Asiaa

Viesti on ihan täyttä asiaa. Useinkin miniöille ei miehen äiti mitenkään osaa olla mieliksi, aina on jotain haukuttavaa. Sehän nähdään tälläki palstalla. Parasta pysytellä mahdollisimman kaukana ja vastata vain kysyttäessä.

ohoh..

Ei ole ihme jos maailmassa on suuremmissa ympyröissä kaikkea sotaisaa, siis ihan todellista sotaa, kun näin pienistä perhekunnistakin löytyy tälläistä sanoisinko täysin ymmärtämätöntä puolin ja toisin. Itse olen tullut toimeen perheeni ja miniöideni kanssa, kait sitten olen yli-ihminen?

netti

Et taida lukea nettipalstoja? Palstat ovat täynnään miniöitä, jotka moittivat anoppejaan milloin mistäkin syystä. Miehet eivät valita palstoilla tai vaimon äiti on arvostelun yläpuolella tai hänessä ei ole mitään vikaa tai miehet hyväksyvät ihmiset sellaisenaan. Mutta nämä miniät, voi anoppiparkoja sanoisin...

ohhoh

Onko tämä tyttöjen kasvatuskysymys tai jotain vastaavaa.
Minua ihme kyllä ei ole miniät moittineet eikä pojatkaan mitään sanoneet.
Mutta en jakele neuvoja kun kysyttäessä, jokaisen täytyy oppia jotain myös oman kantapään kautta. Ja ennen kaikkea jokainen on yhtä arvokas, en katso ketään sen kummempana kuin toistakaan. Kaikki ovat rakkaita. Ihan jokainen.
Niin en lue juuri palstoja, mutta sen sanon että ihmisten täytyy oppia sopeutumaankin jos kerran porukoissa ollaan. Nykyajan ihmiset taitaa olla ihan eri kestävyysluokkaa kuin me jotka jo pennusta lähtien saimme vastuuta jne... toivon sopua perheisiin, mikään ei ole niin pirullista kuin itsekeskeisyys ja jakamaton onni.

A-noppi

Niin, minä olen kyllä sitä mieltä, että jos lapsi tuodaan minulle hoidettavaksi, niin MINÄ olen silloin se, joka hoidan ja hoidan omilla ehdoillani. En ole mikään perhepäivähoitaja, jolle on olemassa viralliset säännöt ja ohjeet, joita on noudatettava.

Perhepäivähoitajalla tekee työtään työaikalain puitteissa. Minä hoidan lasta vapaa-ajallani. Päivähoitajalla on vapaat illat ja viikonloput, ja sen lisäksi tiukat, vanhempia sitovat työajat.

Päivähoitaja saa hoitamisestaan palkan. Minä hoidan lasta ihan ilmaiseksi. Nämä faktat on otettava huomioon. Kyse ei ole vieraasta lapsesta, vaan ihan omasta lapsenlapsesta, jonka suhteen minulla on oltava vapaammat kädet kuin jollain maksetulla hoitajalla.

Koska kyse on minun vapaa-ajastani, jolloin minä ihan vapaaehtoisesti otan lapsen hoidettavakseni, minä en kyllä kysy vanhemmilta, mitä lapsen kanssa saa tehdä ja mitä ei. En kysy. Oletan, että kun lapsen hoitovastuu annetaan minulle, vanhemmat myös kertovat mitä mahdollisia erityisasioita siinä on otettava huomioon. Sellaisia asioita on tietenkin esim. allergiat, sairaudet ja erilaiset pelot, joita lapsella voi olla. Mutta jos minut niin päteväksi katsotaan, että lapsi hoitooni uskotaan, niin silloin pitää myös antaa minun muuten toimia lapsen suhteen omilla ehdoillani. Aikuisena, jo omat lapseni hoitaneena ja kasvattaneena ihmisenä, osaan aivan varmasti hoitaa pikkulasta ilman että tämä hoivissani traumoja saisi. Tähän täytyy lapsen vanhempien luottaa, jos kerran lapsen minulle hoitoon tahtovat.

Minä vien lapsen mukanani kauppaan, kyläilemään ystävieni ja sukulaisteni luokse, vien lapsen ihan oman harkintani mukaan vaikka elokuviin tai erilaisiin tapahtumiin, otan lapsen mukaani pihatöihin tai harrastuksiini, jos sinne voi lapsen mukaan viedä. En todellakaan kysy, saako näin tehdä. Minä en ala istumaan vain neljän seinän sisällä ja tinkimään omista tarpeistani omalla vapaa-ajallani vain sen takia, että miniä on sitä mieltä, että en saa viedä lasta mukanani minnekään. Minun ehtoni on, että minä hoidan lasta niin, niin kuin lapsi olisi minun omani. Ja omastani osaan kyllä huolen pitää enkä tälle vahinkoa aiheuta.

Jos miniä ei luota minun kykyyni hoitaa lasta omalla tavallani, niin katsokoon miestään. Siinä on minun kasvatukseni ja hoitoni tulos. Jos tulos on miniän mielestä huono, sopii ihmetellä, miksi hän on tämän miehekseen ottanut.

En tietenkään tällä tarkoita sitä, ettenkö suostuisi keskustelemaan ja neuvottelemaan lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta hänen äitinsä ja isänsä kansssa. Totta kai näin teemme, mutta sehän tarkoittaakin juuri sitä, että myös minut on hyväksyttävä yhdeksi lapsen elämän tärkeäksi henkilöksi ja hänen kasvattajakseen. Myös minun mielipiteeni on otettava huomioon ja se, millä tavalla lapsi kuuluu myös minun elämääni luontevana osana. En halua olla mikään ulkopuolinen ihminen, jota vain tarvittaessa käytetään lapsenlikkana ja jota voidaan määrätä ja käskyttää mielensä mukaan. Minä haluan olla lapselle oikea mummo, mutta myös mummolla on oma elämä, omat menot, omat tarpeet, tavat ja mielipiteet. Sopeutumisen on siis oltava molemminpuolista.

Tämä kaikki vain tuli mieleeni tuosta listan yhdestä kohdasta, jossa kaikki pitäisi kysyä ensin lapsen vanhemmilta, niinpä niin. Enkä voi olla muistamatta erästä tapausta, jossa miniä kihisi kiukusta, kun lapsi oli ollut kaksi viikkoa mummolassa vanhempien ollessa ulkomaanmatkalla, ja nämä isovanhemmat olikin vieneet lapsen jonnekin mökille ja poika oli opetettu siellä uimaan! Kun ihmeteltiin, että mikä siinä nyt niin pahaa sitten oli, niin tämä äiti vain hoki, että niin niin, mutta kun siitä ei ollut mitään puhetta etukäteen, veivät ilman lupaa ja en olisi antanut viedä sitä minnekään järven rannalle missä se olisi voinut hukkua! Se, että lapsi oli päinvastoin oppinut uimaan, oli siis sivuseikka.

miniä

A-noppi olet täysin oikeassa. Minä ajattelen aina kun lapsen annan anopin hoitoon (ne harvat kerrat), että hän on saanut kolme lasta aikuisiksi ja vielä järjellisiksi sellaisiksi, joten mitään ohjeita tai määräyksiä en anna. Kerron tietysti aina, miten meillä on tapana tehdä vaikkapa nukkumaanmenon kanssa ja millaisia aikataulumme suurin piirtein ovat, mutta sanon, että hän saa tehdä niin kuin parhaaksi näkee.

mummo/anoppi

Hyvät kirjoitukset A-noppi ja miniä. Me isovanhemmat olemme lapsemme hoitaneet ja tiedämme asiasta aika paljon. Tietenkin puhutaan aikataulut (milloin syödään, nukutaan...) ja pidetään niistä kiinni ja esim. allergiat, mutta nehän on puhuttu jo moneen kertaan. Karkkia en lapsille anna koskaan, ei silloinkaan kun ovat vanhempiensa kanssa. Muuten syödään ja eletään normaalisti jos meillä on näitä ihania "hoitolapsia", onneksi aika useinkin. Jatkuvasti en jaksaisi hoitaa, täytyy myöntää.
Mitä tulee ap:n ohjeisiin, ehkä vähän karrikoituja, mutta suuntaa antavia. En koskaan osta esim. vaatteita kysymättä tyttäreltä tai miniältä, usein ostokset tehdään niin, että he ovat mukana.

PS. Aika paljon miniät moittivat näillä palstoilla anoppejaan, toivottavasti ottavat näistä vuosista opikseen ja osaavat hoitaa homman paremmin omalla kohdallaan.

Hassua!

Ei, vaan huumorintajuinen. Sen ymmärtämiseenkin vaaditaan huumorintajua...

Kaiken tuonhan voi lukea tämän palstan miniöitten valitusvirsistä.

yksvaanäiti

Anoppini on joskus tuikitärkeä ja vapaaehtoinen hoitoapu. Hän on itse tarjoutunut hoitamaan lasta "hätätapauksissa", joita meille sattuu säännöllisesti, muttei kovin paljoa minun sairauteni takia.

Kyllä anoppi on kasvattanut omat lapsensa aikuisiksi, mutta on heillä ollut paljon ongelmia sopeutua. Masennusta ja terveysongelmia kaikilla. Niiden takia en aio jättää miestäni, varsinkin kun ne ongelmat ovat nyt aikuisena ja perheellisenä paremmin kurissa kuin koskaan.

En ole ohjeistanut anoppia lapsenhoidossa. Toki kerron varsinkin kysyttäessä lapsen normaalit nukkuma-ajat yms. Muuten lapsi saa olla mummonsa luona ne päivät silloin tällöin ihan vapaasti minun puolestani. Etukäteen koitan neuvoa lasta, että koittaisi olla kiltisti mummon kanssa.

Koska mummo ei juuri kiellä lapselta mitään ja tekee todella paljon lapsen (3 v.) mielen mukaan, mistä olen nähnyt aiheutuvan kitinää ja kiukuttelua mummolle. Kotona lapsi ei liikoja raivoa. Muuten mummo antaa lapsen katsoa tuntikausia telkkua, syödä joka päivä epätervellisesti, paljon herkkuja ja ulkona ei käydä välttämättä ollenkaan. Kävisivätkin joskus jossain, mutta eivät ole koskaan käyneet missään muualla kuin anopin kerrostalon pihalla eikä sielläkään kovin usein. Isovanhemmat eivät ole juuri muuten mukana lapsenlapsensa elämässä kuin silloin, kun hän on heillä kotona hoidossa. Ovat kiireisiä (terveitä eläkeläisiä).

Se harmittaa minua kyllä kovasti. Hoitoapu on kuitenkin tarpeen, joten koitan olla välittämättä. Paikkaan sitten itse lasta hoitaessani asiaa sillä, että kotona pikkulapsi ei määrää liikaa, syödään kunnon ruokaa ja harvemmin makkaraa ja karkkia yms. ja ulkoillaan paljon joka päivä, vaikka se juuri on minulle sairauteni takia joskus raskasta.

Kiitos vaan "hauskuutuksesta" anopeille.

Nykyään mummo

Suhtaudut viisaasti, kun katsot läpi sormiesi noita anoppisi hoitotaidon puutteita. Ei lapsesi niissä vahingoitu mitenkään, koska se ei ole jokapäiväistä. Jollet pystyisi suurpiirteisyyteen, hoitoapu loppuisi lyhyeen ja lapsen ja mummon suhde olisi lapselta pois.

Mummuloissa ovat mummuloiden tavat ja kotona teidän omat, kunhan ovat lapselle turvallisia ja vastuussa olevat "täyspäisiä". Sitäpaitsi, jokaisella vanhemmalla on jälkeenpäin tarkasteltuna puutteita ja virheitä, tekisi toisin, jos saisi uusintakierroksen. Ylihuolehtivuuskin on aika vakava sellainen.

Tuossa männävuosina oli tosi riemukas palsta, jossa anopit rienasivat ja kirjoittelivat miniöistä. Se oli täysin huumorin pohjalta ja voi sentään, jotta sitä lukiessa/kirjoittaessa oli lysti! Minne lie kadottaneet sen, voisikohan sen palauttaa jostain. Sen kohtaloksi taisi muodostua suuri ja innokas anoppi- ja miniäjoukko, joka kirjoitteli ahkerasti palstatilan täyteen! Ohjelmauudistuksissa se siten hävisi pois. En varmasti kaipaa sitä ainoana. Se antoi palaa täysillä ja oli oikeastaan hyvin opettavainenkin.

Harmi

Huh, on kyllä samanlaisia kokemuksia täällä kuin minulla anopistani. Tavaraa tulee tuutin täydeltä jouluisin ja syntymäpäivisin. Mihin niiden kanssa joutuu.
Pöytäliinoja tulee uusia pöydille ja aikanaan kun anoppi hoiti lapsiamme, hän pesi pyykit ja vaihtoi huoneissa paikkoja. Sitten puuttuu asioihimme, puhuu niistä muille. Ja taas me vuorostamme saamme kuunnella puheita muista ihmisistä jota emme välttämättä edes tunnekaan. Kauhea juoruilija.
Toisaalta taas hyvä ihminen, aina auttavainen ja lapset pitävät hänestä. Lapsemme ovat jo kohta kaksikymppisiä ja edelleen lapset pitävät mummostaan vaikkakin välillä hämmästelevät mummon höpötyksiä.
Mutta itse joudun kyllä paljon nieleksimään näitä anopin höpötyksiä ja touhuja. Ei voi ymmärtää.

Noooo....

...koita kestää anoppiasi, vaikuttaa nimittäin ihan mukavalta ja mutkattomalta ihmiseltä. Jos anoppisi ei pitäisi sinusta, ei hän teille tavaraakaan lahjoittelisi eikä pyykkejänne pesisi. Eli hän kelpuuttaa sinut, kelpuuta sinä hänet.

Minunkin entinen anoppini oli mahdottoman kova touhuilemaan ja tekemään kaikenlaista, ja kyllä hän kieltämättä oli taitava ihminen monessa asiassa. Omanlaisensa kuitenkin. Sen muistan erityisesti, että hän aina kehui, kuinka hän ei toisten ihmisten asioihin puutu eikä ihmisistä takanapäin puhu mitään. Ja kuitenkin hän oli just sellainen, nimenomaan puuttui joka asiaan ja arvosteli kaikki naapurit ja ystävät ja kyläläiset, kaikissa oli ainakin jotain vikaa. Hyvinkin teräväkielinen osasi olla.

Mutta jotenkin sitä toimeen tultiin. Olin kuusi vuotta naimisissa hänen poikansa kanssa. Alkuun olin tyytyväinen, että pääsin anopistakin eroon, mutta kyllä tässä elämän varrella on montakin kertaa muistunut mieleen, että oli mukaviakin hetkiä. Ja pakko antaa tunnustusta monistakin asioista, joita opin juuri ja nimenomaan häneltä. Ex-anoppi se opetti minut perkaamaan ja valmistamaan kaloja (ja kova kalamies on nykyinenkin mieheni, joten taito on tarpeen!), tekemään erityisen hyvän ruskean kastikkeen, vetämään lakanat ilman apua (tosin en enää vedä niitä) ja häneltä opin myös sen, miten siivous kannattaa suorittaa kaikkein järkiperäisimmin. Halutessaan ex-anoppi osasi olla tavattoman hyvä konfliktien ratkaisija ja hän löysi aina ne oikeat sanat oikeaan tilanteeseen. Olen huomannut, että hänen sanojaan olen lainannut montakin kertaa elämässäni eri tilanteissa.

Ex-anoppini on kuollut ajat sitten. Ja kuollut on nykyinenkin anoppini. Hänestä minulle on jäänyt paljon vähemmän "käteen," vaikka hän oli anoppini huomattavasti kauemmin. Tämä anoppi oli vain niin hirveän hienotunteinen ja kohtelias, että kunnollista lähentymistä ei ikinä päässyt tapahtumaan. En osaa ollenkaan sanoa, pitikö hän minusta vai ei eli oliko hän tyytyväinen poikansa valintaan vai ei. Kaikki jäi jonnekin ilmaan.

Jostain syystä vain sana "anoppi" tuo minulle aina mieleen sen ensimmäisen anoppini. Hän oli jotenkin niin anoppi, niin läsnä, niin eläväinen ja muistoja herättävä. Hän oli anopiksi myös hirveän nuori, hän oli synnyttänyt sen puolisoni 16-vuotiaana.

Harmi

^kiitos mukavasta kirjotuksestasi. Tunnuit olevan vähän samassa tilanteessa kuin minä :) Aina kun oikein risoo mummon asioihin puuttuminen niin ajattelen, että aina hän tarkoittaa hyvää vaikka välillä joudun hieman sulattelemaan juttuja. Olemme jo olleet 27-vuotta anoppi ja miniä suhteessa ja yleensä ottaen ollaan pärjätty hyvin.
Ehken nyt on kriittiset ajat kun vaihtarit painaa meikäläisellä päälle ja kaikki v*tuttaa. Nyt sitten tulee liian kärkkäästi tartuttua anopin touhuihin. Onneksi muksut ja mies välillä toppuuttelevat meikäläisen fiiliksiä sanomalla, että mummo on mummo vaikka voissa paistaisi. Niinhän se on! Ei siinä mikään auta =D

Paha anoppi

Hyvä anoppi ei saa näkyä eikä kuulua. Hänellä ei saa olla omia mielipiteitä tai jos onkin, hänen on pidettävä ne visusti omana tietonaan. Hänen on oltava aina valmis kuitenkin hoitamaan lastenlapsiaan, muutoin hän on välinpitämätön ja itsekäs akka. Hänen on kaikissa ihan luonnollisissakin ilmaisuissaan oltava tarkkana (vauva muistuttaa isäänsä pienenä jne.). Lapsenkasvatuksesta hänellä ei saa olla minkäänlaisia mielipiteitä eikä hän saa kyseenalaistaa miniänsä kasvatusperiaatteita millään tavalla. Tämä siltikin, vaikka miniä olisi 19-vuotias kokematon tyttö ja anoppi itse olisi kasvattanut neljä lasta aikuisiksi ja tehnyt vielä siinä ohella vaativaa kasvatustyötä. Kokemus on p....stä.

Anoppia ei kutsuta juuri juhliin, korkeintaan lapsen synttäreille (mieluiten iso rahalahja mukanaan, kaikki vaatteet ja lelut ovat kuitenkin vääränlaisia). Tästä anoppi ei saa loukkaantua, vaan täytyy olla vähään tyytyväinen. Pojan tulee olla hyvä aviomies ja isä, eikä hän saa puolestaan missään asiassa asettua äitinsä puolelle.

Kaiken kaikkiaan hyviä anoppeja on vähän, onneksi kaikki miniät ovat niin täydellisiä :)

miniä

Niinpä. Sattumoisin tiedän, että oma hankala anoppini on itse ollut "varsinainen ihanneminiä" ja aivan mitättömästä syystä pannut välit kokonaan poikki omaan anoppiinsa niin, etteivät lapsensa ole saaneet olla mummonsa kanssa missään tekemisissä vasta kuin sitten kun aikuisempina itse ottivat asiakseen pitää yhteyttä...

Tuossa se taas kävi kääntymässä. Oli paikkakunnalla kaksi päivää ja malttoi käydä pitämässä pojanpoikaa sylissä vartin verran ja jo ennen pojan syliin ottamista hoppuili, että haluaa lähteä äkkiä kotipaikkakunnalleen. Ei tullut meille edes yöksi vaikka muille sukulaisille kyllä meidän koti kelpasi majapaikaksi (vielä niin, että anoppi järjesti heidät meille yöksi).

Sitten taas se sama virsi, ettei näe pojanpoikaa tarpeeksi ja "milloin tulet mummin luo yöksi". Ei todellakaan mene ihan noin vain mummilaan yöksi ainakaan yksin kun nyt jo mummi on pian ainoita ihmisiä, joita lapsi vierastaa. :-( Ehkä patistan miestä menemään sinne pojan kanssa joku viikonloppu, että ei tarvitse tuota valitusta sitten taas hetkeen kuunnella.

Ja toinen

Tuo voisi olla meiltä.

Anopin valitusta, ettei tapaa lapsenlastaan ja sitten kiireistä: täytyy käydä shoppailemassa, katsoa tv:tä, tavata tuttuja jne. Tottakai, mutta nyt muutaman vuoden jälkeen voin sanoa, ettei sitä aikaa tavata lapsenlasta tullut sitten ainakaan hänen ensimmäisten elinvuosiensa aikana kuin muutama hetki ja syynä olivat mummon "kiireet". Miksi valittaa, kun ei riitä kiinnostusta tutustua ainoaan lapsenlapseen?

Hoitoapua en odottanutkaan. Sitä kyllä luvattiin - turhaan.

Kissaemo12

Tästä tuli mieleeni. Tyttäret muistuttavat usein enemmän äitejään ja pojat isiään monissa asioissa. Ehkäpä siksi poika, joka tykkää tyttärestä, tulee myös äidin kanssa juttuun.

Meillä ainakin mieheni tuntuu viihtyvän äitini seurassa melkeinpä paremmin kuin minä itse, ja minä puolestani tulen juttuun hänen isänsä kanssa oikein hyvin, vaikka elämäntilanteet eivät voisi ehkä erilaisemmat enää olla. Ja myöskin on käynyt ilmi, että minun äitini viihtyy appiukon seurassa hyvin, mutta isän ja anopin välit ovat lähinnä vaivautuneet. Kuitenkin kaikki tulevat toimeen kaikkien kanssa juhlissa yms, vaikka sekä minun että mieheni vanhemmat ovat eronneet ja heillä on uudet kumppanit.

Miniä

Mikäs sinut noin on katkeroittanut?

Joonas

Joka ei totuutta kestä, olkoon ilman totuutta. Useat ovatkin.

miniän valitus

Ohoh.. jopa on kanttia miniällä alkaa anoppeja ja varsinkin sitä omaa arvostelemaan.
Kyllä se anoppi poistuu siinä luonnonjärjestyksessä mikä on tehty ikiaikainen.
Kun itse olet sitten samassa roolissa muista kirjoituksesi, joka on lapsellinen, naurettavava ja oman itsekkyyden perikuva. Joten tulostappa talteen tulevaa varten, tutki oletko silloin yhtään viisampi kun olet kolunnut ylä- ja alamäet sillä ne on poikeuksetta kuljettava.

anoppi myös

Samaa mieltä viestiketjun aloittajan kanssa, sellainen anopin ohjeistus.

Aina puhutaan poikien ja äitien tiivistä suhteesta, mutta asia on Suomessa ihan päinvastoin: tyttäret kiinnittyvät napanuoralla omaan äitiinsä, tai vanhempiinsa.

Olisihan sitä mukavaa, jos anoppikin + appi olla mukana tasavertaisesti lastenlasten elämässä, mutta ei se vaan niin mene, jos kyseessä on miehen vanhemmat. Surullista, mutta totta. Lastenlapset sitten ihmettelevät, miksei toiset isovanhemmat hae tarhasta tai heidän luo ei pääse yökylään eikä heille voi sanoa, että miten mielellään hakisimme ja ottaisimme yökylään, mutta kun äiti ei anna lupaa.

miniä

[QUOTE=A-noppi;11209948]Niin, minä olen kyllä sitä mieltä, että jos lapsi tuodaan minulle hoidettavaksi, niin MINÄ olen silloin se, joka hoidan ja hoidan omilla ehdoillani. En ole mikään perhepäivähoitaja, jolle on olemassa viralliset säännöt ja ohjeet, joita on noudatettava.


Jos miniä ei luota minun kykyyni hoitaa lasta omalla tavallani, niin katsokoon miestään. Siinä on minun kasvatukseni ja hoitoni tulos. Jos tulos on miniän mielestä huono, sopii ihmetellä, miksi hän on tämän miehekseen ottanut. /QUOTE]


Minun anoppini on myös sitä mieltä, että hän on ollut kerrassaan erinomainen kasvattaja, eikä häntä ole syytä neuvoa millään tavalla.

Hän käytti kasvatuskeinoina ruumiillista kuritusta ( remmiä), uhkailua (kerron isälle ja sitten saat selkääsi) ja marttyyriutta ( taas pahoitit äidin mielen).

Miehellä kesti kauan, ennen kuin edes minulle kertoi lapsuudestaan. Mies on kyllä ihana, mutta pikemminkin kasvatuksesta huolimatta. Sanomatta kai on selvää, ettei anoppi yksin hoida lastamme.

komps

Kyllä tämä minustakin oli aika nappialoitus, noinhan se valitettavasti usein menee, ja ensimmäisen lapsen kohdalla varsinkin. Itsekin myönnän olleeni närkästynyt anopin omavaltaisesta puuhailusta, ja monesti siitä miehelle olen valittanutkin. Olen kuitenkin katsonut melko lailla läpi sormien, sillä anoppi kuitenkin mielellään hoitaa minun lapsiani ja siis auttaa minua.

Pienten vauvojen kohdalla haluan että rytmistä pidetään kiinni ja ruoka-asioissa tehdään niin kuin on pyydetty/neuvottu, näissä olen melko ehdoton, sillä meillä on ollut sellaisia lapsia että päivärytmi on oltava kohdallaan tai sitten yölläkään ei nukuta. Sitä mukaa kun lapset kasvavat niin olen antanut anopille aika vapaat kädet, kunhan ei mitään vanhingollista tehdä (en nyt sellaista uskoisikaan), eikä aivan mahdottomasti telkkaria ja herkkuja.

Tuo tavaran ja vaatteiden syytäminen minuakin ärsyttää. Kun ei tarvittaisi uusia leluja yhtään, ja vaatteista olisi kiva jos kysyttäisiin että onko tarvetta ja minkälaiselle. Kun harmihan se on että hukkaan menee, joskus on saatu ihan älyttömiä ja kalliitta juttuja, senkin rahan voisi paremmin käyttää.

Mutta eipä silti, ihan samalla tavalla oman äidin tuppaaminen ärsyttää. Äidille vaan sen voi sanoa, eikä se sitten ole kirjoittelemassa loukkaantuneena täällä Elleissä;)

yksi anoppi

Tyttäreni äitinä oli mukava kuulla hänen anoppinsa kommentti, mulle, toiselle anopille nuorten häissä tässä taannoin: Heillä on ollut kolme poikaa ja nyt heillä on tytärkin.
Ilmeisesti tyttäreni ja hänen anoppinsa eivät kilpaile yhteisestä "omaisuudesta", tytär miehestään ja äiti pojastaan.
Ja hyvä näin.

Vitsit

Nettipalstoilla miniät moittivat anoppejaan, mutta anoppivitsit ovat nimenomaan miehen anopista kerrottuja. Onkohan niin, että mies ei uskalla sanoa poikkipuolista sanaa vaimonsa äidistä, ja siksi miehet ovat keksineet näitä anoppivitsejä. Mitäs mieltä olette?