| |  | |
17.02.11, 09:34
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Lyhyet naiselliset hiukset, vai kiharat?
Haluaisin jotakin vaihtelua hiuksiini, jotka olivat ensimmäiset 20 vuotta pitkät ja ovat olleet jälleen kuluneet 20 vuotta pitkät. Pituus on vaihdellut vyötärömittaisesta olkapäitä hipovaan, välillä on ollut hieman kerrostusta, välillä tasaista ja välillä etuhiukset. Tällä hetkellä hiukseni ovat hieman lapaluiden alle ja kevyesti kerrostetut.
Nyt olen alkanut miettiä, että leikkauttaisinko lyhyeksi vai ottaisinko permanentin. Reilu 20 vuotta takaperin hiukseni lähtivät olosuhteiden pakosta ja kun ne alkoivat kasvaa niin, että niihin sai leikattua mallin, totesivat kaikki lyhyiden hiusten sopivan minulle. Kasvatin kuitenkin aika pian pitkät takaisin, sillä minulla ei oikeastaan ollut varaa käydä niin usein kampaajalla kuin mitä lyhyt malli vaatii, ja muutenkin halusin pitkät takaisin.
Tietäisikö kukaan mitään kivaa sivustoa, jossa olisi naisellisia lyhyitä hiusmalleja? Olen epätoivoisesti googlannut vaikka millä hakusanalla ja löytänyt kyllä sivuston poikineen, mutta KAIKKI mallit ovat mielestäni sekaisia, rumia, epänaisellisia, ultralyhyitä, sojottavia. Osataanko enää edes leikata nättiä lyhyttä tukkaa naiselle?
Toinen vaihtoehto olisi sitten ne kiharat. Minulla on ollut permanentti joskus 80-luvulla, niin kuin kai lähes kaikilla silloin oli. Ovatko nykypermanenttiaineet minkä laatuisia, pilaavatko hiukset vai saako aikaiseksi nättiä kiharaa?
Hiukseni ovat hyväkuntoiset ja niissä on oma väri, tummanvaaleaksi sitä kampaajani kuvailee. Harmaita hiuksia olen löytänyt yhden, en onneksi vielä enempää :)
Kiitoksia mielipiteistä ja linkeistä!
| |
| | |
17.02.11, 09:44
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Vaihdoin kampaajaa ja nykyinen kampaajani osaa leikata lyhyet hiukseni erittäin hyvin ja kauniisti. Annoin kyllä itse ohjeita, hiukseni ovat luonnonkiharat eli erittäin kihartuvat, edellinen kampaaja oli kallis ja lopputulos oli useimmiten jotain muuta kuin hyvä. Mistään malleista ei nytkään katsottu, nykymallit ovat kaameannäköisen pehkoja, eivät ainakaan luonnonkiharille hiuksille sovi. Vaikeat sanoa mistä kuvamallin löytää kun kaikki ovat vähän samaa tyyliä.
| |
| | |
17.02.11, 17:59
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Etsii, vaan ei löydä Haluaisin jotakin vaihtelua hiuksiini, jotka olivat ensimmäiset 20 vuotta pitkät ja ovat olleet jälleen kuluneet 20 vuotta pitkät. Pituus on vaihdellut vyötärömittaisesta olkapäitä hipovaan, välillä on ollut hieman kerrostusta, välillä tasaista ja välillä etuhiukset. Tällä hetkellä hiukseni ovat hieman lapaluiden alle ja kevyesti kerrostetut.
Nyt olen alkanut miettiä, että leikkauttaisinko lyhyeksi vai ottaisinko permanentin. Reilu 20 vuotta takaperin hiukseni lähtivät olosuhteiden pakosta ja kun ne alkoivat kasvaa niin, että niihin sai leikattua mallin, totesivat kaikki lyhyiden hiusten sopivan minulle. Kasvatin kuitenkin aika pian pitkät takaisin, sillä minulla ei oikeastaan ollut varaa käydä niin usein kampaajalla kuin mitä lyhyt malli vaatii, ja muutenkin halusin pitkät takaisin.
Tietäisikö kukaan mitään kivaa sivustoa, jossa olisi naisellisia lyhyitä hiusmalleja? Olen epätoivoisesti googlannut vaikka millä hakusanalla ja löytänyt kyllä sivuston poikineen, mutta KAIKKI mallit ovat mielestäni sekaisia, rumia, epänaisellisia, ultralyhyitä, sojottavia. Osataanko enää edes leikata nättiä lyhyttä tukkaa naiselle?
Toinen vaihtoehto olisi sitten ne kiharat. Minulla on ollut permanentti joskus 80-luvulla, niin kuin kai lähes kaikilla silloin oli. Ovatko nykypermanenttiaineet minkä laatuisia, pilaavatko hiukset vai saako aikaiseksi nättiä kiharaa?
Hiukseni ovat hyväkuntoiset ja niissä on oma väri, tummanvaaleaksi sitä kampaajani kuvailee. Harmaita hiuksia olen löytänyt yhden, en onneksi vielä enempää :)
Kiitoksia mielipiteistä ja linkeistä! | Permanenttaineet ovat nykyään paljon hellävaraisempia kuin 1980-luvulla. Älä leikkauta lyhyttä tukkaa - se on kiusankappale jota pitää pestä ja laittaa joka päivä. Se on yhtä hel....tiä varsinkin jos minun laillani omaat rasvoittuvan päänahan pyörteineen... Itse jaksoin kuusi vuotta, enää en halua lyhyttä tukkaa elleivät hiukseni ala jostain syystä lähtemään. Kun otin kolme vuotta permanentin puolipitkään ja kerrostettuihin hiuksiini se oli siinä! Todella helppohoitoinen, eikä tarvii ravata parturissa edes joka kolmas kuukausi. (Ellei ole otsahiuksia.) Ja itselläni hiusten pesuväli pidentyi kahteenn kertaan / viikko.
| |
| | |
17.02.11, 18:05
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja meirami Vaihdoin kampaajaa ja nykyinen kampaajani osaa leikata lyhyet hiukseni erittäin hyvin ja kauniisti. Annoin kyllä itse ohjeita, hiukseni ovat luonnonkiharat eli erittäin kihartuvat, edellinen kampaaja oli kallis ja lopputulos oli useimmiten jotain muuta kuin hyvä. Mistään malleista ei nytkään katsottu, nykymallit ovat kaameannäköisen pehkoja, eivät ainakaan luonnonkiharille hiuksille sovi. Vaikeat sanoa mistä kuvamallin löytää kun kaikki ovat vähän samaa tyyliä. | Lyhyttä tukkaa saa olla laittamassa ja leikkauttamassa vähän väliä... Leikkauta hiuksesi puolipitkään ja kerrostettuun malliin, ja ota siihen permanentti erikokoisilla rullilla tehtynä - tai mitä parturikampaajasi suosittelee.
Itse otin hiuksiini hajusteettoman Quattro- nimisillä permanenttiaineilla tehdyn permanentin ( Olen moniallerginen astmaatikko, ja jouduin pitämään lyhyttä tukkaa monta vuotta...) Ikään kuin uusi elämä olisi auennut, ja tunsin itseni taas naiselliseksi ja hiukseni ovat todella helppohoitoiset, eikä niitä tarvitse välttämättä edes laittaa pesun jälkeen! Toisin kuin lyhyttä "liiskalettiäni" - luonnostaan piikkisuoraa, ja päätä pitkin makaavaa. Eri asia niillä joilla on luonnonkiharat - mutta mitäs he permanentillä tekisivätkään?
| |
| | |
17.02.11, 21:12
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | long blond hair mulla ( kerroksittain leikattu, upeaaa! Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Etsii, vaan ei löydä Haluaisin jotakin vaihtelua hiuksiini, jotka olivat ensimmäiset 20 vuotta pitkät ja ovat olleet jälleen kuluneet 20 vuotta pitkät. Pituus on vaihdellut vyötärömittaisesta olkapäitä hipovaan, välillä on ollut hieman kerrostusta, välillä tasaista ja välillä etuhiukset. Tällä hetkellä hiukseni ovat hieman lapaluiden alle ja kevyesti kerrostetut.
Nyt olen alkanut miettiä, että leikkauttaisinko lyhyeksi vai ottaisinko permanentin. Reilu 20 vuotta takaperin hiukseni lähtivät olosuhteiden pakosta ja kun ne alkoivat kasvaa niin, että niihin sai leikattua mallin, totesivat kaikki lyhyiden hiusten sopivan minulle. Kasvatin kuitenkin aika pian pitkät takaisin, sillä minulla ei oikeastaan ollut varaa käydä niin usein kampaajalla kuin mitä lyhyt malli vaatii, ja muutenkin halusin pitkät takaisin.
Tietäisikö kukaan mitään kivaa sivustoa, jossa olisi naisellisia lyhyitä hiusmalleja? Olen epätoivoisesti googlannut vaikka millä hakusanalla ja löytänyt kyllä sivuston poikineen, mutta KAIKKI mallit ovat mielestäni sekaisia, rumia, epänaisellisia, ultralyhyitä, sojottavia. Osataanko enää edes leikata nättiä lyhyttä tukkaa naiselle?
Toinen vaihtoehto olisi sitten ne kiharat. Minulla on ollut permanentti joskus 80-luvulla, niin kuin kai lähes kaikilla silloin oli. Ovatko nykypermanenttiaineet minkä laatuisia, pilaavatko hiukset vai saako aikaiseksi nättiä kiharaa?
Hiukseni ovat hyväkuntoiset ja niissä on oma väri, tummanvaaleaksi sitä kampaajani kuvailee. Harmaita hiuksia olen löytänyt yhden, en onneksi vielä enempää :)
Kiitoksia mielipiteistä ja linkeistä! |
No mikään ei ole niin kaunista naisessa kuin pitkät kauniit hiukset, älä leikkaa lyhyeksi.
Pitkät hiukset ovat nyt muotia! anna leikata kerroksittain ja sitten laitat hiuksiisi laineita, suoritustaudalla saa upeita laineita pitkiin hiuksiin! tuo on hiusmuoti 2011!
lyhyet hiukset kuuluu miehille, kanapää naisia on ja kävelee kaupungit täynnä! ;D
| |
| | |
17.02.11, 21:15
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | ps
PS: jos leikkaat hiukset lyhyeksi saat ravata kampaajalla hyvin usein jotta malli pysyy!
pitkät hiukset saa kasvaa varsinkin jos on leikattu kerroksittain , niistä tulee vaan upeammat! :D
eikä tarvitse ravata kampaajalla niin usein!
| |
| | |
18.02.11, 11:38
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) |
Saitte ylipuhuttua :-) Eli permanentti teetetään. Kiitoksia kommenteista!
| |
| | |
18.02.11, 12:07
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | ihan totta
Permanentti pilaa kyllä hiukset, kestää kauan kun permis häviää hiuksista, kuivattaa hiuksia fast tempo.
| |
| | |
18.02.11, 15:42
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | riippuu permiksestä Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Kampaaja Permanentti pilaa kyllä hiukset, kestää kauan kun permis häviää hiuksista, kuivattaa hiuksia fast tempo. |
Olen vuosia käyttänyt tukikäsittelyn tapaisia permiksiä enkä voi sanoa että kestäisi kauan ennenkuin permis häviää. Käsittely antaa hiuksille jämäkkyyttä ja varsinkin talvella pipokaudella on loistojuttu. Hiusten pesuväli pitenee ja vähemmän muotovaahtoja, geelejä ja tuuheuttamisaineita päähän.
Kampaajat eivät halua näitä mainostaa, koska näin hiusaineiden kulutus ja kampaajallakäyntiväli kasvaa. Permisten tilalle on keksitty hiusten jatkuva värjäys ja leikkaustarve. Kiva juttu kampaajille ja tuottoisa busines.
Kun asialla on osaava kampaaja, joka tuntee asiakkaansa hiuslaadun, niin permis on mitä mainioin hiusten kohotuskäsittely. Rullakoon avulla voidaan varioida sileämpää tai kiharaisempaa tyyliä eikä mitään ongelmia ole hoitamisen kanssa. Enemmän hiusvärit kuormittavat hiusta kuin permis, koska käytännössä hiusvärejä tungetaan likimain 4:n viikon välein päähän.
Joten - ottakaa vain permis tai tukikäsittely yms - se on tosi hyvä systeemi varsinkin hennolle hiuslaadulle.
| |
| | |
19.02.11, 19:04
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja tinkijä Kampaajat eivät halua näitä mainostaa, koska näin hiusaineiden kulutus ja kampaajallakäyntiväli kasvaa. Permisten tilalle on keksitty hiusten jatkuva värjäys ja leikkaustarve. Kiva juttu kampaajille ja tuottoisa busines.
| Sama tuli minun mieleeni :)
| |
| | |
28.01.12, 09:30
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | lyhyet
Mun mielestä ohuet pitkät hiukset ei koskaan ole kauniit. Pitkät hiukset sopii lapsille ja nuorille, joilla mittasuhteet on erit kuin aikuisilla, niillä ohutkin tukka näyttää siksi runsaammalta. Lyhyet hiukset on helpot varsinkin jos urheilee ja ne tuo pirteyttä olemukseen. Itselläni on luonnonkiharat lyhyet ja olen tosi tyytyväinen näihin, myös eritääin helppohoitoiset - vähän vettä ja muotoiluvaahtoa käsiin aamuisin ja rutistele, siinä kaikki.
| |
| | |
28.01.12, 10:42
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | eilen näytöksessä
Ylioppilastalon muotinäytöksen Paparazzin ruskea, lyhyt ja kihara hiusmalli ihastutti. Nainen muutenkin vaikutti mielenkiintoiselta.
| |
| | | | |