Marko

Sama asia meillä, muyyya ei kehdata sanoa. Väsytään lapsenlapsiin ja niitä tulee joka reiästä. Ei lopu kesken. Nyt on jo kahdeksan kpl.

Karita K.

Ei ne lapsenlapset ole riesa ja rasite, ellei niistä sellaista tehdä. Joillakin isovanhemmilla on tosiaan niitä lapsenlapsia niin paljon, ettei millään jaksaisi niitä kaikkia hoitaa.

Ymmärrän oikein hyvin tuota "Huuhkajaa" joka kirjoitti, että muutama vierailu vuodessa riittäisi ja valokuvat. Niin ennenaikaankin tehtiin, en minä muista ikinä olleeni mummolassa vähän väliä viikonloppuja viettämässä ilman vanhempiani. Kerran kesässä käytiin ja silloin oltiin muutama päivä. Äiti minua sielläkin hoiti ja asiat huolehti.

Jotkut menevät todellakin omien vanhempiensa luokse oleilemaan, kun ei ole kivaa olla siellä omassa kotona pelkästään lasten kanssa, kun ei pääse minnekään eikä ole sitä vapautta, jota kaivataan. Tullaan sitten äidin passattavaksi kotiin ja kannetaan kaikki huolet ja perheriidat vielä sinne äidin kannettavaksi, valitetaan omista huonoista ratkaisuista, niin kuin äidillä sitten olisi mahdollisuus niihin puuttua ja auttaa. Saadaan vain vanhan ihmisen mieli masennetuksi ja huoli rinnan alle. Tätä ei monet nuoremmat tajua ollenkaan.

Ihan turha verrata muihin maihin, meillä on aivan erilainen kulttuuri kuin jossakin etelän maissa, missä koko suku osallistuu kaikkeen ja missä tempperamenttikin on ihmisillä erilainen.

Ja turha vertailla keneenkään toisiin vanhempiin ja isovanhempiin, jotka ovat tai on olleet ihan erilaisia, ihmiset nyt ylipäänsä on erilaisia.

Toki minäkin olisin toivonut, että isäni olisi ollut ihan toisenlainen kuin mitä oli. Hän oli täysi alkoholisti eikä ikinä ollut lapsilleni sellainen kultainen pappa, jollainen taas joillain muilla lapsilla on varmasti ollut. Minkä minä asialle mahdan, pitäisikö minun ruveta täällä narisemaan ja kitisemään, että onko liikaa vaadittu, jos haluaisin hänen olevan sellainen ja tällainen? Ei tietenkään ole liikaa vaadittu, mutta minä ymmärrän asian realiteetit.

mirienille

Vanhemmillani on 3 lastenlasta. Kaikki lapsenlapset joita vanhempieni elämään tulee, tulee minusta enkä aio enää lisää lapsia tehdä.
Yhäkään en kaipaa lapsilleni hoitajaa enkä tarvitse minkäänlaista apua vanhemmiltani.
Ainoa asia mitä kaipaan, haluan ja vaadin, on henkinen ja fyysinen läsnäolo minun elämässäni.
Istuminen saman ruokapöydän ääressä. Nauraminen ja niitä näitä juttelu.

Tajuan erittäin hyvin, etten pysty vanhempiani muuttamaan.
Olen kyllä yrittänyt, mutta minun puheillani ei ole niin suurta merkitystä, että siitä olisi hyötyä.

Kun olet minua viisaampi Karita K. osaatko sitten neuvoa
Pitääkö minun sujuvasti kuunnella ikivanhoja asioita joihin äitini on juuttunut ja jotka olen kuullut satoja kertoja lapsuudestani saakka?
Asioita jotka ovat tapahtuneet ennen minun syntymääni. Asioita joille minä en ikinä tule mahtamaan mitään, eikä kukaan mukaan.

Mitä vastaan kun hän tänäänkin soittaa ja kysyy mikset ole käynyt, koska tulet käymään?
Mitä vastaan huomenna, ensi viikolla ja sitä seuraavana viikkona kun hän soittaa?

Minusta vanhempani eivät ole vanhoja, alle 70 vuotiaita. He voivat elää vielä yli 20 vuotta.
Jos kieltäydyn tapaamasta heitä, aiheutan huolta ja murhetta vanhemmilleni. Tiedän sen.

Mutta onko minulla lupa ikinä sanoa, että minä en enää jaksa elää teidän kanssanne?
Enkä niiden kuolleiden ihmisten kanssa joita en ole ikinä edes tuntenut.
Miksi minua syyllistetään käymättömyydestä vanhempieni taholta viikottain?
Koska minulla on lupa olla lapsi, se heikompi jota vanhempani kuuntelevat?

Karita K.

Heitit tuhannen taalan kysymyksen. Luuletko, että olet kenties ainoa, joka moisten asioiden kanssa painiskelee?

Voin luvata sinulle, että tilanne vain pahenee. Sinun vanhempasi vain sattuvat olemaan tuota kaliberia. En minä voi antaa minkäänlaisia konkreettisia, asiakohtaisia neuvoja. En mitään muuta ohjetta, kuin että sinun on opeteltava tulemaan asian kanssa juttuun.

Muutama vuosi sitten tulin ihan sattumalta avautuneeksi omasta tilanteestani oman äitini kanssa eräälle työtoverilleni. Juuri tuotahan se oli ja on edelleenkin, mikset tule käymään, mikä sinua oikein pitelee, ja se kaikkein pahin: "kun minä olen näin vanha, niin ei sitä tiedä milloin tästä kuolen ja kukaan ei tule käymään jne jne." Ja sitten kun menen sinne, se on juuri tuota ikivanhojen asioiden jauhamista, samojen, minulle aivan yhdentekevien ihmisten kuulumisten toistelua, omia kauhean vanhanaikaisten ja asenteellisten mielipiteiden esittämistä aina samoista vanhoista asioista ym. Ei millään jaksaisi.

Ylllätyin, kun tämä työtoverini kertoi olleensa hiljakkoin kuolleen äitinsä kanssa aivan samanlaisessa pinteessä. Äiti vaati seuraa ja kuuntelijaa omille höpinöilleen, mutta ei ollut tippaakaan kiinnostunut tyttärensä asioista. Uudet asiat selvästi vain rasittivat, oli mukavampaa pitäytyä niissä vanhoissa.

Viimeinen lauseesi, jossa kysyit, koska sinulla on lupa olla lapsi, se heikompi, jota vanhemmat kuuntelevat, on valitettavasti kohdaltasi hieman myöhäistä. Olet aikuinen ja sinun on tehtävä aikuisen ihmisen ratkaisuja elämässäsi, joista olet itse vastuussa. En usko, että vanhempasi ovat täysin kylmiä kohdallasi, kyllä jokaiselle vanhemmalle oma lapsi kuitenkin aina on se oma lapsi, mutta heillä ei kaikilla ole kykyä sitä käytännössä osoittaa.

Eihän niitä keinoja toimia tuollaisessa tilanteessa kauhean paljon ole, ellei sitten katkaise välejä totaalisesti. Sekään ei kovin hyvä asia ole, jos vanhemmat eivät ole mitään pahaa tehneet, ovat vaan sellaisia ikävystyttäviä. On vain suoritettava ne pakolliset vierailut ja kestettävä mikä kestettävä on. Kyselyyn voi sanoa, että ei nyt jaksa tai on muuta menoa, ilmoitetaan sitten kun tullaan jos tullaan, ette te siihen kuole, vaikkei nyt tullakaan.

En minä sinua viisaampi ole, mutta olen jo kokenut tätä luultavasti kauemmin kuin sinä. Anoppini ja appeni kanssa oli hieman sama asia. Mieheni oli totaalisen kyllästynyt isänsä jatkuviin soittoihin, jotka tulivat yleensä heti kun mies oli tullut töistä kotiin. Ilmeisesti appi katsoi kellosta ajan, milloin poika oli kotona, ja soitti sitten heti. Ei mitään asiaa, kunhan vaan jaaritteli, kysyi tietysti ensin näön vuoksi, mitä teille sinne kuuluu, mutta ei kuunnellut sitten kuitenkaan. Omiaan höpötteli, mitä siinä päivän mittaan oli mielessään jahkaillut. Aikansa sitäkin oli kestettävä. Anoppi pui samoja pikkuasioita vuodesta toiseen, ja ainakin mieheni ja hänen siskonsa mukaan sekoitti monet asiat keskenään ja sai ne sen vuoksi näyttämään milloin miltäkin, miten nyt mieliala milloinkin toimi.

Itse tunnet parhaiten omat vanhempasi. Jos koet, ettet ole saanut heiltä rakkautta, et voi sitä itsekään heille vastavuoroisesti antaa. Niillä korteillahan sitä pelataan, mitkä käsissä on. Toimi tavalla, mikä on sinulle ja omalle perheellesi tässä tilanteessa sopivinta ja parhainta. Jos et jaksa sinne heidän luokseen mennä, et mene. Ei ikävää mieltä tarvitse itselleen hommata. Käy sen verran, kuin koet jaksavasi ja ole vain sen aikaa kuin pystyt saamatta ihan hermoromahdusta. Mitä muuta voisit tehdä?

Isoäiti

Kuten ylhäältä selviääkin, olen isoäiti, mutta suhteellisen nuori sellainen. Ei pahempia kremppoja, onneksi. Kaksi lasta olen aikanaan kasvattanut aikuiseksi ja nyt heillä molemmilla on kaksi ihanaa lasta, ja minä olen näistä neljästä lastenlapsesta todella iloinen ja onnellinen. Ja onnellinen myös lasteni puolesta, että ovat omia lapsia saaneet, joita tiedän heidän kovasti toivoneenkin, aivan kuin minäkin toivoin aikoinaan.

Mutta. Iästämme johtuen me isovanhemmat olemme vielä työelämässä monia vuosia. Viikot töissä ja viikonloput vapaana. Lastenlapsia olemme ottaneet hoitoon, jos apua on tarvittu, joskus myös pyytäneet, kun on kova ikävä tullut.

Voin kuitenkin täysin rehellisesti sanoa ja olen sen sanonut työkavereillekin, että kyllä pienen väen viikonloppukyläilyn jäljiltä on ihana palata normaali elämään, siis meidän kahden reilusti keski-ikäisen elämään. Luoja on tarkoittanut niin, että pienet lapset eivät enää kuulu tuon ikäisille. Ja kahdenkin vuorokauden huolenpito oikeasti rasittaa ja väsyttää. Mitä se olisikaan, jos olisimme vanhempia ja sairaalloisia.

Yksi syy "rasitukseen" on nykyinen valtava tavaramäärä. Kun lapsia tuodaan hoitoon tai koko perhe tulee viikonloppukylään, on kassia ja nyssäkkää jos jonkinlaista. Jo se tavaramäärä ja siitä syntyvä "sekamelska" on hyvin rasittava tekijä. Kassiin on sullottu vaatetta kaiken varalta. Olen kyllä sanonut, että vähempikin riittää. Meillä on pesukone ja menemme ja ostamme, jos jotain puuttuu. Pitäisi olla vähintäänkin kokonainen komero, jos ei useampikin, mihin tavarat purkaisi viikonlopuksi. Yksi tai kaksi hyllyä ei riitä. Kenkiä on vähän joka lähtöön ja niitä on sitten pitkin eteisen viertä. Nukenvaunuja, nallea, nukkea, värityskirjoja, kyniä...Kaikkea tätä on meillä varattuna, joilla lapset myös leikkivät. Omiinsa eivät koskekaan.

Ja kun sunnuntai-ilta koittaa ja "vieraat" lähtevät, on taivaallisen ihanaa, että sai taas olla rakkaitten kanssa, mutta yhtä ihanaa on se, että paikat ovat taas siinä kunnossa, kuin me olemme halunneet niiden olevan.

Tässä yksi näkökulma teille "lapsille".

54v mummi

Minulla on 4 lasta ja 4 lastenlasta. Nuorin on vajaat 2 v, vanhin vähän yli 8v. Olen 54 vuotias. Asun pienessä kolmiossa. Kerran pari kuukaudessa on joku yökylässä. Joskus ovat olleet kaikki neljäkin samaan aikaan.

Minäkin olen töissä joka arkipäivä 8-16 välin.
Sinun juttua Isoäiti lukiessani minulle tulee tunne siitä, (anteeksi, älä suutu) että järjen käyttö näissä lapsenlapsiasioissa jää välillä vähemmälle.

Kun mun lapsenlapset tulevat yökylään viikonlopuksi, heillä on vain yksi pikkureppu mukanaan per kersa. Sinne mahtuu kaikki tarpeellinen. Vaihtovaatteet, pyjama, unilelu, hammasharja. Kumpparit ja sadevaatteet saattaa olla myös erillisessä muovipussissa jos on kurjat kelit. Talvella talvivaatteet on yleensä muksulla jo päällä kun he asuvat niin liki, että kävellen yleensä tulevat. Koululaisella saattaa toki olla koulukirjat ja joskus jopa pleikkakin mukana. Opettaa pahalainen mummoaan pelaamaan.

Pikkurepusta otetaan esille vain ne vaatteet joita käytetään. Likaiset laitan heti riisumisen jälkeen muovikassissa pikkureppuun. Samaten unilelun kun sitä ei käytetä. Vaippoja löytyy minun luotani. Ja jos ei löydy tuovat tullessan ja vievät mennessään.

Naulakkoon olen laittanut pienten muksujen ulkotakeille ja housuille alas kolme koukkua. He riisuvat vaattensa itse niihin. Toki autan, mutta muksujen vaatteiden paikka on automaattisesti siinä. Myös sen sadevaatekassin.
Muuna aikana pidän koukuissa käsilaukkua ja kauppakassia. Eli ei ne ole koskaan tyhjän panttina.
Kengät muksut riisuvat kenkätelineelle. Niin kylässä käydessään kuin yökylässä ollessaankin. Meillä ei pyöri vaatteet eikä kengät lattioilla koskaan. Ei pyörinyt kyllä edes omien lasten kotona ollessa. Eli kaikille tavaroille on oma paikkansa.

Itse teen kaikki muksuviikonlopun ruuat valmiiksi etukäteen. Jääkaappi on sen verran iso, että kyllä sinne mahtuu useamman päivän ruuat kerralla. Muksut auttaa pöydän kattamisessa ja likaisten astioiden astianpesukoneeseen laittamisessa. Ruokaa syödään vain ruokapöydän ääressä. Tuttipulloa ei kenelläkään enää ole. Mutta kun oli, niin ei sekään kädessä kuljettu ympäriinsä. Kädet pestään ennen ja jälkeen ruokailun.

Siistin myös paikat ennen muksujen tuloa. Poistan liinat pöydiltä ja pistelen koriste-esineet samalla vähän ylemmäs. Ei kulu aikaa kunnossapitoon eikä tartte kiellellä muksuja vähän väliä. Eikä tartte olla silmiä selässäkin. Enkä pidä valkoista mattoa olkkarin lattialla vaan nostan sen vaatehuoneeseen ja laitan tilalle ison räsymaton.

Meillä ainakin on kivaa, eikä minua tressaa yhtään. Leikitään yhdessä, pelataan pelejä, hyvin usein leivotaan vanhimman kanssa. Käydään ulkona leikkipuistossa, kävelyllä ja tutkiskelemassa puiston pikkuihmeitä. Köllötellään sängyssä, luetaan tai kerrotaan vuorotellen satuja. Nukutaan silloin kun päivisten aika on ja yöunille mennään kun niiden aika on. Eletään sitä samaa rytmiä mikä normaalistikin muksuilla on. Isomman kanssa välillä lipsutaan joissain asioissa.

Leikkipaikkana toimii pääasiassa heidän makkarinsa. Siellä on leluja pilvin pimein. Lelut kerätään pois ennen nukkumaan menoa ja lapset keräävät (+ heidän vanhempansa) lelut pois myös ennen lähtöään.

Toki jossain saattaa olla tahmatassun jälkiä, mutta muutoin koti on aika lailla samassa kunnossa kuin ennen muksun tuloakin. Pyyhkäsen sormenjäljet pois ja laittelen pöytäliinat ja koriste-esineet takaisin. Aikaa kuluu kymmenen viistoista minuuttia.

Isoäiti

Kiitos vastauksesta, en tietenkään suuttunut. Pointtini tuossa omassa viestissäni olikin se, että minulla vielä "maalaisjärki" pelaa, mutta valitettavasti en ole osannut sitä omiin lapsiini siirtää. Heidän "vikansa" on se valtava tavaramäärän mukana kuljettaminen. Ei puhettakaan mistään repusta, vaan todellakin isoista urheilukasseista, joissa on vaihtovaatetta ja varavaravaatetta toisen perään. Voin sanoa, että n. 10 % niistä käytetään. Näiden isojen kassien lisäksi on kassillinen kuravaatetta, kassillinen jalkineita, isot pussit lääkearsenaalia siltä varalta, jos tulee kuumetta, särkyä, nuhaa, yskää...Lisäksi isot kassilliset leluja (vanhempien mukaan laittamia) ja pienet kassit, joihin lapset ovat saaneet ottaa mukaan "mielitavaroitaan".

Kaikkeen näihin on kuitenkin mummilassa jo apu varattuna + lisäksi omat hammasharjat, mukit ja tahnat, shampoot, pyyhkeet.

Kaikki käytetyt vaatteet palautan aina pestyinä mukaan.

Monen monta kertaa olen sanonut, että älkää raahatko suotta tuollaista tavaramäärää, joista suurin osa palautuu kotiin käyttämättömänä, mutta tietenkin vaatteet kassissa rypistyneenä. Ja lapset tosiaankin haluavat mummilassa leikkiä "uusilla mummilan leluilla", kotona saa tarpeeksi leikkiä omilla leluilla. Lelukassia ei siis myöskään välttämättä avata koko reissun aikana.

54v mummi

ovatko lapsenlapsesi luonasi pidempään kylässä vai onko tuo oikeasti viikonlopun varustus?

Ihmettelen miksi peset muksujen vaatteet jos heillä kerran on mukana varavaatteita hirveesti?
Minä en pyykkää muksujen muita vaatteita kuin ne jotka on pissassa/kakassa.
Kaikki muut menee muovikassiin ja reppuun. En viitsi käsin pestä, enkä yhden pikkupaidan ja pöksyn takia kyllä pesukonetta päälle laita. Eihän niitä pese heidän äitinsäkään käsin vaan kersat pistää likaiset pyykkikoriin.

Muksujen pyyhkeinä ja lakanoina on samat lakanat kuin muillakin vierailla. Jos muksut ovat yön tai kaksi ja tiedän, että he tulevat heti kohta uudelleen (tyttäreni ja vävy joutuvat joskus yövuoroon samaan aikaan, eikä täällä ole viikonloppupäiväkotia), en vaihda sänkyihin lakanoita enkä pese pyyheitä välissä. Välipyykkääminen olisi silkkaa veden haaskausta.

Meillä muksut ovat oppineet juomaan tavallisesta lasista/kahvikupista jo reippaasti alle vuoden ikäisenä. Ei ole koskaan ollut erillisiä lasten astioita. Tuttipullot on jääneet kaikilta pois 1-1,5v. iässä. 6 kk ikäisestä saakka muksut ovat syöneet pääsääntöisesti samaa kotiruokaa kuin muutkin. Samat raaka-aineet, mutta ei tietenkään suolaa eikä niin paljon mausteita. Ei ole ollut allergioita.

Meilläkin oli aluksi lapsenlapsilla omat hammasharjat valmiina odottamassa. Tytär luki työpaikallaan jonkun tutkimuksen miten paljon hammasharjoihin kertyy pöpöjä aikojen saatossa. Sen jälkeen ovat tuoneet mukanaan omat harjapäät. Kaikilla on saman merkkiset sähköhammasharjat joten yhteensopivuus ei ole ongelma.

Mulla on lasten Panadolia, korvakuumemittari ja laastareita lääkekaapissa. Pandoleja on tarvittu ehkä kerran kolmessa vuodessa. Täytyykin katsoa onko ne jo mennyt vanhaksi.

Ehkä sun lapsesi ajattelevat, että kun mukana on hurjasti tavaraa, sinä pääset helpommalla. Muksut eivät pitkästy kun on leluja mistä valita, eikä sinunkaan ei tarvitsisi pestä pyykkiä kun varavaatteita on mukana riittävästi. Sano suoraan että älkää turhaan pakatko koko kotia mukaan.

tämmöistäkin

Tämä voi olla hankala tilanne. Eräs ystäväni on lähemmäs 60 v. ja siis yhä työelämässä, ja hänellä on kaksi alle kouluikäistä lapsenlasta. Hänelle nakitetaan melkein joka viikonloppu lastenhoitoa, yleensä yksi kokonainen päivä, joskus koko vkonloppu yökyläilyineen. Samaan aikaan työpaikalla on nykyajan meininki eli "kiristetään ruuvia", lähtevien tilalle ei palkata uusia, työhyvinvointi on laskenut kuin lehmän häntä jne.

Ystäväni on usein aivan nääntynyt, kun viikonloppuisinkaan ei saa levätä, mutta ei myöskään raaski kieltäytyä (ja miniä on tuiskahtelevaa sorttia, on jonkun kerran anopin kieltäytyessä vihjannut että eipä sitten tarvitse lapsenlapsia tavata muutenkaan).
Ja jos joku väittää että kahden vilkkaan alle kouluikäisen lapsen hoitaminen on pelkkää rentouttavaa hauskanpitoa, ei tiedä lasten kanssa olemisesta mitään. Tietenkin lapsenlapset ovat rakkaita, mutta silti heistä 100% vastuun ottaminen koko viikonlopuksi käy täydestä työstä.

Niinhän tuo kertoi sanovansa, mutta ei ilmeisesti mene perille.

54v mummi

Ainakin minä olen omien lasteni, miniän ja vävyjen kanssa niin hyvissä puheväleissä, että voin puhua kaikista asioista suoraan. Ei tarvitse arkailla ja itseensä käpertyneenä marttyyrinä valittaa selän takana.

On se aika ihme, jos oma lapsi ei normaalia puhetta ymmärrä.
Miten sen kanssa on pärjännyt ennen kun se siinä on koko ikänsä kuitenkin lähellä ollut?

Ei kahden vilkkaan kouluikäisen hoitaminen ole helppoa, mutta ei se myöskään raskasta työtä ole. Eikä samanlaista työtä mitä ihminen työpaikallaan tekee. Onhan siinä hurja ero.
Paitsi tietysti päiväkodin hoitajilla ja muilla joiden työ liittyy lapsiin.

Rentoutua voi monella tapaa. Sehän on pelkästään omasta asenteesta kiinni mikä asia rentouttaa ja mikä ei.
Itse rentoudun erittäin hyvin pelaamalla jalkapalloa, pesistä, laskemalla pulkalla mäkeä, luistelemalla, lumienkeleitä tekemällä, hiekkalinnaa rakentamalla, leikkimällä barbeilla, kokoamalla palapelejä, kertomalla satuja, kiipeilemällä puiston puissa, pelaamalla isomman kanssa pleikkaa, leipomalla kersojen kanssa pullaa jne.
Yksin ollessani rentoudun kuntoilemalla, lukemalla ja musiikkia kuuntelemalla.
Lapsenlapsi viikonloppuna saan toisenlaista liikuntaa ja virtaa elämään. Tulee kontattua, taivuteltua, hypeltyä, käytettyä mielikuvitusta. Saa jutella muitakin kuin aikuisten asioita.

Toki jos seisoo passiivisena muksujen vieressä kieltämässä päivän kaksi, hösöttää siivoamisen ja ruuanlaiton kanssa, vaatteiden ja tahrojen kanssa, älä tee sitä, älä tee tätä, niin aivan varmasti rasittaa, enkä ihmettele yhtään, jos on poikki kersojen lähdön jälkeen.

Mitä miniöitten "uhkailuun" tulee, niin kai niillä lapsilla on isäkin.
Jos työkaverisi ei jaksa hoitaa lastenlapsiaan niin usein, hänen kannattaa ottaa asia puheeksi oman poikansa kanssa. Vai eikö hänenkään lapset puhetta ymmärrä?

Mun jälkipolveni ei vaadi eikä pakota. Kysyvät apua ja lupaan aina kun se on mahdollista. Tosin he eivät ainakaan viihteellä käy joten sen takia täytyy erittäin harvoin, kerran vuodessa max. lapsia hoitaa. Ovat ilta- tai yövuorossa töissä. Jos muksuni ryyppäämään olisivat joka viikonloppu menossa, niin kyllä minäkin siihen puuttuisin. Mutta silloinkin toisella tapaa kuin kieltämällä lastenlapsilta hoidon.

Ehkä meillä tämä molemmin puolinen kunnioitus ja luottamus on sitten sen kuuluisan kotikasvatuksen tulosta ja myös puolin ja toisin ansaittua niin omien lasten kuin miniän + vävyjenkin taholta.

Isoäiti

Kyllä tosiaankin on usein ollut puhetta liiasta tavaramäärästä, mutta se ei vain mene jakeluun.
Ja tosiaankin likaantuneet vaatteet pesen samalla kun omaakin pyykkiä on, se ei ole nykyaikana mikään ongelma. Siihenkin olisi nuorten jo vuosien aikana pitänyt oppia. Mieluummin pesen, kuin säilön muovipussiin.

Talviaikaan pienet tulevat tietenkin ulkovaatteissaan ja jalkineissaan, mutta kasseissa on "kastumisen varalta" vähintäänkin toinen ulkoilupuku ja vaihtotalvikengät. Pojalle vaihtolenkkarit ja tytöille "kauppakengät".

Kahdella viimeisimmällä kerralla pojalle oli pakattu isoon pahvilaatikkoon autorata ja toiseen legolinna, näihin hän ei koskenutkaan, koska isolla pihallamme oli hänelle paljon mielenkiintoisempaa tekemistä ja touhuamista ja meillä olevat legot riittivät oikein hyvin linnan rakentamiseen. Lastenkirjoja on meillä hyllytolkulla, mutta kuitenkin mukana on muutama kirja siltä varalta, jos haluavat niitä lukea.
Kaikki tämä on aivan turhaa, rasittaa varmasti vanhempiakin ensin pakata ja sitten purkaa kassit.

kakkosmummo

eikös se ole hyvä kun lapsesi pitää huolta omistaan?
Mitä noihin ylimääräisiin vaatteisiin, autoratoihin yms. tulee, niin pistä saman tien ovesta takaisin päin ja sano, ei ne niillä leiki kuitenkaan.

Jos tavaramäärät ei lopu, eikä puhe mene perille, niin jätä tavarat teille. Vie osa rojuista kellariin, vintille, ulkovarastoon. Ovat valmiina kun tulevat seuraavan kerran yökylään. Ei tarvitse tyttäresi pakata moneen kertaan samoja rojuja ja rättejä.

54 v mummi

tuli mieleen, että on voiko 60 vuotiailla olla nykyäänkin jo noin huono kunto?
Pakko olla jo perussairauksia, lihavuutta, diabetesta tms.. taustalla.

Itse olen 54 vuotiaana paremmassa kunnossa kuin mitä olin 30 vuotiaana.
Nuorena kaikki aika meni oikeastaan perheen kanssa ja töissä. Ei siinä kauheasti ehtinyt pitää huolta itsestään kuin silloin tällöin lenkkeilemällä.

Nykyään on joka päivä aikaa pitää lihaskuntoa yllä erilaisin treenein, voi syödä rauhassa ja terveellisesti, voi käydä ystävien kanssa kaupungilla ja iltaisin harrastuspiireissä tekemässä kaikenlaista aivojumppaakin.

Mitä työhön tulee, niin sielläkin jaksaa kun asenne on oikea.
Tahti on kiristynyt meilläkin kaksien yt-neuvottelujen ja yli 200 ihmisen poistumisen myötä.
Itse olen päättänyt, että teen töissä työaikanani juuri sen verran töitä kun normaalitahdillani ehdin. Minä näet en kykene osastolta poistuneen 7 ihmisen töitä yksin tekemään vaikka olisin 24/7 töissä. Sen vuoksi olen sitä mieltä, että murehtikoon pääjohtaja firman hengissä pysymistä. Hän saa kuitenkin noin 30 kertaa suurempaa vuosipalkkaa kuin minä.

Mummi58

Hieman outo toteama tai päättely sairauksista, jos 60 v. väsyy. Itse olen VASTA 58-vuotias ja myönnän, että väsyn vaikka lapsenlapsia on siunaantunut vasta kaksi ja vaikkeivät luonamme usein viikonloppuhoidossa olekaan.
Meillä on nimittäin iäkkäät vanhemmat sekä mieheni iäkkäät vanhemmat, joista "joudumme" pitämään paljonkin huolta tai ainakin kantamaan huolta.
Joku tietenkin viisaana sanoo, että ei meidän velvollisuus ole heistä huolta pitää, mutta totuus on se, että useilla keski-ikäisillä on työelämä kesken, iäkkäät vanhemmat (jotka eivät suinkaan asu naapurissa vaan töiden jälkeen ajomatkaa voi olla paljonkin) ja tietenkin oma normaaliarjen pyöritys.

Ei tarvita yhtään sairautta, kun voi rehellisesti sanoa, että joskus väsyttää.

Mutta alkuperäiseen aiheeseen palatakseni voin yhtyä täysin aloittajan tekstiin. Vaikka pienten lasten kanssa touhuilu piristääkin usein normaalia elämää, niin kyllä ylimääräiset nyssäkät "rasittavat". Kyllä meillä huusholli on sellaisessa kunnossa, että tavaroille on omat paikat. Ja jos yhtäkkiä tulee kahdeksi vuorokaudeksi pari kolme lasta, niin he menevät siinä missä itsekin, mutta heidän tavaroilleen ei löydy paikkaa. Eikä kannatakaan paria yötä varten niitä järjestellä kassista hyllyyn ja taas takaisin.
Kertakaikkiaan kasseja on liikaa ja niiden sisältö ylimitoitettu. Tätä samaa olen kuullut monen muun mummukan valittavan.

huhhuh

Onpa harvinaisen typerä kommentti. Tietenkään se ei ole asenteesta kiinni mikä rentouttaa - muutenhan voisi vaikka ottaa sen asenteen että työnteko rentouttaa, ja olla töissä 18 tuntia päivässä.

Kyllä on empatiaa pursuilevia mummoja täällä. Ei saisi väsyä, ei saisi kaivata rauhoittumista 40-50 tunnin työviikon jälkeen, ei saisi päättää mitä haluaisi vapaa-ajallaan tehdä, pitäisi vaan KORJATA ASENNETTAAN ja hoitaa lapsenlapsia just niin paljon kuin niiden vanhemmat käskee.

Eikö ne lasten vanhemmat, jotka tuppaavat lapsiaan lähes joka vkl isovanhemmille, voisi myös korjata asennettaan ja viettää vähän enemmän viikonloppujaan lastensa kanssa?

Nuo "asenne korjaa kaiken" -pölinät on samaa luokkaa kuin että jos ihminen sairastuu masennukseen, se on oma syy kun "ei vaan osaa ottaa itseään niskasta kiinni".

54v mummi

hyvä "huhhuh"

kyseessähän on omat lapsesi ja heidän lapsensa.
Me emme puhu vieraista ihmisistä jotka tuovat lapsensa teille hoidettavaksi. Me puhumme teidän omasta jälkikasvustanne.

Oletteko te kasvattaneet omat lapsenne noin itsekkäiksi, että he tuovat teille kersansa hoitoon joka viikonloppu ja menevät itse lepämäämään tai viihteelle?
Mikä on se syy, että tähän on tultu ja mikä tämän käytöksen jatkumisen mahdollistaa?
Miksi aikuiset lapsenne eivät osaa pitää huolta omista lapsistaan ja olla heille kunnollisia vanhempia?

Olen yhäkin sitä mieltä, että lastenne ja lastenlastenne kanssa oleminen on pelkästään teistä itsestänne kiinni! Eikä keskustelupalstat auta siihen miten te keskenänne kommunikoitte ja miten toisianne kuormitatte.

Mummukka

Et ole nyt ymmärtänyt lainkaan alkuperäistä ketjua. Yksikään ketjun mummeista tai mummuista ei ole väittänyt, että lapsenlapsia tuodaan "hoitoon" alvariaan, puhumattakaan siitä, että niitä tuotaisiin väkisin.
Tässähän on kyse siitä, että jo yksikin viikonlopun kestävä lapsenlapsivierailu VOI väsyttää normaalia viikkorutiinia enemmän, mutta ei ole kyse siitä, että kukaan olisi väittänyt niin, että on lopen uupunut ja elämä täysin pilalla ko. viikonlopun jäljiltä. Joku viikonloppu väsyttää enemmän kuin taas joku toinen, oli hoitolapsia tahi ei. Siihen vaikuttaa suoraan millainen viikko on ollut edeltävä tai mitä vaatimuksia on tulevalla viikolla. Työt/omat vanhemmat jne.
Ja ihan alkuperäinen pointti oli se, että lapsenlapsia enemän rasittaa ylimääräinen tavaramäärä huushollissa. Et näköjään ole järjestyksen ihminen, meistä mummoikäisistä monet jo sitä ovat. Nyt kun on enemmän aikaa laittaa tavarat omille paikoilleen eikä ole sitä "materialistin" vikaa, mitä tuntuu useilla meitä nuoremmilla olevan.

hohhoijaa

Niin? Vaikka olisi kuinka läheinen ihminen, ei se tarkoita että automaattisesti hänelle jaksaisi aktiivisesti pitää seuraa rajattomissa määrin. Ja pikkulasten seura ON aika vaativaa, vaikka olisi antoisaakin, jo sen takia että heitä täytyy pitää silmällä ettei mitään satu, sitä enemmän mitä vilkkaammat lapset. Jopa äidit väsyvät ja kaipaavat ns. omaa aikaa levätäkseen ja rauhoittuakseen, mutta he ovat tietysti teidän mielestänne huonoja äitejä...

Jos väsymys olisi oma valinta, ei kai kukaan olisi koskaan väsynyt?

54v mummi

päinvastoin olen erittäin järjestelmällinen ja jämpti ihminen.
Minulla jos kenellä on tavarat omilla paikoillaan.
Meillä on kotona ollut myös ns. kotikuri, eli lapset ovat tehneet kotitöitä pienestä pitäen ilman korvausta. On ollut kotiintuloajat, on tehty läksyt yhdessä ja myös lomailtu yhdessä silloin aikoinaan. Omat lapsenikin ovat hyvin siistejä omissa kodeissaan. Lapsenlapsetkin ovat oppineet tekemään näköjään kotitöitä ja keräämään lelunsa kiukuttelematta.

Normaalisti ihmisellä on monta roolia. On työminä, äiti, mummi, ystävä, puoliso, harrastaja jne.
Jos eri osa-alueet ovat tasapainossa, ihminenkin voi hyvin.
Jos jossain on häikkää, se näkyy kyllä kaikissa muissakin osioissa.

Jos ihmisen päivätyö tai muu elämä kuormittaa ihmistä niin, ettei hän jaksa olla, niinkuin jotkut täällä eivät jaksa olla lastenlastensa kanssa, niin minun mielestäni vika on silloin jossain muualla kuin vilkkaissa lapsenlapsissa.

Minun mielestäni tässä tapauksessa tuo toisaalla oleva väsymyksen lähde pitäisi poistaa tai sen luonnetta muuttaa niin ettei kuormitu jatkossa liikaa. Tai oppia jättämään esim. työminä työpaikalle. Ehkä sitä energiaa sen jälkeen riittäisi paremmin kaikille rooleille.

Toisaalta jos ne omat lapset on velvollisuudesta tehty ja kasvatettu isoksi, niin ymmärrän kyllä jos niistä haluaa päästä äkkiä eroon. Eikä niitä kovinkaan usein halua nurkkiinsa.

Mutta jos ne omat lapset on oikeasti haluttuja ja rakkaudella kasvatettuja, heidät on myös opetettu huomioimaan äitinsä ja isänsä. Heidät on opetettu siihen, että jokaisella meistä on elämässä velvollisuuksia ja vastuita. Tällaiset lapset eivät koskaan jyrää omien vanhempiensa yli.

Jos ei kykene keskustelemaan omien lastensa kanssa, niin aivan varmasti ottaa pattiin.
Tai jos on kuin seinille puhuisi.

Mutta yhäkin täytyy muistaa se, että kyseessä on nimenomaan omat lapset ja oman 20-30 vuoden kasvatuksen tulos. Jos 20 vuotta on antanut lastensa kävellä ylitseen mennen tullen, niin miksi se asia muuttuisi ykskaks sitten kun he saavat omia lapsia.

Tarkennsuta

Mutta yhäkin täytyy muistaa se, että kyseessä on nimenomaan omat lapset ja oman 20-30 vuoden kasvatuksen tulos. Jos 20 vuotta on antanut lastensa kävellä ylitseen mennen tullen, niin miksi se asia muuttuisi ykskaks sitten kun he saavat omia lapsia.[/QUOTE]

Voitko tarkentaa, mihin asiaan tuo liittyy tässä keskustelussa?

54v mummi

tässä tarkennusta, olepa hyvä.

alla sulkumerkeissä kopioituna nikin "tämmöistäkin" kirjoitus

(Tämä voi olla hankala tilanne. Eräs ystäväni on lähemmäs 60 v. ja siis yhä työelämässä, ja hänellä on kaksi alle kouluikäistä lapsenlasta. Hänelle nakitetaan melkein joka viikonloppu lastenhoitoa, yleensä yksi kokonainen päivä, joskus koko vkonloppu yökyläilyineen. Samaan aikaan työpaikalla on nykyajan meininki eli "kiristetään ruuvia", lähtevien tilalle ei palkata uusia, työhyvinvointi on laskenut kuin lehmän häntä jne.

Ystäväni on usein aivan nääntynyt, kun viikonloppuisinkaan ei saa levätä, mutta ei myöskään raaski kieltäytyä (ja miniä on tuiskahtelevaa sorttia, on jonkun kerran anopin kieltäytyessä vihjannut että eipä sitten tarvitse lapsenlapsia tavata muutenkaan).

Tässä seuraavana minun mielipiteeni asiasta.
Minusta jotain on mennyt pojan kasvatuksessa pieleen kun hän ei kunnioita äitiään ja mieti hänen jaksamistaan + poika antaa vaimonsa tiuskia anopilleen ilkeästi ja uhkailla lastenlasten käyntien vähentämisellä.
Vai onko sinun mielestäsi poika muuttunut ilkeäksi miniän myötä?
Enpä usko. Näet lapsi joka on oppinut lapsena kohtelemaan vanhempiaan hyvin, tekee niin myös aikuisena.

Mitä tuo sinun mielestäsi on?
Normaalia kanssakäymistäkö?

suvikuu

Tuo oppi, "työminä työpaikalle ja kotiminä kotiin" on kyllä vanhentunutta viisautta. Olen ollut jo vuosia eläkkeellä ja olin työelämässä monia vuosia työsuojelu- ja luottamustehtävissä mukana. Jo silloin oli puhetta, että ihminen on kokonaisuus, jota ei voi käsitellä kuin konetta. Siis kotiasiat ja työasiat vaikuttaa samaan ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Jos työssä väsyy, se vaikuttaa kotiminään. Jos kotona väsyy, se vaikuttaa myös työminään.
Tottakai työpaikalla ei vatvota kotiasioita vaan keskitytään työntekoon, mutta
vapaa-aikana on lupa olla väsynyt itsekullakin, myös mummoilla.
Vaikka mummo rakastaa lapsenlapsia, on kohtuutonta, jos häntä vaaditaan huolehtimaan lapsenlapsista viikonloppuisin.
Pienet vilkkaat lapset elävät koko ajan tässä hetkessä ja he vaativat läsnäoloa. Vaikka rakastankin lapsenlapsia, kuten aloituksessa sanoin, niin tiedän myös, että heidän kanssaan kun on päivän - pari, niin on todella uupunut olo ja nauttii omiin rutiineihin paluusta. Palautumisessa auttaa ilo yhdessäolosta. Olen huomannut myös että heistä tarttuu "virtaa" myös ikäihmiseen.
Mummi -54 ihmettelee myös, että kuinka 60-kymppinen voi olla väsynyt....,
kyllä sitä nuorempi ja vanhempikin väsyy silloin tällöin, vaikka kuinka hoitaa kuntoaan.