yksinhuoltaja?

Tätä palstaa ja muitakin lukiessa ja ihmisten yleisiä mielipiteitä kuunnellessa selviää melko hyvin että yksinhuoltajista on olemassa yksi tietty stereotypia,joka varmasti pitää paikkansa joidenkin yksinhuoltajien kohdalla.
Mutta totuushan että ei ole vain yhtä tarinaa miksi joku on yksinhuoltaja.Jokaisella on oma tarinansa eikä siksi pitäisi antaa stereotypialle valtaa omissa mielipiteissään yksinhuoltajista puhuttaessa...Kertokaa siis yksinhuoltajat oma tarinanne miksi tai miten teistä tuli yh?

Tässä oma tarinani...
En seurustellut miehen kanssa vaan pidimme hauskaa ns seksisuhteessa,vaikka kummallakaan ei ollut vakituisia kumppaneita emme silti halunneet seurustella keskenämme.Aluksi käytimme kondomia ehkäisynä,mutta jossain vaiheessa se jäi ensin vahingossa pois ja sitten sitä ei enää edes käytetty.Emme harrastaneet seksiä usein enkä harrastanut sitä muidenkaan kanssa joten e-pillereiden käyttöä en edes harkinnut.Tyhmää ja lapsellista,myönnän.Mutta joskus sitä on sellaisessa elämäntilanteessa ettei edes huvita ajatella järkevästi.Emmeköhän me kaikki ole sen kokeneet.No ns seksisuhteemme oli jo lopahtanut emmekä olleet viettäneet yötä yhdessä moneen kuukauteen kun taas päädyimme siihen ja siitä tulinkin sitten raskaaksi.Mies ei lasta olisi halunnut,mutta minä en pystynyt tekemään aborttia vaan päätin pitää lapsen.Miehen ensimmäinen kysymys oli kun kerroin raskaudesta että et sitte oo pillereitä syöny.Olin kyllä kertonu etten syö pillereitä,mutta ehkäpä mies oli unohtanut sen...
Näin minusta siis tuli yksinhuoltaja...

ehkäisy käyttöön

Olet varmaan tietoinen, että yhdestäkin kerrasta voi tulla raskaaksi. Mitä tuohon nyt sanoisi, olet ollut ajattelematon varsinkin jos et ole lasta itsekään välttämättä halunnut siihen elämäntilanteeseen missä olet nyt on vain seuraukset kannettava ilman että lapsi siitä kärsii. Lapsen syntymä olisi ollut vältettävissä ja kyllä nimenomaan naisen tulee itse huolehtia siitä, että ei tule raskaaksi "" nainen kuitenkin ne seuraukset kantaa"" mies ei sitä välttämättä ajattele varsinkaan jos on ns satunnainen seksisuhde.

vahinko

En jaksa kirjoittaa elämäntarinaani. Olen sen kertonut niin lukemattomia kertoja.

Kerron miten minä tulin tähän maailmaan.
Äitini kertoi tämän tarinan minulle monta kertaa.

Perheeseemme oli syntynyt jo lapsia pitkä liuta. Äidilläni oli pari ollut pari keskenmenoa ennen minua. Uupuneena hän oli mennyt kunnanlääkärin vastaanotolle. Miehellä oli hauska sukunimi ja hän oli ulkomaalainen. 50-luvulla ei pillereitä vielä oltu keksitty. Mies oli sanonut, että ""noin nuore ja terve ihminen. Eikun vain lisää lapsia synnyttämään.""

Luulisin, että naapurit olivat viisaampia ja hankkivat ehkäisymenetelmät muualta. Äitiparkani tyytyi kohtaloonsa ja minä synnyin maailmaan. Syntymäni jälkeen häneen iski noidannuoli. Petipotilaana hän ei pystynyt minua hoitamaan.

Myöhemmin kuulin monta kertaa olevani vastus ja hankala ihminen. Ehkä luonteeni on hankala, mutta aikuisena olen ymmärtänyt, että eitoivotun lapsen maailmaan saattaminen isoon lapsilaumaan puutteen keskelle on on ollut kohtuuton urakka.

Perheemme ei ole lahkouskontoa vaikka niin moni on elämäni varrella luullut.

Olen olemassa saksalaissyntisen lääkärin viisauden takia. Siksi kai olenkin aina ollut kiinnostunut saksan kielestä. Bitte, jos jaksoitte lukea höpinäni.

Eronnut Rouva

Miten minusta tuli yksinhuoltaja? Itse käytän itsestäni nimitystä eronnut, jos joku kyselee siviilisäätyäni. Samaan hengenvetoon lisään siihen, että minulla on kaksi lasta, joista on yhteishuoltajuus heidän isänsä kanssa. Sana lähihuoltaja on minusta paljon sopivampi.

Olin 22-vuotias, kun tutustuin lasteni isään. Olin valmistunut samana keväänä koulusta , aloitin ensimmäisessä, joskin lyhytaikaisessa työpaikassa ja ostin ensimmäisen oman asuntoni.

Seurustelu jatkui on-off-tyyliin pitkään, meni neljä vuotta ennenkuin annoin hänelle asuntoni avaimen. Sen jälkeen otin vielä kerran poiskin. Viisi vuotta seurusteltuamme muutimme hänen asuntoonsa, ja laitoin omani vuokralle.

Naimisiin menimme kuuden vuoden seurustelun jälkeen; suurin syy siihen kai oli se, että minulle iski valtava vauvakuume, ja minulla oli periaate, että ennen lasta avioon.

Toinen lapsi syntyi, silloin olimme muuttaneet jo omakotitaloon. Meillä oli kaikki mistä oli haaveillutkin;mies, kaksi lasta, omakotitalo, jopa perintönä saatu pieni mummonmökki. Pihassa kaksi autoa.

Elämä kulki täysin lasten ehdoilla. Kuopuksen syntymän jälkeen jäin hoitovapaalle. Parisuhde oli koetuksella, seksuaalisesti olimme kulkeneet eri suuntiin. Mies purki turhautumistaan alkoholinkäyttöön, mikä pahensi tilannetta, aiheutti riitoja ja lopulta johti varsinaiseen vallankäytön noidankehään.

Huokasin helpotuksesta kun palasin töihin. Vihdoinkin omaakin elämää! Pidän työstäni ja se on minulle tärkeää. Sama rumba oli toki kotona edessä.

Seitsemän hääpäivä oli minulle se viimeinen jota vietimme yhdessä. Vein lapset äidille hoitoon. Mies oli jo tullessani ottanut muutaman oluen, ja halusi minun hakevan lisää kaupasta. Minä hullu suostuin. Ilta oli kaupungilla vielä kohtuullisen hauska, söimme hyvin, ja mies joikin hyvin.
Kotona sitten olikin vuosisadan riita, jonka jälkeen päätin, että tämän liiton lähtölaskenta oli alkanut.

Kaksi vuotta melkein ehti vielä kulua, ennekuin erosin. Minä hain eroa yksipuolisesti, mies ei allekirjoittanut yhtään hakemusta, koska ei kuulemma halunnut erota.

Oli erotessani 37-vuotias, nyt siitä on kulunut reilut 4 vuotta. Taloudellisesti ero ei merkinnyt minun ja lasten kohdalla kolahduksia, koska meillä oli avioehto ja olin velaton, ja omistin talosta 2/3. Muutin talosta isoon rivitaloon asumaan lasten kanssa.

Sovimme miehen kanssa keskenämme kaikki elatus- ja tapaamisasiat, ja ne ovat toimineet moitteetta aina. Lapsien hyvinvointi on molempien päämäärä. Juuri eilen hymyilin itsekseni, kun luin lapseni täyttämää ystävänpäiväkirjaa; hän oli kirjoittanut osoitteensa kohdalle kodin sekä äidin että isän luona.

Minun eroni on varmasti oman ikäluokkani erojen stereotypia. Todella moni ystävättäreni on eronnut samassa iässä näennäisesti hyvästä miehestä ja vakaasta elämäntilanteesta. Omaa eroani en ole päivääkään katunut, mutta sitä olen , että ei ollut rohkeutta lähteä jo aiemmin.

Uutta ihmissuhdetta en ole etsinyt, eikä meidän eroomme liittynyt kolmansia osapuolia.

epäonnistunut

Huh, mietin kaksi kertaa, uskallanko moiseen kysymykseen vastata, toivottavasti saan ymmärrystä osakseni, en vihaa, kun kerron palan totuutta tästä maailmasta, johon en yksin ole ollut osallisena. Elämässäni on tullut paljon vastaan karikkoja, eri syistä. Tarinani on paljon kirjavampi, mutta omaa elämääni on leimannut lojaalius rakkauteen ja riippuvuussuhteet mitä mahdottomimmissa kuvioissa. Olen silti vaatinut itseltäni yhtä paljon kuin muiltakin, joten en tuomitse itseäni, muissakin on ollut vikaa kuin minussa, jos vikoja halutaan etsiä. Ei olisi oikein tuomita toista, jos ei ole kulkenut samanlaista polkua koskaan.

Lapseni isä oli kouluaikana ihastunut minuun. Minä en kuitenkaan häneen. Olin hänen kaukoihailunsa kohde, kunnes sitten ""jonkun välityksellä"" vihdoin tutustuttiin. Hän tuntui ihan normaalilta mieheltä, hiukan aralta kylläkin. Seurustelimme sitten siinä aika pitkään, melkein asuin hänen vanhemmillaan passattavana. Seksi kukoisti ja sekoitti molempien pään, nuoria ja viriileita kun oltiin. Jossain vaiheessa suoritin opintoni, kävin töissä hetken aikaa ja lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, kun jatkovaihtoehtoja ei ollut paljon sillä hetkellä. Jotain tapahtui sillä välillä hänessä, kun olin viikot poissa. Hänestä tuli outo yöjuoksija, naisia alati sillä silmällä seuraileva ja häilyvä kaikin puolin. Hän eli siinä luulossa, että vietin samanláista elämää siellä jossakin. Toisin oli, kaipasin häntä, yksin. Eikä minulla ollut aavistusta koko muutoksesta.

Sitten olikin liian myöhäistä. Hänestä oli tullut minun pakkomielteeni, meidän piti olla yhdessä, tapahtuipa mitä tahansa. Ja niin tapahtuikin. Aloin opintojen jälkeen parikymppisenä odottaa lasta, eikä meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa yhteinen perhe-elämä. Luottamus häneen oli jo mennyt ajat sitten. Hän oli toisten tyttöjen kanssa selkäni takana sängyssä, eikä röyhkeys jäänyt siihenkään. Hän oli edelleen sairaalloisen mustasukkainen, jopa vainoharhainen ja väkivaltainen, pettäen minua koko ajan härskisti. Mitään en voinut, hän oli saanut tunteeni jotenkin muuttumaan, en voinut tehdä aborttia, halusin lapsemme, tuli mitä tuli ja rakastin lasta koko sydämestäni koko ajan. Hänen tyylinsä jatkui aviossa, vaikka hoidin hänen pientä lastaan ja kotiamme. Parin vuoden päästä erosimme hyvin dramaattisella ja minut traumatisoivalla tavalla. Otin avukseni sattumalta kadulta löytyneen miehen, jonka avulla lähdin tuosta kuviosta pois. Se oli huono tapa toimia, mutta olin jotenkin sairastunut riippuvuuteen, jossain vaiheessa. Ongelmieni täytyi olla varhaisempaa perua, koska tämä kaikki oli hyvin rankkaa, niin rankkaa, että sairastuin fyysisestikin. Vanhempani auttoivat lapsen hoidossa ja anoppikin. Elin elämäni kamalinta aikaa lapseni isän kanssa ja monta vuotta eron jälkeen. Hän vainosi ja syyllisti minua tajuamatta olevansa syypää tapahtuneeseen, kunnes joskus heikkona hetkenä myönsi kohdelleensa minua tosi huonosti. Silloin oli juuri joku nainen jättänyt hänet..

Kun tuo mystinen ""pakomatkan mieskin"" oli pian poissa kuvioistani ja mennyt kihloihin jonkun toisen kanssa heti luotani pois lähdettyään, (kuultuaan että jään työttömäksi piakkoin, härski siipeilijä ja naistennielijä hänkin), törmäsin pian seuranhakureissuilla kerrankin kunnolliselta tuntuvan mieheen. Sitä tämä uusi kaveri olikin, kiireestä kantapäähän. Emme olleet aivan kaikessa samalla aaltopituudella, mutta en antanut sen haitata. Tärkeämpää oli hänen tasapainoisuutensa. Hän halusi pian arvostella kaikkea mahdollista kumppanissaan, varsinkin ulkonäköäni ja muotojani. Seksi ei ollut hänen mielipuuhiaan, vaan ensin tuli työt, sitten taas työt ja vasta kaukana sellainen huvi, johon minä halusin päästä: yhdessäoloon, keskusteluihin, hellyyteen ja hyvänäpitoon. Hänen kanssaan elämä oli kylläkin kaikin puolin turvattua ja välillä hauskaakin. Emme onnistuneet saamaan yhteisiä lapsia, vaikka elimme yhdessä monta monta vuotta ja hän rakasti ja hoiti lastani, elimme hieman kommuunimaistakin elämää. Olin toisinaan hyvin kyllästynyt yksinolooni isossa talossa, niinpä uudet vaikeudet alkoivatkin taas sattuman kautta. Tapahtui jotakin, josta kaikki haaveilevat, mutta joka on pahasta tässä tilanteessa: rakastuin korviani myöten toiseen mieheen. Rakastuminen oli niin totaalista, että se yllätti itsenikin. Tämä mies vastasi rakkauteeni ja lähestyi minua hyvin hienotunteisella ja miellyttävällä tavalla, minuun syvästi myös rakastuneena, olimme kuin olisimme tavanneet toisemme jälleen, pitkästä, pitkästä aikaa. Sellainen tunne on todella uskomaton ja halusin oppia tuntemaan hänet kokonaan, kauttaaltaan, ""uudelleen"". Hänen elämänsä vaiheet, aivan kaiken, mitä hänen mielessään liikkui ja oli tähän asti liikkunut..
Tätä miestä pidin piilossa pitkät ajat, tavoitteena saada lapsen asiat järjestymään koulun suhteen. Rukoilin, ettei lapsen elämä kärsisi vuokseni. Sitten oli pakko muuttaa. Oli hirveää ajatellä, että mieheni oli aisankannattaja perinteisessä mielessä, kuin jokin entisaikojen eunukki, kaiken tämän ajan minun kuherrellessani elämäni suuren, käsittämättömän rakkauden kanssa. Mieheni olisi suonut senkin, että olisin laittanut alulle lapsen toisen kanssa, jotta olisimme saaneet lapsen, hänelle! Tosi epätyypillistä. Niin en itse voinut silti missään nimessä ajatella tekeväni, se tuntui epätodelliselta ajatukselta.
Muutin samalle paikkakunnalle uuden rakkaani ja lapseni kanssa. Aloin sitten odottaa hänelle lasta, molempien suureksi yllätykseksi, luulin etten enää voi saada lapsia. Mutta oli myös myöhäistä tajuta, että suhteestamme ei koskaan voisi tulla tämän enempää, kuin mitä se nyt on. Hyvää, syvää kaveruutta, sielunveljeyttä ja autuaaksi tekevää seksiä. Emme koskaan asuneet virallisesti saman katon alla siitäkin huolimatta, että sain hänen lapsensa.

Niin minusta tuli kahden lapsen yksinhuoltaja. Ehkä kaikki olisi mennyt toisin, jos minulla olisi ollut joku läheinen sukulainen, joka olisi osannut sanoa oikeat neuvot oikeassa tilanteessa. Mutta sellaista ei ollut ja kohtalo teki temput. Tekisin kaiken toisin jos voisin elää elämäni uudelleen. Itsenäisyyteni on testattu tuhansia kertoja miesten kanssa. Se on ainoa kouriin tuntuva asia, mitä lasten lisäksi jäi suhteista jäljelle. Stereotypioita ei ole oikeasti olemassa. On vain yksilöitä ja heidän kaipuunsa onneen ja täyttymykseen.

Siksi

Ilman pidempiä tarinoita. Olen yhden lapsen yksinhuoltaja, sillä lapseni isä/aviomieheni on kuollut.

Yh

Olen yh koska lapsen isä halusi elää vapaasti ilman vastuita ja jätti meidät.

yh-Elli

""Huh, mietin kaksi kertaa, uskallanko moiseen kysymykseen vastata, toivottavasti saan ymmärrystä osakseni, en vihaa, kun kerron palan totuutta tästä maailmasta, johon en yksin ole ollut osallisena.""

Et ole mitenkään epäonnistunut. Sinulla on nyt kaksi ihanaa lasta ja paljon elämänkokemusta takana.

Miksi kaipaat lähisukulaista neuvoineen? Eikö sinulla ole vanhempia tai sisaruksia? Sain nuorena neuvoja tädiltä ja naisserkulta. Ei ne neuvot aina parhaita olleet.

Virheitä saa elämässään tehdä. Kaikesta oppii.
Lapselle riittää yksi välittävä vanhempi vaikka tutkijat mitä sanoisivat.

Olen istunut nyt ainakin pari tuntia Elleissä.
Radiosta tulee ihanaa siirappimusiikkia. Usko tai älä. Rakastuin yhteen mieheen Woman in love-biisin takia.
Tanssimme tuota biisiä eräässä suositussa ravintolassa disco-pallon alla. Pakkohan sitä oli suggeroida itsensä rakastuneeksi naiseksi.

Lauleskelin äsken radion mukana Kesä jonka kerran sain-laulun. Ääni alkaa olla taas kunnossa flunssan jälkeen.
Lapset ovat ulkona ottamassa aurinkoa.
Juon vielä kahvikupin ja sitten lähden ruokakauppaan.

Ero tuli aikoinaan miehen juomisen takia. Hän sekosi masennuslääkkeiden ja viinan sekoittamana.
Uuuta elämänkumppania en kaipaa. Olisihan noita ollut minullekin ottajia. Huvittava sanonta. Lienee itsetunnon kohotuskonsti.

Oletko lueskellut Kristallipallopalstan juttuja. Ehkä saisit elämääsi selvyyttä sieltä parhaiten. Jotain me tänne pallolle olemme tulleet oppimaan.

myös siksi....

minäkin olen yh koska puolisoni menehtyi.... jäin kaksin 2-vuotiaan pojan kanssa.... häneltä meni äiti....

yh-äippä

Olen ollut yh alusta alkaen. Olin mieheni kanssa seitsemättä vuotta yhdessä (olimme aviossa) kun tulin raskaaksi. Hän halusi erota ja ottaa nuoremman vaimon, perusti hänen kanssaan perheen. Minulle se tuli yllätyksenä.
Joten ihan kiva olla kaikkien parjaama yh. Elatusmaksuja en ole häneltä saanut.

äiti

Olen yksinhuoltaja, lapseni hankin adoptoimalla. Yksinhuoltaja-stereotypiat ärsyttävät melkoisesti.

Alkuperäinen

Ehkäisy käyttöön nimimerkille:
Kiitos vastauksestasi ja kysymykseesi vastaan;kyllä olen tietoinen että yhdestäkin kerrasta voi tulla raskaaksi,en ole 14-vuotias.Mutta kuten sanoin,joskus sitä vaan on sellaisessa elämäntilanteessa jossa ei edes halua ajatella järkevästi.Ja minulla oli sellainen elämäntilanne päällä silloin kun raskaaksi tulin.En silti soimaa itseäni siitä vaan kannan vastuuni mielelläni.Ehkä olisin halunnut lapseni avioliitossa,mutta kuten kaikki tiedämme eipä sekään takaa mitään.Enkä myöskään tarkoittanut sitä että miehen olisi pitänyt huolehtia ehkäisystä,vaikka nyt luettuani tekstini uudelleen ymmärrän että joku saattaa niin luulla.Tarkoitin vain että mies oli näköjään unohtanut etten syö pillereitä ja siksi kysyi sitä heti kun ilmoitin raskaudesta....yksinkertaisesti.

4xyh-äiti

... ja mitä ne stereotypiat sitten lieneekään.

Itse olen neljän lapsen yksinhuoltaja, mies ei tapaa juurikaan lapsiaan, joten olen tosiaan yksin. Siitä huolimatta tämä ellien palsta on ainoa, jossa olen törmännyt provosoivasti yksinhuoltajia haukkuviin ihmisiin. Jos nyt stereotypialla tässä tapauksessa tarkoitetaan yksinhuoltajia, jotka eivät jostain syystä hoida lapsiaan ja asioitaan kunnolla.

Itse olen saanut ainoastaan kannustusta ja kiitosta, sekä läheisiltäni, ystäviltäni että opettajilta. Voisihan sekin olla stereotypia, eikö vaan, koska en muunlaisia yksinhuoltajia tunnekaan kuin omillaan pärjääviä vahvoja naisia.

susanna

Olen ollut nyt vuoden yksinhuoltajana. Lasten isällä ja minulla on yhteishuoltajuus. Tarkoittaa meillä sitä,että isä ottaa, kun ja vain hänelle passaa! En enää jaksa vaatia ja kinastella hänen kanssaan tapaamisasioista.Jos ei ota lapsia, niin hän siinä menettää, jos ei kiinnosta omien lasten kanssa olla..
Sopimuksetkin on tehty, että joka toinen viikonloppu, mutta ei se vaan niin mene!
Erottiin tosiaan vuosi sitten. Mies oli kova käyttämään alkoholia ja tasapainoton, epäluotettava. Ja me ei sovittu toisillemme muutenkaan.( Lasten takia yhdessä tottumuksesta tai läheisriippuvuutta..)Oltiin monta vuotta kuiteskin jostain syystä yhdessä, kunnes sit erottiin.

Lapset ovat nyt paljon tasapainoisempia, kun on rauhallista kotona, ei niitä jatkuvia riitoja.
Eli näin minusta tuli yksinhuoltaja kahdelle lapselle.

Hannele

Minusta tuli yksinhuoltaja, kun rakastuin mieheen, joka on naimisissa. Kolmen lapsen jälkeen tiemme erosivat.

Yksinhuoltajuuteni on siis tietoinen valinta.

utelias:

No erosko se mies vaimostaan koskaan?

Mami

Minusta tuli kahden lapsen yh (minulla on täydellinen yksinhuoltajuus) kolmisen vuotta sitten kun toisen lapsen odotus aikana miehellä joku naksahti ja rupesi juomaan joka ikinen päivä känniin asti. Ja astui myös kuvaan väkivalta ja pettäminen. Sosiaalihuolto ja lastensuojelu viranomaiset eväsivät mieheltä tapaamis oikeudetkin, eikä miestä tosin enää kiinostakkaan lapset, viina vain. Kunta maksaa elatusmaksut koska sossussakaan ei mieheen luoteta. He sitten perivät mieheltä jos joskus on mistä periä. Esikoinen muuttui täysin erilaiseksi eron jälkeen. Nykyisin on niin iloinen ja reipas, ennen kun tykkäsi olla vain omassa huoneessa hiljakseen.

Mamille

Viisaita kirjoittelit. Olen vieläkin melko puulla päähän lyöty eilisen illan takia.
Eläkkeellä oleva veljeni raivosi minulle humalapäissään.
Syyt olivat täysin absurdeja. Tunsin pitkästä aikaa lieviä paniikin oireita. Olisin halunnut lähteä karkuun.
Olen ottanut alkoholismista kaiken mahdollisen tiedon.
Samaa ei voi vaatia pieneltä ihmistaimelta.

Jaa-a

Miksikö?

No, olen kahden lapsen yh, koska esikoiseni isästä ei ollutkaan puolisoksi ja isäksi, kaverit ja omat menot oli tärkeämpiä. Joten päätin että olen sitten mielummin kunnolla yh, kun pelkästään miehen lapsen äiti ja miehen passaaja/kotipiika.

Kuopus on tietoisesti yh:na saatu. Mies ja lapsen isä on hyvä ystäväni ja jonkinlainen sielunkumppani. Seksi oli upeata hänen kanssaan mutta emme ehtineet seurusteluvaiheeseen, minä epäröin ja hän perusti pakkieni jälkeen perheen toisaalla. Kuopukseni sai alkunsa tämän miehen yhdestä syrjähypystä kanssani, tietoisesti molemmat vauvakuumeisina harrastimme seksiä ilman ehkäisyä. Mies tunnusti lapsen ja käy tapaamassa kun ehtii.

niin siinä vain kävi...

olen yh,koska tapasin miehen,hengailimme 2 viikkoa,erosimme,2 päivää tämän jälkeen sain tietää raskaudesta,ilmoitin isälle,hän ehdotti aborttia,tiesin heti etten tee,ENKÄ siinä tilanteessa välittänyt meidän ""suhteestamme"",hänestä,itsestäni,vaan tulevasta lapsesta.lapsen synnyttyä otin isään yhteyttä,molemmat olivat kasvaneet ja muuttuneet,isä otti lapsen omakseen,tapasi päivittäin,(emme olleet yhdessä muuten),sitten hän tapasi naisen,minä miehen ja nyt olemme väleissä ja isä tapaa lasta ja on tehnyt myöskin uuden kumppaninsa kanssa vauvan.kaikki toimii näin,mitään en kadu,lapseni ei ollut mikään vahinko ja tekisin saman uudestaan.uskon että helpompaa oli olla alku yksin,tarvitsi keskittyä vain lapseen ja omaan elämään.tiesi kuitenkin että lapsella on monta rakastavaa ihmistä.ja mitä enemmän lapseni kasvaa,sitä enemmän isä viettää yhteistä aikaa hänen kanssaan.kommentoin vielä sitä,kuinka ihmisillä on pokkaa kommentoida asioista,joista eivät tiedä mitään,eli juuri yleistävät yh:t joiksikin hirviöiksi,jotka järjestään ovat alkoholisteja,mielenterveysongelmaisia,narkkareita ,huonoja muuten vaan.ei se vanhempien määrä,vaan laatu!että jokainen pitää huolen omista asioistaan ja virheistään vaan.

aivan

mustakin on naurettavaa,että joku aina sanoo sen että ""tiesitkö että on olemassa ehkäisy?"".kun itsekin olin aivoton teini,joka luuli ilmeisesti tahdonvoimalla välttävänsä sukupuolitaudit ja lapset.lapsen sain,taudeilta vältyin.olen paljosta kiitollinen,että olen terve nyt,sillä partnereita oli todella useita.eli malttia syyttelyihin,jokainen vastaa itse itsestään ja oppii joko helposti tai sitten kantapään kautta.minä opin kantapään kautta ja se on vain yksi elämäntarina toisten joukossa.kaikki eivät ole samanlaisia.ja iän myötä viisastuu,en koskaan enää vaarantaisi terveyttäni samalla tavalla,ja lapselle annan mielummin luvan tulla.vaikka uskon että kaikella on tarkoitus,ja lapseni aika oli silloin tulla maailmaan..mutta kannetaan jokainen oma reppumme.:)

liisa-maria

Kävin yksityisellä pkl:lla hankkiutumassa raskaaksi, jota ei moni uskoisi kun en ole selittänyt. Olin jo ollut naimisissa ja yrittänyt pari kertaa omin päin ilman ihmissuhdetta sen jälkeen, taustalla oli ajan loppuminen ja aviomiehen lapsettomuus aikoinaan.

Lene

Omasta tahdosta. En enää viitsinyt hoitaa asioita yksin, miehelle työ ja harrastus menivät edelle. Päätin, että mitä sitä aina miestä kotiin odottamaan ja hänen aikataulujensa mukaan elämään, selviän minä yksinkin.

näin meillä

Lasten isä rakastui sihteeriinsä. He molemmat erosivat tahoillaan. Minulle mieheni ilmoitti eropäätöksestään viikkoa ennen toisen lapsemme syntymää.

Kyynel

Olen ""tuore"" yh siksi,koska en halua tuhota omaa ja lasten elämää alkoholistin kanssa.
En vain kestänyt muutenkaan henkistä alistamista, valehtelua ja uskottomuutta.
Haluan joskus vielä tuntea olevani onnellinen, vaikka arjen pienistä asioista..