vuotiaana jolloin totesin että kondoomikaan ei ole aina varma. Kolmas koska oma mies pakotti suojaamattomaan seksiin (kotiraiskaus) Yritin ensiksi katumuspillereillä mutta ei onnistunut. Sitten kaavinta joka ei myöskään onnistunut kolmannella yrityksellä sitten puhkaisivat kohdun. Taisi olla sitkeä kaveri tulossa. En kirjoita tätä valittaakseni vaan että aina ei ole niin sanotusta oma syy miksi tehdä abortti. Henkisesti ei ole ollut helppoa.
Kuulun niihin henkilöihin joka ei voi pestä alushousuja ja kalssareita samassa koneessa koska sekin voi johtaa rauskauteen.

tera52

Niinpä niin. Murhakin voidaan yhteiskunnallisesti laillistaa, muuttei se siitä muuksi muutu. Niin tehtiin mm. Natsisaksassa.

raskaana vuodesta toiseen

niinkään varma :D aika varma olet asiastasi, mutta minullapa on todiste siitä ettei ne ehkäsyt vaan toimi ei sitten mitkään!!! lapsia on jo 5 ennestään kaikki vahinkoja. Ehjiä kondomilapsia, Pillerivauva jne

Nimimerkillä selibaatissa kohta 3kk ja rv 6+1

5:den äiti

Karma on todellinen. Itse olen ollut kova moralisoimaan abortin tehneitä. Haukkumaan murhaajiksi, inhimillistänyt pienetkin alkiot. Nyt omassa elämäntilanteessani joudun päätymään aborttiin. 5lasta valmiiksi ja aviero meneillään edellinen raskaus oli jo riskiraskaus jonka jouduin suurimmaksi osaksi viettämään makuupotilaana. Raskaus on alkanut täysin arvaamatta ja yllättäen. Ehkäsyt ei ole ongelma hyvin ne pettää monet kerrat!

..

Mulla tehtiin lääkkeellisesti ja itellä vuotoa vaan kuukaus ja niukemmin kuin menkat. Valitsisin saman uudestaan.

esteri

Mulla on ihan mahdoton tilanne nyt... Olen saanut kahdesta testistä nyt plussat, huomenna vielä labraan, mutta ei se tulos siitä negaksi muutu. Ei todellakaan ole suunniteltu raskaus, ollaan käytetty KOKO AJAN ehkäisyä ja oltu niin tunnontarkkoja siinä kuin vaan voi olla! Ei olla otettu yhtään mitään riskejä.
Ongelma on se, että minä kärsin vaikeasta masennuksesta ja minun on pakko käyttää siihen lääkitystä pysyäkseni tolpillani. Nämä lääkkeet taas ovat haitallisia sikiölle eikä niitä saisi käyttää raskauden aikana. En kuitenkaan pysty lopettamaan niitä nopeasti jos ollenkaan. Nämä lääkkeet on lopetettava hyvin hitaasti, asteittain, saattaa mennä jopa pari kuukautta eikä silloinkaan ole takeita, että lopetus onnistuu, vaan ne saatetaan joutua aloittamaan uudestaan. Lääkkeet vahingoittavat lasta.
Tuntuu etten pysty saamaan lasta, joka ei ehkä koskaan kykene normaaliin elämään, mutta en kykene keskeyttämäänkään. En todellakaan tiedä, mitä tekisin!

Vastuu tulevasta

Oletko ottanut huomioon jos päätätte pitää lapsen, voi masenuksesi paheta ja lapsella saattaa olla todella pahat vauriot, joka voi lisätä myöskin masennustasi. Oletko oikeasti valmis ottamaan sen riskin ja pystytkö kantamaan vastuun lapsen tulevaisuudesta ja pitämään huolta itsestäsi.

Mea_83

Sanoo abortin vastustajat mitä sanoo, abortin tekeminen tilanteessasi saattaa olla juurikin sitä suurinta rakkautta lastasi kohtaan! Lääkkeiden lopettaminen seinään tuskin on vaihtoehto, raskausaika hormonimyrskyineen on jo terveellekin naiselle kova kokemus. Lisäksi synnytyksen jälkeen masennuksesi saattaa pahentua. Taas toisaalta, jos päätät pitää lapsen, saattaa kaikki tästäkin huolimatta mennä mainiosti. Kovasti voimia päätöksen tekoon, päätit sitten mitä tahansa!!

äitikö

Tällaistä kirjoittaa ihminen joka on nähnyt ja kokenut elävän lapsen syntymän ilon ja tuskan. Tällasita kirjoittaa ihminen joka on nähnyt kesken kasvuisen lapsen kuolleena.
Sitä ei voi unohtaa. Minä, olen käynyt läpi kummankin kauheuden sekä yhden ihanuuden, tyttäreni. Kahdesta pahasta, se lääketieteellinen vaihtoehto, joka johti kuolleen lapseni näkemiseen lattialla, on henkisesti rajattomasti raskaampaa.
Jos on pakko valita leikkivän lapsen naurun tai sen tappamisen välillä. On kaavinta äidille, tytölle tai naiselle huomattavasti helpompi taakka kantaa.
Totuus on se mitä tuo toinenkin äiti kirjoitti. Siksi kai, sydäntä raastavan, sielua polttavan todellisen esimerkin kautta hän ehkäisyn perään kuuluttaakin.

Elämän ilo

Heitä kemialliset myrkyt roskakoriin! Rakastu elämään! Löydä itsesi! Tunne lapsesi, tunne miehesi! Elämä kantaa kunhan sitä kuuntelee. Rauhoitu. Hengitä ilmaa, syö porkkanoita! Ole hassu ja hihittele! Lapsi tuntee sen! Olet ihana äiti!

--

Näyttää luonnontuotteetkin kolisevan joillain...

sanna91

Kaksi raskauden keskeytystä tehnyt. Ensimmäinen puolitoista vuotta sitten lääkkeillä kotona, raskausviikkoja 6. Ei mitään kummempia fyysisiä tai henkisiä kipuja.
Toinen viikko sitten lääkkeillä sairaalassa, raskausviikkoja 9. Elämäni kauhein päivä. Kipua, kipua, kipua, oksentelua, huonoa oloa, verta ja lääkäreitä. 7 tuntia ja kaikki oli poissa. Fyysinen kipu ei ollut mitään, henkinen paha olo on jotain pajon pahempaa. Tuntuu kuin olisin jättänyt jotain sairaalaan ja vatsassa tuntuu tyhjältä. Syyllisyys. Jokainen kantaa taakkansa yksin. Nyt valitsisin toisin, jos mahdollisuus tulisi.

annaliina

Kuulun myös naisiin jotka raskautuvat pelkästä miehen katseesta. Lapsia on kolme, keskenmenoja 3, keskeytyksiä 3, joista kaksi viimeistä olisi vältetty jos minulle olisi annettu se sterilisaatio niinkuin itkien pyysin. Kondomi ei toimi meillä eikä jälkiehkäisykään minulla. Olen tehnyt jälkiehkäisyvalmisteista kantelun, mutta vastaus oli, että minkäs teet jos ei toimi; onnea raskaudellesi!

Nyt olen taas raskaana, tällä kertaa tämä menee itsekseen kesken; tuulimuna siis. Ja luojan kiitos; nyt sain se lähetteen sinne sterilisaatioon.

ps. Arvatkaapa mitä tekee parisuhteelle se, että joudun raskaudenpelossa jatkuvasti kieltäytymään seksistä?

Jänes

Meillä ehkäisystä huolimatta pamahdin paksuksi. Raskaus on hyvin ei-toivottu, elämäntilanne mahdoton ja esikoisemme on vielä pieni lapsi. On luonnollista tuntea surua ja miettiä eettisiä kysymyksiä raskauden keskeyttämiseen liittyen. Itse työstin tulevaa raskauden keskeytystä niin, että annan itselleni luvan tuntea surua, mutta tiedostan samalla, että ratkaisullamme teen myös palveluksen perheellemme ja itselleni. Asetan etusijalle meidän syntyneen lapsen, parisuhteen ja oman henkisen hyvinvointini. En ymmärrä miten olisi kenenkään etu, että hankkisimme tässä tilanteessa vastentahtoisesti lapsen. Jokaisen jeesustelijan on hyvä pysyä raamatunkansiensa välissä; mikään ei tunnu olevan helpompaa kuin kanssaeläjien moralisointi.

rohkaisevaa tukea

Jos tätä ketjua uskaltaa enää kukaan apuatarvitseva lukea..

Minä tein raskauden keskeytyksen eilen. Olen kiitollinen että se on mahdollista, ja ymmärrän senkin että joka käänteessä otettiin puheeksi jatkoehkäisy. Kävin kolme päivää sitten tutkimuksessa missä selvisi että kohdussa on peräti kaksi alkiota (6+4 ja 6+5, mikä oli muuten viikon vähemmän kuin kuukautisten perusteella). Päätettiin että tulen osastolle tekemään keskeytyksen koska kivut voi olla suuremmat. Sain istukkahormoniin vaikuttavan ensimmäisen lääkkeen. Tuntui kurjalta, mietin teenkö jotain todella väärää. Kaksi päivää meni ilman oireita, muita siis kuin raskauspahoinvointi ja armoton väsymys.

Osastolla ensimmäiset nieltävät tabletit saivat aikaan kohdun supisteluja ja vilun väreitä jotka loppuivat verensokereita nostamalla. Synnytyksessäkin muistan tärisseeni kauheasti, ja päättelinkin että se johtui nälästä ja tässä tapauksessa pitkästä syömättömyydestä. Oli hyvä kun varasin syömistä mukaan keskeytykseen, siis sellaista joka raskauspahoinvoinnista huolimatta tippui. Koitin maata rentona, rentous auttaa myös synnytyksessä kohdunsuuta aukenemaan. Sain ensimmäisten neljän tabletin ohella gramman buranaa ja 500mg (luulisin?) panadolia, eikä koko aikana sattunut ollenkaan. Alkoi kuukautismainen vuoto ja myös suoli tyhjeni.

Neljän tunnin päästä sain vielä toiset neljä cytoteciä mutta en enää kipulääkettä. Vuoto runsastui ja kaksi kertaa hulahti isommin pönttöön. Kipua ei edelleen ollut, lepäilin, nukahdinkin, luin lehteä, mietin. Hoitaja ihmetteli kun ei yhtään satu, ja ilmeisesti odotin suurempaa vuotoa kun ymmärsi minusta ettei kovin paljon vuoda. Lääkäri katsoikin sitten ultralla tilanteen ja mitään ei enää kohdussa näkynyt joten pääsin kotiin. Jäi hyvä mieli enkä tunne huonoa mieltäkään. Päädyin nyt sitten hormonikierukkaan, minä synnyttäneenä saan sen ja se lienee kaikista luotettavin ehkäisymuoto, strerilisaatiotakin luotettavampi sanoi lääkäri.

Tänään olen ollut taas oma itseni, väsymys ja pahoinvointi on tiessään. Innostuin siivoamaan tätä lääväksi muuttunutta asuntoa ja sain huomata että kohtu supistelee vielä aika herkästi. Aivan kuten synnytyksen jälkeenkin. Joten pitänee vielä levätä. Vuoto on vähentynyt iltaa kohden selvästi, yllättävän nopeasti. Laitoin yöksi enää pikkuhousunsuojan.

Minulla tämä meni todella hyvin, aikainen lääkkeellinen keskeytys ei minulla ollut oikeastaan edes epämiellyttävä. Olin kyllä varautunut paljon pahempaan, synnytyksestä jäi pelko enkä tiedä uskallanko siihen enää koskaan ryhtyä. Hoitajat ja lääkärit joiden kanssa asioin olivat ystävällisiä ja inhimillisiä ja kaikki muistuttivat puhelinnumeroista joista saisin halutessani tukea henkiseen puoleen.

Tämä kokemus oli minulle ns. wake up call, vaikkei aivan siten kuin ensimmäiseksi luulisi. Tuntuu että elämä halusi minulta selvän päätöksen seuraavasta askeleestani ja sen myös tein. Minulla ei tullut samaa tunnetta kuin lapsemme alkuraskaudessa että nyt joku todella haluaa syntyä meille. En edelleen ymmärrä kuinka raskaus alkoi, se ei tuntunut todelliselta missään vaiheessa. Päätös oli selvä alusta asti.

Sellainen tarina minulla. Minusta on hyvä että naisilla on oikeus raskauden keskeytykseen. Minusta ihmisillä pitäisi olla oikeus myös armomurhaan (yhtä vähän "murha" kuin varhainen abortti), se kuuluisi vain hyvään ja inhimilliseen sairaudenhoitoon, tai saattohoitoon. Näitä asioita kun miettii omalle kohdalle niin saattaa löytää inhimillisiä tunteita ja myötätuntoa arvostelun sijaan. Minusta sivistykseen kuuluu toisten ihmisarvoinen kohtelu. Niin ja alkioita on turha väittää ihmisiksi, ainakaan tunteviksi ja ajatteleviksi ja sen voi osoittaa jo tiedekin. Hermoradat ja aivot pitää olla kehittyneet ja saaneet harjoitusta ennen sitä. Uskonnoilla on vähän eri kannat siihen koska "sielu" siirtyy sikiöön, mutta siitä voi ehkä kiistellä jollain toisella palstalla.. :)

Kyseisen Gehennan kokenut

Just for God´s sake. Minä tein abortin kotona myös. Aikaa on jo kulunut, mutta ikinä en tule unohtamaan.
Ämmien sairauksien polille mennessäni oli vastassa 2 kappaletta tylysti käyttäytyviä akkoja, joista ainakin toista aion piestä niin kauan että veri rupeaa valumaan siltäkin väärästä paikasta väärään aikaan. Se on joku luultavasti alunperin ulkomaan elävä, mutta se ei olisi motiivi. Vaan suhtautuminen minuun. Edes silmiin ei katsottu, ja kertaakaan ei sen touhun todellisuutta tuotu esille, mitä oli luvassa, sain vain kirjoitetut ohjeet ja pari aivan kertakaikkiaan mitätöntä reseptiä lääkkeitä, ja Sytotecit tietysti myös mukaan.

Pahoinvointilääkkeet ei auttaneet ollenkaan, ja ainoastaan puoskari on keksinyt, että kohdun voimakkaisiin supistuksiin auttaa burana 600 ja panacod. NO EI HELVETTI SOIKOON AUTTANUT.
Tuska oli mitä hirvittävin. Se veren määrä sai voimaan niin kammottavalla tavalla pahoin, että luulin pyörtyväni. Eikä pahoinvointi talttunut mitenkään.
Juttu ei edes loppunut siihen. Aikaa oli kulunut jo ainakin viikko, kai, ja vuoto vaan jatkui ja omituinen painon tunne alavatsalla. Menin niitten kahden saatanan hapannaaman luokse uudelleen ja ämmänkuvatus kaiveltuaan muka totesi että ei siellä mitään ole, mee kotiis ja vedä tää yksi sytotec vielä. Kotona luulin että nyt rupee jotain hyytymää irtoomaan. No, siinä se sitten oli, se joka piti poistaa painajaisten helvetillisenä päivänä, eli alkuperäisenä aborttipäivänä. Minun täysin viattomissa alushousuissani. Sikiö. Harmaa möhkäle joka haisi helvetilliseltä. Olin kauhuissani. Ja edelleen äärettömän surullinen miten minua kohdeltiin.

En suosittele. Kenellekään. Ikinä. Jos toisen kerran tapahtuu niin että vaikka abortti on pakko tehdä, liittyen vaikkapa siihen että oma terveyteni ei vaan kestäisi raskautta, niin nostan sen lutkan seinälle jonkun sapelin kanssa ja ilmoitan, että jos et laita minua narkoosiin ja tee sillä vittuimurilla sitä mihin sut on koulutettukin, niin teen sen abortin itse ja hän on koko hommasta vastuussa. Vaikka kuolisin. En halua enää ikinä kenekään tapaavan sitä painajaisten kirottua helvetin lähettilästä, eli silloista gynekologiani, en tohdi nimeä tässä mainita vaikka kuinka tekisi mieli.

Abortti kun abortti niin sen jälkeen kovin pian kaikki ei ole ohi vaikka kaikki materiaali oliskin poistunut sieltä akkojen merkillisestä elimestä onnistuneesti, sen yhden vuorokauden aikana. Tissit liimautui jostain kummallisesta pihkasta tai visvasta ruvelle, eikä edes suihkussa voinut käydä, kun sattui niin jumalattomasti. Hiuksia lensi roskiin tolkuton kasa. Väsymys jatkui, ruoka ei maistunut, ja panemiskieltokin pitkittyi varmaan useemmalla päivällä. Sairaalloiset kuumat hikipuuskat löi ympäri kroppaa, ja muisto kivuliaimmasta päivästä ikinä on jäänyt muistiin pysyvästi.
Kai se sitten on yksilöllistä sitten. Mutta minusta tämä suhtautuminen aborttiin päätyviin on vanhanaikainen, koska olen kuullut tarpeeksi mielipiteitä siitä kuinka mitä merkillisin kiertoilmaisuin heidän mielestään lisääntynyt ihminen on vasta täysivaltainen ihminen, joka on elänyt elämää ja ansaitsee inhimillisen kohtelun toisilta, nimenomaan juuri aikuisena ihmisenä. Pahinta on tytöttely, että muka naiseuden arvonimen ansaitsee vain synnyttänyt nainen. Onko joku muu kokenut samankaltaista?

himpula

Hei,
Haluan kertoa oman tarinani, koska silloin kun olin itse tässä vaikeassa tilanteessa niin asiallisia kommentteja oli erittäin vaikea löytää.
Tein raskaustestin eräänä torstaina ja plussaahan se näytti. Noh, keskusteltiin miehen kanssa asiasta ja kaikkien vaihtoehtojen jälkeen päädyimme aborttiin. Varasin ajan lääkärille ja sainkin ajan heti seuraavalle maanantaille. Lääkäri otti papa-kokeen ja klamydianäytteen ja kirjoitti lähetteen naistentautien poliklinikalle. Naistentautien polille sain ajan vasta kahden ja puolen viikon päähän. Nämä kaksi viikkoa olivat erittäin vaikeita, koska tiesin että raskaus etenee koko ajan. Noin puolitoista viikkoa ennen keskeytystä kuvioon tuli raskauspahoinvointi, joka oli erittäin hankala. Oksensin päivittäin useita kertoja ja töissä oleminen oli yhtä tuskaa.
No menin sitten polille torstaina ja sain siellä ensimmäisen suun kautta otettavan lääkkeen (mifegyne?) ja kotiin sain mukaan kaksi cytotecia, jotka piti laittaa emättimeen kahden päivän päästä. Mukaani sain panadol-reseptin ja litalgin-reseptin. Lauantaina laitoin lääkkeet aamulla n. klo 7.00. kahden tunnin kuluttua vatsassa oli inhottavaa nipistelyä ja niukkaa vuotoa alkoi tulla. n. klo 11 vatsakipu oli kovimmillaan, kipu tuntui polttavana tunteena alavatsalla eikä siihen auttanut mitkään lääkkeet. Oksensin koko aamun ja olo oli kammottava. Suurin raskausmateriaali poistui n. klo 11.15, eikä siis pahin kipu kestänyt kuin n. 15min. (Ja tiedoksi kaikille, raskausmateriaalin seasta ei erota mitään muuta kuin verihyytymiä. Itselläni oli rv 7+2 keskeytyspäivänä.) Tämän jälkeen olo parani huomattavasti, pahoinvointiakaan ei enää ollut tämän jälkeen. Nukuin reilun tunnin ajan, jonka jälkeen aloin varovasti syömään. Olo oli kaikin puolin heikko (reilun oksentamisen vuoksi). Nyt keskeytyksestä on kaksi päivää ja olo on normaali. Menkkamaista vuotoa tulee mutta vatsaankaan ei enää koske. Gynekologi kertoi, että hänen urallaan hän tietää vain yhden ihmisen, jolla raskaus ei keskeytynyt. Luotettava ja turvallinen keino siis tämä lääkkeellinen keskeytys on.
Henkistä kärsimystä en koe olevan, koska päätös oli varma ja tarkoin harkittu. Tsemppiä kaikille, jotka ovat tässä vaikeassa tilanteessa.

rohkaisevaa tukea

Minä en muuten olisi missään tapauksessa halunnut tehdä keskeytystä kotona, mistä puuttuu kaikki mahdollisesti tarvittava ammatillinen apu ja tuki. Ymmärrän tietysti että jos hoitohenkilökunta on nuivaa tai kemiat ei kohtaa niin haluaa mieluummin omaan rauhaan pois sellaisten silmien alta, onhan kyseessä tosi henkilökohtainen asia. Mutta kaikkia jotka asiaa miettivät niin suosittelen silti keskeytystä osastolla. Minulle sanottiin että sano kun jotain tapahtuu ja miltä tuntuu, saan lääkkeitä lisää tarpeen mukaan. Luotin että minut kyllä pumpataan täyteen mitä vaan jos asiat siltä näyttävät. Lisäksi hommaa saa eteenpäin, jos joku uhkaa mennä pieleen, ultralla voidaan tilannetta seurata ja vaikka suorittaa se kaavinta kun muu ei auta. Lisäksi minä sain olla omassa rauhassa ilman muuta huolen häivää, eikä lapseni tarvinnut olla näkemässä tapahtumia ja kuulemassa keskusteluja.

Jos tuntuu ettei oma hoitaja ole sopiva, voi aina pyytää että voisiko saada jonkun toisen hoitajan. Ajattelen että vaikka olisi kuinka kunnallinen hoitolaitos niin palveluammatissa sielläkin ollaan ja potilaille/asiakkaille kuuluu tietty palvelutaso. Terveys on niin henkilökohtainen asia että kannattaa pitää puolensa.

Kannattaa muuten miettiä jokin kongreettinen syy keskeytykselle, jos vaikka lääkäriksi sattuisi joku hiillostamisintoinen hapannaama. Laissa on määritelty hyväksytyt syyt keskeytykselle. Kyllä sen keskeytyksen saa, mutta tilanne on aika epämukava jos tuntuu että pitää kauheasti puolustella ja perustella. Laissa ei minusta sanota että ehkäisyn pettäminen olisi se hyvä syy, kohtuuton rasitus tai joku sellainen siellä on, ja epäsopiva elämäntilanne.

Kyseisen Gehennan kokenut

Halvattu soikoon. Siihen lappuun jossa perustellaan mokoma asia, ei voi kuin valita sosiaaliset syyt taikka terveydelliset syyt. Eikö tässä vanhoillisessa yhteishelvetin kunnassa NAISILLA OLE OMAA TAHTOA TUON ASIAN KANSSA. siinä lapussa pitäisi olla kohta että rasti ruutuun jos oma tahto on kyseessä. Muutenkin koko lääkkeellinen keskeytys on tehty naisille pelotteeksi.

On käynyt mielessä että jos menisin ajassa taaksepäin, niin tekisin niistä akkojentautien kusipäistä ilmoituksen.
Naiseuden ei tarvitse koostua erilaisista kivuista läpi elämän, mukaanlukien jonkun terveystädin moralisointi, joka sattui minuun. Kun olin raskaana niin ne kivut ja pahoinvointi pelottivat minua. Olin kauhuissani! Enkä edes enää tiedä mikä kärsimyksistä oli pahin! Rintojen kipu, oksennuksen nieleminen aamuisin vaiko se nipistely mahassa jonka aikana ei edes osannut itkeäkään.
Minusta tulee mieheni kanssa vielä vanhemmat lapselle, jonka minä siis synnytän vielä joskus. Mutta jo äidiksi ja isäksi tulleiden kanssa minulla on vielä paljon puhuttavaa. Pelkään sitäkin että joudun jonkunlaiseksi silmätikuksi, kusitesteihin, siihen että neuvolaan mennessä minut luokitellaan vasta sitten naiseksi kun raahaan mukulaa mukanani. Ja jos joku arvostelee siellä vitunkaivajien paikassa minua ihmisenä sen kautta minkälainen äiti olen.

Kertokaa joku, että onko silloin kun joku on tehnyt lapsen niin on äiti-ihminen koko loppuelämänsä ja arvostellaan sitten sen mukaan, vai onko olemassa äideillä joku kohta, joku hetki elämässä jolloin he ovat vain ihmisiä, eivätkä mitään muuta, koska minusta en ainakaan mitään sen ihmeempää ole. Sen että synnyin tytöksi haluaisin olevan vaan normaali asia, jopa hyvä asia.

edelliselle

No en minä ainakaan tunne olevani vain äiti, vaan nimenomaan ihminen, ja minulla nyt sattuu olemaan yksi pieni poika, kuten monella muullakin ihmisellä. Eivätkä muutkaan leimaa minua "äidiksi" varsinkaan silloin kun kuljen yksin tai mieheni kanssa.

En oikein ymmärrä miksi äitiys on sinulle leima joka muuttaa koko elämän ja oman paikan maailmassa. Mutta tuosta naisten omasta tahdosta olen samaa mieltä, minustakin sen pitäisi olla paljon henkilökohtaisempi asia, vaikka ymmärrän että elämän ihme synnyttää fanaatikkoja ja eetikkoja joilla on omat sääntökirjansa jotka pitäisi sitten olla yhteiskunnan yhteisiä sääntöjä. Harva fanaatikko tulee ajatelleeksi mitä tarkoitetaan sillä että naisella on oikeus päättää omasta kehostaan ja ennen kaikkea elämästään, koska lapsi on muutakin kuin mitä raskaus ja synnytys tekee naiselle. Harva myöskään näkee asiaa lapsen silmin, ei ole samantekevää minkälaiseen perheeseen ja tilanteeseen syntyy. Niillä on koko elämän mittainen vaikutus.

Ehkä kaikki olisi toisin jos miehet synnyttäisivät.. Korkeasti ammattitaitoisia synnytysosastoja olisi pitkin poikin Suomenmaata, kotihoidosta saisi kunnon korvauksen ja sen voisi merkitä ansioksi CV:seen ja kaikilla olisi kyselemättä oikeus aborttiin ja sectioon. Eläköön.

tulipa mieleen

Kuinka helpoin perustein sen gaysarinleikkauksen sitten saa? ja kuinka paljon noin suurinpiirtein maksaa enemmän tehdä se yksityissairaalassa? Itse kun en ole kuullut kuin aika kummia juttuja lähimmästä synnytyssairaalasta eli taysista.

Lapsen tekeminen ja sen hoitaminen kotona oli se miten pitkäkestoista tahansa on vapaaehtoistyötä eikä siitä yleensäkään makseta palkkaa. Sossun rahoilla ja lapsilisällä olevia mutseja olen tavannut, jotka kieltäytyvät työstä ja siirtävät sitä sillä perustein, kun sossu ja kela maksavat niin paljon sille äidille rahaa että pelkillä tuilla pärjää hyvin. Minä vihaan konservatiiveja vaikka jotkut mielipiteeni saattavatkin olla sen kaltaisia. Hedelmöityshoidot pitäisi kieltää lailla ilman että siihen liittyy mitään jumaluuksia ja jesus christ superstar. Se on mielestäni "turhaa" lisääntymistä. Jos ämmän kroppa on sellainen että se ei pysty tuottamaan lapsia niin sitten se on sellainen. Ilman että olisi tippaakaan vastaan naispareja jotka haluavat lapsia, olenpa vaan sitä mieltä että ovathan he ennen koko hiton hedelmöityshoitolakiakaan tehneet sen lapsensa kuten muutkin.

Ja kersa(t) pitää tehdä jos niitä tekee niin perheessä. Sille ei mahda tietenkään mitään jos isä tai äiti on yksinhuoltaja vaikkapa siksi, että toinen osapuoli on kuollut, kelvottomaksi vanhemmaksi todettu, vastuuton paska joka häipyy lähes saman tien kun mukula on syntynyt, tai jos raskaus on saanut alkunsa vaikka onkin pillerit tai jotkin päällä, ja ämmä on hässinyt jonkun baarista pokatun hoidon kanssa eikä saa tietää edes koko raskaudestaan ennekuin on liian myöhäistä saada tehdä abortti johtuen siitä, että ei vaan ole ollut sellaisia oireita kuukausiin. Ja kun tämä aborttilaki täällä on mikä on. Spermapankit ovat vaarallisia. Mitäs ne keinosiemennyksen tehneet sitten tekevät, jos mukula vaikkapa sairastuu vakavasti, ja tarvisi tietää onko sairaus perittyä laatua, ja vaikkapa sattuisi niin että mukula saa jonkun hirvittävän leukemian ja se spermanluovuttaja olisikin ainoa, jonka luuydin pelastaisi sen lapsen hengen, mutta siihen purkkiin mällääjään ei saa yhteyttä, koska saattaa olla jostain toiselta puolelta maapalloa.

Raivotar

ihmiset ovat äärettömän ällöjä ja tyhmiä,lapsellisia,pelkääviä ,tekopyhiä,elämästä mitään tietämättömiä.Abortin teko ei ole kenellekään normaalille ihmiselle helppo asia.Siinä nainen käy helvetin läpi.Ja vaihtoehdot ovat vähissä:itsari tai abortti.Välittäkää herran tähden enemmän siitä olemassa olevasta IHMISESTÄ kuin SOLUMÖYKYSTÄ.Meneehän niitä itsestäänkin jatkuvasti naisilla kesken siinä vaiheessa miksi ei sitten myös omasta halusta saisi keskeyttää?Ja ettekö ymmärrä ettei adoptio ole mikään ratkaisu niissä tapauksissa kun ei ole voimavaroja koko raskaudelle saati synnytykseen.Eikä äiti halua/voi antaa lastaan toiselle,sekinhän olisi liian kauheaa.Parempi kaikille ettei anneta vielä solumöykyn edes kehittyä vauvaksi!Ja vielä lisäisin että MIEHILLÄ ei ole mitään oikeutta puuttua abortin tekoon.Naisen ruumis,naisen asia.