| |  | | |
31.01.12, 17:58
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Korkkarien käyttö
Korkokenkien runsas käyttö vaikuttaa kävelyyn vielä silloinkin, kun korot on jätetty komeroon. Tuore tutkimus paljastaa, että korkokengillä kävelijöiden pohjelihakset venyivät enemmän kuin vertailuryhmällä ja jalkojen vääntynyt asento säilyi, vaikka kengät vaihdettiin matalakantaisiin.
Queenslandin Griffithin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten päivittäinen korkokengillä kävely vaikuttaa jalan fysiologiaan. Tutkimuksessa vertailtiin naisia, jotka kävelivät vähintään viiden sentin koroilla vähintään neljäkymmentä tuntia viikossa, sekä naisia, jotka kävelivät koroilla alle kymmenen tuntia viikossa. Naisten keski-ikä oli noin 25 vuotta.
Kaikkia naisia pyydettiin kävelemään paljasjaloin alustalla, johon oli asennettu sensoreita monitoroimaan jalkojen voimaa, sekä nivelten ja lihasten toimintaa. Korkokenkien käyttäjät kävelivät alustalla myös korkokengillä. Tutkimuksessa selvisi, että korkokengillä kävelijöiden pohjelihakset venyivät enemmän kuin vertailuryhmällä. Kun korkokenkiä käyttävät naiset kävelivät paljasjaloin, pohjelihaksen venyvyys oli samanlaista vertailuryhmän kanssa, mutta lihasta piti aktivoida enemmän, mikä taas tuhlaa energiaa.
Korkokengät ylirasittavat pohkeita ja niitä paljon käyttävät naiset kärsivät todennäköisemmin lihasväsymyksestä sekä lihaskuormituksen aiheuttamista vammoista. Mikäli varpaat ovat jatkuvasti taitoksissa, voivat jalkalihakset vahingoittua pysyvästi. Pohjelihasten säikeet lyhenevät ja akillesjänteestä tulee joustamaton. Tämä aiheuttaa sen, että korkokenkiä suosivat naiset kävelevät ”vääntyneesti” jopa silloin kun korkokengät on vaihdettu matalapohjaisiin kenkiin.
Tutkittavien alhainen keski-ikä osoittaa myös sen, että muutokset lihaksistossa voivat tapahtua hyvinkin nopeasti. Vammojen ehkäisemiseksi korkokenkiä tulisi käyttää korkeintaan pari kertaa viikossa.
Tutkimusta johti Neil J. Cronin, joka työskentelee nykyisin tutkijana Jyväskylän yliopistossa. Tutkimus julkaistiin Journal of Applied Physiology -lehdessä.
(MTV3)
| |
| | |
31.01.12, 19:17
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Korkokenkien käyttäjä voi tehdä helpon testin kotona. Perusasento jalkaterät eteenpäin, kevyt haara-asento, jossa jalkaterät ovat suunnilleen olkapäiden leveydellä. Laskeudutaan kyykkyyn ja tässä asennossa kantapäiden sekä koko jalkapohjan tulisi pysyä lattiassa. Jos kantapää nousee eikä sitä pysty painamaan lattiaan on syynä lihassäikeiden lyhentyminen.
| |
| | |
01.02.12, 00:55
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Testi Korkokenkien käyttäjä voi tehdä helpon testin kotona. Perusasento jalkaterät eteenpäin, kevyt haara-asento, jossa jalkaterät ovat suunnilleen olkapäiden leveydellä. Laskeudutaan kyykkyyn ja tässä asennossa kantapäiden sekä koko jalkapohjan tulisi pysyä lattiassa. Jos kantapää nousee eikä sitä pysty painamaan lattiaan on syynä lihassäikeiden lyhentyminen. |
Olen 37v, kävellyt 8-12 cm korkkareilla hyvin säännöllisesti 15-16 -vuotiaasta saakka ja kaikki ovat voivotelleet että miten sinun jalat voi että ne taitaa olla tosi pilalla kun yli 30 vuotta olen niillä sipsutellut. No teinpä äsken tuon testin ja hyvin pysyivät pohjat lattiassa kiinni, joten suurkiitos vinkistä :)))
| |
| | |
02.02.12, 10:11
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
..Onnistui testi minullakin, vaikka päivittäin käytän korkkareita, n. 6-9 cm tavallisesti..
Tutkimus tuntuu niin ristiriitaiselta. Ymmärrän toki pointin, korkkarit eivät ole hyväksi pohjelihaksille jne. Ihmiset, jotka käyttävät tavallisesti matalia kenkiä, voivat huoletta olla tyytyväisiä siihen, etteivät yleensä korkoa käytä, vaikka se naisellista olisikin. He, jotka tuomitsevat korkkareiden käyttäjät hepsankeikoiksi ja turhamaisiksi, ovat varmasti hyvin vahingoniloisia.
Mutta silti. Itse en jaksa säikähtää pohjelihaksen vaurioitumisesta. Ennemmin minua huolettaa ne naiset, jotka käyttävät matalia kenkiä, mutta jotka eivät harrasta mitään liikuntaa ja syövät epäterveellisesti. Tarkoitan sitä, että niin moni asia tässä maailmassa on epäterveellistä, herkuista lähtien, mutta silti niitä vain tehdään. Kärsin mahdollisesti korkkareiden käytöstä sitten vanhempana, mutta ainakin olen (jos luoja suo), silloin vielä fyysisesti muuten hyvässä kunnossa runsaasti liikkuvan luonteeni ansiosta ja terveyteni on hyvä ruokavalionkin puolesta. Kukin tarraa siihen, mitä pitää itse tärkeänä. :)
| |
| | |
02.02.12, 10:38
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mokkis ..Onnistui testi minullakin, vaikka päivittäin käytän korkkareita, n. 6-9 cm tavallisesti..
Mutta silti. Itse en jaksa säikähtää pohjelihaksen vaurioitumisesta.Kärsin mahdollisesti korkkareiden käytöstä sitten vanhempana, mutta ainakin olen (jos luoja suo), silloin vielä fyysisesti muuten hyvässä kunnossa runsaasti liikkuvan luonteeni ansiosta ja terveyteni on hyvä ruokavalionkin puolesta. Kukin tarraa siihen, mitä pitää itse tärkeänä. :) | Sepä se, itse ajattelin ihan samoin nuorempana ja käytin korkkareita ja olin ylpeä siitä, että myös osasin kävellä niillä kunnolla, ilman typerännäköistä koikkelehtimista, jota jotkut harrastavat, kun eivät osaa niillä kävellä.
Käytän korkkareita edelleen juhlatilaisuuksissa, mutta pitkään jatkuva ilta on jo yhtä tuskaa ja seuraavana päivänä jalat särkevät ja ovat turvonneet. Ja kyllähän vielä tämän kauneutensa ja naisellisuutensa vuoksi kärsisikin, mutta kun jalat vaikuttavat jo ihan jokapäiväiseen elämään. Haluaisin liikkua ja tehdä pitkiä lenkkejä (ja teenkin, mutta kipein jaloin), zumban jälkeen jalat ovat taas kipeinä koko loppupäivän. Tätä en ajatellut silloin nuorempana, en vielä nelikymppisenäkään, mutta vitsit sentään, kun vielä nyt viisikymppisenäkin tuntuu olevan elämä edessä ja muuten olisi elämänsä kunnossa, ei sairauksia tms, ja mielei palaa eteenpäin, mutta jalat tekevät tenän! Mittojen mukaan tehdyt kovat tukipohjalliset lenkkareissa ja golf-kengissä ovat must, pehmeät ihan arkikengissä ja talvisaapikkaissa.
Mitä tällä haluan sanoa: Jos olisin nuorempana nämä vaivat tiennyt, oisin jättänyt korkkareiden käytön vähemmälle, juhla- ja erityistilanteisiin ja tuonut naisellisuuttani esiin muila keinoin. Kas kun elämä ei lopukaan viisikymppisenä ja on ikävä ajatella, että kenties seuraavat kolmekymmentä vuotta kärsin särkevistä jaloista...Ja tosiaan, vielä nelikymppisenä en tiennyt tällaisista vaivoista mitään. Itse asiassa en tiennyt ennenkuin pari vuotta sitten, jolloin nämä vaivat alkoivat ja nyt pahenenvat koko ajan. Kai sitä pitää juhlakengissäkin siirtyä järkeviin korkoihin, huh! Vaan auttaako näihin enää mikään, kun lenkkareissakin kipeytyvät? Ei tässä enää ole kohta iloa hyvästä fysiikasta ja liikunnallisuudesta, kun sitä liikunta ei voi harrastaa.
| |
| | |
02.02.12, 11:49
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mokkis ..Onnistui testi minullakin, vaikka päivittäin käytän korkkareita, n. 6-9 cm tavallisesti..
Tutkimus tuntuu niin ristiriitaiselta. Ymmärrän toki pointin, korkkarit eivät ole hyväksi pohjelihaksille jne. Ihmiset, jotka käyttävät tavallisesti matalia kenkiä, voivat huoletta olla tyytyväisiä siihen, etteivät yleensä korkoa käytä, vaikka se naisellista olisikin. He, jotka tuomitsevat korkkareiden käyttäjät hepsankeikoiksi ja turhamaisiksi, ovat varmasti hyvin vahingoniloisia.
Mutta silti. Itse en jaksa säikähtää pohjelihaksen vaurioitumisesta. Ennemmin minua huolettaa ne naiset, jotka käyttävät matalia kenkiä, mutta jotka eivät harrasta mitään liikuntaa ja syövät epäterveellisesti. Tarkoitan sitä, että niin moni asia tässä maailmassa on epäterveellistä, herkuista lähtien, mutta silti niitä vain tehdään. Kärsin mahdollisesti korkkareiden käytöstä sitten vanhempana, mutta ainakin olen (jos luoja suo), silloin vielä fyysisesti muuten hyvässä kunnossa runsaasti liikkuvan luonteeni ansiosta ja terveyteni on hyvä ruokavalionkin puolesta. Kukin tarraa siihen, mitä pitää itse tärkeänä. :) |
Luulet siis, että matalia kenkiä käyttävät naiset eivät harrasta mitään liikuntaa ja vielä jopa syövät epäterveellisesti? Miten liikkumattomuus, huono ruokavalio ja matalat kengät liittyvät toisiinsa? Tunnetko jonkun tällaisen porukan?
| |
| | |
02.02.12, 12:07
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Suomalaisilla on yleensä melko rintavat lättäjalat joten siksi heidän on helpompi kävellä matalilla kengillä kuten esim. saksalaistenkin. Siksi löydän usein hyviä kenkiä Saksasta ja myös Itävallasta.
Kun taas esim. ranskalaisilla ja italialaisilla naisilla on matalat, aika kapeat, pitkävarpaiset ja luisen näköiset jalat, joten ne eivät mene enää korkkareista miksikään... ainakaan huonompaan suutaan ;D
| |
| | |
02.02.12, 15:45
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tuo pohjetesti ei sikäli ole kovinkaan kummoinen, että moni mieskään ei pysty tuommoista suoritetta tekemään. Ja epäilen, että omat treenattavani käyttäisivät kovinkaan usein korkkareita.
Oli se jalkaterä mimmoinen hyvänsä kapea tai pullukka tai lattea tai rintava, niin korkokenkä muuttaa pidempään käytettynä jalkaterän pienten luiden keskinäistä asemointia ja lihastasapainoa. Se jalka nyt vaan ei ole tarkoitettu korkokenkään!
Toinen, mihin korkokenkä vaikuttaa erittäin paljon, on selkä, etenkin lanneselkä. Myös ihmiselle luontaisen, rullaavan askeleen estyminen vaikuttaa nilkkoihin, polviin ja niihin pohkeisiin sekä akillesjänteeseen.
Korkokenkiä saa ja voi käyttää, mutta jatkuvaan käyttöön ne eivät sovi. On ihan totta että niihin tottuu jossain määrin ja varsinkin jos on jo teinistä saakka pitänyt, eli luuduttanut jalkateränsä väärään asentoon. Mutta kannattaisi ottaa ja tottua poiskin, oman terveytensä takia.
Kyse ei siis ole vain jalkaterästä vaan koko kehosta. Kun käytetään korkokenkää, kehon painon jakautuminen ja kuormitus eri nivelille muuttuu siitä, mihin luonto on sen tarkoittanut. Toisilla nivelet sietävät näitä muutoksia paremmin kuin toisilla ja paljon on kompensoitavissa sillä, että esimerkiksi harrastaa liikuntaa useita kertoja viikossa avojaloin.
En kuitenkaan lähtisi vielä vajaat nelikymppisenä paukuttelemaan henkseleitä että ei näistä mitään vikaa ole eikä tule, kun elämästä on yli puolet elämättä ja aikuisen loppuun luutuneessa vartalossa elämää on takana vasta vajaat parikymmentä vuotta.
| |
| | |
02.02.12, 22:22
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Onnistui testi :) Olen 37v, kävellyt 8-12 cm korkkareilla hyvin säännöllisesti 15-16 -vuotiaasta saakka ja kaikki ovat voivotelleet että miten sinun jalat voi että ne taitaa olla tosi pilalla kun yli 30 vuotta olen niillä sipsutellut. No teinpä äsken tuon testin ja hyvin pysyivät pohjat lattiassa kiinni, joten suurkiitos vinkistä :))) | Potaskaa.
Jos olet kävellyt korkkareilla 15-16 vuotiaasta saakka ja olet nyt 37-vuotias, niin laskepa uudestaan. Olet kävellyt niillä 21-22 vuotta.
Päässälaskutaidossasikaan ei ole kehumista.
| |
| | |
03.02.12, 22:31
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja gdöfklgdföl Potaskaa.
Jos olet kävellyt korkkareilla 15-16 vuotiaasta saakka ja olet nyt 37-vuotias, niin laskepa uudestaan. Olet kävellyt niillä 21-22 vuotta.
Päässälaskutaidossasikaan ei ole kehumista. | Taas tulit herjaamaan? Ei auttanut vaikka ylläpito poisti aiemmat herjaavat viestisi? Vihaatko korkokengillä käveleviä muita naisia niin paljon että haukut täällä aina muita näissä korkokenkäkeskusteluissa?
Applen iPhonella nopeasti näppäiltynä tuli typo, piti kirjoittaa että 20 vuotta.
Miten jotkut jaksavat takertua pikkuasioihin ja toisten kirjoitusvirheisiin? :D
| |
| | |
03.02.12, 22:33
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) |
Eli korjataan vielä tekstini kertaalleen tuon yhden mieliksi typon takia jos sen elämän laatu paranisi siitä jotenkin
kaikki ovat voivotelleet että miten sinun jalat voi että ne taitaa olla tosi pilalla kun yli 30 vuotta olen niillä sipsutellut
=
kaikki ovat voivotelleet että miten sinun jalat voi että ne taitaa olla tosi pilalla kun YLI 20 VUOTTA olen niillä sipsutellut
| |
| | |
04.02.12, 12:13
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Onnistui testi :) Taas tulit herjaamaan? Ei auttanut vaikka ylläpito poisti aiemmat herjaavat viestisi? | Olet kyllä nyt luulotautinen, ei ylläpito ole poistanut minun tekstejäni tästä keskustelusta.
| |
| | |
04.02.12, 19:26
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Korkkarivihaaja-stalkkerille!
^ Tästä ketjusta poistettiin tuon yhden ja saman aamuneljän aikaan kirjoittama haukkumaviesti, joka kohdistui myös toisen näppäilyvirheeseen, ja nimimerkki oli saman näköinen joten on turha väittää muuta!
| |
| | |
05.02.12, 12:26
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja sivusta seuraaja ^ Tästä ketjusta poistettiin tuon yhden ja saman aamuneljän aikaan kirjoittama haukkumaviesti, joka kohdistui myös toisen näppäilyvirheeseen, ja nimimerkki oli saman näköinen joten on turha väittää muuta! | Luulotautisia on näköjään enemmänkin.
| |
| | |
05.02.12, 19:47
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Siis miten? Luulet siis, että matalia kenkiä käyttävät naiset eivät harrasta mitään liikuntaa ja vielä jopa syövät epäterveellisesti? Miten liikkumattomuus, huono ruokavalio ja matalat kengät liittyvät toisiinsa? Tunnetko jonkun tällaisen porukan? |
Voi herran jestas! Hanki elämä ja lopeta tuollainen turha riidanhaastajan asenne! -Ai mistäkö sen tiedän, että sellaisen omaat? -No siitä, että jostain syystä luit tekstistäni että " Matalia kenkiä käyttävät naiset EIVÄT IKINÄ harrasta liikuntaa ja syövät AINA epäterveellisesti". Näin en suinkaan kirjoittanut.
Positiivisuutta elämääsi, niin maistuvat päivät paremmalle!
| |
| | |
05.02.12, 20:24
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) |
aina sama riidanhaluinen henkilö suorastaan hyökkää korkokenkä ja merkkilaukkukeskusteluihin.
ostaisi elämän!!!
| |
| | |
06.02.12, 10:37
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) |
Varsinaiseen aiheeseen palatakseni.
Kiinnitti ensimmäisessä kirjoituksessa huomiota tälläinen seikka. Ensin sanotaan:
"Tutkimuksessa selvisi, että korkokengillä kävelijöiden pohjelihakset venyivät enemmän kuin vertailuryhmällä."
Myöhemmin tekstissä sanotaan:
"Pohjelihasten säikeet lyhenevät ja akillesjänteestä tulee joustamaton."
Jotenkin posketon tuo ensimmäinen väite, että korkokengillä kävelijöiden pohjelihakset muka venyisivät enemmän kuin matalilla kengillä kävelevien. Pohjelihas on korkokenkää käytettäessä sellaisessa asennossa, että paremminkin se lyhenee kuin venyy. Kuten tekstissä myöhemmin sanotaankin.
Tällaiset ristiriitaisuudet eivät tee tekstistä kovin luotettavaa. Eli onko tekstin kirjoittaja perehtynyt tutkimuksen tuloksiin kovinkaan hyvin.
| |
| | |
06.02.12, 12:49
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) |
Pohjelihas joutuu korkokengän käyttäjällä venymään askeltaessa suhteessa enemmän verrattuna lepopituuteensa kuin matalan kengän käyttäjällä. Siitä on kyse. Kun akillesjänne lyhenee ja pohjelihas jäykistyy, revähdyksen riski näissä kasvaa.
| |
| | |
06.02.12, 14:13
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja selitys Pohjelihas joutuu korkokengän käyttäjällä venymään askeltaessa suhteessa enemmän verrattuna lepopituuteensa kuin matalan kengän käyttäjällä. Siitä on kyse. Kun akillesjänne lyhenee ja pohjelihas jäykistyy, revähdyksen riski näissä kasvaa. |
Sori mutta nyt en kyllä tajuu. Kun korkokenkä on jalassa, pohjelihas on mielestäni koko ajan jalkaterän asennosta johtuen lyhyemmässä asennossa kuin jos vaikkapa ihan vain seisoisi esim. paljain jaloin paikallaan kantapää maassa.
Eli mielestäni se ei kyllä korkokengät jalassa askeltaessakaan veny edes niin pitkäksi kuin se on normaaliasennossa (ilman korkokenkiä) seistessä tai kävellessä.
| |
| | |
06.02.12, 17:55
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) |
Sanokaa mitä sanotte mutta korkokenkiä käyttävillä naisilla on yleensä todella hyvä ryhti ja aika vähän selkäoireita.
| |
| | |
07.02.12, 02:52
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) |
"Human movement requires a constant, finely-tuned interaction between muscular and tendinous tissues, so changes in the properties of either tissue could have important functional consequences. One condition that alters the functional demands placed on lower limb muscle-tendon units is the use of high-heeled shoes (HH), which force the foot into a plantarflexed position. Long-term HH use has been found to shorten medial gastrocnemius muscle fascicles and increase Achilles tendon stiffness, but the consequences of these changes for locomotor muscle-tendon function are unknown. This study examined the effects of habitual HH use on the neuromechanical behaviour of triceps surae muscles during walking. The study population consisted of 9 habitual high heel wearers who had worn shoes with a minimum heel height of 5cm at least 40 hours per week for a minimum of 2 years, and 10 control participants who habitually wore heels for less than 10 hours per week. Participants walked at a self-selected speed over level ground while ground reaction forces, ankle and knee joint kinematics, lower limb muscle activity and gastrocnemius fascicle length data were acquired. In long-term HH wearers, walking in HH resulted in substantial increases in muscle fascicle strains and muscle activation during the stance phase compared to barefoot walking. The results suggest that long-term high heel use may compromise muscle efficiency in walking, and are consistent with reports that HH wearers often experience discomfort and muscle fatigue. Long-term HH use may also increase the risk of strain injuries."
| |
| | |
07.02.12, 09:53
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Korkokenkien käyttö
Olen 35-vuotias nainen,ja korkokengillä sipsuteltu päivittäin jo 16v asti,tein tuon kyseisen testin eilen ja kyllä,minulla pysi kantapäät lattiassa,arkikorko korkeus on 8-10cm,joskus 12cm,12cm-18cm korkojakin käytän (juhla/bile korkkareissa)
| |
| | |
07.02.12, 10:20
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) |
Voi kun voisikin käyttää ihania peep toe platformeja yms. En vain mitenkään tajua kuinka se on mahdollista??? Sattuu jalkoihin ihan julmetusti jos korko menee yli 8cm....
| |
| | |
07.02.12, 10:24
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mulle korkkarit Voi kun voisikin käyttää ihania peep toe platformeja yms. En vain mitenkään tajua kuinka se on mahdollista??? Sattuu jalkoihin ihan julmetusti jos korko menee yli 8cm.... | Harjoitusta harjoitusta, siitä se on kiinni =)
Lisäksi vielä jos löytää omaan jalkaan sopivan kenkämallin niin ei enöö ongelmia.
| |
| | |
07.02.12, 10:24
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) |
korjaan = enää
| |
| | | | |