| rakennekynnet ym. koristelu suomalainen ilmiö
Hei,
Kävin heinäkuun alussa Oslossa ja Dublinissa. Katukuvassa ei kummassakaan kaupungissa näkynyt yhtä ainutta kynsisalonkia. Olen matkaillut viime vuosina myös Berliinissä. Amsterdamissa ja Wienissä. Siellä sama juttu.
Olen itse myös kauneusalan ihminen ja siten huomioin tällaisia asioita. Mietin, että tämä rakennekynsimuoti on tullut amerikasta tänne ja mehän tunnetusti matkimme heitä varmaan eniten maailman maista. Suomi on maailman toiseksi amerikkalaisin maa, sanottiin ennen.
Euroopan vanhoissa sivistyskaupungeissa ei tätä muotia tosiaan ole.
Olemme itsevarmuudeltamme kehnoja edelleenkin ja sekin osaksi saa meidät suomalaiset naiset heti tarttumaan näihin ilmiöihin.
Kosmetologimessuillakin syksyisin on kynsistandeja suurin osa tavarantoimittajista.
|