| |  | | |
30.04.07, 11:36
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Lista huonoista kampaajista
Tuntuu ettei enää kukaan ole tyytyväinen nykyään kampaajiin,en ainakaan itse.
Laitetaan ketjuun paikat,ja millä tavalla sinun hiuksesi pilattiin.näin ainakiin kukaan muu ei enää menisi nyrhittäväksi kyseiseen paikkaan. | |
| | |
30.04.07, 13:29
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Espoossa Roma.
Kampaaja ei kuunnellut lainkaan mitä halusin.Tulos oli järkkyttävästi ohennettu tukka,joka hapsotti minne sattui sen jälkeen.ja värikin oli aivan liian tumma.
| |
| | |
30.04.07, 14:50
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Vox Artis. En ole varma onko kyseinen paikka vielä pystyssä, n. 5 vuotta sitten oli Hakaniemessä Hämeentiellä, trendikkään oloinen paikka. Minulla oli kuva kampauksesta, jollaisen halusin, mutta kampaaja leikkasi ihan eri tavalla. Ja ei, kyse ei siis ole siitä että minulle ei esim. olisi voinut leikata sellaista kampausta kun halusin, kampaaja vain teki eri tavalla. Tukka oli niin hirveä että kävin samana päivänä toisella kampaajalla eri paikassa, joka myös ihmetteli ensimmäisen tekemää jälkeä.
"Nuoleskelevat", mielistelemään pyrkivät kampaajat myös ärsyttävät. Sellaiseen olen törmännyt ainakin Lönkan Hiusmaailmassa, en tosin muista nimeä, siellä on kai ihan hyviä ja kivojakin kampaajia.
| |
| | |
30.04.07, 16:06
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Eikö aikuiset ihmiset pysty antamaan palautetta suoraan kampaajalle jos tulos ei ollut mieluinen?
Jos nimen kanssa netissä morkkaa niin saattaapi tulla seurauksia.
| |
| | |
30.04.07, 18:11
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
Onko teille tullut vastaan partureita jotka haukkuvat hiuksiasi? Minulle ei ole, mutta ystäväni meni pienellä paikkakunnalla leikkauttamaan kuivia latvoja pois ja parturi oli haukkunut hänen hiuksensa aivan totaalisesti. Oli sanonut että aivan kauheat hiukset, mitä näille voi edes enää tehdä ja sinuna leikkaisin kaljun ym. Mielestäni todella epäammattimaista käytöstä. Itse varmaan lähtisin ovet paukkuen pois.
| |
| | |
01.05.07, 14:32
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tämä on julkinen foorumi, ja tänne ei mitään morkkauslistoja saa laittaa.
| |
| | |
01.05.07, 14:58
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
En ole törmännyt hiuksiani päin naamaa haukkuvaa kampaajaa, mutta tuttavani kävi eräässä tämän pohjoisen kaupungin tunnetuimmista kampaamoista ja sielläpä oli tällainen selän takana haukkuva kampaaja. Eli kun tuttava oli istunut kampaajan "trimmattavaksi" oli kampaaja alkanut haukkua juuri ovesta ulos mennyttä asiakasta, kuinka tällä oli kamala tukka, et ihan turhaa sillekin yritti tehdä mitään, kun on kuin variksenpelätin ja blablablaa. Tuttavaani tuo ei hetkauttanut, mutta itse ajattelin että en varmasti menisi enää kampaajalle, joka puhuisi toisista asiakkaistaan noin.
Mä en taas käsitä, miksei saa negatiivista palautetta nimillä sanoa, kun kerran hyviäkin kampaamoita mainotaan. Ja eihän sitä tarvitse yleisesti mollata, kertoo vain omat kokemuksensa...
| |
| | |
01.05.07, 18:28
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) |
Miten täällä saa haukkua aiheetta ihmisiä nimillä,muttei saa antaa asiallista kritiikkiä?
| |
| | |
01.05.07, 21:13
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kai oman kokemuksensa kampaamosta saa kertoa, jos ei mene asiattomuuksiin?
| |
| | |
02.05.07, 10:18
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja --- Kai oman kokemuksensa kampaamosta saa kertoa, jos ei mene asiattomuuksiin? | Tottakai kokemuksia voi jakaa, eikä mitään "seurauksia" voi todellakaan tulla jos ei kyse ole aiheettomasta panettelusta (kuten Susan Kurosen haukkuminen joillain palstoilla). Kyse on sananvapaudesta, mielestäni on kaikkien etu jos ihmiset kertovat huonoista kokemuksistaan. Tulee mieleen kun joku pari vuotta sitten kirjoitti nettiin negatiivisen arvostelun eräästä ravintolasta ja ravintolan omistaja nosti syytteen, joka ei mennyt läpi, nimenomaan koska mielipiteen kertominen on sananvapauden mukaista. Samantyyppisestä asiasta on mielestäni tässäkin kyse.
| |
| | |
04.05.07, 16:48
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kyllä minulle on sattunut niin, että jotkut kampaajat ovat jaksaneet haukkua hiuksiani suoraan päin naamaani. Hiuslaatuni on ollut heidän mielestään aivan kamala jne... Ihan niinkuin sille jotain itse voisin, kun yksittäinen hius on liukas ja ohut ja tukka vaikeasti hallittava >:( Mielelläni olisin toki ottanut vinkkejä alan ammattilaisilta vastaan, mutta ei. Kuulemma tällaiselle p*skalle hiuslaadulle ei voi tehdä mitään, voivoi... Ei varmaan edes tarvitse sanoa, mutta olen aina äänestänyt jaloillani. Todella asiatonta käytöstä kyseisiltä kampaajilta ja ammattitaidon puutetta.
| |
| | |
04.05.07, 20:19
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kyllähän kampaajien pitää sen verran ottaa vastuuta laittamistaan hiuksista, että kritiikin kestää. Ei tietenkään tarvitse mollata tai haukkua, mutta olisihan se kiva tietää, että missä osataan asiakkaan toiveet täyttää ja missä ei. Tuskin mihinkään nettikeskusteluun kenenkään yritys kaatuu.
| |
| | |
05.05.07, 12:39
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) |
Varamaan nämä kirjoittajat olisivat eri mieltä, jos omistaisivat jonkun palvelualan yrityksen, ja saisivat lueka, miten heidän yritystään mollattaisiin julkisella foorumilla. koska mollaukset voivat olla joskus ihan aiheettomiakin, kateellisten kirjoittamia. | |
| | |
05.05.07, 14:51
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ehkä pelkkä lista olisikin järjetön. Mutta jos kuvailee, mitä kampaamossa tapahtui ja mitä maksoi, niin se on ihan hyvää vertaiskuluttajavalistusta. Jokainen yrittäjä tietänee, että asiakas kertoo positiivisesta palvelusta/tuotteesta vain muutamalle, kun taas kaikki kielteinen kiirii laajemmalle yleisölle. Amerikkalaiset ovat sen tutkineet. Ja Usassa jos missä hyvää palvelua ja laadukkaita tuotteita arvostetaan. Miksi kukaan haluaisikaan maksaa huonosta? Tuskin kukaan yrittäjäkään!
Kateellisten panetteluun ei liene muuta keinoa - jos ihan äärimmilleen mennään - kuin nostaa oikeusjuttu. Siitäkin Usassa on paljon esimerkkejä.
Joka tapauksessa yrittäjän kannattaa aina toimia niin, että asiakas tulee takaisin ja tuo ehkä pari uutta asiakasta mukanaan. Jos ei ole sellaista tavoitetta, kannattaa harkita muita hommia. | |
| | |
05.05.07, 15:16
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) |
"Joka tapauksessa yrittäjän kannattaa aina toimia niin, että asiakas tulee takaisin ja tuo ehkä pari uutta asiakasta mukanaan. Jos ei ole sellaista tavoitetta, kannattaa harkita muita hommia."
Tuohon varmasti ihan jokainen yrittäjä pyrkii, mutta kenelleppä ei sattusi joskus epäonnistumisia. Ihan jokaiselle meistä, teki mitä työtä tahansa !! Asia on erikseen, jos epäonnistumiset jatkuvat, niin silloin on syytä katsoa itsekunkin itseään peiliin.
| |
| | |
05.05.07, 18:16
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) |
Meillä on täällä pikkukaupungissani ihana, hyvin suosittu kampaaja, jolle itsekin olen sattunut vakiasiakkaaksi. Näin niinkuin kertoakseni, että viidakkorumpu toimii toisinkin päin, yrittäjien loukkaantumisesta huolestuneille. Kyllä hyvä sana kuuluu kauas sekin.
Minusta kuuluu tuollaiseen asiakaspalveluammattiin, ettei anna huonon päivän näkyä asiakkaalle - tai ainakaan kuulua asiakkaalle. On terveyspalveluista jo sellaista kokemusta, että kuntouttaja juoruilee edellisestä asiakkaasta. Silloin saa olla varma, että itsestä juorutaan samalla kauhalla seuravalle asiakkaalle. Varsinkin, jos menee suoraan antamaan palautetta tuosta! Juoruakka mikä juoruakka, ihminen ei hetkessä muutu mutta kohde kyllä. Sellaiset pahanilmanlinnut saavat minusta jäädä parantelemaan pahaa oloaan ilman asiakkaita ja kasvamaan aikuiseksi. Hyvä, jos näistä varoitetaan etukäteen.
| |
| | |
05.05.07, 18:25
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minulle on selvää, että kyselen toisilta, minne kannattaa mennä, jos en ole jotain palvelua aiemmin käyttänyt. En myöskään mene takaisin sellaiseen paikkaan, johon en ole täysin tyytyväinen heti ensimmäisellä kerralla. Mielestäni yrittäjät yleensä ymmärtävät tyytyväisen asiakkaan arvon. Siitä ovat osoituksena mm. joulukortit ja muut muistamiset.
| |
| | |
06.05.07, 10:15
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minä olin kerran sellaisella kosmetologilla jalkahoidossa, joka katsoi koko ajan kelloa. Hoidosta jä pois esim. jalkojen hieronta & kynsien lakkaaminen ym., sanoi ettei kerkiä, mutta kuitenkin otti täyden hinnan hoidosta. Ehkä olin itse hölmö kuin maksoin, mutta en jäänyt asiasta riitelemään. Äidilläni oli aika samana päivänä samaiselle kosmetologille kasvohoitoon, mutta aika peruttiin. Ja koskaan ei ole palattu kyseiseen paikkaan.
| |
| | |
06.05.07, 21:40
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ja luulisi että kampaaja juuri olisi hiusten asiantuntija ja ymmärtäisi, etteivät kaikki ehkä ole perimänä saaneet niitä kauniita ja vahvoja hiuksia. Ammattitaitoinen kampaaja kyllä yrittäisi jollakin keinolla auttaa ja muutenkin pitää yllä omaa ammattitaitoaan niin, että pystyy antamaan vinkkejä tällaiselle ihmiselle. Ihan niinkuin ei siitä itsekin jo valmiiksi kärsisi ihan tarpeeksi ja vielä alkaa joku kampaaja haukkua. Kuten joku jo sanoikin - minkäs sille itse voi. Ja varmaan ne, kenellä ei kaikista parhaat hiukset ole, ovat juuri kokeilleet monia konsteja ja hoitoja että saisivat siihen hiukseen edes vähän ryhtiä, kun taas toisilla on kauniit ja helppohoitoiset hiukset, vaikka eivät mitään sen kummempaa tekisikään.
| |
| | |
06.05.07, 22:01
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Huono kampaaja Lauttasaaressa
Huonoista tuli mieleen Lauttasaaren "Hairclub", en nyt muista miten toi club osuus kirjotetaan mut AIVAN SAMA. Sijaitsee siis Cosmarin vieressä. Ei kannata mennä. Kamalan kallis, tympeä palvelu ja aikanaan pyysin _tumman ruskean värin joka ei ole oman hiustenvärini tummempi_ . Lähdin mustin hiuksin pois. Et semmosta, mitenhän tulikaa mieleen. Mut kannattaa harkita pari kertaa meneekö. Toivomuksia ei ainakaan oteta huomioon ja värit sekoittaa just oman mielen mukaan. Sit todetaan "hups. no tulihan siit joo vähän musta".
| |
| | |
07.05.07, 11:20
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | monta monta kokeilukertaa...
Olen vihdoin ja viimein löytäny itselleni sopivan kampaajan, monen erehdyksen jälkeen. Onneksi kyse ei ole koskaan ollut mistään hirveän radikaalista muutoksesta hiuksiini, usein vain juhlakampauksesta tai perusleikkauksesta...monesti on vaan saanut hampaat irvessä maksaa ja lähteä pois kiukkuisena. Itsessänikin on varmaan vikaa kun ei saa sanotuksi paikanpäällä kampaajalle, mutta jotenkin sitä on niin hölmistynyt ja ympäripuhuttavissa ettei saa kiukkuaan puetuksi sanoiksi...lähtee vaan pois ja kiukuttelee sitten itsekseen peilin edessä kotona:/
Joitakin vuosia sitten veljeni meni naimisiin, isot maalaishäät, ja halusin juhliin kauniin kampauksen. Varasin hyvissä ajoin ajan erittäin suosittuun hiusmuotoilukeskukseen (Pori) ja selitin asiani...sovimme että tulen juhlapäivän aamuna hyvissä ajoin katsomaan eri kampausmalleja ja keskustelemaan kampaajan kanssa. Kyseisenä aamuna menin paikanpäälle ja halveksuvampaa katsetta saa hakea...hiukseni olivat tietysti pesty niinkuin pyydettiin, harjattu mutta ei laitettuna...olin meikitön enkä ollut pukeutunut juhla-asuun vielä...olin näköjään hieman liian 'resuisen' näköinen...Kampauksista ei löytynyt minkäänlaisia kuvia, joita luvattiin...käteeni annettiin Seura josta olisi pitänyt kampausmalli katsoa:) Noooh, onneksi minulla oli jo mielessä mitä halusin ja selitin kampaajalle tämän...ei vaikuttanut kovinkaan innostuneelta, hyvä ettei hiuksiani ponnarille laittanut ja krepannut:/ Olin hyvin tiukka mielipiteissäni ja sainkin kampaajan tekemään 'kunnon' kampauksen...aikamme siinä juteltiin, kun hän kyseli että mihinkäs juhliin olen menossa...kun kerroin että veljelläni on isot häät ja vieraita tulossa yli 400 niin johan rupesi suhina käymään pääni ympärillä, pistettiin kimalletta ja kaikennäköistä ja samalla äänikin muuttui kampaajalla hyvin mielisteleväksi:) Kampaus oli loppujen lopuksi hieno, mutta palvelu jotain aivan käsittämättömän loukkaavaa. Toivotettiin tervetulleeksi uudestaan, mutta enpä ole siellä sen jälkeen halunnut käydä.
Itselleni on myös sattunut näitä kampaajia jotka eivät mitenkään hirveästi kehu hiuslaatuani. Varasin ajan erääseen toiseen kampaajan, ihan vain perus hiustenleikkuuseen...kun menin paikanpäälle, hyvissä ajoin, kampaaja juoruili muiden asiakkaiden kanssa, ei siis leikannut kenenkään hiuksia, puhui puhelimessa jne jne...hiustenleikkuuni alkoi puoli tuntia myöhässä...ja ensi sanoiksi mainitsi että ompas kaameessa kunnossa ja huomaa että käytät värjäämiseen kaupan värejä ja ihan hirveetä ja voi voi...tiedän että hiukseni silloin olivat huonossa kunnossa, asuin paikkakunnalla jossa oli hyvin metallipitoinen ja kova vesi joka pilasi pitkään vaaleita hiuksiani ennenkuin ymmärsin asiayhteyden ja halusin korjata asian. Tältä kampaajalta ei ainakaan apua siihen vaivaan saanut, vaikka yritin asiaa selittää ja kysyä neuvoja...seuraavat puolituntia menikin sitten hiusteni kunnon päivittelemiseen. Minusta kampaajan tehtävä olisi asiallisesti mainita hiusten huonosta kunnosta ja neuvoa miten asian voisi korjata eikä vain haukkua ja jättää asiaa siihen. Tämä kyseinen kampaaja rupesi siinä sitten hiustenleikkuun ohessa harrastamaan tätä 'small talkia' , kyseli työstäni ja asuinpaikkakunnastani jotka se molemmat siltä seisomalta haukkui aivan lyttyyn...ihana kertakaikkiaan:) se kerta jäi siihen yhteen...Pitäisikö ihmisten joilla on syystä tai toisesta huonokuntoiset hiukset, lopettaa kampaajalla käynnit vallan??? Eikös kampaajan tehtävä juuri ole auttaa hiukset kuntoon jos jotain on korjattavaa...
Nykyinen kampaajani löytyi monen kokeilun jälkeen ja hänelle olen uskaltanut sanoa suoraan jos en halua jotain mitä hän ehdottaa ja yleensäkin rohkeammin pystyy asioista kyselemään ja 'väittelemään'. Hän ottaa asiat huumorilla ja siellä on hauskaa käydä. Nyt olen uskaltanut hänen käsissään hieman muuttaa ulkonäköäni, ennen se on jäänyt vain kampauksiin tai perusleikkaukseen kun ei koskaan tiedä mitä sitä tapahtuu:)
| |
| | |
07.05.07, 13:56
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) |
Pohjois-Suomessa, Ivalossa, kävin kampaajalla kerran, en mene toiste.
Siellä kampaaja vastasi mielenkiintoisella tavalla kysymykseeni, "Mihin malliin olisi hyvä leikata"? Kampaajan vastaus: "Ei ole paljoa vaihtoehtoja"
Sama kampaaja myös ihmetteli, että minulla on lyhyt selkä. Hänen tyttärensä on kuulemma pitkä ja hänellä on paksu tukkakin.
Pamautin tähän, että "niin, mutta on olemassa todellisiakin ongelmia, kuten esim. alkoholismia". Tämän kommentin jälkeen kampaaja ei puhunut sanaakaan. Myöhemmin kuulin, että ko. kampaaja on kova täti käyttämään alkoholia.. ..
| |
| | |
07.05.07, 14:28
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) |
Varasin vuosia sitten ajan Porista Ritva Hissalta, kun hän oli ihan jotakin palkintojakin voittanut. Hiusten leikkaus ja permanenentti oli kyseessä. Ensin tuli tyttö pesemään hiukseni, sitten hän häipyi ja itse rouva saapui paikalle. Laittoi rullat ja permanenttiaineen hiuksiini ja huusi sitten muille tytöille, että mä lähden nyt rautakauppaan.Olin aivan paniikissa, kun en tiennyt oliko hän edes kenellekään sanonut, että mulla on aine päässä vaikuttamassa. No tulihan sieltä joku kolmas tyttö aikanaan ja otti ne rullat pois. Muistaakseni vielä joku muu leikkasi hiukseni jossain välissä. Aivan järkyttävä kokemus. En ole koskaan, milloinkaan tuntenut olevani yhtä huono asiakas.
| |
| | |
07.05.07, 20:25
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | Kamala kampaaja Kluuvissa
Kluuvissa on kaksi kampaajaa ja tämä sattui toisella niistä, en muista paikan nimeä. Työkaveri oli suositellut ja hänellä onkin aina kiva tukka. Menin tilaamaan ajan ihan paikan päälle nähdäkseni kampaajan ja myönteiseltä näytti ja kuulosti. Hänellä oli itsellään justiin sellainen väri kuin halusin, viileä blondaus ja vähän viileää tummaa seassa. Selostin että haluan samantapaisen ja aika sovittiin. Menin sitten käsittelyyn ja selostelin uudelleen ja aloin lukemaan lehtiä sen kummempia tarkkailematta mitä tapahtuu. Yllätys olikin sitä suurempi pesupaikalta tulon jälkeen, päässä oli lämmintä ruskeaa ja jotain keltaisia raitoja (minähän siís käytän vaatteissakin vaan mustaa, valkoista ja harmaata, melko viileä tyyppi siis). Olin ihan ällikällä lyöty enkä alkuun meinannut saada sanaa suustani, mutta kun lopulta änkytin että tämähän on ihan eri kun piti, niin hän sanoi vähän ajatelleensa ettei mun ikäiselle kannata laittaa niin viileetä kasvojen lähelle kun se vanhentaa. No kylläpä ihahdutti maksaa tästä ilosanomasta ja väärän värisestä tukasta liki sata euroa. Valitin sitten ja vaadin uutta käsittelyä, joka myöhemmin tehtiinkin, mutta ei edelleenkään sellaista kuin halusin vaan vähän vaaleempaa raitaa piristämään. Väri ei kuulemma vaalene. Tulos oli sen mukainen. Olen aika sitkeä tapaus, enkä anna periksi mutta tämän kampaajan käsiin en enää jäänyt vaan marssin Tarjoustaloon ostamaan blondausainetta. Ostin sitä kaikkein blondeinta, taitaa olla Live Color ice blond xxl, tms. ja levitin päähän,pidin maksimi ajan, ja johan lähti ruskeat. Pikkasen jäi kellertäväksi jonka taitoin lilalla värivaahdolla. Onneksi hiukset ovat lyhyet, eivät pahemmin seikkailusta kärsineet. Sen jälkeen olen sattuneesta syystä blondaillut ihan itse, nyt on suunnitelmana luottaa taas kampaajaan. Ajattelin kokeilla Salon Heleneä, jota on täälläkin kehuttu. Katsotaan kuinka käy!
| |
| | |
07.05.07, 20:56
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) |
City-käytävässä, siellä "uudella" puolella lisäravinneliikkeiden ja Western unionin lähellä sellainen drive in-kampaamo. Kampaajana ihan hirveä, kikatteleva ulkkari-pissis, joka leikkaa tukan kuivana ja likaisena (kun se kuulemma helpompaa). Ei välitä katsoa peilistä, että molemmat puolet olisivat saman pituiset yms. perusmokia. Lopuksi laittoi kilon lakkaa. Homma ohi vartissa ja hinta 30e!!
Kotona huomasin, että pitkiä suortuvia tulee sieltä täältä..pitkiä ja lyhyitä + toinen sivu 2 cm korkeammalla kuin toinen (minulla tasapitkä polkkatukka).
Never again!
| |
| | | | |