-nellukka-

Otsake kertookin jo asian ytimen;) elikä vaavikuume painaa päälle mut pelottaa niin sikana ryhtyä toimeen! Oon 22-vuotias, mieheni 26. Itse olen vakituisena osa-aikaisena työelämässä, mieheni taas oppisopimuksella ensimmäistä vuottaan perheyrityksessä, jossa työtä on vaihtelevasti. Mieheni mielestä olisi jo korkea aika alkaa yrittämään lasta eikä ajatella asioita sen enempää. Mä taas pohdin tulevaa, kuinka tullaan pärjäämään rahallisesti, kuinka pitkäksi aikaa voin jäädä hoitamaan lasta, kuinka jaksamme, miten parisuhteemme tulee muuttumaan jne.. Vastuu pelottaa mut sit taas haaveilen vauvasta päivittäin!! Tiedän ettei lapsen kanssa tule olemaan helppoa ja koitan muistuttaa siitä miehellenikin, joka ei halua ajatella näitä ikävämpiä juttuja. Sanoo vaan että älä aattele noin negatiivisesti.. Olen ihan sekaisin. Tuleeko koskaan sitä oikeaa aikaa?? Että tietää varmasti olevansa valmis? Haaveilen jo isosta vauvamasusta, katselen lasten vaatteita ja näen raskaana olevia joka paikassa.. Unissanikin olen ollut raskaana :D Välillä tuntuu että pitäisi vaan antaa mennä mutta sittentaas "järkeilen" että kannattaa odottaa.. Miten tästä oikein selviää? Tunteet menee ylös ja alas ku vuoristoradassa..

Peruuttamatonta..tavallaan

Kannattaa miettiä ja pohtia asiaa joka kannalta. Kun alatte lasta yrittämään, ja tärppi tulee, niin tuossa vaiheessa on huono alkaa katumaan (tai no saahan sitä vielä abortin, mutta..). Vauvakuume on aika huono syy hankkia lapsia, ainakaan se ei saisi olla ainut syy. Ja todellakin lapsen hankkimista kannattaa ajatella, eikä vain suoraan alkaa toimimaan kun vähänkään siltä tuntuu! Lapsi harvoin parantaa suhdetta, joten siihen kannattaa panostaa jo ennen lasta, eikä se lapsi pyhällä hengellä elä. Köyhyys rasittaa todella paljon suhdetta. Rahalla saa onnea ja terveyttä, mutta ei siihen miljoonia tarvita. Vain sen verran että tulee hyvin toimeen, toiset pärjäävät hyvin 2000e/kk, toiset tarvitsevat 5000e/kk.

Olet(te) vielä nuoria, joten esimerkiksi vuoden odottaminen ei ehkä olisi paha juttu, varsinkin kun ajatus lapsesta pelottaa ja epäilet itsekin onko nyt oikea aika perheelle. Vastuuta lapsesta tulee paljon ja tämä jatkuu vähintään sen 18vuotta(+odotusaika), yleensä pidempään.

Jotkut sanovat ettei oikeaa aikaa tulekaan, mutta kyllä se tulee, jos niin uskoo. Ei lapsi tarvitse vanhempia, joilla on vakituinen työ, ei parinsadantuhannen omakotitaloa, ei farmarivolvoa, eikä muuta vastaavaa. Jossain vaiheessa tulee varmasti tilanne, jolloin haluat lapsen, eikä ajatus pelota tai ahdista noin paljoa. Todennäköisesti myös työtilanteenne tulee paranemaan tuosta, onhan tuo vähän epävarmaa jos miehellläsi ei ole varmuutta töistä ja sinäkin olet vain osa-aikaisena.

Muista myös, että olet vain kerran nuori. Sinulla on vielä varaa olla itsekäs ja ajatella omaa napaasi ennen muita ja "omaa" rahaa, jota voit käyttää kaikkeen mukavaan, matkusteluun esimerkiksi.

Itse olen vähän samassa tilanteessa, kuumeilen kovasti. Meillä kummallakin on ihan ok työpaikat, määräaikaiset tosin, mutta jatkoa piisaa todennäköisesti vaikka kuinka pitkälle. Me ollaan suunnilleen saman ikäisiä kuin sinä, 23 ja 24v, ja ajateltiin vielä vuosi-pari tehdä kaikkea kivaa yhdessä, matkustella ja säästää rahaa tulevaisuutta varten. Lapset kuitenkin sitovat niin paljon ja pitkäksi aikaa, että haluan vielä hetken nauttia mieheni seurasta ilman muita velvollisuuksia. :)

Heli*

Kauanko olette seurustelleet, ap? Totuus on se, että jo raskaus voi tuoda kriisejä parisuhteeseen, vauvasta puhumattakaan. On erittäin tärkeää, että siinä tilanteessa parisuhde on jo vakiintunut, ja molemmat on saaneet toteuttaa omia haaveitaan. Teillä on vielä runsaasti aikaa nauttia toisistanne, ja kun molemmilla näyttää olevan myös vapaa- aikaa, kannattaa ottaa kaikki irti siitä, että saatte olla vaan kahdestaan. Niitä muistoja tarvitaan sit elämän myllerryksissä:)

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on ihan normaalia, tervettä ja tervetullutta, että ajatus lapsesta on yhtä aikaa sekä pelottava, että houkutteleva. Silloin parasta on alkaa tehdä jotain niiden pelottavien asioiden eteen, kuten juuri luoda perheeseen edes jonkinlainen taloudellinen turva. Ja miehesi ensi askel isäksi olisi kyllä miettiä näitä samoja asioita joita sinä mietit. Ettei vaan käy niin, että alun innostuksen jälkeen vauva onkin sinun "juttusi" ja miehesi, joka ei ollut varautunut lapsenhoidon rankkuuteen, haluaakin jatkaa elämäänsä kuten ennenkin.

Sit vielä vanhanaikainen kysymys; oletteko puhuneet tulevaisuudesta noin muuten enemmänkin? Onko miehesi valmis menemään kanssasi naimisiin, tai oletteko jo naimisissa? Seuraavaksi en nyt puhu sinusta, vaan omasta kaveripiiristäni; monella kaverillani, jolla on vauvakuume, mutta pelko jaksamisesta, on taustalla epävarmuus siitä, jaksaako kumppani olla sitoutunut niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Monille (myös minulle) avioliiton solmiminen oli prosessi, jonka aikana nämä asiat oikeasti miettittiin, keskusteltiin ja tehtiin niistä päätös. Sillä on oikeasti merkitystä, ettei oteta itsestäänselvyytenä sitä, että ollaan yhdessä, vaan tahdotaan olla yhdessä. Jos ahdistaa ajatus siitä, että julkisesti sitoutuu toiseen ja tahtoo olla yhdessä elämän myrskyissä vaikkei aina niin hauskaa olisikaan, niin se ei ole mitään siihen verrattuna, millainen paniikki voi iskeä, kun on raskaana, jos tätä asiaa ei ole käsitellyt. Lapsi kun sitoo siihen toiseen ihmiseen tehokkaammin kuin mikään muu.

Onnea matkaan päätöksenteossa, perheenhän te varmasti saatte, muttei kannata hätiköidä. Kyllä sinä sisimmässäsi tiedät sitten, kun olet kypsä tekemään päätöksesi. Se vaan ottaa aikaa, niin kuin kaikki tärkeät asiat.

2. saisi tulla...

Äh... Kuulostaapa edelliset vastaukset negatiivisilta. Tottahan on, että asiaa kannataa ajatella monelta kantilta, mutta mutta...

Nykyään tuntuu siltä, että useat haluavat, että on jo kaikki valmiina kun niitä lapsia aletaan tehdä. Ei sitä mielestäni tarvitse olla kaikki viimistä silausta myöten. On täysin ymmärrettävää, ettei nuorella iällä voi olla vielä kaikkea ja samalla sitä voi rakentaa elämää pienenkin lapsen kanssa.

Olet mielestäni vielä todella onnekas, että miehesikin on jo noin valmis perheeseen.

Ei sillä mielestäni ole väliä, oletko 22 vai 32...

Luulen, että tuo pelon tunne kuuluu jossain määrin vähän kaikkien elämään, kun sitä esikoista aletaan työstämään. Kyllähän se tuntematon hieman pelottaa. Minuakin jännitti ennen kun tulin ensikertaa raskaaksi ja jännitti vielä enemmän kun plussa tuli.

Meillä ei ole sen enempää kuin teilläkään, mutta erittäin hyvin ollaan pärjätty. Ei olla edes erikoisesti säästelty, vaan kaikki mitä ollaan hankittu, on ihan priima tavaraa.

Voin kyllä aika pitkälle taata, että jos se vauva on tullakseen ja kun hänet saat, niin et tule päivääkään katumaan päätöstäsi.

Lapset tarvitsevat tavallista, rauhallista elämää, ja jos tähän pystyt, niin eiköhän kaikki mene ihan hyvin.

-nellukka- (ap)

Yhdessä olemme olleet päälle neljä vuotta, kolme niistä kihloissa. Naimisiin menosta on puhuttu, mutta emme ole kokeneet sitä mitenkään tärkeäksi.. Eniten kauhistuttaa siinä rahan meno kun molemman suvut ovat suurilukuisia. :D Mies on tosiaan "kuumeillut" jo pari vuotta, mutta ite oon jarrutellut ja halunnut kypsytellä asiaa. En tosiaankaan ole sitä tyyppiä, joka lähtee suinpäin ajattelematta tulevaa mihinkään isompaan juttuun mukaan. :) Ehkä me vielä hetken odottelemme ja koitan saada miehenikin ajattelemaan vauvaa realistisesti.. Sitten kuitenkin pelottaa, että jos lasta ei alakaan kuulumaan ja harmittaa ettei yritystä aloitettu aiemmin. On nämä vaan vaikeita asioita..