| |  | |
20.10.06, 12:42
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | 12-vuotias tyttö
Lähetän tämän viestin tällekin foorumille, koska tuolla kasvatus-osastolla en saanut juurikaan neuvoja.
Hei Ellit,
olen nyt vähän neuvoton 12-vuotiaan tyttäreni kanssa. Hän on ulkoisesti varttunut naiseksi, mutta mieleltään vielä aivan lapsi. Hän kysyi minulta eräänä päivä "äiti, olenko sinun mielestäsi liian lapsellinen". Minä tietysti vastasin että ole juuri niin kuin hyvältä tuntuu. En tullut ajatelleeksi mistä kenkä puristi. Asia selvisi sitten vähän myöhemmin: Hänen luokkansa tytöt ovat jakautuneet ryhmiin "nössöt" ja "pissikset". Tyttöni kuuluu nössöjoukkoon, joka on hyvin pieni joukko, 4 tyttöä. Tilanne on se että pissisjoukkoon pääsee jos on poikaystävä ja/tai käyttäytyy naisen tavoin tai siis ei lapsellisesti. Pissijoukossa on yksi pääpissis, joka kieltää muita pissiksiä olemasta nössöjen kanssa. Heille huudellaan, ettette VOI olla kuutosluokkalaisia kun olette noin pentuja = juoksette välitunnilla tai leikitte jotain. Seurauksena tietysti että nössöjoukko eristäytyy entisestään.
Olen nyt yrittänyt kannustaa tytärtäni olemaan oma hurmaava itsensä ja kertonut ettei saa eristäytyä vaan olla ystävällinen ja yhteistyökykyinen myös pissiksien kanssa.
Nyt tyttäreni suree jo valmiiksi ensi syksyn yläasteelle siirtymistä, koska pelkää joutuvansa samaan saksankielen ryhmään kuin pääpissis. Muut nössöt kun eivät lue saksaa. Tyttäreni on päättänyt jättää saksan kielen TÄMÄN TAKIA.
Miten ohjaan tytärtäni olemaan oma itsensä, välittämättä pissiksien käytöksestä, kun he kuitenkin keljuilevat joka päivä milloin mistäkin asiasta. Ajattelin ensin, että oma tyttäreni vain vähättelee jotenkin itseään, mutta jostainhan se on alkunsa saanut koska aikaisemmin tyttäreni on ollut erittäin mutkaton ja tullut toimeen kaikkien kanssa, saanut siitä jopa kunniakirjoja. Tiedän että asiaan pitäisi puuttua erittäin hellävaraisesti, koska tyttäreni hermostuu silminnähden kun asia otetaan joskus puheeksi. Hän ei uskalla varmaankaan kertoa minulle kaikkea mitä on tapahtunut, koska pelkää että puutun asiaan niin että siihen jollakin tavalla puututaan, ja hän joutuu vielä enemmän herjatuksi. Tytöillä kun toimii sanansäilä niin ovelalla tavalla...
Kertokaa, onko teillä vastaavanlaisia tapauksia. En haluaisi että tyttäreni saisi tästä mahdollisesti lopun elämään vaikuttavan trauman. Kuinka asiaan tulisi puuttua? Kuinka se hoidetaan hienovaraisesti? Ajattelin jopa pyytää tytärtäni järjestämään bileet joihin kutsuisi myös pissikset. En tiedä. Pääpissiksen vanhempiinkaan en haluaisi mielelläni ottaa yhteyttä, tiedän heidät omiaan tiikerinä puolustaviksi. Vaikka niinhän me olemme kaikki.
Kertokaa, pliis. | |
| | |
20.10.06, 15:14
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Voi, voi tällaista se pienten tyttöjen elämä on. Omien tyttärieni luokalla pissis oli pikemminkin haukkumanimi ja oli jopa säälittävää kuulua tähän ryhmään. Todennäk. tyttäresi luokalla ilmiö on saanut ylivallan vahvojen tyyppien myötä. Minä lähtisin nyt siitä, että vahvistaisit oman tyttäresi ryhmää. Hän kutsukoon ne kaverit, joiden kanssa viihtyy. Järjestä heille yhteinen illanvietto: vaikka leipomista, hyvä elokuva, kivoja leikkejä ja seurapelejä yms. Kun heillä yhteenkuuluvaisuus vahvistuu, on helpompi vastustaa suuremman ryhmän painetta. Toisaalta he voisivat miettiä niitä "rajatapauksia" jotka voisivat vielä jopa vaihtaa leiriä, jos mahdollisimman mukavaa yhteistä puuhaa löytyy. Eli voisiko mukaan kutsua muutaman uuden tyypin. Näin tytöillä olisi mukava vaihtoehto tälle pissismeiningille. Meillä on tällaisia illanviettoja järjestetty koko yläasteenkin ajan. Viimeksi yhdeksäsluokkalainen järjesti Disneyillan, jolloin katselivat vanhoja klassikkoja ja sitten keksivät järjestää synttärit, vaikkei kenelläkään ollut edes syntymäpäivää. 22- vuotias tyttäreni kertoi, että he pelkäsivät kauheastui yläasteelle menoa ja sitä, ettei siellä pystyisi olemaan enää oma itsensä. Hän sanoi, että heillä oli tunne, että ihminen jotenkin kohtalonomaisesti muuttuu tietynlaiseksi mennessään yläasteelle, eikä sille oikein itse mahda mitään. Niinpä he olivat tehneet sopimuksen, että jos jompikumpi heistä alkaa polttaa tupakkaa niin toisen on ilmoitettava tästä toisen vanhemmille, vaikka ystävyys menisi. Myöhemmin he olivat niin rohkeita, että menivät jopa verkkarit päällä kouluun. Saksasta vielä. Sitä ei kannata vielä murehtia. Sanot vaan, että jaaha..mietitään sitä sitten keväällä.
| |
| | |
20.10.06, 18:38
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kiitos Mutter, annoit todella hyvän vinkin ajateltavaksi noista illanvietoista. Ja nimenomaan siitä yhteenkuuluvaisuuden vahvistamisesta. Ja myös siitä, ettei syksyä kannata vielä miettiä. 12-vuotiaanhan elämässä ehtii varmaan vuodessa tapahtua vaikka mitä. Lämmin kiitos sinulle.
| |
| | |
21.10.06, 18:13
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kyllä minäkin olen tottunut siihen, että pissis on lähinnä haukkumasana. Yritä lohduttaa tytärtäsi kaikilla sanoilla mutterin keinoilla. Toivottavasti saat tyttäresi uskomaan, että pitkässä juoksussa hän on se voittaja. Liian varhainen aikuistuminen ei johda mihinkään.
Toisaalta myös ne pissikset ovat vielä lapsia, mutta jostain syystä kuvittelevat muuta. Heillä taitaa äiteinä olla naisia, jotka ovat jotenkin ymmärtäneet väärin naiseksi kasvamisen.
Syksyä ei kannata vielä murehtia. Eikä sitä saksaa lopettaa tuon takia. Moni asia voi vielä muuttua. Sitäpaitsi, jos lopettaa kielen opiskelun noiden muiden takia, niin silloinhan antaa niille vallan. Ja sitä tyttäresi ei varmaan halua.
| |
| | |
22.10.06, 18:16
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) |
Juuri tuota olen tyttärelleni yrittänyt sanoa, ettei kukaan saa/voi ottaa valtaa niin että toisen opiskelu tai oleminen siitä kärsisi.
Sen verran tunnen pääpissiksen äitiä että hän on ns. vahva nainen, joka ei varmasti anna kenenkään hyppiä nenälleen. Ehkäpä hän viestittää sitä samaa tietämättään tyttärelleen, jonka ei vielä edes tarvitsi olla heti puolustusasemissa. Tytär ehkä saa sen kuvan että hyökkäys on paras puolustus VAIKKA sitä puolustusta ei edes tarvittaisikaan.
| |
| | |
01.06.10, 15:16
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Tälläinen tapaus mulla
Hei ! Meidän luokalla ( olen 12 v ) on juuri samalainen systeemi . He sanovat että on Kingit ja orjat . Minä tietty olen orjien puolella jossa ei ole ketään muuta kuin minä ja syytä en tiedä . Olen miettinyt olenko tehnyt heille jotain josta he olisivat suuttuneet mutta syytä en keksi ...
Se on minusta hyvin törkeää ja lapsellista .... Ja jos tyttäresi vielä murehtii sitä saksan juttua niin sano hänelle että ne pissikset itse ovat lapsellisia . He eivät pärjää ilman muita ''pissiksiä'' tai sitä pää pissistä . Tyttäresi on varmasti mukava persoona : ) itselläni on naapuri luokassa kaikki kaverit ja tietty meidän luokkaisten tyttöjen pitää siitä valittaa .... Ne sanovat aina kuinka ällöjä he ovat ja miten ärsyttäviä .. Vaikka eivät edes tunne heitä . Minusta he ovat oikein mukavia ja en anna muiden mielipiteiden tuhota ystävyyttämme heidän kanssa . Mutta tälläinen tapaus minulla . Ja tiedän tismalleen millaista tyttärelläsi on . Koska minulla sitä samaa on ollut jo ykkös luokasta asti . Onneksi asiaan on puututtu . Tyttäresi on erittäin rohkea kun uskalsi kertoa sinulle kiusaamisesta . Sano hänelle että ei kannata masentua kun häntä kiusataan vaikka se tietysti tuntuu pahalta jos koko ajan on yksin , mutta kannattaa muistaa etä aina on joku joka välittää , vaikka ei itse tietäisikään ! Terveisin : 12vuotias pikku tyttö täältä suomesta :)
| |
| | |
06.04.11, 15:33
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | Tälläi vaa Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja (vierailija ) Hei ! Meidän luokalla ( olen 12 v ) on juuri samalainen systeemi . He sanovat että on Kingit ja orjat . Minä tietty olen orjien puolella jossa ei ole ketään muuta kuin minä ja syytä en tiedä . Olen miettinyt olenko tehnyt heille jotain josta he olisivat suuttuneet mutta syytä en keksi ...
Se on minusta hyvin törkeää ja lapsellista .... Ja jos tyttäresi vielä murehtii sitä saksan juttua niin sano hänelle että ne pissikset itse ovat lapsellisia . He eivät pärjää ilman muita ''pissiksiä'' tai sitä pää pissistä . Tyttäresi on varmasti mukava persoona : ) itselläni on naapuri luokassa kaikki kaverit ja tietty meidän luokkaisten tyttöjen pitää siitä valittaa .... Ne sanovat aina kuinka ällöjä he ovat ja miten ärsyttäviä .. Vaikka eivät edes tunne heitä . Minusta he ovat oikein mukavia ja en anna muiden mielipiteiden tuhota ystävyyttämme heidän kanssa . Mutta tälläinen tapaus minulla . Ja tiedän tismalleen millaista tyttärelläsi on . Koska minulla sitä samaa on ollut jo ykkös luokasta asti . Onneksi asiaan on puututtu . Tyttäresi on erittäin rohkea kun uskalsi kertoa sinulle kiusaamisesta . Sano hänelle että ei kannata masentua kun häntä kiusataan vaikka se tietysti tuntuu pahalta jos koko ajan on yksin , mutta kannattaa muistaa etä aina on joku joka välittää , vaikka ei itse tietäisikään ! Terveisin : 12vuotias pikku tyttö täältä suomesta :) |
Joo...meidän luokalla(oon myös 12w) on toooosii hyvä yhteishenki...tosin mitä nyt aina kiusataa....kerro vaikkahänen opettajallensa siitä!....tiiän tunteen....olin 1-no,vähän kolmosellaki syrjitty!......TSEMOPPIÄ!t
| |
| | |
06.04.11, 22:20
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja (vierailija ) Hei ! Meidän luokalla ( olen 12 v ) on juuri samalainen systeemi . He sanovat että on Kingit ja orjat . Minä tietty olen orjien puolella jossa ei ole ketään muuta kuin minä ja syytä en tiedä . Olen miettinyt olenko tehnyt heille jotain josta he olisivat suuttuneet mutta syytä en keksi ...
Se on minusta hyvin törkeää ja lapsellista .... Ja jos tyttäresi vielä murehtii sitä saksan juttua niin sano hänelle että ne pissikset itse ovat lapsellisia . He eivät pärjää ilman muita ''pissiksiä'' tai sitä pää pissistä . Tyttäresi on varmasti mukava persoona : ) itselläni on naapuri luokassa kaikki kaverit ja tietty meidän luokkaisten tyttöjen pitää siitä valittaa .... Ne sanovat aina kuinka ällöjä he ovat ja miten ärsyttäviä .. Vaikka eivät edes tunne heitä . Minusta he ovat oikein mukavia ja en anna muiden mielipiteiden tuhota ystävyyttämme heidän kanssa . Mutta tälläinen tapaus minulla . Ja tiedän tismalleen millaista tyttärelläsi on . Koska minulla sitä samaa on ollut jo ykkös luokasta asti . Onneksi asiaan on puututtu . Tyttäresi on erittäin rohkea kun uskalsi kertoa sinulle kiusaamisesta . Sano hänelle että ei kannata masentua kun häntä kiusataan vaikka se tietysti tuntuu pahalta jos koko ajan on yksin , mutta kannattaa muistaa etä aina on joku joka välittää , vaikka ei itse tietäisikään ! Terveisin : 12vuotias pikku tyttö täältä suomesta :) | No sinä ainakin kirjoitat erittäin fiksusti ja kypsästi, onnittelut siitä! Luokkasi "kingit" ovat tasan tarkkaan henkisessä kehityksessä sinusta valovuoden myöhässä.
| |
| | |
04.02.12, 17:01
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | sama
mul on sama ongelma kun mut eristetään joukosta mut muo sanottiin pissikseks koska kautan melkein aitoja rintsikoita (eli ilman kuppeja ) vaikka yks meidän luokkalainen kauttää saman laisia ja se on ihan lauta. ( ja kun mul on oikeest alkanut murros ikä ) Kun pää lissupissis vaihtaa kavereita kun sukkia ja jos on sen kamu niin se puolustaa sitä :P mut siin on myös yks kamala puoli: täytyy hyväksyä et se haukkuu,nimittelee,juoruaa selän takana, yms. Toivottavasti kovinkaan monella ei oo sama tilenne, tsemppiä tytöt!
| |
| | | | |