| |  | | |
12.08.08, 10:07
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Raju hiustenlähtö
Hei.
Olen lueskellut tätä palstaa jo reilun kuukauden ajan ja päätin lopulta kirjoittaa iteskin. Jos täältä saisi tukea, jota muualta ei tunnu saavan.
Ongelmanani on siis sama kuin monilla mullakin, yht'äkkinen raju hiustenlähtö. Eli minulta on lähtenyt hiuksia reilun kuukauden ajan, jonka seurauksena hiukseni ovat ohentuneet puoleen siitä mitä olivat ennen. Hiuksia lähtee suihkussa tupoittain, lakanat on täynnä hiuksia, hiuksia putoilee itsestään pitkin päivää ja yhdeelä harjanvedolla on harja täynnä hiuksia.
Kävin yleislääkärillä ensin, joka oli sitä mieltä, että hiustenlähtö johtuu stressistä ja surutyöstä. Otettiin veri- ja kilpirauhaskokeet ja kummatkin olivat ok. Hiustenlähtö kuitenkin jatkui yhtä rajuna ja päänahan kutina alkoi häiritsemään. Menin ihotautilääkärille, joka ei ottanut ongelmaani oikein tosissaan. Vilkaisi hiuksiani ja sanoi, että ovat ohentuneet tasaisesti joka kohdasta (ihan kuin en olisi sitä jo tiennyt). Sanoin, että päänahka kutisee ja kuivia kohtia on paikoittain (kuivaa raemaista). Määräsi siihen Sporanox kapseleita, sieni-infektioon. Ei tehnyt mitään viljelmiä tms, oletti vain, että kyseessä voisi ehkä olla ko. infektio. Naureskeli vielä, kun sanoin, että huolestuttaa, että kaikki hiukset lähtee. Vaikka minulla tuo infektio olisikin, ei sen oireisiin kuulu hiustenlähtöä. :(
Olen syönyt nyt ko. kuurin ja hiustenlähtö sen kuin jatkuu. Yritän olla stressaamatta, mutta pakostikin tämä alkaa jo vaikuttaa mielialaan. Ei tee mieli lähteä ulos tms. koska omaan silmään hiukset näyttävät niin kamalan ohuilta. Jotenkin epäilyttää koko lääkärin diagnoosi, kun ei edes kunnolla katsonut päänahkaani.
Mitään neuvoja, mitä voisin tehdä? Syön Biotiinia, Priorinia ja Piimaxia.
Hiukset myöskin rasvoittuvat hirvittävän nopeasti. Pesin ennen hiukset päivittäin, nyt tuntuvat rasvoittuvan vieläkin nopeampaan tahtiin. Jos aamulla olen pessyt hiukset, ovat ne illalla jo likaiset. Päänahka kutisee vieläkin, vaikka käytän apteekin shampoota, jonka tulisi hillitä kutinaa. Hiukset menevät pestessä takkuun ja ovat elottomat. Alan olla jo aika epätoivoinen. Vielä pari kuukautta sitten minulla oli paksut hiukset ja nyt jäljellä on enää ohuet liurut, jotka takkuuntuvat, irtoavat ja näyttävät elottomilta. :(
Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea ja mahdollisesti kommentoida. Löytyiskö täältä minulle kohtalotovereita?
| |
| | |
12.08.08, 13:07
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Itselläni kävi sama homma pitkällisen stressin seurauksena. Hiukset ohenivat yli puolella. lisäksi ne kuivuivat ja roikkuivat elottomina pitkin kasvoja. Hiukseni ovat vieläpä luonnonkiharat, jotka ovat muutenkin kuivemmat kuin suorat hiukset. kärsin ihan hirveästi tästä. kokeilin viviscalit, priorinit jne.. Hieroin päänahkaa ja huljuttelin kylmällä vedellä. Yritin välttää stressiä, mutta vaikeaa on kun pelotti, että kaljuksi tulee.
Lopulta tilanne oli niin surkea, etten voinut pitää hiuksia enää auki. Hävetti oma hiirenhäntä niin hirveästi. Sukulaiset ihmettelivät mihin paksu, tuuhea tukkani on kadonnut ja suututti niin hirveästi kun muutkin asiaa ihmettelivät.
Leikkasin rintaliivien kohdalle ylettyvät hiukseni olkapäille. Näytti vähän paremmilta, mutta ohuet ne olivat ja kuivat. olin hirvittävän surullinen asiasta.
Päänahkani oli kutiseva myöskin. Sitten tätini sanoi, että hänellä kun on prosiars (miten se kirjoitetaan?) ja kilpirauhasen vajaatoiminta niin ei tulisi toimeen ilman kalaöljyä.
Ostin siis e-epaa apteekista ja söin suurella annostuksella 4kpl päivässä. Otin aina illalla ennen nukkumaan menoa. Viikossa tukka oli saanut kosteutta, se ei enää harottanut, eikä ollut kuiva pörrökasa. Päänahka lakkasi kutisemasta. Välissä koitin syödä tavallisia omega3 kapseleita mm. mölleriä, mutta en saanut samaa tulosta aikaan suurillakaan annoksilla.
Kokeile ilman muuta tätä! Itsekään en enää tulisi toimeen ilman. Olen saanut hiuksistani nyt (vuosi kulunut aloittamisesta) Terveet, kiiltävät ja tuuheat. Hiustenlähtö on loppunut, uusia tulee kokoajan ja koskaan, ei edes silloin ennen hiustenlähtöä hiukseni ole olleet yhtä kiiltävät ja terveen näköiset.
Lisäksi syön b-vitamiinia ja sanasolia. Kalliit viviscalit jne olen hylännyt.
Sitten vielä sellainen asia, että millä peset hiuksesi? Tarkistappas, ettet käytä silikonisia tuotteita. Minä vaihdoin kaikki kalliit kampaamotuotteet silikonittomiin XZ ja hienosuomalainen tuotteisiin. Suuri ero tuli jo tälläkin. Sellainen lättätukka hävisi ja hiuksista tuli uudestaan ilmavat.
Samoin loppui hiusten kuivaaminen ja käsittely. Nukun nykyään myös satiinisella tyynyliinalla, se ei niin tunnu imevän kosteutta hiuksista, eikä pörrötä.
| |
| | |
12.08.08, 13:22
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tuli sellaisia juttuja mieleen, että kun ap:lla on kerran aiemmin ollut paksu tukka, niin ehkä tuo shampoon annostelu on säätämättä kohdalleen nyt kun tukka on ohuempi ja kutisevan päänahan kierre syntyy. Päänahkaa ei tarvi kuuraamalla kuurata eikä synnyttää valtavaa vaahtopilveä, vaan vajaa teelusikallinen lyhyesti hieroen riittää. Laimenna shampoo vedellä kämmenkupissa ennen kuin läimit sen päähäsi. Samoin muotoilutuotteiden annostelu kannattaa tarkistaa ja ehkäpä jopa joksikin aikaa lopettaa kokonaan.
Tuli mieleen kysyä, että miten mahtaa ilmeisesti raskaan elämäntilanteen keskellä olla syömisen laita? Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota, tarkista siis että syöt muutakin kuin mitäsattuukunmuistan. Etenkin hyviä rasvoja ja vihanneksia pitäisi saada runsaasti!
Minulla oheni tukka valtavasti kun lopetin e-pillerien syönnin. Noin kolme kuukautta lähti paljon tukkaa, sitten se loppui ja alkoi uutta pukata. Voisit sinäkin välillä väijyä juuria - onko pidempien hiusten väleissä paljon lyhyttä, sentin-parin mittaista untuvaa? Se uusi tukka on ensiksi pehmeää ja untuvaista vauvantukkaa. Lisäksi kampaajani on sanonut, että välillä saattaa tulla ilmankin mitään näkyvää syytä eräänlainen "sulkasato" että hiukset ja muutkin karvat menevät ohueen ja huonoon kuntoon, palautuakseen sitten nopeasti. Minulla muuttuu jonkinverran hiustyyppi oman "sulkasatoni" jälkeen. Uusi tukka on paljon kiharaisempaa, eli nyt minulla on päässä suoraa ja kiharaa tukkaa sekaisin, mikä on keskimäärin ihan hyvä, tukka on kuohkea ja taipuu pehmeästi ilman että teen sille mitään.
Siihen hiukseen, mikä nyt on päässä, ei millään syötävillä lisäravinteilla saa eloa (koska hius on kuollutta ainetta joka ei ime juuren kautta mitään ravintoa suortuvan pituuteen), mutta tietysti rasvahapot, vitamiinit (etenkin D) ja KALKKI ovat tärkeitä. Kalkki+D-tabletteja syödessä tuntuu, että ainakin hiusten ja kynsien kasvupuoli on tosi rivakkaa.
| |
| | |
12.08.08, 14:34
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kiitos teille kummallekin vastauksista ja vinkeistä. Tuntuu, että lääkärit vain vähättelevät ongelmaa ja ulkopuoliset eivät ymmärrä, miten paljon tämä käy itsetunnon päälle.
Aion heti töiden jälkeen mennä ostamaan tuota e-epaa, josko auttaisi tuohon kutinaan. Ja kosteuttaisi kuivaa päänahkaa. Kiitos vinkistä, olen valmis kokeilemaan ihan mitä vain. :)
Hiukset olen aina ennen pessyt kampaamon tuotteilla, mutta nyt jo kuukauden ajan apteekin kutiavan päänahan shampoolla. Tulee tosiaan ehkä turhankin paljon läträttyä tuota shampoota päähän, voisin kokeilla tuota laimentamista.
Ruokailutottumkset ovat pysyneet joksikin samana. En ole yli 10 vuoteen syönyt punaista lihaa, mutta hemoglobiini on erinomainen ja verikokeessa kaikki arvot kohdallaan. Olen yrittänyt syödä mahdollisemman paljon salaattia ja hedelmiä ja pitää huolta ruokavaliosta.
Föönaamisesta olen luovuin heti ongelman huomatessani, samoin muotoilutuotteista. Hiusten pesemisestä on tullut inhottavaa puuhaa, koska silloin hiuksia lähtee eniten. Yritän pitää mielialaa korkealla, mutta harmittaa tämä ihan hirveästi. Muutenkin ollut tosi rankka vuosi ja varmaan sen seurauksena juuri tämä hiustenlähtö (joka ei kyllä yhtään helpota oloa).
| |
| | |
12.08.08, 15:27
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Talin eritys? Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Nainen 25 Kiitos teille kummallekin vastauksista ja vinkeistä. Tuntuu, että lääkärit vain vähättelevät ongelmaa ja ulkopuoliset eivät ymmärrä, miten paljon tämä käy itsetunnon päälle.
Aion heti töiden jälkeen mennä ostamaan tuota e-epaa, josko auttaisi tuohon kutinaan. Ja kosteuttaisi kuivaa päänahkaa. Kiitos vinkistä, olen valmis kokeilemaan ihan mitä vain. :)
Hiukset olen aina ennen pessyt kampaamon tuotteilla, mutta nyt jo kuukauden ajan apteekin kutiavan päänahan shampoolla. Tulee tosiaan ehkä turhankin paljon läträttyä tuota shampoota päähän, voisin kokeilla tuota laimentamista.
Ruokailutottumkset ovat pysyneet joksikin samana. En ole yli 10 vuoteen syönyt punaista lihaa, mutta hemoglobiini on erinomainen ja verikokeessa kaikki arvot kohdallaan. Olen yrittänyt syödä mahdollisemman paljon salaattia ja hedelmiä ja pitää huolta ruokavaliosta.
Föönaamisesta olen luovuin heti ongelman huomatessani, samoin muotoilutuotteista. Hiusten pesemisestä on tullut inhottavaa puuhaa, koska silloin hiuksia lähtee eniten. Yritän pitää mielialaa korkealla, mutta harmittaa tämä ihan hirveästi. Muutenkin ollut tosi rankka vuosi ja varmaan sen seurauksena juuri tämä hiustenlähtö (joka ei kyllä yhtään helpota oloa). | Onko hiuksissasi hilseen tapaista ? Kyseessä voi olla myös tulehdustyyppinen hiuspohjan sairaus.
Se vaatii ihan oman hoitonsa ja on hoidettava pois. Mene ihotautien erikoislääkärille !
| |
| | |
12.08.08, 15:40
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Olen käynyt ihotautilääkärillä, kuten ensimmäisestä viestistä selviää. Sain kuurin sieni-infektioon, jonka viimeiset lääkkeet söin eilen. Lääkäri ei tosin edes paljoa katsonut päänahkaani, oireiden mukaan vain arveli ehkä olevan kyse infektiosta. Mutta ilmeisesti hiustenlähtö ei edes kuulu ko. infektion oireisiin. Oli todella epämiellyttävä lääkäri, joka lähinnä naureskeli ongelmalleni.
| |
| | |
12.08.08, 16:17
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | kylläpä kuuluu Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Nainen 25 Olen käynyt ihotautilääkärillä, kuten ensimmäisestä viestistä selviää. Sain kuurin sieni-infektioon, jonka viimeiset lääkkeet söin eilen. Lääkäri ei tosin edes paljoa katsonut päänahkaani, oireiden mukaan vain arveli ehkä olevan kyse infektiosta. Mutta ilmeisesti hiustenlähtö ei edes kuulu ko. infektion oireisiin. Oli todella epämiellyttävä lääkäri, joka lähinnä naureskeli ongelmalleni. | Äidilläni - jolla on erittäin paksut ja hyvät hiukset - oli stressin seurauksena voimakasta hiusten lähtöä ja kutinaa. Ihotautilääkäri määritteli taudin seborrea eli taliköhnä tyyppiseksi taudiksi ja äitini sai lääkekuurin. Häneltä myös kiellettiin saunominen - no ei nyt tykkää siitä muutenkaan.
Googleta ko nimikettä ja löydät kasapäin tietoa, kommentteja ja keskustelufoorumeita = käytännön kokemuksia.
Stressaantuneena saa ihonsa kutiamaan ja tukkansa lähtemään. Kukin reagoi tavallaan.
| |
| | |
12.08.08, 20:57
|
#8 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 04/2007 Sijainti: imatra
Viestejä: 3529
|
Oletko käynyt kilpirauhastestissä? Itse menin juuri hiustenlähdön takia lääkäriin ja löytyi kilpparin vajaatoiminta, olin toki myös "turvonnut".
| |
| | |
13.08.08, 08:20
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tuota taliköhnää olen googletellut. Varsinaista hilsettä ei päänahassa ole (hiutalemaista), vaan kuivaa kidemäistä. Jos tilanne ei tästä rauhoitu, niin menen toiselle ihotautilääkärille. Kilpirauhasen arvot olivat ok, samoin verikokeiden. Eli mitään fyysistä sairautta ei ole löytynyt. Jos saisi kampaajalta jotakin apaua lauantaina...
| |
| | |
12.09.08, 21:41
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) |
Sama ongelma täälläkin. Itse en osaa sanoa milloin runsaampi hiustenlähtö varsinaisesti alkoi. Välillähän on kausia, jolloin hiuksia lähtee enemmän. Kesällä 2007 mulla ehkä alkoi oma oireilu, ainakin näkyvästi. Eli tuntui, että hiuksia vaan lähtee aina harjatessa ja etenkin pestessä paljon. Silloin tarkkailin hiuksiani mutta en kuitenkaan vielä ollut huolestunut. Kunnes sitten joulukuussa 2007 kampaajakin huomautti, että hiukseni olivat ohentuneet syksystä huomattavasti.
Siitä alkoikin sitten oma ahdistus ja lääkäreillä juoksu. Ennen niin paksut ja hyväkuntoiset hiukseni muuttuivat ohuiksi ja roikkuviksi. Myös päänahan kutinaa oli. HIlsettä mulla on ollut aina, nyt sen määrä oli ehkä kasvanut. Ensin kävin normaalilla lääkärillä ja otettiin kaikki veriarvot ja kilpirauhastestit. Mitään ei löytynyt. Lääkäri ehdotti, että vaihtaisin 10 vuotta syömäni e-pillerit (Diane Nova, ja käytön aikana ei mitään ongelmia) ehkäisyrenkaaseen, se voisi kuulemma auttaa.
Ostin Viviscalia, ja söin sitä yli puoli vuotta. Ei tuloksia. Kävin ihotautilääkärillä, joka myös vähätteli ongelmaa, totesi vain, että "jakaus on leveä, hiukset ohentuneet kauttaaltaan, mutta päänahassa ei kuitenkaan mitään tulehdusta". Epäili syyksi stressiä. Myönnän, että stressiä on ollut viimeisen vuoden aikana (kuten koko 5 vuotisen työurani aikana), mutta aiemmin stressi on minulla oireillut "vain" näppylöinä iholla. Sain kortisoniliuosta, jota laitoin hiuksiini kuurin ajan. Silläkään ei ollut mitään vaikutusta, tuntui että kutina vain paheni.
Olen aina käyttänyt kampaajalta ostettuja laadukkaita shampoita, enkä juurikaan muotoile/kuivaa hiuksiani föönillä. Nykyään on ollut pakko välillä kuivata hiuksia föönillä pää alaspäin, jotta näihin haiveniin saisi edes jotain tuuheutta. Hiuksia pidän nykyään aina kiinni, sillä takana päälaella/pään takaosassa on selkeästi ohuempi kohta. Ainoastaan silloin voin pitää hiuksia auki, kun ne on föönätty, ja en taas halua rasittaa hiuksiani liikaa. Hiusten ollessa kiinni joudun kampaamaan hiukset tarkasti, että päänahan iho ei näkyisi. Tästä on oikeasti jo tullut ongelma, sillä tuntuu, että olen jo vainoharhainen hiusteni kanssa. En tykkää, että esim töissä joku tulee taakseni seisomaan, kun tuntuu, että päälaki paistaa jostain tms. Työssäni olen vielä paljon ihmisten keskuudessa, tuntuu että itsevarmuuteni on kadonnut, tai ainakin vähentynyt.
Kesällä vaihdoin ehkäisyrenkaan pois, koska se toi minulle vain toistuvan hiivatulehduksen ja huonon ihon. Vaihdoin takaisin Diane Novaan. Ostin myös apteekin hilseshampoota, sillä yhtäkkiä hilseeni olikin muuttunut rasvaiseksi töhnäksi (aiemmin hilse oli kuivaa, laattamaista). Tuli sellainen tunne, että päänahka ei enää "hengitä". Tämä hilseshampoo ehkä auttoi vähäksi aikaa. Nyt on kuitenkin taas se tilanne, että hiuksia lähtee paljon. Nyt kokeilen sitten Priorinia. Todellakin olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta saisin omat terveet hiukseni takaisin. Olen ostanut myös Bio+ shampoita ja kuorivia tehohoitoja, joita käytän välillä. Myös Bio+ hiustenlähtöä ehkäisevää seerumia olen käyttänyt epäsäännöllisesti.
Uusia hiuksia kasvaa jonkun verran, mutta ei ehkä pahimpiin ongelmakohtiin. Ja lähtevien hiusten joukossa on myös pieniä muutaman sentin mittaisia uusia hiuksia. Kampaajakäynnit eivät todellakaan ole enää nautinto, vaan pikemminkin masentavia. Varmaan stressaan tästä asiasta vaan itse koko ajan lisää ja lisää, mutta tuntuu, että kukaan ei ymmärrä. Mies vähättelee ongelmaa, ja kaveritkaan eivät ymmärrä.
Välillä on päiviä, että menee hyvin ja hiukset asettuvat nätisti, välillä tuskailen aamulla pitkiä aikoja, ennen kun saan hiukset kiinni. Suvussa meillä ei ole kaljuuntumista, vaan suvun miehilläkin on kaikilla paksut ja hyväkuntoiset hiukset vielä yli 70-vuotiainakin. Samoin äidin puolella on vahvat hiukset. Vahvat, paksut hiukseni ovat olleet "tavaramerkkini". Nyt hiukset ovat ohuet, roikkuvat, elottomat ja pesussa todella helposti takkuuntuvat. Ennen yksittäinen hius oli todella paksu, nyt hiukset ovat ohuempia.
Ruokavaliossani on varmasti parantamisen varaa, mutta yritän syödä monipuolisesti. Äskettäin mitattiin taas veriarvot ja kolesteroliarvot yms, ja kaikki ovat erinomaiset, eli hyviäkin rasvoja saan riittävästi. Syön monivitamiinia ja biotiinia, varmaan tuota kalaöljyäkin pitäisi testata.
Itse mietin, että syynä voisi olla se, että vuoden 2006 syksyllä kävin läpi todella rankan eroprosessin. Olisiko hiukseni voineet reagoida siihen, ja tavallaan uusien hiusten kasvu pysähtyä? Ja sitten sen seurauksena vaan pitkittynyt hiustenlähtö ja ohuet hiukset. Hiustenlähtö huomattiin vasta kesällä 2007. Useinhan puhutaan, että isot elämänmuutokset voivat vaikuttaa hiuksiinkin. Mitään muuta järkevää en keksi, tai sitten josko tämä kaikki johtuisikin hilseestä? Olen googlettanut kaiken mahdollisen ja lukenut lehdet yms läpi, mutta ei tähän mitään selitystä löydy.
Toivotan kuitenkin tsemppiä kaikille hiusongelmista kärsiville, kyllä se naiselle on vaikea paikka. Olen päättänyt, että jos tästä hiukseni normalisoituvat (toivottavasti!) en enää koskaan valita, että mulla on bad hair day, vaan olen tyytyväinen joka ikisestä hiussuortuvasta mikä mulla on.
| |
| | |
15.09.08, 09:20
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | Katri 29
Katri 29, meillä tosiaan tuntuu olevan samanlainen ongelmapesäke päässämme. :)
Mulla edelleen lähtee hiuksia samaan tahtiin kuin ennenkin. Leikkautin hiukseni lyhyeksi, etteivät takkuuntuisi niin pahasti ja näyttäisivät edes vähän tuuheammilta. Mun on nykyään pakko föönata hiukset suihkun jälkeen, koska muuten päänahka paistaa jakauksittain läpi. Hiukset takkuuntuvat, vaikka lotraan hoitainetta kuinka. Käytän Muumi-selvityssuihketta vielä tavallisen hoitoaineen lisäksi.
Hiuksia on nyt lähtenyt reilun kahden kuukauden ajan ja itku meinaa välillä tulla. Näen painajaisia öisin, jossa hiukset lähtevät kokonaan tai joissa minulla on kaljuja kohtia pitkin päätä. Kävin ihotautilääkärillä uudelleen ja en viisastunut yhtään. Hiukset lähtevät juurineen ja luultavammin stressistä. Tilanteen pitäisi rauhoittua, kun elämäntilannekin tasaantuu. Kyllä ne takaisin kasvaa... Mutta onko siitä apua,jos ne uudetkin hiukset irtoaa?! Koska mulla niitä uusiakin irtoilee.
Lääkearsenaali sen kuin kasvaa. Priorinia olen syönyt 2 kk, uutta hiusta näyttäisi kasvavan (mutta myös irtoavan), E-epaa pian kuukauden, Biotiinia reilun kuukauden, Piimaxia pari kuukautta ja sinkkiä parisen viikkoa. Pitäisikö tässä vielä kokeilla jotain?
Varasin ajan kampaajalle ja käyn reilun viikon kuluttua ottamassa hiuksiini tuuhennuksen. Mietin asiaa pitkään, koska en haluaisi hiusten irtoavan enempää ja tuuhennus on kallis. Mutta jos sen avulla saisin hetkeksi mielenrauhaa, kun hiukset näyttäisivät paksummalta. Ja jos sitä lopettaisi stressaamisen ja omatkin hiukset alkaisivat voimaan paremmin....
Koitetaan jaksaa ja kirjoitellaan kuulumisia tänne.
| |
| | |
15.09.08, 10:37
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) |
Täällä myöskin kohtalotoveri, hiuksia lähtenyt nyt tosi reippaasti yli 2 kk, kampaaja laittoi lääkäriin, sanoi, että parempi käydä tarkistamassa, et mikä vikana.
Lääkäri katsoi päänahkaa, tukisti, ja katsoi, monta hiusta irtosi, ja tuliko myös se koko valkoinen tuppi mukana.
Mulla on ohentunut tukka pääasiassa päälaelta, miestyyppistä hiustenlähtöä siis.
Ensimmäinen kysymys oli, että mites e-pillerit, käytätäkö? Joo, pillereiden aikana on ennenkin lähtenyt tukkaa tosi paljon, mutta nyt minipillereillä (Microluton) aivan kauheesti. Siihen loppui pillereiden syönti mulla ainakin. Kyseinen merkki vielä on aika androgeeninen, eli siitä johtui mulla hiustenlähtö.
Kysyin lääkäriltä, että auttaako joku näistä pillerivalmisteista, mitä luontaistuotekaupat myyvät, apteekit myös, kampaamoista saa erikois shamppota ja jos jotakin litkua päänahkaan...
Lääkäri vaan totesi, että valitettavasti kaikki on vaan rahastusta.
Ainoa lääkäristä saatava tabletti naisten hiustenlähtöön on vaihdevuosi-iän ohittaneille naisille tarkoitettu hormoonitabletti.
Lääkäri sanoi myös yhden valmisteen näistä luontaistuotteista, joka auttaa vaan sillä tavalla, että kaikki hiukset, jotka on lähdössä, putoaa kerralla, ja sitten alkaa uusien kasvu. Tällä vamisteella välttää sen mielipahan, että joka kerta kun peset hiuset jää jälkeen paljon hiuksia ...
Itse syön kuitenkin montaa valmistetta, joita markkinoidaan hiustenlähtöön, omaa hermoani rauhoittaakseni varmaankin.
Monet on kuulemma saaneet apua koirien ja kissojen turkin hoitoon tarkoitetuista tableteista, apteekista kysyin, että mitä tapahtuu ihmisislle, jotka näitä syövät?
Myrkyllisiä eivät kuulemma ole, mutta sidosaineina on käytetty epäpuhtaampia aineita, kun ihmisille tarkoitetut valmisteet. 2 mun sukulaista, jotka näitä eläintabletteja söi, sai syövän, tiedä sitten, onko vaan sattumaa??? Apteekissa vaan totesi, että ei niistä syöpää kylläkään saa, mutta voi tulla allergisia reaktioita.
Itsellä pahinpaan vaiheeseen lähti pesun yhteydesän 200 hiusta, nyt on rauhoittunut n 100, joka on jo normaalilukema kuulemma.
Normaalia on myös tukalähtö silloin, jos tukkatukkoa tukistamalla lähtee 0-3 hiusta.
Voimia kaikille teille, ja kuten lääkäri mulle sanoi, tilanne on jo ihan eri puolen vuoden päästä!
| |
| | |
17.10.08, 02:09
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) |
Lueskelin keskusteluanne naisten hiustenlähdöstä ja mieleeni tuli kertoa seuraavaa.
Äitini on jo useiden vuosien ajana kärsinyt hiusten lähdöstä koko päänahan alueella.
Hän kävi yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä ja kaksituhattaluvun alussa läpi vaikeaa eroprosessia, hän kärsi stressistä ja elämä oli tuona aikana henkisesti hyvin raskasta. Jonka jälkeen hiusten kasvu väheni, hiukset muuttuivat huonokuntoisiksi ja harvenivat.
Ruokavalion muutokset, päänahan hoitoaineet, viviscalit sun muut on käyty läpi, mutta muutosta ei syntynyt.
Luettuaan erilaisia keskusteluja ja tutkimustuloksia hän löysi erään Helsinkiläisen yrityksen Hiusextra Heinilän josta on ollut apua. Heinilällä osasivat kertoa sairaudesta nimeltä Alopecia, johon varsinaista parantavaa lääkettä ei ole. Omia hiuksiaan äitini ei ole takaisin saanut, joten hän on joutunut tukeutumaan peruukkiin.
Jos hiustenlähtönne ei ota parantuakseen, kehotan teitä ottamaan yhteyttä Hiusextra Heinilään ja tutkituttamaan kärsittekö Alopeciasta.
- Voimia teille.
| |
| | |
17.10.08, 12:21
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) |
varsinkin silkonipitoisilla aineilla päivittäin ohentaa taaatusti hiuksia. Olin kerran sairaalassa, siellä oli hiusneurootikko. Hiukset olivat ohuet ja pitkät. Pesi kolme kertaa päivässä hiukset, muka tuntui likaiselta. Ei kenenkään hiukset kestä jatkuvaa pesemistä. Itse pesen 2 kertaa viikossa ja ovat hyväkuntoiset ja paksut.
| |
| | |
18.10.08, 22:40
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | Selittäviä tekijöitä useita.
Selittäviä tekijöitä hiusten lähtöön saattaa olla useita.
Ehkä Googlen hakutuloksesta - hiustenlähtö- 51.200 "osumaa" saattaisi löytyä vastauksia.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=hiustenl%C3%A4ht%C3%B6&meta=
| |
| | |
19.10.08, 21:00
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) |
En nyt jaksanut lukea näitä kaikkia pitkiä vastauksia, joten toivottavasti en toista ihan samoja asioita.
Minulla hillitön hiustenlähtö alkoi 15-vuotiaana, ja hiukset alkoivat myös rasvoittua sellaiseen tahtiin, että olisi pitänyt pestä 2 kertaa päivässä. Kokeilin piimaxit ja muut jo tuon ikäisenä, ja mikään ei auttanut. Syyksi paljastuikin sitten PCO (oireyhtymä jossa munasarjat tuottavat mieshormoneita ylimäärin) ja sen aiheuttama talivuoto. Ilmeisesti vaikutusta saattaa olla myös sillä, että nuo liialliset mieshormonit voivat laukaista ns. miestyyppisen kaljuuntumisen jos sitä suvussa on, ja minullahan oli.
Lääkkeeksi sain Diane Novan, jota olen nyt syönyt yli 10 vuotta. Hiustenlähtö loppui Dianen myötä hiljakseltaan muutaman kuukauden kuluessa, eikä ole tullut takaisin sinä aikana kun olen pillereitä syönyt.
Kerron vielä, että pari vuotta sitten pidin ihan mielenkiinnosta tauon pillereistä. 3kk:n tauon jälkeen hiukset rasvoittuivat niin, että 2 tuntia pesun jälkeen ne jo kiiltelivät rasvaisina (ja olin pessyt niitä vain joka toinen päivä, ettei talirauhaset innostuisi). Hiustenlähdön pelossa ja tuon kamalan rasvoittumisen takia aloitin uudestaan pillerit ja tilanne rauhoittui noin kuukaudessa.
Mielestäni sinun kannattaisi käydä lääkärillä kysymässä tuon PCOn mahdollisuudesta, nimittäin se on melko yleinen ja tuo päänahan rasvoittuminen viittaa siihen. Muita PCOn oireita ovat mm. akne ja kuukautisten poisjääminen ja harveneminen, joskin esiintyy hyvin yksilöllisillä oireyhdistelmillä.
Joka tapauksessa toivon että saat avun ongelmaasi!!
| |
| | |
20.10.08, 10:50
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mitkä oli ne kilpirauhaskokeiden vastaukset ja viitearvot? Joskus lääkärin "normaali" voikin olla potilaalle liian alhainen/korkea...
| |
| | |
27.10.08, 16:54
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) |
Samaa mieltä kuin edellinen, kannattaa aina varmistua itsekin siitä, että arvot ovat oikeasti hyvät, esim. täältä foorumilta:
http://www.kilpirauhas.info/foorumi/viewtopic.php?t=5
Mullakin oli tsh 4 (huono, vaikka just viitteen sisässä, mutta aikas yläkanttiin) ja t4v viitteen puolivälissä=ihan ok. Eka lääkäri piti ihan terveenä, mutta etin hyvän lääkärin tuon foorumin kautta (kirjautukaa sitä varten!) ja sain häneltä diagnoosin ja reseptin... Oli kuulemma selkeä vajis, kun oli kerran paljon oireitakin. Eli ei siis aina kannata tyytyä arvot ok-vastaukseen, sillä sitä ne eivät välttämättä oikeasti ole. Suomessakin on ollut puhetta, että tsh:n yläraja laskettaisiin 3,5. Joissain maissa se on jopa 2,5, mikä olisi parempi, sillä terveillä tsh on yleensä 1-2 ja tsh-rajat on aikoinaan määritelty "sekajoukosta", josta ei ole seulottu kilpirauhassairaita pois, siksi ne on liian laajat.
| |
| | |
30.10.08, 15:42
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) |
Lukemalla edelliset vastaukset sain arvokasta tietoa. En ole ainakaan yksin tämän ongelman kanssa. Olen 30v ja hiuksista lähtenyt puolet parin kuukauden sisällä. Paniikki jo lähellä ja painajaiset vaivaavat yöllä. Kävin tänään iholääkärin vastaanotolla ja sain sen vastauksen minkä pelkäsinkin. Hiustenlähtöön ei tiedetä varsinasta syytä. Meillä ei ole suvussa mitään tällaista! Mulla ei ole ikinä ennen ollut hiusongelmia vaan tämä alkoi yhtäkkiä elokuussa. Ensin päänahan kutinaa ja sitten rupes hiukset lähtemään. Jäljellä olevat ovat elottoman näköiset ja karheat. Ja tässä sitä ollaan, pelkään nousta joka aamu ja tarkistaa peilistä onko hiuksia ollenkaan enää. Verikokeet otettu eikä niissä ollut mitään poikkeavaa....en tiedä enää mitä tehdä. Ehkä vois kokeilla sitä e-epaa, prioriiniä..... :(
| |
| | |
31.10.08, 14:04
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) |
Hiuksia lähtenyt vuodenpäivät. Pesin eilen hiukset ja laskin irronneet hiukset. Niitä oli lähes 200!!!!! Joku ajattelee, että hullu, mutta hulluksihan tässä tulee, syytä ei löydy, mutta hiuksia vain lähtee. Uuttakin tulee, että ei tässä kaljuksi olla tulossa, mutta hiukset näyttämät omituisilta, kun osa on 5-10cm pystäriä ja osa olkapäille ulottuvaa suortuvaa. Lyhyeksi en voi leikata, koska minulla on aivan hullut pyörteet otsalla, päälaella ja niskassa. Tekisi mieli ajaa kaikki pois.
| |
| | |
02.11.08, 23:19
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | yksi mikä voi auttaa
tai ainakin selvittää hiustenlähdön syitä on joissakin kampaamoissa tehty mikrokameratutkimus, jossa päänahkaa siis kuvataan mikrokameralla joka suurentaa kuvan moninkertaiseksi. Itse pari vuotta sitten rajusta hiustenlähdöstä kärsineenä kuulin jostakin että tällaisiakin tehdään ja varasin itselleni ajan. Siinä vaiheessa tuli jo itku kun äiti sanoi varovasti että kyllä se päänahka kieltämättä vähän enemmänkin kumottaa läpi. Kampaaja vieritti kameraa päänahkaani pitkin (näin kuvan koko ajan monitorista) ja pysäytti kuvan aina kun löysi jotain ja selitti mistä on kyse. Itselläni paljastui että hiustupista erittyi runsaasti talia, joka tukki tien osalta kasvavia hiuksia, ja suurin osa niistäkin hiuksista joita minulla kasvoi oli värittömiä ja ohuita, ei siis terveitä, normaaleja hiuksia. Aika kalliiksi loppujen lopuksi tuli pään hoidattaminen, sain vaikka mitä aineita hiustenhoitoon monta purkkia! syväputsareita, ampulleja, tehonaamiota, shampoota ym. yhteensä n 500e meni kaikkiaan. Aluksi oli hirveän tarkkaa, tarvi joka pesun yhteydessä laittaa putsari,ampulli ja shampoo ja naamio kerran viikossa, kerran kuussa oli tarkistuskäynti kampaamossa jossa seurattiin edistymistä. Vähitellen ne hiukset alkoivat kasvaa takaisin, yhteensä taisi mennä n. puoli vuotta ennen kuin aivan selkeä muutos oli havaittavissa. Kyllä se oli hunajaa korville ja silmille aina kontrollikäynneillä kun kampaaja näytti kuinka uutta tervettä hiusta on alkanut kasvaa ja jopa useampaa samasta tupesta!:) siitä pitäen hiukset ollut ihan ok eikä vastaavanlaista tilannetta vielä ole onneksi tullut eteen uudestaan! edelleenkin käytän varmuuden vuoksi samaa syväputsaria n kerran kuukaudessa ja käytän vain silikonittomia hiustenhoitotuotteita. Koitan myös välttää turhaa föönaamista ja syödä monipuolisesti sekä saada tarpeeksi unta, jotta ongelma pysyisikin poissa.
| |
| | |
04.11.08, 13:05
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) |
Stressi, e-pillerien vaihto, tai sieni päässä aiheuttaa hiustenlähtöä sekä mieshormoonin liikapitoisuus naisella.
| |
| | |
04.11.08, 16:47
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tässä on hyvä artikkeli:
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00220&p_haku=kaljuus
| |
| | |
07.11.08, 19:00
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | Mikä kampaamo?!
Mikä kampaamo tekee noita tutkimuksia Helsingin alueella???
| |
| | |
10.11.08, 14:06
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja hulluksi tulossa Hiuksia lähtenyt vuodenpäivät. Pesin eilen hiukset ja laskin irronneet hiukset. Niitä oli lähes 200!!!!! Joku ajattelee, että hullu, mutta hulluksihan tässä tulee, syytä ei löydy, mutta hiuksia vain lähtee. Uuttakin tulee, että ei tässä kaljuksi olla tulossa, mutta hiukset näyttämät omituisilta, kun osa on 5-10cm pystäriä ja osa olkapäille ulottuvaa suortuvaa. Lyhyeksi en voi leikata, koska minulla on aivan hullut pyörteet otsalla, päälaella ja niskassa. Tekisi mieli ajaa kaikki pois. | Moikka! Palasin kertomaan tämän: vuosi kestetty sulkasatoa, nyt ei ole viikkoon lähtenyt hiuksia tavallista (entistä elämää) enempää! Voisiko se olla nyt ohi?! Ihan ei vielä uskalla iloita. | |
| | | | |