Ulkonäkö ym

Mielenkiinnosta kyselen.
Kertokaa jotain juttua ja että miten kiusaaminen vaikutti teidän elämään, ja vaikuttaako kenties yhä? Jäikö huono itsetunto jostain vai oletteko selvinneet "voittajina" tai vaihtoehtoisesti oletteko kiusaajina tajunneet mitä vahinkoa olette saaneet aikaan muille?

Perheeni oli varakas (ovat vieläkin mutten ole elänyt heidän rahoillaan 19v. täytettyäni) ja yläasteella minulla oli aina viimeisen muodin mukaiset vaatteet (erittäin muotitietoinen äitini puki minut kivasti), joten monet vähempiosaiset ja varattomat yksinhuoltajien lapset haukkuivat ja uhkailivat minua ja uhkaisivat repiä vaatteeni ja ties mitä. Onneksi eivät tehneet mitään pahempaa kuin huutelivat ja tönivät, mutta tottakai siitä jäi paha mieli.
Valitettavasti kaupunki oli niin pieni että rannan puoleisella alueella ja "slummialueeksi" kutsutulla kerrostalolähiöllä oli yhteinen ylä-aste. En ollut itse koskaan kiusaaja koska en kehdannut alentua sellaiseen, olin siis pikemminkin uhri. Olen aina yrittänyt olla mukava kaikille ihmisille, vaikka minua kohtaan ollaan oltu todella tylyjä. Lukiossa kuuluin vihdoin ns. coolien tyttöjen porukkaan jotka olivat poikien suosiossa, kun taas luokan muissa jengeissä liikkui hiljaiset uskovaiset maaseudulta tulleet, hevimetalliporukka ja lukutoukat. Oltiin toki kavereita kaikkien kanssa.
Joskus mietin että sainko aikoinani kavereita vain sen takia että minulla oli kaikkea ja kaverit halusivat maistaa parempaa elämää? Tulla mukaan meidän veneajeluille ja saareen kesähuvilalle, pukeutua kaikkiin uusiin luomuksiin vaatehuoneessani, pelata meidän tenniskentällä ja uida ja ottaa aurinkoa meidän tontin omassa hiekkarannassa.

Muutin 19v täytettyäni pois eri paikkakunnalle ja sittemmin pääkaupunkiseudulle, ja olen hankkinut hyvän koulutuksen kotimaassa ja ulkomailla, ja minulla on mukava työ jossa menestyn ja huolehdin itsestäni ja näytän mielestäni hyvältä vaikka olin aika kömpelön oloinen nuorempana. Jollain tavalla tunnen salaista mielihyvää siitä että nuo minun kiusaajat ovat jämähtäneet sinne nurkkakuntaan ja ovat itse yksinhuoltajia lapsikatraineen (heillä on monen eri miehen kanssa lapsia), ja lasten hankkimisen aloittivat ennen 18 täytettyään ja koulut jäi käymättä ja ovat kuulemma työttöminä tänä päivänä ;)

kaksoiselämää

Minua kiusattiin kotona, ei koulussa. Koulussa olin hiljainen kapinallinen yläasteen ja lukion. Pukeuduin löysästi, tylsästi, en meikannut. En kuulunut koulussa suosittuihin tyttöihin vaan niihin maan hiljaisiin. En ollut uhka kenellekään, olin niitä, jonka nimeäkään kukaan ei muistanut. Mutta tanssiva ja ulospäinsuuntautunut alter egoni viikonloppuisin oli varsin ihailtu ja minulla oli paljon kavereita toisissa piireissä :)

vahvistuin

Minua kiusattiin koko ala-aste...milloin mistäkin, ei koskaan fyysisesti, mutta henkisesti sitäkin enemmän.
Ylä-asteellakin sama porukka yritti jatkaa, mutta minä en antanut enään periksi vaan annoin takaisin samalla mitalla.
Nyt 15-20 vuotta myöhemmin nämä kiusaajat ovat yksinhuoltajaemakoita, eronneita ja muutenkin huonosti koulutettuja lehmiä. Joskus menen entisen kotipaikkani paikallisiin ravintoloihin ihan vaan naureskelemaan näille.... siitäs saivat!
Ja muuten semoinen juttu vielä, että minä, joka olin lauta ja muutenkin myöhään kehittinyt, olen nyt kiinteä ja kaunis, toisin kuin nämä kiusaajat...isot tissit jo ala-asteella...nyt roikkuu vyötäröllä ja pläskiä riittää... =)

Varjotar

Olen ollut kiusattu itsemurahayritykseen asti.
En tiedä mitä tapahtui kiusaajilleni koulun jälkeen.
Erakkoisuus ja ihmisivha ovat jääneet.

äuutch

Minä olin koko yläasteajat se niin sanottu kultainen keskitie enkä poikennut ystävistäni juurikaan. en ollut kovin räiskyvä ja huomiota herättävä luonne, mutta en mikään arka hissukkakaan. asia, josta minua kiusattiin oli minun langanlaiha vartaloni. en ole koskaan voinut asialle mitään, sillä hoikka ruumiinrakenne kulkee meillä suvussa. Tuttuja nimityksiä olivat muun muassa luuviulu, pajunvarsi, anorektikkohoro jne. Kumma kyllä, suurin osa haukkujistani oli ylipainoisia. Kateutta, vai jotain muuta?

En kuitenkaan masentunut haukuista vaan olin rohkeasti oma itseni. Nyt ammattikoulussa porukka on vähän suvaitsevampaa eikä haukkuja ole enää kuulunut, vaikka olen laiha edelleen.

Tsemppiä kiusatuille, pitäkää päänne pystyssä!

jonkin verran

Jonkin verran kiusattiin ja ala-asteella lyötiinkin, mutta en kuitenkaan ollut luokan pahiten kiusattu, joten kaikki on suhteellista. Epävarmuus on jäänyt enkä luota kovin helposti ihmisiin, mutta varsinainen masentumiseni johtui muistakin asioista. Kiusaajilla menee tietääkseni hyvin.

pippi långstrum

Ekaluokalla ala-asteella muut tytöt kiusasivat minua kerran siitä koko koulumatkan, kun minulla oli niin pieni jalka. Onneksi kasvoivat kokoon 40 joten kiusaus loppui. Olin pieni ala-asteella, mutta kasvoin teini-iässä pitkää jalkaa ja kättä. Olin myö todella laiha ja kurviton, joten rintojen puutteesta sain kuulla etenkin luokan tytöiltä. Pahin kiusaaja mielisteli luokan varakkaita tyttöjä ja sai heidät kompukseen kanssaan ja minut otettiin silmätikuksi.

Aikuisena pahin kiusaaja yritti ottaa yhteyttä äitini kautta ja jätti s-postiosoitteensa siskolleni. Ilmeisesti senaikainen USAssa asumiseni sai hänet p_rsiennuolijaksi jälleen. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa moinen tyyppi, eli en todellakaan ole ottanut yhteyttä.

dinkelidonkeli

Juu, kiusattiin yläasteella. Ei fyysisesti, mutta joskus se henkinen on rankempaa. Olin se tyttö, joka pärjäsi koulussa, mutta jolla nyt ei sattunut olemaan niitä merkkivaatteita niin kuin muilla.Yläaste ajoista pahempaa teki vielä se, että tähän henkiseen kiusaamiseen osallistui muutama opettajakin. Se oli ehkä pahinta, koska pienet vihjaukset koko luokan kuulen veivät aika paljon motivaatiota koko opiskelua kohtaan. Lukioaikoina vietin sitten "villit vuoteni", toukasta kuoriutui perhonen. Tuli sellainen "oman minuuden etsimisen"-vaihe..no, eiköhän niitä kaikilla ole ollut jossain vaiheessa.

Kovalla työllä on menty eteenpäin ja korkeatasoinen koulutus hankittu. Taaksepäin katsoessa näkee velkahelvettejä, yksihuoltajuutta jne. Haavat tuntuu välillä paranevan hitaasti ja arvet aukeavat helposti. Itsetunnon on saanut monta kertaa kasata rippeista ja mennä peilin eteen sanomaan " minä olen minä ja ylpeä siitä" . Kiusaamisen jäljet ovat vieläkin näkyvissä; parisuhteita on vaikea rakentaa, koska pidän mielelläni kuorta ympärilläni. Ei oikein halua päästää ketään liian lähelle, sehän saattaa vaikka sattua..taas kerran..

Positiivistä on se, että vähäiset vastoin käymiset eivät pysäytä. "Kriisitilanteissa" olen aina ensimmäinen konkreettinen toimija ja ystävät tulevat helposti ongelmineen luokseni. Minä kun olen kuulemma se tukipylväs, joka pysyy pystyssä ja selvittää asiat, kun toiset eivät siihen kykene..saavutus kai sekin..

Entinen luuseri

Minua kiusattiin eri kouluissa ensimmäiseltä luokalta lukioon saakka. Olin yksinhuoltajan lapsi ...huonosti pukeutunut? Merkkivaatteita ei kaapistani löytynyt. Lisäksi olen hieman ulkomaalaisennäköinen. Toivon palavasti, että saisin olla yksi niistä kauniista, muodikkaasti puetuista, suosituista tytöistä...

Minua kiusasivat sekä pojat että tytöt. Opettajat eivät reagoineet. Kiusaaminen näkyi kasvavana lintsauksena. Loppujen lopuksi korkeakouluopinnoistani ei tullut mitään, kun olin aina hirveän stressaantunut amkssa. Vieti mm. tuntikausia naistenvessassa lukkojen takana, niin paljon minua ahdisti. Näin jälkeenpäin mietin, miksen hakeutunut terapiaan, vaan syytin kaikesta itseäni.

Kohdalleni osui kuitenkin kiiltävähaarniskainen ritari, joka 'pelasti' minut yksinäisyydestä ja masennuksesta. En tiedä, missä olisin ilman häntä. Vanhat haavat vaivaavat tuskin lainkaan. Mutta nykyään omistankin niin paljon designervaatteita ym., että saan tuntea olevani sellainen 'suosittu tyttö'.

Ei ole aavistustakaan, miten entisillä koulutovereillani menee. Omia lapsiani kukaan ei kyllä tule kiusaamaan, tai joutuvat minun kanssani tekemisiin.

tttuuula

En ollut kumpikaan. Mielestäni ihminen, joka saa nautintoa siitä että muilla menee huonosti, kärsii ongelmasta.

Ongelma on syytä käsitellä, jos haluaa elää täyttä elämää.

tttuula

Hassua, että niin moni lauta muistaa kiusaamisen. Minä muistan luokaltani tytön, jolle kasvoivat huomattavan isot rinnat ennen muita. Hänelle naurettin ja kutsuttiin mm. "lehmäksi". Cooperin testiä juostessa kaikkia nauratti kun hän punaisena huonotti ohitse.

Kristanna

Koulussa olin harmaa hiirulainen ja varsinkin 13-14 ikävuoden välillä, ei rintoja, aina näppyiset kasvot ja muutenkin mitättömän näköinen sekä poikatukalla varustettu, koska ne oli helpot ylläpitää urheiluharrastuksen takia. Juntit pojat kiusasivat. "Näppynaama!", "Pojan näköinen!", "Ruma tyttö!"

Rinnat kasvoivat D-kupeiksi 19 ikävuoteen mennessä, e-pillerit auttoivat kenties asiaa. Vaalensin myös hiukseni maantienvärisestä säkenöivän vaaleiksi ja olin kasvattanut ne yli puolen selän. No ne samat juntit pojat yläasteelta nimittelivät minua baarissa huutamalla "Silikonibimbo!" perääni, tottakai koska olin heidän tavoittamattomissa, tavallaan heidän yläpuolellaan koska heitä fiksummat, paremman näköiset ja vanhemmat noin 25+ miehet kiinnostuivat minusta ja kehuivat kilpaa :-D
Eli tuossa vaiheessa olin jo päässyt eroon traumoista ja minua nauratti vaan poikien katkera huutelu, koska olin täyttä luomutavaraa, ja minä olin jo tuossa vaiheessa päässyt siihen yliopistoon opiskelemaan mihin halusinkin, eli johon otettiin vain 10 henkilöä koko Suomesta! :-DD Eli repivät sitten siitä vaan.

kauan kiusattu

Olin kiusattu noin ala-asteen neljänneltä yläasteen ysille asti. Lähinnä muodokkaan kroppani takia jouduin häiriköinnin kohteeksi lähinnä muutaman koulun raggaripojan taholta. Takapuoleni ja rintani ilmeisesti olivat liian muodokkaat ja häiritsevät. Kiusaaminen oli huutelua ja pilkkaamista sekä käsiksi käymistä, seksuaalista häirintää siis näin aikuisen termistöllä. Kiusattiin minua toki siksikin, että perheeni oli köyhä ja isäni ryyppäsi ja siten aiheutti minulle suurta häpeää, josta en oikein vieläkään ole päässyt eroon.

Näin aikuisena 20 vuotta myöhemmin hieman ihmetyttää, miksi juuri minä jouduin ilkeilyn kohteeksi, varmaan siksi, että ei ollut rohkeutta sanoa vastaan, koska kiusaajien piikit tavallaan olivat totta ja osuivat arkoihin paikkoihin. Mutta sen voin vilpittömästi sanoa, että koskaan en ole tuntenut pahemmin katkeruutta kiusaajiani kohtaan, sillä jotenkin ajattelen, että heillä oli asiat vielä huonommin kuin minulla ja siksi heidän piti ottaa minut silmätikukseen.

Olen menestynyt elämässä aika hyvin. Kouluttautunut, tehnyt vastuullisia ja arvostettuja työtehtäviä. Toki joskus kotipaikkakunnalla käydessäni olen saattanut jonkun entisen kiusaajani kauempaa nähdä, mutta en ole ajatellut, että minun pitäisi tuntea vahingoniloa siitä, että he mahdollisesti eivät ole menestyneet elämässä yhtä hyvin kuin minä. Päinvastoin, käy melkein sääliksi, että heillä täytyy olla huono omatunto ja syyllisyydentunteita siitä, että ovat sortaneet heikompiaan. Minun omatuntoni on puhdas.

Look at me now!

Katselin joskus aikoinani Jenkeissä Jenny Jones Showta, se oli vähän sellainen Ricki Lake tyylinen keskusteluohjelma, ja siinä oli monen jakson aiheena että "Look at me now!". Monien vuosien takaiset kiusaajat pyydettiin studioon kiusattujen toimesta, ja tämä oli siinä mielessä aika extremeä että ne kiusatut olivat saattaneet käydä kirurgilla laitattamassa itsensä täysremonttiin ja olivat mallin ja missin näköisiä.
Ensin niille kiusaajille näytettiin kiusattujen kuvia että muistatko tämän tyypin ja ne oli vaan että "joo hah hah haa kun se oli sellainen ja sellainen rääpäle" ja muutkin kiusasi sitä, ja sen näköisinä olivat siinä kuin olisivat itse jotain hyvin erikoista ja usein nämä kiusaajat olivat itse lihoneet aika muodottomiksi, kaljuuntuneet ennenaikaisesti tai olivat muuten vaan luusereita. Eli siinä loksahti yksi ja toinenkin kiusaajan leuka lattiaan asti kun nämä upeat ja ah niin glamouriset kiusatut henkilöt astuivat esiin uusine ulkomuotoineen! Tunsin oikeata voitonriemua heidän puolestaan.

21-v

Koko ala-aste ja yläaste kiusattu kuten myös armeijassa. Tämän takia eristäytynyt. Yksin ollut ilman leikki- ja juttukavereita 12-vuotiaasta asti. Joka päivä hankalammaksi muuttuu ihmisten kanssa puhuminen ja ulkona käyminen. Tuntuu kuin elämä olisi ohi ennen kuin se on ehtinyt edes alkaa. Masentunut ollut vuosia eikä rakkaimmatkaan harrastukset enää tuota minkäänlaista mielihyvää. Itsemurhaa en mielelläni harkitse koska ateistina tiedän tämän olevan ainoa elämä mikä minulla on ja halua yrittää vielä riittää. Tiedä kuinka pitkään tosin. Eninten opiskeluajoilta harmittaa kaikki ne hyvät kuin pahatkin kokemukset vastakkaisen sukupuolen kanssa joista jäin paitsi. Edes ensimmäistä suudelmaa ole vielä kokenut. Naisen läheisyyttä kaipaan, mutta ujona ja epäsosiaalisena ei rohkeus etsintään riitä.

minttumarenki

Tama ketju masentaa, varsinkin edellisen vastaus oli niin masentava etta meni paiva pilalle. Edellisen kirjoittajan pitaisi hakea apua, masennuslaakitys auttaisi varmasti seka uudet ihmiskontaktit. Lahde ulkomaille yksin matkalle ja tutustu uusiin ihmisiin. Minulla on aina ollut vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin ja ulkomailla se on aina ollut helpompaa kun muut tulevat juttelemaan sinulle ja meininki on muutenkin rennompaa. Siita ehka saa itsevarmuutta jota voit sitten hyodyntaa kotimaassa. Netindeittipalvelut on myos erittain toimivia(varsinkin sellaiset jotkaa testaa sun luonteen ja matchaa sopivien ihmisten kanssa).

nallekarhu

olen luokan ''coolien tyttöjen kanssa '' meitä on 5 (: mutta jos kaverini lähtisivät siitä pois niin mikä minä sitten olisin? tuntuu että huono maine vain tulee kun on cool :s puhutaan paskaa selkien takana haluaisin lopettaa mutta en voi koska en olisi enää niin jännä & sellainen tiedättehän? vaikeita päätöksiä ( ollakko cool vai eikö olla? ) tosiaan ei minulla rintoja ole mutta en ole pulleakaan .. sitten me coolit huutelemme muille & yksi jengistämme on erittäin ilkeä muille ihmisille en haluaisi olla nynnerö ja sanoa asiaa hänelle että :LOPETA TUO MUIDEN HAUKKUMINEN !! siinäkin maine menisi ): eli OLEN NS. KIUSAAJA MUTTA ILMAN JENGIÄ VARMAAN KIUSATTU?

Loudness

Kiusattiin, ala-asteen viidenneltä ylä-asteen loppuun asti. Kiusaaminen alkoi kuin muutimme pääkaupunkiseudulta pikkukaupunkiin. Aattelin, että ylä-asteella se loppuisi mutta vielä mitä, se vain paheni. Kiusaaminen oli päivittäisen huutelun, nimittelyn, hurorittelun jne jne lisäksi myös vaatteitteni sotkemista, esineitteni pöllimistä, keksittyjen juorujen levittelyä, ulkonäön haukkumista, ETENKIN ulkonäköni jatkuvaa mollaamista!, kouluajan ulkopuolista stalkkaamista ja kotiin soittelua, öisiä huorittelupuheluita... joskus jopa fyysistä, jälkiäjättävää väkivaltaa. Opettajat puuttuivat tähän useasti, mutta tuloksetta. Enemmän asialla olivat tytöt (ja aina porukalla) mutta muutama poikakin osasi kyllä olla inhottava. Etenkin sen jälkeen, kun kiusaamiseen kypsyneenä kasiluokalla aloin seurustella täysi-ikäisen (20 v) jätkän kanssa (hui kamala!) ja käydä hänen kanssaan baarissa (apua!) pojatkin ottivat asiakseen huorittelun.

Syytä kiusaamiseen en tähän päivään mennessä tiedä. Puhuin tietysti pääkaupunkiseudulta muutettuani erilailla kuin muut, en mennyt massan mukana, sanoin helposti mielipiteeni asioihin, ylä-aste ikäisenä olin muita pidempi, hoikempi sekä myös aika nätti teini, emme olleet eritysen varakkaita mutta eipä silti, en olisi mitään juppikuteita ylleni kiskonutkaan...

Masennuin pahiten vasta 9-luokan lopulla ja aloin lintsata koulusta, sainkin tenttiä lopun peruskoulun kotoa käsin kun rehtori ja opo tiesivät kuisaamisesta.

Jatkoin opintoja ja suuntasin pian työelämään, mutta kaikki minulla jotenkin ei koskaan ollut kohdallaan, päällepäin olin iloinen ja joku saattoi jopa kadehtia mutta sisältäpain olin aina vähän ahdistunut ja rikki. Kunnes viimein 27-vuotiaana romahdin niin täysin että loppujen lopuksi makasin sairaalassa 40-kiloisena ja olin muutamaan otteeseen erittäin lähellä kuolla erinäisistä syistä.

Sen jälkeen olen käsitellyt menneisyyttäni, syitä ja seurauksia ja nyt voin kutakuinkin hyvin, ilman sitä ahdistusta mikä minua nuorempana jatkuvasti vainosi. Olen kuitenkin missannut monta tilaisuutta elämässä sen takia että olen ollut liian ahdistunut tarttumaan niihin. Pidin esim. vuosikaudet itseäni liian tyhmänä lähtemään opiskelemaan yliopistoon, kunnes puoli vuotta sitten neuropsykologisissa testeissä kävi ilmi että kaikki kognitiiviset kykyni (päättely, oppimiskyky, muisti) ovat selkeästi keskitasoa paremmat.

Ja olisi kiva voida sanoa viettäneeni onnellisen nuoruuden, nuoruus eletään vain kerran ja sitä ei saa enää takaisin.

Jos joku koulukiusaaja sattuu lukemaan tätä (esim.edellinen postaaja), mietipä vähän haluatko todella olla se kiusaaja?

Loudness

Jos tää ei ole provo niin sitten olet kyllä oikesti nynnerö etkä cool. Nynneröä on se että et uskalla sanoa mielipidettäsi ns. coolille tytölle joka haukkuu muita. Jos ne muut siitä sen takia lähtis pois että uskallat sanoa ilkeilijälle vastaan niin oisit rohkea tyttö joka ansaitse parempaa seuraa.

:)))

En kuulu kumpaankaan ryhmään.
Kun olin kesäisin maalla, sain kommentteja siitä, että olin Helsingistä, mutta en koskaan kokenut sitä kiusaamisena. Ehkä minulle vain tehtiin selväksi, etten kuulunut klaaniin tai meitä helsinkiläisiä pidettiin jotenkin kummajaisena.
Kouluaikana ketään ei kiusattu. Kaikki oli tavallaan samoista sosiaalisista oloista, eikä kukaan poikennut merkittävästi. Ala-asteen tyttö/poika-kiusaamisethan olivat enemmän huomion hakua.
Työpaikalla olen nähnyt kiusaamista tai jonkun toisen suosimista, mikä tekee ihmisistä eriarvoisia.
Rohkeutta on se, ettei liity kiusaajiin. Kiusattukaan ei aina ymmärrä/tiedä missä mennään.
Leikkimielinen kiusanteko on tietenkin aivan eri juttu ja siihen oletetaan kaikilla olevan huumorintajua.

ehh..

Miten tämä kysymys ja koko keskustelu liittyy Sensuelliin tai muoti- ja kauneusjuttuihin?!