tinttaiita

Saimme mieheni kanssa esikoisemme ja anopin yli intoisuus ärsyttää minua. Hän käy meillä vähintään kerran viikossa, mieheni on kyllä sanonut hänelle että ei tarvitse ravata meillä jatkuvasti. Mutta auta armias kun mieheni on iltavuorossa niin hän käy monesti viikossa, koska tietää että mieheni on töissä. Ei se niin paha asia olisi mutta kun se käyttäytyminen..Jos vauva sattuu olemaan unilla niin hän menee härkkimään ja sorkkimaan vauvaa että varmasti herää kesken unien., kun vaihdan vaippaa hän huohottaa niskantakana ja nappaa heti vauvan syliin kun vaatteet on saatu päälle, kun nukutan yö unille niin haluan tehdä sen kaikessa hiljaisuudessa mutta hän tuli huoneeseenkin häärimään n.3 kertaa ja siinäkös pienokainen saa unta ;o, soittelee koko suvulle että menkää katsomaan meidän vauvaa ilman että kysyy meiltä asiasta ja tottakai sitä on kaikki tunkemassa kylään.. ja kaikkea muuta vastaavaa höyryämistä. Rakastan anoppiani ja tulemme tosi hyvin juttuun, ollaan kuin äiti ja tytär mutta minusta ei ole sanomaan hänelle että liika on liikaa. Turhautuneena valitan miehelleni näistä jutuista ja hän sitten komentaa mutsiaan mutta hän taas kenties luulee että minulla ei ole mitään vierailuja vastaan. Kenenkään muun käytös vauvan kanssa ei ärsytä minua kun osaavat käyttäytyä hillitysti eivätkä ravaa alvariinsa kylässä. Pahinta on aina ettei hän edes soita ennen kyläilyä niin ei pysty kieltäytymään tai olla vaan vastaamatta :/.Onko muilla ollut vastaavia ongelmia mummojen kanssa?

Päinvastoin

Meillä taas oli niinpäin, että olisin ollut tosi tyytyväinen, jos anoppi olisi osoittanut edes jonkinlaista kiinnostusta tulokkaaseen! Mutta ei. Hänelle oli tärkeämpää uusi miesystävä ja muu sosiaalinen seurapiiri. Omat vanhempani olivat jo kuolleet, joten aika yksin sitä oltiin koko vauvaaika. Oli aika raskasta kuunnella toisten valituksia yli-innokkaista sukulaisista, kun omaa sukua ei juurikaan ollut "tunkemassa" vierailuille. Mietinkin, miten saan lapselleni aikanaan kerrottua, miksi hänellä ei ole rakastavia iso-vanhempia kuten muilla!

Neuvo

Sinuna ottaisin uuden linjan ja sanoisin, ettei vauvaa saa herättää. Väitä vaikka, että neuvolassa oli painotettu tätä tai että vauva on nukkunut huonosti, tai että olette miehesi kanssa päättäneet opettaa vauvalle tarkan vuorokausirytmin, jota ei saa sekoittaa. Tai mitä tahansa muuta, pääasia kuitenkin että vauvaa ei saa herättää kesken unien eikä häiritä kesken nukutuksen. Jos ei meinaa uskoa, niin kerro, että jos vauvan herättää sopimattomaan aikaan niin se valvottaa teitä vaan lisää yöllä, etkä enää halua sellaista. Pistät vaan käden oven eteen ja sanot "shh!" jos anoppi pyrkii huoneeseen, jossa vauva nukkuu. Sitten ohjaat anopin päättäväisesti kahvipöytään / olohuoneen sohvalle / muualle, tai vielä parempi: pyydät, voisiko hän hakea jotain kaupasta.

Siihen, että tulee käymään soittamatta, en keksi diplomaattista ratkaisua, mutta minusta kuulosti siltä että herättely on päällimmäisin ongelma, joten jos siitä pääsette, niin kokonaistilanne alkaa varmaan tuntua sinusta mukavammalta.

Juttu..anopista

Siis anoppi pahimmasta päästä, siis kun oli vielä alkoholisti ja tuli melko tökkyrässä ensin kylään melkein joka päivä kun olin äitiyslomalla, lyhyt matka pääsi jaloillaan, kun pääsi sisälle niin ensin pullo pöytään, (sitten kun oli niin krapulassa ettei jaksanut sain pitää "vapaapäivän")

Siitä alkoi nappailla minulle alkoi koppailla vaikka millä kierolla tavalla, luuli että olin niin tyhmä etten ymmärrä kiertoteitä. Oli ollut työssä kunnan pesulassa ja juonut virkansa, anteeksi vain on kuollut. Rauha hänen sielulleen. Ainoasta pojastaan oli niin kateellinen että tieten tahtoen halusi pilata poikansa perheen elämän ja se melkein siinä menikin. Mies tallukka uskoi äitiään ja monet kerrat riideltiin ja siinä lapsi sitten kasvamassa. Minun piti soittaa mies melkein joka kerta viemään juoppo anoppi kotiin kesken päivän kun ei pysynyt yhtään tolpillaan ja alkoi riidellä kovaäänisestä ja nimitellä vaikka miksi. En tiennyt juomisesta mitään ennen avioliittoa enkä siitä että poika on opetettu kuin joku orja uskomaan äitiään.

Minä olin anopin mielestä hullu ja hän viisas. Kyllä tämä oli niin kauheaa aikaa että ei sitä usko kukaan, se jos mikä kasvatti minua kestämään elämää tämä 17 vuoden juopon katselu ja vielä sekin että pojan piti mennä työstä suoraan äidin luo, jotain aina oli muka tärkeää asiaa ja yritti juottaa poikansakin humalaan ja humalassa tulikin monesti kotiin, auto jäi äidin luo.

Käytti kaikkia mahdollisia keinoja minua vastaan, myöhemmin syntyi toinenkin lapsi ja sekään ei kuulemma ollut mieheni. Siis haloo, voitteko uskoa tätä??? En käynyt missään, kotona riitti työtä olihan anoppi opettanut että nainen tekee kaiken, vaikka on täyden työpäivän tehnyt, opiskelee siinä sivussa ja laittaa ruuat, hoitaa pyykit, muuten onkin täysi h...a. Tämä helvetti loppui kun rva sai maksakirroosin ja vanhin lapseni näki koko kategorian väkisin, eikä koske viinaan tikullakaan enkä minä. Elämä rauhoittui vähitellen anopin kuoleman jälkeen, mutta vielä mies yritti haukkua minua äitinsä sanoin kunnes itse sairastui ja ehkäpä ymmärsi että voin lähteä kalppimaan enkä eläkeläistä elättämään. Mutta kun katson totuutta silmiin niin en voinut sairasta jättää ja tässä ollaan, lapseni on menestyneet, itselläni ei ole juuri mitään iloa elämässä eikä läheisyyttäkään, passaan ukkoa kuten ennenkin ja käyn kuntosalilla ja lenkeillä ja kieliopinnoissa talvisin. Mutta kaikki läheisyys, se on mennyt, en tiedä tuleeko enää koskaan miestä minulle tämä kokemus opetti sen. En ole vielä yhtään äitienpäivä ruusua enkä joululahjaa mieheltä saanut, sen se anoppi takaraivoon ukolle takoi. Ei kertaakan ole sanonut että edes rakastaa minua, näkyy että hänen ehdoillaan mennään, mutta tiedä sitten tulevasta, minäkin haluaisin sellaisen miehen joka edes joskus kysyy: kuinka voit, riittääkö rahat, haluatko lähteä esim elokuviin tai teatteriin tms. ei mitään vai omaa napaansa tuijottaa ja ukkoringissä seisoo ja tulee valmiiseen ruokapöytään jonka alamainen on laatinut kaikessa viisaudessaan.
Odottelen onko kellään ollut edes hajua tälläisestä elämästä.

älä nyt viitsi.

Juttu.. anopista.
Saat syyttää pelkästään itseäsi kun olet juoppoa anoppia omassa kodissasi sietänyt peräti 17 vuotta, samaten miehesi ryyppäämistä. Ei se anopin vika ole, pelkästään sinun kun et ole osannut rajoja asettaa omassa kodissasi.

Juopolle voi aina sanoa ei. Jos oma mies ei usko, niin parisuhteesta pääsee aina pois. Ei tarvitse muuta kuin ottaa lapset kainaloon ja lähteä.

Itse en ainakaan antaisi juoppojen isovanhempien tulla omaan kotiini huutamaan ja haukkumaan.

Asiasta toiseen, ei miehen pidäkään ostaa sinulle äitienpäiväruusuja, et sinä hänen äitinsä ole, vaan vaimo!
Minunkaan mieheni ei ole ostanut yhtään kukkaa. Lapset ovat kyllä tuoneet kukkia.

Mitä taas joululahjoihin tulee, niin miten se tilannetta muuttaa jos kerran vuodessa lahjan saa ja muun aikaa mies tallaa jalkoihinsa mennen tullen? Itse en edes haluaisi saada lahjoja tuollaiselta mieheltä. Tosin en kyllä olisi ollut marttyyrina päivääkään tollasessa parisuhteessa.
Meillä ei olla ostettu toisillemme joululahjoja koskaan. Miksikö? Ihan vaan sen takia kun parisuhteen alussa oli todella, siis todella vähän rahaa (opiskelimme molemmat), ostimme vain lapsille lahjoja.
Myöhemmin olemme ostaneet sitä mitä tarvitsemme silloin kun tarvitsemme.

Mee peilin eteen ja katso sieltä näkyvää katkeraa, hapanta vanhaa naista hyvin tarkkaan.
Mieti mitä sun elämässä on sitä hyvää ja keskity niihin asioihin. Ja lakkaa passaamasta miestäsi. Kai nyt aikuinen ihminen, vaikka on sairas, niin osaa jotain itsekin tehdä.

Eiköhän toi katkeruus ja muiden syyttely jo riitä. Eiköhän sunkin olisi aika elää valoisampaa elämää. Ja sen esteenä ei ole ketään muuta kuin sinä itse.

dfgdsfg

Minulla oli samanlainen anoppi kuin ap:llä. Yksi eroavaisuus kuitenkin sattui silmääni heti. Minä nimittin en rakastanut enkä rakasta anoppiani. Toimeen pyrin tulemaan, se riittää.

Mummo M

Hei miniät! Tämä on isovanhempien palsta, haukkukaa anoppinne toisilla palstoilla. Meillä isovanhemmilla on omat juttumme, mutta emme kirjoittele miniöistämme, he ovat poikiemme vaimoja ja yleensä ihan mukavia.

miniä

Ai? Eikös tämä olekaan palsta jossa puhutaan isovanhemmista?

joka jutun kirjoitti

Kirjotinpahan tiedoksi että muut osaa varoa, ja kun menen peilin eteen sieltä katsoo solakassa kunnossa oleva 64 v nuorekas raitis nainen, lisäksi treenattu kroppakin on onneksi vielä, kun menen matkoille niin kyllä sitä katsotaan hieman kieroon, juuri tuollaiset kirjoittajat kun sinä.
Mene itse peilin eteen tietoinesi, et voi tietää mitään mikä johtaa mihinkin.
terv. akateeminen nainen.

älä nyt viitsi

kerrataanpa vielä juttuasi.. akateeminen nainen...

Sinä siedit omassa kodissasi juopon anopin viikottaisia/liki päivittäisiä vierailuja, huoritteluja yms. 17 vuotta. Annoit lastesi kuulla tuollaista kielenkäyttöä ja nähdä juopuneen mummon ikävää käytöstä sinua kohtaan kymmeniä jopa satoja kertoja. Siedit oman miehesi juomista saman ajan. Passasit miestäsi, kuuntelit huoritteluja, epäilyjä nuoremman lapsenne isästä anoppisi ja myös miehesi suusta.

Opetit lapsillesi sen, että äitiä saa isän ja mummon toimesta kohdella miten tahansa vuosikymmenen - kaksi vuosikymmentä. Ei kovinkaan kiva kasvatusmalli siirrettäväksi seuraaville sukupolville.

Sinusta miehesi huono käytös kaikkina näinä vuosina on anopin syytä.
Miehesi huono käytös sinua kohtaan jopa anoppisi kuoleman jälkeenkin, on yhäkin anopin syytä. Ei puhettakaan että miehesi olisi itse vastuussa omasta käytöksestään siitä päivästä alkaen kun hänestä tuli täysi-ikäinen ihminen.

Miehesi kykenee seisomaan ukkoringissä, mutta ei kykene huolehtimaan itsestään, kodistanne eikä syömisistään silloin kun sinä olet töissä. Juopon anopin vikahan se tämäkin on.
Ei puhettakaan siitä, että miehesi olisi oppinut avioliittonne aikana uusia asioita ja uusia käyttäytymismalleja. Kuten tekemään ruokaa ja käyttäytymään sinua kohtaan hyvin.

Sinusta miehesi on teflonpinnoitettu. Hänessä on vain ne asiat jotka anoppi on hänelle "opettanut" eikä sinun toiveesi eikä pyyntösi ole tarttunut häneen kiinni eikä miehesi ole oppinut mitään yhteisten vuosikymmenten aikana.

Sanon vielä kerran, älä nyt viitsi.
Kyllä teillä kahdella, miehelläsi ja sinulla, vastuu on ollut ja on yhä parisuhteestanne, silloisesta perhe-elämästänne ja myös tästä nykyisestä elämästänne.

Minusta jokainen ihminen vastaa teoistaan ja puheistaan itse. Jokainen voi muuttua paremmaksi ihmiseksi lähimmmäisiään kohtaan. Kukin eläköön tavallaan, mutta kantakoon itse vastuun omasta elämästään ja nähköön oman käyttäytymisensä vaikutukset läheisiinsä.

Mitä ulkonäköön tulee, olet hoikka, trimmattu nainen.. sekö se oikeuttaa miehesi huonon käytöksen yhäkin sinua kohtaan?

Täälläkin on solakka (173 cm/54 kg/62v yli 37 vuotta aviossa ollut) naisihminen. Ei mieheni rakasta minua sen vuoksi, että minä olen hoikka. Kyllä siihen tarvitaan jotain aivan muuta.

Minä en arvostellen katsele ketään.
Toki välillä katselen muita ihmisiä kummastellen ja mietin miksi joku tekee niin tai näin.

Sinun tapauksessasi ihmettelin suuresti, miksi joku sietää vuosikymmenet, koko aikuiselämänsä ajan puolisoltaan tuollaista käytöstä. Ja antaa lastensa nähdä miten äidin yli saa kävellä mennen tullen ilman seuraamuksia.

Kun luin tekstiäsi, niin ymmärsin, että tuo sinun marttyyriytesi on mitä suurinta vallankäyttöä miestäsi kohtaan. Ehkä se miehesi onkin se joka parisuhteessanne kaikkein eniten kärsii ja käyttäytyy sen vuoksi niinkuin käyttäytyy.

.mummi

Minusta ei ole outoa ollenkaan. Harvoin suomalaiset ovat niin sukurakkaita, että haluavat olla noin paljon tekemisissä lastenlastensa kanssa. Anna vain mummi häärii, niin lapsenlapsikin muistaa hänet aina lämmöllä ja välittävänä mummina. Lapsen lapselle mummi jää aikuisena sitten vieraaksi jos lapsena ei hoida ja helli.