| Re: histenpidennys ja takut
Kuulostaa aika erikoiselta. Mahtaako pidennys olla oikein hyvin tehty ?
En tiedä, mikä menetelmä sinun kampaajallasi oli käytössä,
mutta itselläni on ollut Great Lengths pidennykset useampaan otteeseen, eikä tuon kaltaisia ongelmia ole noin nopeasti ilmennyt. Sinettien kärjet olivat kyllä paikoitellen teräviä ja raapivat nukkuessa päänahkaa, mutta ei niistä sen kummempaa ongelmaa tullut.
Kertaakaan en myöskään nukkunut tukka letitettynä, koska oli mielestäni hankalaa.
Takkuja toki aikaa myöten tuli, koska omat hiukset kuitenkin lähtevät päästä niinkuin ennenkin, mutta eivät pääse irtoamaan luonnollisesti, koska toiset päät ovat sinettien sisällä. Näitä irtohiuksia joskus telkkaria katsoessa vetelin yksi kerrallaan irti sineteistä. Samoin irroittelin toisiinsa joskus juuttuneita sinettejä toisistaan.
Tärkeää on säännöllisesti harjata tukkaa hyvällä luonnonharjalla, jonka ainakin itse ostin pidennykset tehneeltä kampaajalta. Samoin käytin pesun jälkeen tukan huuhteluun varta vasten tarkoitettua nestettä (en muista enää nimeä), joka teki hiuksista ihanan pehmeät ja pidensi sinettien ikää.
Poistatin pidennykset kaikilla kerroilla vasta noin puolen vuoden kuluttua, kun omat hiukset olivat kasvaneet niin paljon, että sinetit tulivat liiaksi näkyviin. Itsestään irronneet osiot olivat yhden käden sormilla laskettavissa. Oma tukkani on varsin hento ja hauras, joten olisi luullut lähtevän enemmänkin.
Oletko jo käynyt näyttämässä tukkaa pidennyksen tehneelle kampaajalle ?
|