| Miten työnantajasi suhtautuu sairaan lapsen hoitoon?
Olen hoitoalalla kolmivuorotyössä ja pari kertaa törmännyt tällaiseen tilanteeseen, että työkaveri on ilmoittanut vapaapäivänsä iltana esim. sunnuntaina lapsensa olevan kipeä (esim vesirokko). Työkaverin olisi pitänyt tulla seuraavana aamuna töihin, mutta jäikin nyt kolmeksi päiväksi hoitamaan lastaan kotiin. Käytäntöhän on, että sairaan lapsen takia voi jäädä kolmeksi päiväksi pois töistä (joissakin paikoissa neljäksi). Pomo kuitenkin katsoo, että kolmas päivä, tässä tapauksessa keskiviikko, onkin jo neljäs päivä siitä syystä, että ilmoitus tuli lapsen sairastuttua sunnuntaina eikä maanantaina. Sunnuntai katsotaan siis työpäiväksi, vaikka se oli työkaverin vapaapäivä?
Onko tämä suoranaista kusettamista esimiehen puolelta vai ihan normaali käytäntö? Ja jos on normikäytäntö niin miksi? Työntekijähän ajattelee vain sitä, että hänen tilalleen ehditään hankkia sijainen tai järjestellä työt muuten sujuvammaksi. Tästäkö sitten rankaistaan? |