| kävin kaksi kertaa jo
Ekalla kertaa hoidettiin rasvoittumista punaisella laserilla, ja tokalla kertaa ihoa elvytettiin keltaisella laserilla. Punaisen valon käsittelyn jälkeen iho kukki ensin jonkin verran, mutta rasvoittuminen rauhoittui tuon jälkeen tosi nopeasti ja hyvin.
Iho ei enää tukkeudu samalla tavoin ja näyttää ja tuntuu paremmalta. Käsittelystä on nyt pari kk aikaa ja tulos on vielä pitänyt hyvin. Olen vaihtanut hoitotuotteetkin pois rasvoittuvan/sekaihon ihon tuotteista koska muutos oli niin suuri.
En ole koskaan aiemmin ollut 2 kk kasvohoidon jälkeen enää huomannut mitään eroa entiseen joten tämä on loistava asia.
Keltaisen käsittelyn jälkeen, josta on nyt vajaa kuukauden verran, selvin muutos ihossa on tapahtunut otsan sivuilla, tai siis siinä kulmakarvojen yläpuolella mistä ohimo alkaa. Pienet ilmerypyt ovat tasoittuneet varsinkin siitä kohdin ja iho tuntuu kimmoisalta ja kiinteältä. Punoitus on laantunut jonkin verran, mutta siitä oli puhekin hoitoa tehtäessä että voi olla että vaatii vielä lisäkäsittelyä. Posketkin ovat jonkin verran kiinteytyneet ja huokoset pienentyneet, mutta niille tahdon ottaa vielä myöhemmin syksyllä uuden osakäsittelyn, eli siis ei enää koko kasvoille niinkuin tuo eka kerta oli.
Kaiken kaikkiaan siis minusta se oli hintansa väärtti vaikka kallista olikin.
Uskoisin että sinä Asiaa harkitseva löytäisit apua ihollesi tästä. Tietty jos ei tykkää valokäsittelystä tai on muuten ennakkoluuloja sitä kohtaan, onhan esim no-needle mesoterapia jota voi kokeilla tai Dannen entsyymihoidot tms.
Itse kun en ole saanut aiemmin tähän ongelmaani apua mistään hoidosta niin tämä oli tosiaan minulle sopiva juttu tämä powerlite.
Hoitaja sanoikin että ei ole suostunut sähköneulaamaan laajenneita verisuonia ollenkaan siitä lähtien kun ovat tämän laitteen nelisen vuotta sitten ottaneet käyttöön koska tällä ihoon ei tehdä vauriota vaan sitä elvytetään samalla kun punoitus poistuu.
|