| |  | | |
21.03.06, 12:57
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Cuperosaisille
Olen kärsinyt cuperosasta jo vuosia ja viime vuoden aikana se meni jo aika pahaksi. En meinannut millään saada peitettyä sitä punoitusta ja tuntemuksetkin kasvojen iholla oli inhottavia kun ärsytti ja kuumotti jatkuvasti. Kokeilin kaikenlaisia voiteita ja niksejä mutta mistään ei ollut apua.
Ulkomailla käydessäni kuulin siellä risiini-öljyn käytöstä paikallisilta tutuilta. Sitä siis käytetään myös ulkoisesti hauteina vaikka mihin vaivoihin. Yksi nuori oli parantanut vaikean akneen sillä tuttavapiirissä. Ajattelin, että en häviä mitään jos kokeilen minäkin vielä tätä yhtä konstia. Aloin hieromaan kevyesti iltaisin kasvoihin risiiniöljyä, annoin olla vähän aikaa ja kleenexillä taputtelin liiat pois ennen nukkumaan menoa ja loput jäi yöksi. Sitten laitoin sitä pari kertaa päivässäkin ja muutaman viikon jälkeen aloin huomata, että punoitus lakkaa ja iho tuntuu levänneeltä ja vilpoiselta. Nyt kun jo pieniä verisuoniakaan ei paljon ole näkyvillä, voin uskoa, että se öljy on tuonut avun tähän vaivaan. Ihoni ei ole vuosiin enää ollut näin hyvänä. Cuperosasta ei ole jäljellä paljon muuta kun ikävät muistot.
Kannattaa kokeilla vaikka tuntuukin uskomattomalta. Itsekin ensin hymyilin tälle mutta kun näin sen tytön kasvot aknen aikana ja sen jälkeen niin aloin miettimään, että ehkäpä siinä on vinha perä. Mikä öljyssä vaikuttaa? En tiedä eikä sillä minulle ole väliäkään. Ihoni on nyt terve ja se on tärkeintä. | |
| | |
21.03.06, 16:12
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Hei!!
Kiinnostukseni heräsi kun kehuit risiiniöljyä...olen itse kärsinyt kasvojen voimakkaasta punoituksesta,kuumotuksesta ja ärtyneisyydestä jo vuosia.Ikäkin varmaan alkaa vaikuttaa,36v.Tuntuu että mitkään voiteet eivät sovi,aloe vera toimi jonkin aikaa mutta sekin rupesi ärsyttämään.Tosi nyt mulla on kova Roaccutan-kuuri päänahassa olevan aknen takia,lääke kuivattaa ja herkistää kasvojen ihoa entisestään.Minkä merkkistä se öljy on,jota käytät??Onko luontaistuotekaupasta saatavilla?Kiitos jos viitsit vastata...
T:Mäyris
| |
| | |
21.03.06, 16:24
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Toin sitä 1 l pullollisen mukana reissultani mutta suomessakin sitä saa apteekeista kun pyytää puhdasta risiiniöljyä. En ole vielä itse täällä sitä ostanut koska tämä pullo riittää pitkäksi aikaa. Luontaistuotekaupasta sitä kai voi myös kysyä.
Jos sitä käyttää hauteena niin on käytettävä kuulemma joko villa tai puuvillakangasta johon sitä öljyä laitetaan ja kangasta ei saa yrittää pestä sen jälkeen. Se jotenkin liisteröityy. Haudetta voi kuitenkin käyttää kauemmin kerta toisensa jälkeen samalla kankaalla kun laittaa sen rullalle muoviin käytön jälkeen. Esim. vatsavaivoihin ovat laittaneet hauteen vatsan päälle jne...turvotuksiin ja kipuihin, päälle lämpötyyny ja hauteita pidetään 1/2 tunnista pariin tuntiin vaikka lepohetkillä.
Kasvoihin kuitenkin vain sormilla kevyesti hierotaan sitä pieni määrä. Toivottavasti saat apua sinäkin siitä. Älä menetä kärsivällisyyttä vaikka parin kerran jälkeen ei vielä paljon vaikutusta näkyisikään. :)
| |
| | |
21.03.06, 16:27
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Hauteen ja lämpötyynyn väliin vielä tietysti muovi ettei mikään suttaannu.:)
| |
| | |
21.03.06, 19:36
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Kiitos vinkistä! Ajatus risiiniöljystä tosiaankin arveluttaa ja huvittaakin, mutta aion kyllä kokeilla!
| |
| | |
22.03.06, 10:21
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Joo,aion minäkin kokeilla.Sen verran tämä naaman alituinen punoitus ja arkuus kyllästyttää,että oon valmis kokeilemaan melkein mitä vaan uusia juttuja.Kiitti vinkeistä!!
| |
| | |
22.03.06, 14:10
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
oi miten hyvä vinkki,on sitten myös luonnonmukainenkin
mut armaat ellit antakaa myös vinkkejä maksaläiskille mie kyl kokeilen tän öljynkin
| |
| | |
26.03.06, 15:12
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Onkohan vitsi??
| |
| | |
27.03.06, 11:30
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Voisitteko kertoa, mikä tuo cuperosa oikein on? Minulla on nyt viimeisen vuoden aikana alkanut tulla kamalia ""leimahduksia"" kasvoihin, jos esim. otan yhdenkin siemauksen jotain alkoholijuomaa, muuttuu kasvot punalaikukkaiksi ja oikein polttelee. Leimahdus kestää melko kauan. Ikää minulla alkaa olla kohta 40. Lääkäri diagnosoi ruusufinniksi, vaikkei varsinaista ihottumaa olekkaan. Eikä hänen määräämästään voiteesta ole mitään apua. Ajattelin, että diagnoosi on ehkä väärä?
| |
| | |
27.03.06, 12:44
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Ainakin joissain punaviineissä on ainesosa, mikä saattaa aiheuttaa kuvailemaasi punoitusta. En valitettavasti muista ainesosan nimeä, enkä oireilun nimitystä. Jos punoitus on ohimenevää ja esiintyy vain alkoholinkäytön yhteydessä, epäilisin kyllä jotain muuta kuin ruusufinniä.
| |
| | |
27.03.06, 15:44
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
http://www.detria.fi/web/index.php?id=15
| |
| | |
31.03.06, 11:52
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Hei!
Jos joku jo on kokeillut risiiniöljyä naamaan, niin miltäs tuntuu?
Auttaako?
Pahentaako?
Vai ei vaikutusta?
| |
| | |
31.03.06, 12:23
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Annoin vähän aikaa sitten sen vinkin tuosta risiiniöljyn käytösä. Siihen tarvitaan aikaa. Itselläni kesti tuolta joulun alta(muistaakseni) tänne helmikuulle ennekuin huomasin, että todella on alkanut tapahtua iholla jotakin hyvään suuntaan.
Tällä hetkellä tuntuu uskomattomalle, että niin monen vuoden kiusan jälkeen tämä vaiva on hävinnyt omalla kohdallani. Viime päivinä olen oikein tarkkaan katsellut näkyykö vielä joitakin ohuita verisuonia poskilla mutta on hyvin tarkkaan katsottava kirkkaassa päivän valossa, että huomaa yhden siellä toisen täällä. Punoitus ja ärsytys on todella hävinnyt, se kihelmöinti ei enää kiusaa eikä ne tyypilliset ""syheröt"" ja pienet näppylät jotka tuli ja meni.
Olen öljynnyt tunnollisesti joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja päivisin aina kun on ollut tilaisuus pieniä määriä ja nyt lopussa kiitos seisoo. Itseni kohdalla tämä on toiminut ja toivon kaikille muillekin kokeilijoille samaa menestystä.
Olkaa kärsivällisiä. Ehkä yhdellä se toimii nopeammin kuin toisella. Meinasin jo menettää toivoni kun tuntui, että ei tule vaikutusta mutta päätin pitää ""koetta"" yllä ainakin useita kuukausia. Se kannatti.
Toimiiko tämä kaikilla? Sitä en tiedä mutta ainakin toivon niin. :)
| |
| | |
03.04.06, 21:13
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta!
Onko muilla kokemuksia?
| |
| | |
05.04.06, 09:48
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Minä olen kokeillut risiiniöljyä kasvoihin ja on toiminut ihan ok,ihosta on tullut selvästi pehmeämpi.Miinusta siitä,että se on melko tahmeaa,mutta jos laittaa yöksi niin tahmeus ei niin haittaa.Aattelin käyttää öljyä nyt ihan säännöllisesti,tähän asti olen käyttänyt sitä vaan silloin tällöin.Parhaan tuloksen saamiseksi jatkuva käyttö on varmaan tarpeen.
| |
| | |
05.04.06, 10:30
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Minäkin ostin risiiniöljyä, mutta alkoi mietityttämään että onko se ihan terveellistä laittaa kasvoille. Risiinihän on myrkyllinen kasvi, joka voi tappaa ihmisen. Mihin tämä perustuu että risiiniöljy auttaa iho-ongelmiin?
| |
| | |
05.04.06, 10:44
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
paljonko risiiniöljy maksaa ja ostitteko apteekista?
| |
| | |
05.04.06, 12:10
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Risiiniöljyähän on monissa iho- ja hiustuotteissa muutoinkin (castor oil) ja sitähän käytetään ihan sisäisestikin ummetuksen helpottamiseksi. Eli jos sitä voi suuhunsa laittaa, niin varmaan myös kasvoillekin.
| |
| | |
05.04.06, 13:16
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Toimii todella myöskin akenihon hoitoon ja epäpuhtaan ihon hoitoon. Esti googlellä vaikkapa ""Oil cleansing method"".
Öljy ei ole myrkyllinen ja pieni desin pullo maksaa pari-kolme euroa. Halpa jos halua kokeilla.
| |
| | |
05.04.06, 14:28
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Risiinikasvi on tuhansia kertoja voimakaampi myrkky kuin esim. syanidi, mutta risiiniöljy uutetaan risiinin pavuista, ja sitä käytetään lääketieteessä, kosmetiikassa ja elintarviketeollisuudessa, eli ei ole myrkkyä!
| |
| | |
10.04.06, 11:22
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
up!
| |
| | |
10.04.06, 13:32
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Mistä risiiniöljyä voi ostaa? Onko apteekissa vai saako luontaistuotekaupasta?
| |
| | |
10.04.06, 14:17
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Minä ostin risiiniöljyn ihan apteekista,maksoi 3,60e,eli kallista ei ole kokeilla....
| |
| | |
10.04.06, 16:02
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Eikö öljyn laittaminen kasvoille surenna ihohuokosia? Itse en ainakaan voisi laittaa mitään kovin rasvaista iholle.
| |
| | |
10.04.06, 19:18
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Cuperosaisille
Kun ihoni oli ärtynyt talvella rutikuivaksi ja kun couperosakin vain paheni, aloin hieroa kasvoilleni jojobaöljyä silloin tällöin, kerran pari viikossa. Pinta rauhoittui selvästi, samoin kosteustasapaino palautui (eli iho vastaanotti taas normaalisti hoitovoiteita ja meikkejä).
Varmaan ajoi saman asian. Ostin öljyn luontaistuotekaupasta. Ei ainakaan tehnyt mitään haitallista, ei finnejä eikä muutakaan tukkeutumaa. Kostutin ihon ennen öljyn levitystä (putsasin) ja sen jälkeen vielä suihkutin Aveven lähdevettä, että oikein imeytyisi.
| |
| | | | |