Mamina

Hei,

mitä teette silloin kun lapsi ei halua mennä isän luokse tapaamisiin?

Oma lapseni on 4v. (tyttö), olemme eronneet 1.5v. sitten ja ex-mieheni haluaa pitää lasta luonaan usein. Olemme päätyneet kompromissiratkaisuun, jossa lapsi on isänsä luona 2-3 päivää (eli 1-2 yötä) viikossa ja lisäksi aina yhden iltapäivän viikossa. (Mies haluaisi lapsen vuoroviikoin, minusta se tekisi lapsen elämästä liian hektistä, tosin en ole varma onko nykyinen ratkaisu parempi.)

Minulle ratkaisu sisänsä sopii = omaa aikaa (toisin kuin avoliiton aikana, jolloin pyöritin arkea), mutta lapsi sanoo usein että ei halua isän luo. Harvemmin asiasta tulee valtavaa riitaa (joskus kumminkin), mutta melkein joka kerta hän ainakin mainitsee asiasta ja sanoo, että tulee äitiä ikävä ja että kai sinä haet minut sieltä pois. Tottakai hän sanoo myös luonani, että on ikävä isää, mutta harvemmin haluaa isän luo, eikä (paria kertaa lukuunottamatta) kieltäydy tulemasta minun luokseni.

Missä vaiheessa olette ottaneet tai minkäikäisenä lapsen oma mielipide yleensä otetaan huomioon? Tähän mennessä olemme ottaneet linjan, että vanhemmat tekevät päätöksen, varsinkin kun ex-mieheni ei pahemmin suostu ymmärtämään lapsen ikävää äitinsä luo + hän heittäytyy hankalaksi jos teen päätöksiä joista hän ei pidä (meillä on yhteishuoltajuus). Onko teillä, hyvät kanssaellit, vastaavia kokemuksia, ja miten suhtaudutte / sanotte lapsille? Mitä keinoja vastaavassa tilanteessa toimimiseen on?

En halua käyttää likaisia temppuja kuten ex-mieheni, ajattelen lapseni etua. En kuitenkaan halua opettaa tytölleni, että hänellä ei ole mitään valtaa elämäänsä, tai antaa hänelle sellaista naisen mallia että aina pitää tehdä kuten isä/puoliso käskee. Mutta samalla tottakai haluan, että hänellä säilyy hyvä suhde isään riippumatta siitä mitä itse isästä ajattelen (en vain usko että pitemmän päälle lapsen pakottaminen tapaamisiin tekee hyvää edes isäsuhteelle).

vuoroviikko

Kyllä teidän tapauksessanne se vuoroviikkosysteemi olisi erittäin hyvä. Silloin lapsi ei joutuisi niin tiheään vaihtamaan paikkaa ja kiintyisi paremmin isäänsäkin, jolloin ei ikävöisi samalla tavalla.

Eihän toki 4 vuotiaan tunteiden mukaan voida mennä. Ei siinä iässä ole mitään omia mielipiteitä!

Mamina

Kokeiltiin jo, yhden kerran kun lähdin kesälomalle (menneenä kesänä). Seuraus: lapsi itki 3 päivää putkeen, joten jouduin palaamaan Kuusamosta pikavauhtia tänne etelään hakemaan lapsen takaisin (tässä vaiheessa siis isäkin oli jo huolestunut). Lapsen ollessa vasta 4 v. haluisin pitää arjen suht tasaisena, siis että on yksi koti. Tämä siis näin lyhyesti (pidempiäkin perusteluja voin esittää). Muutaman vuoden kuluttua voi olla ok, jos sopii meille ja ennenkaikkea lapselle.

Meidän järjestely ei kauheasti eroa siitä tavallisesta (?) joka toinen viikonloppu ja yksi arki-ilta viikossa, ainoa ero on se, että koska mies on työttömänä, hän voi viettää päiviä tytön kanssa (omina päivinään hän ei vie lasta päivähoitoon). Kun olemme väleissä, yritämme viettää myös aikaa yhdessä lapsen kanssa.

Olen samaa mieltä, että vanhempien tulee tehdä päätökset (joista lapsi sitten saa syyttää myöhemmin, mutta ainakaan vastuuta ei ole sysätty hänelle!), koska lapsen mieli ailahtelee. Tästä asiasta hän vain on harvinaisen samaa mieltä jatkuvasti. Oma käsitykseni tilanteesta on, että koska ex-mieheni on edelleen katkera tms. erosta eikä aina käyttäydy parhaan harkintansa mukaan (mm. kiristää lapsella), ei lapsikaan tunne itseään turvalliseksi hänen luonaan.

Siksipä haluaisin käytännön vinkkejä, onko teillä samoja kokemuksia ja mitä silloin sanotte ja teette? Mitä tapahtui mahdollisesti myöhemmin? Itse olen huolissani myös siitä kuinka tämä vaikuttaa lapsen ja isän suhteeseen myöhemmin, voihan olla että sitten kun lapsen mielipidettä ei voi enää sivuuttaa, hän kertakaikkiaan kieltäytyy näkemästä isää.

eveliina

Minä erosin kun tytär oli 4 vuotias. Meillä on yhteishuoltajuus ja isä vaati sopimukseen, että hänellä
on oikeus tavata lastaan kerran viikossa. Alussa tytär oli
isänsä luona yötä aika harvoin, kun oli niin kova ikävöimään.
Isä on onneksi ymmärtänyt tytön ikävöimisen eikä ole
vaatinut tapaamisia jos tyttö ei ole halunnut mennä.

Myöhemmin näitä yöpymisiä oli aika usein, ei kuitenkaan
säännöllisiä viikonloppuja joita olisi viettänyt isän luona.

Asumme n. 1 km päässä toisistamme ja meillä tämä systeemi on pelannut hyvin, lapsen ehdoilla ollaan oltu eikä
riidelty keskenään tapaamisoikeuksista.

Teillä tälläinen taitaa olla mahdotonta, jos isä ei ymmärrä
lapsen ikävöintiä.

Tytär on nyt 14 v. ja välit isään on lämpimät ja varmaan
muistot lapsuudesta myös hyvät, kun ei pakotettu olemaan
väkisin isän luona jos ei halunnut.

Mamina

Kiva kuulla joku myönteinen erotarina välillä!

Meillä on asiat edenneet siihen pisteeseen, että lähdöstä isän luo tulee tyttöni kanssa kamala riita ja tappelu. Tyttö ei halua mennä ja sitten kun soitan hänelle kun hän on isän luona (kuten tänä viikonloppuna), hän itkee puhelimeen että tule äiti hakemaan pois.

Isä ei tajua koska hänen kanssa tyttö on ok ja ongelmia tulee vain kun soitan (+viemisistä). Perheneuvolasta sanottiin, että lapset näyttävät tunteensa sille aikuiselle, jonka kanssa he tuntevat itsensä turvalliseksi. Onhan se niinkin että esimerkiksi tarhassa vietetyn päivän jälkeen paineet purkautuvat äidille/isälle, vaikka päivä olisi muuten (ulkoisesti) mennyt ihan hyvin.

Tämä on käymässä tosi raskaaksi mulle, koska joudun olemaan lapselle se paskiainen joka pakottaa johonkin mitä hän ei halua, ja ""hylkää"" joka viikko. Toisaalta en halua ilmiriitaa exän kanssa. Eniten pelkään sitä, että jos en noudata sopimusta (siis vie lasta ajallaan hänen luokseen), hänkin lakkaa sitä noudattamasta, esimerkiksi rupee hakemaan lasta tarhasta tietämättäni. En halua että lasta ruvetaan riepottelemaan.

Sinänsä en usko että lapsella on mikään hätä isän luona, hän ei ole väkivaltainen tms. ei vaan tajua lapsen tunteita. Exä on aika neuroottinen siitä että menettää yhteytensä lapseen - mutta mun mielestä hän vain edesauttaa sitä!

Tiedättekö onko exälläni jotain laillisia mahdollisuuksia vaatia lasta luokseen väkisin? Entä mitä mahdollisuuksia minulla on estää exää hakemasta lasta tarhasta jos hän päättää ruveta niin kusipäiseksi, että mitkään sopimukset eivät pidä? Mitään virallista sopimusta meillä ei ole....

Vierailija

Erosin lapsen isästä lapsen ollessa 3-vuotias viisi vuotta sitten. Avioliiton aikana isän suhde lapseen oli etäinen, mutta pari vuotta eron jälkeen hän heräsi korjaamaan tilannetta. Lapsi on alusta asti vastustanut tapaamisia ja sanoo ponnekkaasti, että tapaamiset päättyvät heti kun hän voi itse päättää asiasta. Isä ei ole mikään hirviö, mutta hänen on vaikeaa ymmärtää lasta, ja asettua tämän asemaan, puhumattakaan lapsen tukemisesta silloinkin, kun tämän käytös loukkaa.

Itse olen vaikeassa välikädessä. Lapsen pakottaminen on ikävää ja epäoikeudenmukaista, ja olen vähitellen alkanut itsekseni miettiä, mahtaako heille koskaan kehittyä lämmintä ja läheistä suhdetta. Ymmärrän kuitenkin myös entisen mieheni tilannetta. Kun vain tietäisin, mikä parhaiten palvelee lapsen etua, tekisin sen mukaan. Pari kertaa olen antanut lohduttomasti itkevälle lapselle luvan jäädä kotiin, mistä isä on sydämistynyt oikein kunnolla.

Lain mukaan homma hoituu niin, että 12-vuotias saa päättää, tapaako vai ei, ja sitä nuorempaakin kuullaan, mikäli hän on riittävän kehittynyt (käytännössä lapset olleet kouluiässä).

Kun lapsi on noin pieni, olisi ehkä parasta varata aika lastenvalvojalle ja tehdä ne viralliset paperit. Pääsisitte ehkä vähemmällä mielipahalla. Sanon tämän omasta kokemuksesta, sillä meillä tapaamiset on sovittu "joustavasti" vanhempien välillä isän vastustaessa "sossun" sotkemista perheen asioihin. Käytännössä kaikki ovat kokeneet tulleensa väärin kohdelluksi ja kuten sanottu, lapsi laskee päiviä itsemääräämisoikeutensa koittamiseen.

"etä äiti"

kirj wiillä, joten pahoittelut. meillä muksut kapinoivat luonani ja itkivät isän perään, kuten alussa minun. nyt eiv ole, kun on vko - vko systm. siis rauhoittunut tilanne. käyd tai soit, jos kamala ikv tulee. ei ole en tullut |)

Tarlan

Ei isällä ole oikeutta viedä pienempääkään lasta, jos tämä ei halua lähteä.
Kyllä aikuisen ihmisen pitää ymmärtää, että aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä viemällä
lapsen väkisin ja toisaalta jos lapsella on paha olla siellä, niin sinun lähivanhempana tulee huolehtia lapsesta ja hänen turvallisuudestaan.
Voit tukea ja kannustaa lähtemään ja koittaa ehdottaa esim. että menisi vain päiväseltään kylään tms. mutta jos lapsen edun ja olon kannalta on parempi että hän jää kotiin, niin sinun tulee päättää niin, vaikka se aiheuttaisi mitä kohtauksia toisessa osapuolessa.
Tapaaminen on molempien oikeus, ei velvollisuus. Sinun tulee tukea ja kannustaa mutta ei pakottaa vain sen vuoksi että isä tahtoo.

Mie

Meille vielä 16 vuotias pakotettiin tulemaan koko viikonlopuksi. Tyttö ei olisi halunnut ja saattoi olla, että mökötti koko ajan meillä ollessa. Joskus ei puhunut sanakaa. Tästä yritimme puhua äidille, että onko siinä mitään järkeä tulla niin usein. Joka toinen viikonpollu, mutta äiti oli sitä mieltä, että ehdottomasti. Kotiakkaan ei saanut mennä lomalta päivää aikaisemmin, koska isän kuuluu huolehtia osansa. Siitä kärsi isä, minä ja etenkin tyttö.
Nyt täytää 18, eikä paljoa näy, eikä kuulu. Paitsi kun on rahan tarvis.

Jx

Jos tuo otsikko oli kysymys niin siihen vastaus on, että kyllä näin on eikä nuorempiakaan voi pakottaa.

Huh huh

Tämä nyt ei sitten pidä paikkaansa _yhtään_ Rikoppa tapaamissopimusta, niin kyllä isällä on vahvoilla, jos oikeuteen haastaa sen perusteella, että kiellät tapaamisen. Koska alle 12v lapsi ei voi sanoa, että minä se en iskälle halunnut.

...kaikenmoisia jeesustelijoita. Miltäkohän kuule luulet, että mahtaa tuntua äideistä, jotka vaan joutuvat sen lapsen oikeasti pakottaa sinne isälleen ennen kuin voi lapsi päättää itse.

Jx

Ihan takuuvarma, juttu on se, että alle 12 -vuotiaskin voi olla lähtemättä isänsä luokse eikä häntä voi sinne väkisin viedä.

Paksunee...

Nyt toivon todella, että jos tiedät mistä laista puhut, niin laitat sen tähän. Jos isä on ns. normaali ihminen, niin aikamoista mielivaltaa isää kohtaan tuo! Jos lapsi asuu suurimman osan ajastaan äidillään, niin tottakai sinne isän luo meno voi tuntua hankalalle, eikä äiti voi ensimmäisestä kyyneleestä päättää, että ei sun tarttekaan mennä, saat tahtosi läpi iskä on ihan tyhmä...
Olet kyllä totaalisen tietämätön tapaamissopimuksista ja siitä mitä äiti voi sen jälkeen menettää, jos mielivaltaisesti (toki kaikki tilanteet eivät ole tällaisia ja jos toisella vanhemmalla on hätä, voi lastensuojelu tehdä ns. pikaratkaisun asian suhteen ja silloin on kyse jos siitä, että lapsella todella olisi toisen luona hätä) päättää, että ei tarte mennä. Tätähän aika moni käyttäisi kostonakin vaan entistä puolisoa kohtaan, eikö...?

Jx

Puhun omasta kokemuksestani en mistään laista enkä lakipykälistä. (kyse ei ole pojastani kuitenkaan)

Sinun ei kannattaisi kommentoida, kun et tiedä ilmeisesti tästä asiasta mitään eikä sinulla ole omakohtaisia ja nimenomaan henkilökohtaisia kokemuksia asiasta. Ehkä lakiin on sitten vuosien saatossa tullut muutos, että lapsi on pakko antaa isänsä mukaan vaikka ei tahdo mennä ja lapsi on siis väkisin vietävä, mutta -60 luvun lopussa ei tälläistä lakia onneksi ollut.

Edel.

Kyllä minä nimenomaan puhun hyvin hyvin omakohtaisesta kokemuksesta, valitettavasti. Sinä nyt olet yksi liipa laapa, ei mitään fakta tietoa. Joten sinuna nyt ihan vaikka tutustuisin aluksi aiheeseen

ero ja ero

Eronneissa on MYÖS ihan täyspäisiä ihmisiä eikä tuon edelläolevan kaltaisia. Lain mukaan eletään, isällä on myös oikeuksia ja lapsen/nuoren kasvuun tarvitaan myös isää eli ns. miehen mallia. "Tilapäis-kaksilahkeiset" eivät käy isästä eikä katkeroitunut äiti voi isää korvata. Jos sinulla on ongelmia ihmissuhteissa eli myös suhteessa lapsen isään, ota huomioon että kaikki eivät ole sinuja. Et varmaan ymmärrä tätäkään. Rautalangasta vääntöä taas pakko harrastaa...

Jx

Ei minulla ole ongelmaa oman lapseni isän kanssa. Jos osasit lukea niin kirjoitin, että tässä ei nyt ole kyse minun lapsestani. Kyse oli minusta itsestäni eli minua ei väkisin viety isän luokse, kun en vapaahetoisesti lähetenyt. Tästä ei tämän enempää enkä ala kirjoittamaan syitä ym. Väkisin ei lasta todellakaan voi raahata toisen vanhemman luokse, jos ei sitä halua, olin tapauksen aikana noin 5 v. Ei myöskään ollut kyse katkeroituneesta äidistä eikä isän korvaamisesta kenelläkään toisella kaksi lahkeisella.

50 v sitten eri

Mutta siitähän on aikaa melkein 50 vuotta, joten sen ajan säädökset eivät enää päde. Isällä on myös oikeuksia ja siitähän tässä on kyse.

Jx

Nykyäänkö revitään lapset väkisin vaikka sängyn alta, jos eivät halua lähteä toisen vanhemman luokse. En kyllä omiin kokemuksiini perustuen ole sitä mieltä, että asiat olisivat mennet parempaan suuntaan tässä asiassa. Missä lasten oikeudet nykypäivänä sitten ovat, jos isän oikeudet ovat lasten oikeuksia tärkeämmät???

Ps. tuosta ajasta jolloin olin 5 v. on lähemmäs 40 vuotta aika ei lähemmäs 50.

Tarlan

Onkohan tässä menny nyt puurot ja vellit sekaisin ?

On kaksi eri asiaa, jos äiti ei halua että lapsi käy isänsä luona ja on aiheuttanut omalla käytöksellään sen että lapsikaan ei halua mennä sinne ja se että äiti tukee parhaansa mukaan käyntejä, mutta siitä huolimatta lapsi ei tahdo mennä sinne.Ei siinä tapauksessa voi pakottaa pienempääkään lasta lähtemään.

Käsittääkseni ap:n lapsi ei halua mennä vaikka häntä koitettaisiin motivoidakin asiaan, kyse ei ole siitä että äiti ei haluaisi hänen menevän?

Jx

Ilmeisesti alkuperäisen tapauksessa todellakin on kyse juuri tästä jälkimmäisestä asiasta tai ainakin näin minä asian olen ymmärtänyt. Juuri tuon vuoksi kerroin asiaa hieman omista kokemuksistani (en lapseni kokemuksesta).

oikeus isään

Ei kai kukaan halua repiä lapsia väkisin. Mitä lapsen oikeuksiin tulee, hänellä on oikeus myös isään. Jos isä on suht. kunnollinen, pitää mielestäni vakavasti yrittää yhdessä miettiä, miksi lapsi kieltäytyy isän luo menemästä. Taustallahan voi olla mitä tahansa. Minulla on lähipiirissäni äiti, joka aina alkoi voivotella yksinäisyyttään, kun lapsi oli lähdössä isän luo. Hän huokaili, että hänelle voi tapahtua vaikka mitä, kun on yksin jne. Niinpä lapsi ei uskaltanut enää lähteä isän luo. Syy selvisi, kun neuvolassa alettiin asiasta kysellä. Äiti yritti peitellä tilannetta, mutta lapsi viattomana kertoi, miksi ei voi äitiä jättää yksin. Eli asiat eivät ole aina niin läpinäkyviä.

Hyvin onneton äiti

Minun tilanteeni on se, että isä on "kunnollinen", kait....Ainakaan ei ole mitään mitä tietäsin, miksi lapseni (6v) itkee ja huutaa isälle mennessään...Ja kyllä se vaan näin on, että on ne isän oikeudet. Kukaan ei välitä lapseni oikeudesta valita tässä iässä. Jos en luovuta lasta, lapsi tosiaan voidaan hakea puoli väkisin. Jos edelleenkin nousen barrikadeille, olen sitten se hullu ja lastaan manipuloiva akka, ja sen jälkeen on edessä käräjäoikeus, koska isä voi vaatia täytäntöönpanoa. Se miten oikeus tuomitsee on todennäköisesti tapaamissopimuksenn mukaan, koska isällä on oikeudet eikä ilm. ryyppää ja riehu. Ja koska on lapsen edun mukaista, itkevänäkin tavata isäänsä.

Minä en ole mitään muuta kuin yrittänyt kannustaa, jopa pakottaa sinne isälleen. Maksaisin mitä vain saadakseni tämä joka toinen viikonloppuisen surun pois. Mielessäni on koko ajan itkevä lapsi. Joskus tuntuu etten kestä, mutta pakkohan se on. Ja vannon senkin, ettei lapsi koskaan ole suruani nähnyt, joten turha sitäkään spekuloida, johtuuko siitä ettei lapsi halua isälleen. Lapsi ei vain jostain syystä pidä isästä ja ei kai häntä voi siitä syyttää...Ymmärrän lasta hyvin. Ja lapsi siis joutuu menemään...Kunnes täyttää 12. Silloin loppuu suru kait.

Voin kertoa, ettei kukaan osaa aavistaakaan minkälaista on elää näiden asioiden kanssa. Miten pikku hiljaa elämänilo tuntuu katoavan. Miten lapsi on hiljainen ja vaisu. Miten etäisä voi kostaa vuosista toisiin katkeruuttaan lapsen kautta. Aina puhutaan siitä miten isällä ei ole tässä yhteiskunnassa oikeuksia. Kyllä on, liikaa. Lapsella on velvollisuus, isällä oikeus.

hyvä suhde kumpaankin

Minä menisin lapsen kanssa lastenpsykiatrille. Onhan nuo syyt selvitettävä. Tuollaisen jatkaminen on piinaa kaikille osapuolille. Onhan se mahdollisuus, että jokin ehkä mitätön syy selviää, ongelmat saadaan käsiteltyä ja lapsen ja isän välille voi muodostuaa hyväkin suhde. Ehkä ongelman käsittely vie enemämnkin aikaa, mutta ei saa jättää käsittelemättä - vielä kun ei ole myöhäistä. Mutta mitä pidemmälle annatte pelin jatkua, sen epätodennäköisempää hyvän suhteen muodostuminen on. Sinä olet ihan yhtä lailla vastuussa lapsesta kuin mies. JOS haluat isä-lapsi -suhteen toimivan, tee aloite ammattilaisen pakeille menemisestä. Sinulla on se oikeus ja jopa velvollisuuskin isän mielipiteestä riippumatta. Jos lapsella on todelliset syyt karttaa isää on nekin asiat selvitettävä.

hille2

Perhe- ja avioerolainsäädäntö ja lait ovat muuttunut valtavasti 60-luvulta. Eihän siihen aikaan edes saanut avioeroa kuin syyllismenettelyllä. Eli ei kyllä kannattaisi kommentoida, jos ei ole vuonna 2010 voimassa olevia pykäliä nähnyt.

Käytännössähän se on lain mukaan niin, että toinen vanhemmista ei voi estää toisen laillista tapaamisoikeutta. Tässä tapauksessa ap. ei tällaista ole tehnyt, mutta sen todistaminen mahdollisessa oikeudenkäynnissä on aina hankalaa, kun ei lastakaan voi kuulustella.