| |  | | |
26.07.11, 16:37
|
#26 (linkki)
| | (Vierailija) | RevitaLash + maahantuojan kummallisuudet
Olen kirjoittanut tämän kokemukseni RevitaLashistä jo pariin keskusteluun +(paikkaan) ripsiseerumeista, koska tuotteen maahantuojan käytös on ollut aika outoa minua kohtaan. Toiminta oli niin kummallista, että jaan tietoni mielellään muidenkin tilaamista harkitsevien kanssa ja olen vähän suutuksissani moisesta toiminnasta.
Mm. tämän ja parin muun keskustelun ripsiseerumeista innoittama aloin kyselemään RevitaLashistä niiden FB -sivuilla. Eka kysymykseni oli, että miksi osassa ennen ja jälkeen -kuvissa ennen kuvissa ollaan ilman ripsiväriä ja toisessa ripsivärillä. Että eikö se tulos vähän hämärry siinä. Sain vastauksen että nyt on korjattu maininnoilla missä on ripsiväriä ja missä ei.
Kysyin sitten vielä toisenkin kysymyksen eli kun osiossa usein kysyttä on, että mitä jos pigmentti alkaa tummumaan Revitlashin käytön yhteydessä niin mitä pitää tehdä, ja siinä käsketään lopettamaan käyttö. Kysymykseni heille siis oli, että mikä ainesosa aiheuttaa tuon tummisen kerran se on testattu ja siinähän on pakko löytää syy-seuraussuhde, jotta tuote voidaan todeta turvalliseksi. Ja että tiedän että bimatoprosti saa aikaan tuon ominaisuuden ja myös sen, että tulevaisuudessa omat kasvavat ripset ovat jäykkää, haurasta ja helposti katkeilevaa, jonka takia bimatoprostia sisältävät tuotteet ovat huonosta. Ja että tuo ominaisuus viittaisi siihen että tuotteessa on bimatoprostia, vaikka sitä ei ainesosaluettelossa näykään, eli onko sitä siinä silti mutta sitä on lisätty muiden ainesosien yhteyteen niin pieniä määriä että sitä ei tarvitse mainita?
Tämän viimeisen kysymyksen jälkeen Revitalashin FB -sivujen ylläpitäjä oli poistanut molemmat kysymykseni sekä oman ensimmäisen vastauksensa + laittanut minut blockki -listalle eli en pääse enää kirjoittamaan/kysymään sinne sivustolle yhtään mitään minnekään, minut on siis bannattu toisen kysymykseni johdosta johon en koskaan edes saanut heiltä vastausta.
Mielenkiintoista toimintaa maahantuojalta. Kertoo paljon tuotteesta ja maahantuojasta, koska kysymykset olivat asiallisia ja asiallisesti kirjoitettuja.
| |
| | |
12.10.11, 21:45
|
#27 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2011
Viestejä: 2
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Luomusnobi Siskot,
Unohtakaa kaikki monimutkaiset pidennyskikat ja hoitakaa ripsia parhalla mahdollisella tavalla samalla, kun saatte poistettua minka tahansa silmameikin:
Tuputtakaa pumpulituppoon mantelioljya (saa ainakin luontaistuotekaupoista ja monista ruokakaupoistakin) ja pyyhkaiskaa silmameikki pois. Mantelioljy hoitaa uskomattomalla tavalla ripsia eika turvota silmia lainkaan vaikka sen jattaa yoksi. Kaupan kassatkin sanovat minulle aina, etta kuinka sulla onkaan pitkat ripset ja viimeksi Lalli Savolainen veteli mun ripsia meikkitilaisuudessa ja ei ollut uskoa todeksi, etta ne on aidot :)
Nyt niitten kanssa on jo ongelma, kun ottavat aurinkolaseihin kiinni:) | Kauan jouduit käyttämään manteliöljyä, että tuli kunnon räpsyripset ? :)
| |
| | |
12.10.11, 21:51
|
#28 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 10/2011
Viestejä: 2
|
[QUOTE=Luomusnobi;9988086]Siskot,
Unohtakaa kaikki monimutkaiset pidennyskikat ja hoitakaa ripsia parhalla mahdollisella tavalla samalla, kun saatte poistettua minka tahansa silmameikin:
Tuputtakaa pumpulituppoon mantelioljya (saa ainakin luontaistuotekaupoista ja monista ruokakaupoistakin) ja pyyhkaiskaa silmameikki pois. Mantelioljy hoitaa uskomattomalla tavalla ripsia eika turvota silmia lainkaan vaikka sen jattaa yoksi. Kaupan kassatkin sanovat minulle aina, etta kuinka sulla onkaan pitkat ripset ja viimeksi Lalli Savolainen veteli mun ripsia meikkitilaisuudessa ja ei ollut uskoa todeksi, etta ne on aidot :)
Nyt niitten kanssa on jo ongelma, kun ottavat aurinkolasei
Kaun siinä kestää että tulee kunnon räpsyripset ? :)
| |
| | |
14.10.11, 21:58
|
#29 (linkki)
| | (Vierailija) | hiuskasvattaja
Hair by RevitaLash ...sama sarja jolla on siis myös ripsienkasvattaja
Onkohan tämä nyt pelkkää humpuukia?
Onko kukaan kokeillut? Ja mikäköhän tämän inci lista on?
| |
| | |
22.10.11, 22:45
|
#30 (linkki)
| | (Vierailija) | Vaarallinen ainakin Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pimpula Hair by RevitaLash ...sama sarja jolla on siis myös ripsienkasvattaja
Onkohan tämä nyt pelkkää humpuukia?
Onko kukaan kokeillut? Ja mikäköhän tämän inci lista on? | Aika vaarallinen tuo Revitalash ainakin sisältönsä puolest on, ja on saanut huomautuksiakin ja riskiluokituksia viranomaisilta kun iiris alkaa värjäytyä tai kaikkea. En laittaisi tuota silmiini mistään hinnasta vaan etsisin jonkun vastaavan vähän turvallisemman valmisteen.
Inci-lista on hyvä koska sieltä näkee mitä mikäkin on ja minkäkin johdannainen tai vastaava valmiste. Eli Revitalashin vaikuttava ainesosa on sama kuin kiistelty bimatoprosti muta on nyt eri sana eikä ostaja välttämättä tajua sen olevan just tuo bimatoprosti. Bimatoprost - Wikipedia, the free encyclopedia
ja
INCI Directory
Back to the global INCI Directory
DECHLORO DIHYDROXY DIFLUORO ETHYLCLOPROSTENOLAMIDE
CAS Number:
EINECS/ELINCS No:
Chem/IUPAC Name / Description: Dechloro Dihydroxy Difluoro Ethylcloprostenolamide is a chemical analogue of Bimatoprost
Restriction (applies to EU only): Last update on 2010 Mar 19 - no restriction
Functions: DECHLORO DIHYDROXY DIFLUORO ETHYLCLOPROSTENOLAMIDE is classifed as: NAIL CONDITIONING
| |
| | |
25.10.11, 20:37
|
#31 (linkki)
| | (Vierailija) |
Voisiko joku perustella, mihin perustuu kaikenlaisten ripsiin laitettavien seerumeiden toimivuus? Eikö ripset ole hiusten tapaan kuollutta "tavaraa", siis se joka näkyy ulospäin? Imaiseeko karva aineen jotenkin sinne juureen/karvatuppeen? Itse uskon parhaiten sisäisesti nautittavien aineiden toimivuuteen. Vai huijaako aine ripset pidemmän näköiseksi kuten ripsarit, jotka "jatkavat" pituutta?
| |
| | |
26.10.11, 13:12
|
#32 (linkki)
| | (Vierailija) | Ripsiseerumit Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja nni Voisiko joku perustella, mihin perustuu kaikenlaisten ripsiin laitettavien seerumeiden toimivuus? Eikö ripset ole hiusten tapaan kuollutta "tavaraa", siis se joka näkyy ulospäin? Imaiseeko karva aineen jotenkin sinne juureen/karvatuppeen? Itse uskon parhaiten sisäisesti nautittavien aineiden toimivuuteen. Vai huijaako aine ripset pidemmän näköiseksi kuten ripsarit, jotka "jatkavat" pituutta? |
Ne sivellään ripsien tyveen josta ne imeytyvät ripsien juureen stimuloiden sitä "karvankasvatuksessa". Joillakin toimii, joillakin ei, kokeilemalla selviää.
| |
| | |
26.10.11, 18:31
|
#33 (linkki)
| | (Vierailija) | Toimii kai useimmilla nuo Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Jäpiahgjip Ne sivellään ripsien tyveen josta ne imeytyvät ripsien juureen stimuloiden sitä "karvankasvatuksessa". Joillakin toimii, joillakin ei, kokeilemalla selviää. | Mulla ainakin seerumit on toimineet ja käytän ylläpitona edelleenkin. En itse kyllä valitsisi mitään glaukoomalääkettä sisältävää seerumia, mutta sellaisia on markkinat täynnä joissa sitä ei ole ja ripset kasvaa niilläkin ihan samalla tavalla kun on muita korvaavia ainesosia niisä.
| |
| | |
08.11.11, 15:39
|
#34 (linkki)
| | (Vierailija) | DHC...miksi kasvatusainetta olemassa oleviin ripsiin?
Tuo DHC on nyt joka paikassa, mutta miten muka tuollainen voi toimia jos sitä laitetaan jo kuolleeseen ripseen eli harjalla jo olemassaoleviin, joka on tullut sieltä karvatupesta jo kauan sitten ulos niin miten se muka voisi enää vahvistua? Ihme kun onkin niin edullinen, koska eihän tuo edes teoriassa voi toimia eikä myöskään käytännössä. Eihän hiusten latvatkaan enää kasva pitemmiksi ja tuuheammiksi ja parempikuntoisiksi jos sinne laittaa ravitsevia aineita.
Hyvä huijaus.
| |
| | |
09.11.11, 17:42
|
#35 (linkki)
| | (Vierailija) |
kannattaa lukea inci-lista eli mitä siinä "kasvatusaineessa" on. todennäköisesti nylonia ym liimaa, eli vahvistaa sen ulos kasvaneen ripsen niin ettei se katkea tai tipahda luonnollisesti. näin näyttää siltä että on paljon ripsiä ja pitkiä kun zombieripset siinä sojottaa.
ja vaikea arvata ärsyttääkö herkkiä luomia!
| |
| | |
09.11.11, 18:35
|
#36 (linkki)
| | (Vierailija) | Hinnoittelukin mielenkiintoinen... Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ..§§ kannattaa lukea inci-lista eli mitä siinä "kasvatusaineessa" on. todennäköisesti nylonia ym liimaa, eli vahvistaa sen ulos kasvaneen ripsen niin ettei se katkea tai tipahda luonnollisesti. näin näyttää siltä että on paljon ripsiä ja pitkiä kun zombieripset siinä sojottaa.
ja vaikea arvata ärsyttääkö herkkiä luomia! | Ja sitä saa koko ajan CityDealista muka -80 % ja sitä ostetaan ilmeisesti sen takia koko ajan sadottain hintaa 24,50 € kun sitä saa tilattua suoraan netistä muualta hintaan 9 dollaria. Kun siis niiden mainostama muka-oikea-hinta on naurettavat 139 €. Miten muuten suomalaiset ovat niin tyhmiä että menevät noin huonoon MUKASUPERALE -lankaan jatkuvasti? :D :D :D :D
Hyvä idea kyllä myyjältä luoda tuollainen illuusio, tavara myy kuin häkä tuhansittain kun hölmöt tilaavat sitä eivätkä tajua että a) se ei edes voi toimia b) maksavat siitä moninkertaista hintaa verrattuna markkinoiden oikeaan normaalihintaan.
| |
| | |
10.11.11, 09:51
|
#37 (linkki)
| | (Vierailija) |
Mulle kans ripsienkasvatusainetta mitkä muuttavat geeniperimääni ja saavat ripseni kasvamaan yli sen mitä geenini määräävät!!!
Mistä sitä saa ja paljon maksavat?
t.Humpuukissa elävä
| |
| | |
15.11.11, 21:12
|
#38 (linkki)
| | (Vierailija) | Geeniperimää? Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja pqqqqqqqqqki Mulle kans ripsienkasvatusainetta mitkä muuttavat geeniperimääni ja saavat ripseni kasvamaan yli sen mitä geenini määräävät!!!
Mistä sitä saa ja paljon maksavat?
t.Humpuukissa elävä | Kuka on väittänyt että nämä muuttavat geeniperimää? Justiinhan näissä keskusteluissakin on painotettu että ne eivät just muuta sitä että ei ohut suomalainen karva ala tuottamaan jotain tosi mustaa ja paksua ja pitkää...en tiedä miten joltain lukijalta on voinut jäädä ymmärtämättä.
Kysehän on siitä että ne kasvattavat karvaa pitemmäksi ja paksummaksi minkä ne tekevätkin ja omissa geeneissä taas on raja miten paljon se muuttuu.
Väitätkö oikeasti että lääkkeilläkään ei saa aikaan muutoksia elimistöön/kehoon kun ne eivät voi muuttaa geeniperimää? Tai rasvoilla ei saa ihoa pehmeämmäksi ja elinvoimaisemmaksi kun niilläkään ei pysty muuttamaan geeniperimää? Eikä suoristusraudalla saa kiharista hiuksista suoria koska geenejä ei se rautakaan pysty muuttamaan? Samahan se on näissä aineissa että kyllä asioita nyt vaan saa muutettua ulkoisesti niin kauan kuin aineita käyttää, mutta kun lopettaa niin perimän vaikutus alkaa näkyä kun sitä ei ole "peitetty".
Ajattelu on muuten sallittua.
| |
| | |
16.01.12, 21:10
|
#39 (linkki)
| | (Vierailija) | Kannatti!
Heippa! Ajattelin suositella neu lash tuotetta joka toimii!
Mulla on aina ollut lyhyeet ripset, ja koloja tai miksi sitä sanotaan ja ripseni ovat näyttänyt aivan kauhealta mona vuotta ja päätin tilata kotiin jotain mikä auttaisi ja se kannati, reilun kuukauden päästä kaikki alkoi sanoa ripsiäni todella pitkiksi ja ne oikeasti kasvavat toooodella paljon! Ainoa huono asia että postikulut mukaan laskien 94€ 3.2ml tuubi:/ mutta toimii ja iloinen olen! neuLash | |
| | |
23.01.12, 16:42
|
#40 (linkki)
| | (Vierailija) | Tuskinpa Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Rh Heippa! Ajattelin suositella neu lash tuotetta joka toimii!
Mulla on aina ollut lyhyeet ripset, ja koloja tai miksi sitä sanotaan ja ripseni ovat näyttänyt aivan kauhealta mona vuotta ja päätin tilata kotiin jotain mikä auttaisi ja se kannati, reilun kuukauden päästä kaikki alkoi sanoa ripsiäni todella pitkiksi ja ne oikeasti kasvavat toooodella paljon! Ainoa huono asia että postikulut mukaan laskien 94€ 3.2ml tuubi:/ mutta toimii ja iloinen olen! neuLash | Tuskinpa oikeasti kannattaa, yhdessä toisessa viestiketjussa juuri joku neuLashiä käyttänyt kertoi miten näkö alkoi olla aina utuinen ja nyt käytön lopettamisen jälkeen aamuisin ihan sumea, joten siellä on hyvin alkanut glaukoomalääkkeen ainesosat pöhistä vaan silmissä ja näkö lähteä. Ja Revitalashistä tullut tosi pahoja punoitusoireita silmiin ym.
Tosi fiksua käyttää neuLashia tai Revitalashia, googlatkaa hei ihmiset vähän enemmän vaikka jo suomalaisia viestiketjua ripsiseerumeista jotta heräätte jostain unestanne, niin näette millaisia haittavaikutuksia näistä kahdesta eri aineesta tulee käyttäjille. On olemassa myös muita seerumeita, joissa ei ole samoja helposti pahoja sivuvaikutuksia aiheuttavia aineita kuten näissä kahdessa seerumissa.
Ehkä ei kannattaisi noin vain suositella ja kuulostaakin enemmänkin joltain mainokselta kuin aidolta käyttäjäkokemukselta. Vähän kuten Revitalashin maahantuojakin on monessa ketjussa mukana väitttelemässä ja puolustelemassa omaa tuotettaan, tunnistaa aina samasta tekstityylistä ja samasta aggressiivisestä tyylistä kirjoittaa oman tuotteensa puolesta. Kirjoittelisi raasu edes omalla nimellään tai tittelillään, niin ei näyttäisi niin surkuhupaisalta.
| |
| | |
23.01.12, 16:50
|
#41 (linkki)
| | (Vierailija) | Vilkaisepa huviksesi Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Rh Heippa! Ajattelin suositella neu lash tuotetta joka toimii!
Mulla on aina ollut lyhyeet ripset, ja koloja tai miksi sitä sanotaan ja ripseni ovat näyttänyt aivan kauhealta mona vuotta ja päätin tilata kotiin jotain mikä auttaisi ja se kannati, reilun kuukauden päästä kaikki alkoi sanoa ripsiäni todella pitkiksi ja ne oikeasti kasvavat toooodella paljon! Ainoa huono asia että postikulut mukaan laskien 94€ 3.2ml tuubi:/ mutta toimii ja iloinen olen! neuLash | Eli katsopa tämä ketju ja mieti itse mikä on minkäkin arvoista...ja erityisesti 26.11.2011 klo 01.29 kirjoitettu kommentti sumuisista silmistä ja lue muutenkin tosiaan huviksesi kaikki ikävät sivuvaikutukset jotka on mainittu neuLashista ja Revitalashista. http://keskustelu.plaza.fi/ellit/muo...vattaja/sivu4/ | |
| | |
23.01.12, 20:49
|
#42 (linkki)
| | (Vierailija) |
Olen käyttänyt yli 2 kk neulashia eikä ole tullut mitään haittavaikutuksia, vaikka mulla on arat silmät ja atooppinen iho. No, ripset on kyllä kasvaneet järkyttävän pitkiksi :D
| |
| | |
24.01.12, 16:56
|
#43 (linkki)
| | (Vierailija) | Joo-o Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja yks ellien Olen käyttänyt yli 2 kk neulashia eikä ole tullut mitään haittavaikutuksia, vaikka mulla on arat silmät ja atooppinen iho. No, ripset on kyllä kasvaneet järkyttävän pitkiksi :D | ...ja eihän nyt parissa kuukaudessa välttämittä mitään tule, mutta pahimmat tulee yleensä pitkäaikaisessa käytössä mikä ei siis ole mikään pari kuukautta.
| |
| | |
24.01.12, 18:18
|
#44 (linkki)
| | (Vierailija) | glaukooma-lääkkeet
Poden alkavaa silmänpohjan rappeutumaa ja siihen silmälääkäri määräsi silmänpainetta alentavia tippoja. Niiden yksi mahdollinen sivuvaikutus on ripsien kasvun aktivoituminen ja olen nyt 3 kuukautta tiputellut Xalatan-tippoja ja ripseni ovat tuuhentuneet. Tätä ei tapahdu kaikilla käyttäjillä ja valmiste on reseptilääke. Itselläni silmänpaineet ovat koholla ja tämä johtaisi pahimmillaan viherkaihiin eli vanhanmalliseen sokeutumiseen, mutta nykyisin paineen alennuslääkkeillä voidaan torjua tämä riski.
| |
| | |
24.01.12, 21:21
|
#45 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Hik ...ja eihän nyt parissa kuukaudessa välttämittä mitään tule, mutta pahimmat tulee yleensä pitkäaikaisessa käytössä mikä ei siis ole mikään pari kuukautta. |
Niin, onhan se kauheaa jos minulle ei tule kaihia. Sivuvaikutuksena :)
| |
| | |
03.02.12, 20:58
|
#46 (linkki)
| | (Vierailija) | Sen näkee Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja joopa joo Niin, onhan se kauheaa jos minulle ei tule kaihia. Sivuvaikutuksena :) | Toisille tulee ja toisille ei, mutta kannattaa kyllä ihmeessä kokeilla mitkä kaikki sairaudet pystyy itselleen näillä lääketököteillä hankkimaan, tule sitten kertomaan tänne paljonko tuli jälkivaikutusten hoidot maksamaan. Niinkuin sivukuluina. :)
| |
| | |
25.03.12, 21:37
|
#48 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Juupajuu Toisille tulee ja toisille ei, mutta kannattaa kyllä ihmeessä kokeilla mitkä kaikki sairaudet pystyy itselleen näillä lääketököteillä hankkimaan, tule sitten kertomaan tänne paljonko tuli jälkivaikutusten hoidot maksamaan. Niinkuin sivukuluina. :) | Silmälääkärin läpikotaisin tarkastamana voin kertoa, että silmäni ovat verkkokalvoineen kaikkineen huippukunnossa. Jatkan Neulashin käyttöä. Nykyisin käytän 1-2 kertaa viikossa. Yhä ensimmäinen putkilo muuten menossa.
Toimisikohan se muuten HIUKSISSA?
| |
| | |
07.04.12, 18:34
|
#49 (linkki)
| | (Vierailija) | Myrkkyä
Revitalash toimii, koska se ärsyttää silmää niin voimakkaasti. Ripsen tehtävä on suojata silmää, jos ripseen kohdistetaan voimakasta ärsytystä, totta kai se kasvaa! Tämä perustuu aineen haitallisuuteen, ei sen hoitaviin ominaisuuksiin.
Ystäväni käyttää tuotetta ja kovasti suositteli sitä minullekin. Ostin ja kokeilin. Silmät turposivat järkyttäviksi punaisiksi tomaateiksi. Lopetin käytön heti ja aloin tutkimaan asiaa. En missään nimessä suosittele sitä kenellekään.
| |
| | |
08.04.12, 11:48
|
#50 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja jdgjädgäjdgjäsgg Revitalash toimii, koska se ärsyttää silmää niin voimakkaasti. Ripsen tehtävä on suojata silmää, jos ripseen kohdistetaan voimakasta ärsytystä, totta kai se kasvaa! Tämä perustuu aineen haitallisuuteen, ei sen hoitaviin ominaisuuksiin.
Ystäväni käyttää tuotetta ja kovasti suositteli sitä minullekin. Ostin ja kokeilin. Silmät turposivat järkyttäviksi punaisiksi tomaateiksi. Lopetin käytön heti ja aloin tutkimaan asiaa. En missään nimessä suosittele sitä kenellekään. |
Itse ostin ainetta myös ripsien pidennysten jälkeen. Omat jäljelle jääneet tyngät kasvoivat oikeasti aika pitkiksi. Päätin lopettaa Revitalashin käytön. Noin kk lopettamisen jälkeen ripsiä vain tippui ja tippui. Rivistöön tuli seviä aukkoja. Todella hienon näköistä...Nyt on kulunut jo 6kk ja edelleen sama juttu. Kasvavat takaisin ja tippuvat taas pois. Pelkään edelleen tuevani ripsettömäksi. KADUN IKUISESTI ETTÄ OTIN RIPSIENPIDENNYKSEN!!!!!!! SEKÄ ETTÄ OSTIN TOTA HELVETIN MYRKKYÄ!!!!! Minulla oli ennen tätä kaikkeä ihan kauniit ripset, eipä ole enää. En suosittele kenellekkään!
| |
| | | | |