| |  | |
18.04.09, 15:07
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Epilepsia? Aivokasvain? Verenkierron häiriö? Hulluus? Mikä?
Apua! Mikä minua vaivaa? Minne minun pitäisi ottaa yhteyttä?
Eilen näitä aivo(?)kohtauksia oli kaksi ja tänään jo yksi. Pelottaa.
Eilen aamulla ennen töihin lähtöä tarkistin sähköpostit ja menetin hetkeksi ajan tajun (ihan tavallista). Uutena oireena oli paniikin tunne, kuvotus, pahoinvointia ja syvä toivottomuuden tunne (kuin tulevaisuutta ei olisi olemassakaan ei edes kahden minuutin päässä olevaa tulevaisuutta). Kohtaus hiipui ja sain itseni koottua niin että pääsin töihin. Työpäivä tietokoneella meni ihan tavallisesti. Töiden jälkeen jäin koneelleni maksamaan laskuja ja surffaamaan netissä. Yhtäkkiä herään siihen että istun koneella silmät kiinni, leuka rinnassa ja on ihan hirveä olo. Minulla ei ole hajuakaan kauanko olen ollut tajuton 3 vai 13 minuuttia?? Pakotan silmät auki ja hilaan itseni lattialle huilaamaan. On kuvottava olo. Kohtaus menee ohi pienellä lepäämisellä.
Tänään välttelin tietokonetta, kun pelkään sen laukaisevan kohtauksen. Puuhailen kaikenlaista ja sitten päätin tarkistaa sähköpostit. Paha olo ja ahdistus alkaa hipiä kesken surffailun. Vetäisen pitkälleni sohvalle huilaamaan. On epätodellinen olo, raajoja nipistelee ja puuduttaa, on myös kuvottava olo, mutta se menee onneksi pian ohi.
Apua, mikä minua vaivaa? Mihin minun tulisi varata aika? Neurologille vai psykologille vai minne?
Olen noin 35 vuotias nainen lopetin pillerien käytön liki kaksi vuotta sitten kun pelkäsin niiden ylimääräisten hormonien aiheuttavan silloin (ja myöhemminkin) ilmenneitä migreenikohtauksia.
Pelottaa. | |
| | |
18.04.09, 15:19
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
[viesti moderoitu]
| |
| | |
18.04.09, 15:33
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja järki hoi [viesti moderoitu] | Noh, tuliko hyvä mieli?
| |
| | |
18.04.09, 15:57
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Sinuna menisin päivystävälle lääkärille eli mars terveyskeskukseen. Tuollaisiin tajunnan häiriöihin voi olla monia syitä, ihan vaarattomiakin esim. migreeni, aivojen sähkötoiminnan pieni häiriö jne, mutta joka tapauksessa kannattaa heti mennä lääkäriin heti eikä jäädä miettimään ja pähkäilemään. Sillähän se selviää!
Ja tuolle "järki hoi" -idiootille sanoisin että kannattaa mennä ensin se oma pää tutkituttamaan, psykiatrille!
| |
| | |
18.04.09, 20:21
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kiitos asiallisesta vastauksesta migranella.
Olin ajatellut marssia yksityiselle heti maanantaiaamuna. Olin vuosia YTHS:n piirissä (valmistuin toissavuonna) ja siksi ei ole tullut rutiinia julkisen terveydenhuollon käyttöön. Mies lähti työmatkalle ja olen yksin kotona, sekin vähän hirvittää. Jos vielä tanä iltana tai huomen aamuna ilmenee jotain, niin kipitän pikimiten päivystykseen. Muuten odotan maanantaihin.
| |
| | |
18.04.09, 20:41
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Ihan fiksusti teet
mutta toisaalta jos menet terveyskeskuksen päivystykseen ja lääkäri määrää sinut kokeisiin (vaadi jos ei muuten auta) niin saat ne ilmaiseksi sairaalassa esim. aivojen sähkökäyrän tutkimisen ja magneettikuvauksen, MUTTA jos menet yksityiselle niin maksat niistä ihan kauhistuttavia summia. Mutta onhan se jokaisen oma valinta. Itse olen päässyt sairaalatutkimuksiin päivystävän kautta ja pää tutkittiin todella huolella ja monella tapaa. Mitään ei onneksi löytynyt, tyhjää vain :)
| |
| | |
18.04.09, 21:20
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Migrenella mutta toisaalta jos menet terveyskeskuksen päivystykseen ja lääkäri määrää sinut kokeisiin (vaadi jos ei muuten auta) niin saat ne ilmaiseksi sairaalassa esim. aivojen sähkökäyrän tutkimisen ja magneettikuvauksen, MUTTA jos menet yksityiselle niin maksat niistä ihan kauhistuttavia summia. Mutta onhan se jokaisen oma valinta. Itse olen päässyt sairaalatutkimuksiin päivystävän kautta ja pää tutkittiin todella huolella ja monella tapaa. Mitään ei onneksi löytynyt, tyhjää vain :) | Hyvä pointti.
Se on selvää, että nuppi on tutkitava. Jopa sittenkin marssin huomen aamuna päivystykseen, riippumatta siitä tuleeko lisäoireita ennen sitä vai ei.
nyt pitääkin vain selvittää missä tän kaupunginosan päivystys on :) ei muuta kuin kaupungin sivuille etsimään.
takkar ja pokkar.
| |
| | |
18.04.09, 21:23
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Verenkierto.
Käyn parasta aikaa tutkimuksissa. Kuukauden verran on ollut hieman outoja tuntemuksia ja "hallusinaatioita" . Sukurasite ilmeisestikin.
Kolmisen kuukautta sitten jouduin ottamaan tukea huonekaluista siityessäni paikasta toiseen. Lähdettyäni uudelleen liikkeelle putosin polvilleni, soitin abmulanssin. Jouduin konttamaan eteiseen.
Sairaalassa skannattiin koko pään alue varjokuvauksella ja ilmesisesti siellä löytyy jonkinlainen lievä aivoinfarkti, joka vaikuttaa näkö ja havainnointikykyyn.
Olen huomannut, että teen paljon kirjoitusvirheitä kirjoittaessani tekstiä. Jotenkin lyön viereistä näppylää. -Sanomalehtien otsikoitten lukemisessa saattaa vasemman puoleiset kirjaimet näkyä huonosti.
Lääkäri määräsi minulle ajokiellon toistaiseski, kunnes tehdään lisätutkimuksia.
Olin oikeastaan huojentunut tästä ajokiellosta, sillä liikennemerkkien ja liikenteen havainnointi oli hieman "hukassa" ja koin olevani joskus "eksyksissä".
Olen ollut pari kuukautta vähän ninkuin "hukassa", enkä jaksa syventyä asioihin.
Olettaisin, että kysymyksessä on ahdistuneisuus, stressi ja huoli näiustä verenkietohäiriuöistä, johtuen ehkä näistä tutkimuksista. Olen ollut pari kuukautta vähän niinkuin "pallo hukassa".
Laitan yhden linkin jossa löytyy runsaasti verenkiertoon liittyviä linkkejä.
Sivun alareunassa on linkkejä useisiin aiheisiin, kuten -Muut verenkiertohäiriöt Silmänpohjan verenkiertohäiriöt jne.
No panik! Mene terveyskeskukseen ja kerro mikä vaivaa, niin lääkärit osaavat auttaa ja antaa oikean lääkiyksen.
Lääkitystäni lisättiin toissapäivänä ja tuntuu jo paremmalta. Paineet vaihdelleet.
Yläpaine 218-185-132. Alapaine 1i6-68-73.
E-pillerit saattavat olla eräänä syynä , vaikka sitä ei helposti myönnetä.
Hesarissa on ollut useita artikkeleita, jotka löytyvät aiheen niihauilla
> yhä useampi nainen kammoaa ehkäisypillereitä<
> ehkäisypillereistä veritulppa kymmenille naisille vuosittain<,
> seksihormoni ajaa kauniita naisia salasuhteisiin<.
Googlaa myös
>väestöliitto varoittaa<. > e pilleriden sivuvaikutukset<,>alkoholi hormonit<
Joidenkin mielestä tupakalla ja epillereillä on myös haittavaikutuksia verenkierrolle.
Linkki verenkietohäiröihin.- Jos linkki ei aukea googlaa > verenkiertohäiriöt<
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=verenkierto&meta=&aq=f&oq= | |
| | |
18.04.09, 22:30
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ja tätähän minä en sitten sanonut, mutta terveyskeskuksessa on joskus aikamoisia tumpeloita lääkäreinä (sori sori sori) joten ei kannata ainakaan vähätellä oireitaan vaan sanoa että on niin paha olla että et pärjää.. Muuten olet tutkimusjonossa kuukausikaupalla. Mutta tätähän minä en sitten sanonut..
| |
| | |
19.04.09, 11:12
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) |
Homma uusi eilen illalla TV:ä katsoessa ja tänä aamuna lehteä lukiessa. Menen nyt sinne päivystykseen katsomaan mitä ne arpovat syyksi ja hoidoksi. Olisin niin paljon mielummin odottanut huomiseen, mutta en uskalla enää odotella yhtään pidempään.
| |
| | |
19.04.09, 12:04
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Jos haluat, niin kerrotko miten lääkärissä kävi? Kun on näitä omiakin oireita niin muidenkin "päävaivat" kiinnostaa. Piän sulle peukkuja pystyssä!
| |
| | |
19.04.09, 17:26
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tais joutua sairaalaan saman tien, kun ei ole vastaillut enää.
Itse en tollasten oireiden jälkeen pohtis ja odottais hetkeäkään, vaan marssisin ensiapuun. Jos kyseessä olisi vaikka aivohalvaus tai aivoverenvuoto, niin mitä pidempään hoitoon menoa viivyttelee ja lykkää, niin sitä vakavammat voivat olla seuraamukset.
| |
| | |
19.04.09, 19:15
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) |
Toivottavasti ei, mutta toisaalta hyvähän se on jos heti pääsee tutkimuksiin. Mulla meinasi käydä vähän niin kuin tuossa Nella kirjoitti, että vaikka päivystävä lekuri antoi mulle lähetteen kiireellisenä tapauksena sairaalaan, niin tutkimuksiin olisin päässyt vasta yli kk:n päästä. Silloin kyllä otin napakan puhelun sairaalaan ja kas, löytyihän se aikaisempi tutkimusaika. Olisiko pää sekaisena pitänyt viikkokausia ootella? Joskus on tosiaan noustava pitämään puoliaan tässäkin "hyvinvointivaltiossa"!
| |
| | |
19.04.09, 19:31
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) |
Heh, siis enää ei muista nimimerkkiään vaikka kyllä tuo Migrella ois oikeestaan parempi :)
| |
| | |
20.04.09, 23:19
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) |
Menin sitten sinne päivystykseen jossa sain uuden kohtauksen jo ilmoittautumisen yhteydessä ja vielä toisen pari tuntia myöhemmin. Ottivat kasapäin verikokeita, kuvasivat pään. Vietin yön kytkettynä seurantalaitteisiin. Lääkärit sanoivat kutsuvansa postitse lisätutkimuksiin ja kielsivät autolla ajon seuravaksi kolmeksi kuukaudeksi. Epäilevät kai epilepsiaa. Siinäpä ne 24h pähkinän kuoressa.
Onko minimerkki "juupa..." pettynyt kun ei käynyt vakavammin?
Olen edelleen työkykyinen ja älli juoksee samaan tahtiin kuin muillakin peruspulliaisilla. | |
| | |
20.04.09, 23:44
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) |
Hei aloittaja,
Mielestäni kuvauksesi liittyy aika hyvin epilepsiaan. Kuvaat että saat näitä poissaolo kohtauksia ( yksi yleinen epileptisen kohtauksen muoto) juuri tietokoneella ollessasi. Tämä on hyvin yleistä, vilkkuva valo / kuva laukaisee hyvin usein epilepsiakohtauksen. VOi olla että kun illalla työpäivän päätteeksi olet tarpeeksi uupunut kohtaus voi iskeä helpommin.
Mene käymään neurologilla ja he kyllä tutkivat sinut. Olen kuitenkina ika varma että saat diagnoosiksi epilepsian.
Pahoinvointi, kuvotus sun muut tunteet ovat mulle tuttuja, mulla on taas hyvänlaatuinen asentohuimaus. Sen lauetessa jo pelkäsin että minulla olisi MS-tauti, niin neurologisia olivat oireet.
Mutta niin kuin sanottu, pika pikaa neurologille ja eteenpäin tutkimuksiin niin saat varmuutta asiaan ja oikean lääkityksen!
| |
| | |
21.04.09, 12:24
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Kauhuissaan Menin sitten sinne päivystykseen jossa sain uuden kohtauksen jo ilmoittautumisen yhteydessä ja vielä toisen pari tuntia myöhemmin. Ottivat kasapäin verikokeita, kuvasivat pään. Vietin yön kytkettynä seurantalaitteisiin. Lääkärit sanoivat kutsuvansa postitse lisätutkimuksiin ja kielsivät autolla ajon seuravaksi kolmeksi kuukaudeksi. Epäilevät kai epilepsiaa. Siinäpä ne 24h pähkinän kuoressa.
Onko minimerkki "juupa..." pettynyt kun ei käynyt vakavammin?
Olen edelleen työkykyinen ja älli juoksee samaan tahtiin kuin muillakin peruspulliaisilla. | Ei, vaan tarkoitin sitä, että jos itse saisin tuollaisia kohtauksia, niin en olisi odotellut, että milloin tulee uusi, vaan mennyt heti ensiapuun, lekuriaikaa varaamatta.
En tiedä, onko sinulla joku lukihäiriö, mutta älä vääntele sanomisiani lukematta sen tarkemmin.
Sanon vaan, että JOS JA KUN JA AINA kun on jotain aivoperäistä häiriötä, ei se ole mikään leikin asia, vaan pitää mennä hakemaan apua HETI, eikä odotella josko vaiva paranee itsestään.
| |
| | |
21.04.09, 13:06
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja juupa.. Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Kauhuissaan Menin sitten sinne päivystykseen jossa sain uuden kohtauksen jo ilmoittautumisen yhteydessä ja vielä toisen pari tuntia myöhemmin. Ottivat kasapäin verikokeita, kuvasivat pään. Vietin yön kytkettynä seurantalaitteisiin. Lääkärit sanoivat kutsuvansa postitse lisätutkimuksiin ja kielsivät autolla ajon seuravaksi kolmeksi kuukaudeksi. Epäilevät kai epilepsiaa. Siinäpä ne 24h pähkinän kuoressa.
Onko minimerkki "juupa..." pettynyt kun ei käynyt vakavammin?
Olen edelleen työkykyinen ja älli juoksee samaan tahtiin kuin muillakin peruspulliaisilla. | Ei, vaan tarkoitin sitä, että jos itse saisin tuollaisia kohtauksia, niin en olisi odotellut, että milloin tulee uusi, vaan mennyt heti ensiapuun, lekuriaikaa varaamatta.
En tiedä, onko sinulla joku lukihäiriö, mutta älä vääntele sanomisiani lukematta sen tarkemmin.
Sanon vaan, että JOS JA KUN JA AINA kun on jotain aivoperäistä häiriötä, ei se ole mikään leikin asia, vaan pitää mennä hakemaan apua HETI, eikä odotella josko vaiva paranee itsestään. | Jos, vaikka, kun ja kaikki muut konjunktiot... ollaanpa sitä aggressiivisia.
Mistä sinä voit olla etukäteen ja tapausta tarkemmin tuntematta niin varma, että kyseessä on aivoperäinen häiriö (vaikka ap. sitä niin arvuuttelinkin ja silloinkin kysymysmerkin kanssa)? Se yksi tajunnan menetys olisi voinut yhtä hyvin johtua vaikkapa rankkaa treenausta seuranneesta nestehukasta tai liian vähäisestä yöunesta tai jostain stressireaktiosta. Olisi myös voinut hyvinkin olla paniikkihäiriökohtaus.
Mukava kuulla, että hänelle ei tullut manaamiasi kohtalokkaita oireita. | |
| | |
22.04.09, 17:31
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kiva kuulla että olet kuitenkin ihan suht koht ok! Itsellänikin löytyi aivosähkökäyrän tutkimuksissa samanlaista poikkeavuutta kuin epileptikoilla mutta epilepsiaa minulla kuitenkaan ei ole, eli häiriöt käyrässä ovat ihan normaalia poikkeavaa toimintaa. Mutta jos sulla on epilepsia, niin sitähän voi hoitaa lääkkeillä oikein tehokkaasti ts. voit elää normaalia elämää.
Mutta sen vielä sanon, että jos lisätutkimuksiin pääsy alka pitkittyä niin napakka puhelu sairaalaan! Esim. magneettikuvaus on erinomaisen hyvä ja tärkeä tutkimus joka olisi tehtävä ihan ensisijassa!!!
| |
| | |
22.04.09, 23:24
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kutsu kokeisiin tuli jo eilen ja seuraavan kahden viikon sisällä on sitten aivosähkökäyrä ja magnettikuvaus. Pari munuuttia kestäviä pikkukohtuksia on tullut edelleen 2-3 päivässä, taju on kuitenkin pysynyt. Toivottavasti syyt löytyy tai vähintään joku apu tähän riesaan. Turhattaa ja pelottaa, mutta eipä tässä taida auttaa muu kuin odottaa kiltisti vuoroaan. Moni on kuulemma joutunut odottamaan noita testejä huomattavasti pidempään (sanoi kaveri joka on töissä paikallisessa keskussairaalassa). | |
| | |
23.04.09, 10:07
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Mieti vähän Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja juupa.. Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Kauhuissaan Menin sitten sinne päivystykseen jossa sain uuden kohtauksen jo ilmoittautumisen yhteydessä ja vielä toisen pari tuntia myöhemmin. Ottivat kasapäin verikokeita, kuvasivat pään. Vietin yön kytkettynä seurantalaitteisiin. Lääkärit sanoivat kutsuvansa postitse lisätutkimuksiin ja kielsivät autolla ajon seuravaksi kolmeksi kuukaudeksi. Epäilevät kai epilepsiaa. Siinäpä ne 24h pähkinän kuoressa.
Onko minimerkki "juupa..." pettynyt kun ei käynyt vakavammin?
Olen edelleen työkykyinen ja älli juoksee samaan tahtiin kuin muillakin peruspulliaisilla. | Ei, vaan tarkoitin sitä, että jos itse saisin tuollaisia kohtauksia, niin en olisi odotellut, että milloin tulee uusi, vaan mennyt heti ensiapuun, lekuriaikaa varaamatta.
En tiedä, onko sinulla joku lukihäiriö, mutta älä vääntele sanomisiani lukematta sen tarkemmin.
Sanon vaan, että JOS JA KUN JA AINA kun on jotain aivoperäistä häiriötä, ei se ole mikään leikin asia, vaan pitää mennä hakemaan apua HETI, eikä odotella josko vaiva paranee itsestään. | Jos, vaikka, kun ja kaikki muut konjunktiot... ollaanpa sitä aggressiivisia.
Mistä sinä voit olla etukäteen ja tapausta tarkemmin tuntematta niin varma, että kyseessä on aivoperäinen häiriö (vaikka ap. sitä niin arvuuttelinkin ja silloinkin kysymysmerkin kanssa)? Se yksi tajunnan menetys olisi voinut yhtä hyvin johtua vaikkapa rankkaa treenausta seuranneesta nestehukasta tai liian vähäisestä yöunesta tai jostain stressireaktiosta. Olisi myös voinut hyvinkin olla paniikkihäiriökohtaus.
Mukava kuulla, että hänelle ei tullut manaamiasi kohtalokkaita oireita. | Ai eiks epilepsia sun mielestä oo aivoperäinen juttu? Hei haloo. Ilmeisesti sun lähipiirissäs ei ole ketään joka kärsis kyseisestä vaivasta, tai muista aivoperäisistä ongelmista.
Ei tossa ollut mitään agressiivista, vaan kyllä kirjoittaja oli ihan oikeassa, aivoperäiset jutut on aina arvaamattomia, ja pitäisi tutkia heti mistä esim. tajuttomuuskohtaukset johtuvat.
| |
| | | | |