tikitys

Hmm, ylläolevaa näkökulmaa kun mietin, niin en kyllä voi sanoa pitäväni kaikista lapsista.
Jos olen vieraillut jonkun lapsellisen ystäväni luona, niin kotiin päästyäni huokaisen helpotuksesta ja nautin hiljaisuudesta ja rauhasta.

Mutta toisaalta oma lapsi on varmasti eri asia. Pääsisi alusta asti vaikuttamaan lapsen kasvuun ja kasvatukseen.

Vaaka siis kallistelee puoleen ja toiseen, mutta suurin "ongelma" tässä vaiheessa taitaa olla mieheni kanta. Hän ei mielestään ole kypsä isäksi. No kuka mies on???
Nainenhan se sitä paitsi on, joka tekee kaiken suurimman työn (kuten raskaus, synnytys ja imetys).

Mievaan *

[quote="realismia peliin"]Edellisiin viitaten: kannattaa vaaleanpunaisissa unelmissa muistaa sekin, että kaikki ei - edes vauvan hankintaa edeltävästä kuumeilusta huolimatta - aina loppujen lopuksi nauti äitiydestä. Syitä voi olla monia; ehkä lapsi ei olekaan terve, parisuhde ajaa karille ja/tai puoliso ei osallistukaan lapsen hoitoon toivotulla tavalla, tai yksinkertaisesti se, että biologian kutsusta huolimatta kaikki eivät sovi äidiksi (eikä tämä tarkoita että olisi jotain "vikaa").


Yeps!
Olen kokenut kyllä myös tämän puolen,
joten vaaleanpunaisista pilvistä ei ole jäljellä kuin rippeet.
Kaksosista toisella koliikki, autismioireet ja kaksosten ollessa alle 3 v.
erosin todella rankan prosessin jälkeen lasten isästä, takana 2 vuotta oikeudenkäyntejä myös.
Puoliso ei osallistunut mitenkään lasten hoitoon tai elämiskustannuksiin.

Silti, tästä kaikesta huolimatta; edelleen vauvakuume velloo.

kalvainen kaveli

Nainehan se sitäpaitsi on, joka tekee suurimman työn.
Aivan oikein.
Lopunviimein nainen tekee yksin tuon kaiken;
odottaa, synnyttää, hoitaa, valvoo.

Siltikin tämä kaikki on sen arvoista.

P.S: oletko lukenut etusivulta kotiäidin blogia ?
Kannattaisi lukea muutama, pääsee jotenkin pikkulapsiperheen arjesta jyvälle.

huoli, vastuu, vaivat ja uhraukset vs. rakkaus - punnitse itse

Totta kai oma lapsi on eri asia - siitä olet vastuussa SINÄ, silloinkin kun se uhmaa taaperona karjumalla 100:tta kertaa naama punaisena kahden tunnin sisällä, tai haistattelee vihaisena teininä ja katoaa yöksi ovet paukkuen.
Ja se on silti lapsi - kasvatus ei ehkäise uhmaraivareita eikä takaa, että lapsesta tulisi sellainen kuin sinä haluat.
Mutta kyllähän luonto laittaa useimmat äidit omaansa rakastamaan, sokeasti.

lillureei

No ei se nainen tee "kaiken työn" kuin 9 + max 12 kk. Eli odottaa lasta 9 kk (joista 3 ensimmäistä menee tietämättä, jos ei ole pahaa alkuraskauden pahoinvointia) ja sitten imetys. Sen jälkeen tilanne on 50-50 ja jos on paha tilanne äidillä, niin voihan sitä jakaa vaikka 70-30. Itsekin luulin aiemmin, että äitihän se lapsen hoitaa (näin omassa perheessämme lapsena), mutta mieheni on ottanut PALJON vastuuta ja hoitaa lasta ainakin yhtä paljon kuin minä. Eli ei huolta, jos hyvä mies.

ota huomioon, että

läheskään kaikilla ei ole näin hyvää miestä.

lillureei

Otan huomioon. Tuossa lopussahan luki, että ei huolta, jos on hyvä mies. Eli jos. Mutta sen kohdanhan oletkin sujuvasti jättänyt lainaamatta....

Oukkei....

Se taitaa olla lähes 2 % maailman naisista, joilla on edes tuo 70-30 mies.
Pidä sii skiinni kaikin voimin, jos sinulla on mies, joka tekee edes sen 30%
vauvan+kodinhoidosta.

lillureei

Joo, tiedän, että meidän tilanne on aika ainutlaatuinen ja osittain johtuu sattumasta. Eli itsekin kuvittelin - ja musta tuntuu, että noiden omien mielikuvien kautta aletaan sitten toimimaan siihen suuntaan ja tavallaan rakennetaan tilanne sellaiseksi, että äiti on se ykkösjuttu lapselle ja mies taustavaikuttaja - että minä olen se tärkein henkilö lapsen elämässä ja kannan hänen hoidostaan enemmän vastuuta. No, kun lapsi oli 9 kk, niin minä lähdin töihin ja isä jäi sattumoisin juuri silloin työttömäksi. Isä ja lapsi oli kotona kahdestaan noin 7 kk ja kyllä tuo suhde lujittui tosi paljon ja nykyisin musta tuntuu, että meillä on semmonen 50-50 tuo ajankäyttö lapsen kanssa ja vastuunjako. Mutta siis tuota ei todnäköisesti olisi koskaan tapahtunut, jos mies ei olisi ollut pitkään kotona lapsen kanssa kahdestaan siten, että kantaa täyden vastuun .Siksi suosittelen äitejä lähtemään aina vähän pidemmäksi aikaakin pois kotoa ja antamaan isälle tilaa luoda hyvä suhde lapseen. Mut meni kyllä off topic. Ap:lle suosittelen vauvantekoa, jos mies suostuu!!!

1+1=2

Se ei ole siis mikään yleispätevä perustelu lapsen hankkimiselle.

lillureei hölmistyi

Täh? no enhän mä sitä ole väittänytkään... toin vain esiin näkemyksen siitä, että ei aina nainen kanna vastuuta. tuo logiikka kyllä vähän tökkii... haettiinko tässä ketjussa jotain yleispäteviä peruseluja lapsen hankkimiselle... en mä vaan niin tätä ymmärtänyt. Ap kysyi, mistä vauvakuume johtuu ja keskustelu rönsyili, sanoinkin, et menee vähän off topic, mut kyl ap:nkin kannattaa muistaa, että isitkin vaavia usein hoitelee, sikspä niitä kannattaa tehdä. tiedä sitten, onko yleispätevä perustelu vai ei, mut hyvä juttu kuitenniii

Bete

Jeps! Vauvakuume ja lapsen toivominen/haluaminen ovat tosiaankin melko uusia ilmiöitä. Historiassa tilanne on melkein aina ollut se, että naisen on kaikin keinoin pitänyt yrittänyt välttää raskaaksi tulemista yhä uudelleen. Ennen lapsia syntyi aina liikaa tai liian usein. Sitten nämä usein kuolivat nuorina tai äiti kuoli itse synnytykseen. (Isoäitinikin oli sanonut joskus 30-luvulla, että toivoisi saavansa yhden lapsen. Lapsia syntyi lopulta 10.)

Alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin (vaikka hän ei tätä välttämättä enää ole lukemassa), että ehkä kannattaisi miettiä noita syitä vauvakuumeelle. Jollain tavalla siinä ole kyse halusta muuttaa omaa elämää, mutta miksi se halutaan muuttaa juuri siten, että hankitaan lapsi? Miksei kunnianhimo voi kohdistua johonkin muuhun? Ihminenhän voi rakastuakin hullun lailla toiseen ihmiseen, mutta tarvitseeko tätä tunnetta aina toteuttaa? Onko siinä mitään järkeä? Tarkoitan siinä mielessä, että asettaako se elämän enemmän raiteilleen, vai onko riski, että se suistaisi elämän pois raiteiltaan?

Bete

Oho, mikähän ehkäisymenetelmä on noin epäluotettava, että vahinko tapahtuu ja peräti kaksi kertaa? Olisi ihan kiinnostava tietää. Kaksoisehkäisy (kondomi + joku muu) olisi mulle tullut kyllä ihan välittömästi käyttöön ensimmäisen vahingon jälkeen. Tai no ensimmäisenä olisi kyllä tullut abortti mieleen.

cvcvcvccv

Ehkäpä "vahingossa" on lainausmerkit juuri siksi, että ei käytetty mitään oikeaa ehkäisyä, vaan esim. "varmoja päiviä", keskeytettyä yhdyntää tmv. menetelmää, joka takaa lapsen ennemmin tai myöhemmin?

Bete

Olisi ihan kiva kuulla tuolta tikitys-nimimerkiltä nyt, että mihin suuntaan on vaaka kallistunut vai onko? Itse kyllä suosittelisin tässä vaiheessa pidättäytymään lapsen hankinnasta. Sitä kun ei ole mikään pakko tehdä. Jos voit loppujen lopuksi kuvitella elämäsi onnellisena ilman lapsiakin, niin pakko ei ole moiseen touhuun rynnätä, varsinkaan jos olet vauvakuumeesta kärsinyt vasta vähän aikaa. Ei kannata luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, koska lapsi on aina melko iso riski elämässä. Tietenkin jos haluaa ottaa riskin... mutta silloin sen pitää olla sen arvoista, eli lasta täytyy haluta (molempien!) todella paljon.

happy

Itselläni vauvakuume on iskenyt pariin otteeseen, ekan kerran 24-vuotiaana, kun olin sinkku, sitten vuotta myöhemmin, kun silloisen kumppanini sisar sai esikoisensa ja uudelleen nyt, uudessa parisuhteessani, 30-kymppisenä.

Olen itsekin miettinyt, että mistä vauvakuume oikein johtuu, sillä lähipiirissäni ei ollut pienokaisia ekan vauvakuumeeni aikoihin. Olen tulkinnut, että se oli kehoni tapa kertoa, että hedelmällisyys olisi kohdillaan, vaikkei kumppania ollutkaan.

Kun sitten kumppanini sisaren lapsi sai vauvakuumeeni käyntiin, suhde oli niin tuore, etten ottanut asiaa puheeksi, ja kuumekin laski. Tajusin myös, ettei poikaystäväni ollut oikeasti edes isämateriaalia, enkä koskaan saanut selville, halusiko hän edes lapsia.

Nykyisessä suhteessani on ollut selvää alusta asti, että kumpikin haluaa lapsia ja useampia. Vauvakuumeeni alkoi alkuvuodesta ja asiasta on keskusteltu. Omassa ystäväpiirissäni ei ole vauvoja, mutta kaksi serkkuani odottaa ja äidilläni on isoäitikuume. Tällä kertaa vauvakuumeeni alkoi ennen kuin tiesin serkkujeni odotuksista tai äitini heränneestä isöäitikuumeesta.

Omien kokemuksieni pohjalta biologia aloittaa koko homman, mutta ympäristöllä on vaikutusta vauvakuumeen jatkumiseen.

Olen 30, samoin kumppanini. Emme ole vielä yrittämässä lasta, se alkaa häiden jälkeen vuoden päästä. Olemme molemmat tietoisia siitä, että biologian kannalta olisi hyvä aloittaa jo nyt, mutta haluan myös mieheni olevan asiaan niin valmistaunut kuin etukäteen on suinkin mahdollista ja vielä hän ei ole. Miettiköön siis rauhassa ensi syksyyn ja katsotaan sitten. Minä olisin valmis äidiksi vaikka saman tien ja elämän muut asiat ovat kunnossa.