lapset?

Hakemalla hain, mutten löytänyt täältä mitään siitä, mitä lapset erosta ajattelevat ja tuntevat.
Kiinnostaisi kuulla mitä lapset ovat todenneet siitä että heidän vanhempansa ovat eronneet.
Ovatko he sanoneet toivovansa vanhempien olevan yhdessä tai ovatko sanoneet että hyvä kun erositte. Mitä lapset ovat erostanne ja sen jälkeisestä elämästä mieltä. Millä tavalla lasten mielestä heidän elämänsä on muuttunut.

Ei kiinnosta

Eipä näytä eronneita vanhempia kiinnostavan lastensa tunteet, turhaan kyselet.
Heitä kiinnostaa vain elatusmaksut, ositus ja kaikki omaan itseensä ja entisen puolison kiusaamiseen liittyvät asiat.

Lapset on näköjään sivuseikka.

N41

Itselläni on 16v. poika, jonka isästä erosin, kun poika oli vasta 2-vuotias. Kun olen häneltä kysynyt nyt vanhemmiten, miten hän on kokenut eron, hän sanoi, ettei aina edes muista olevansa avioerolapsi.

Hän on harvinaisen fiksu (äidin mielestä tietenkin) ikäisekseen, joten uskon, ettei hän ole erosta kärsinyt. Pidin itse huolta siitä, että hänellä suhteet isään ja isän puoleiseen sukuun säilyivät. Uskon, että sillä on ollut suuri merkitys, että hän tietää juurensa.

Väestöliiton sivuilla on tietoa lapsista ja erosta. Siinä ei ole kyllä kenenkään henkilökohtaisia kokemuksia kirjattuna. Käy tutustumassa, jos kiinnostaa. http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/lapset_ja_ero/

N41 jatkaa

Linkkiin tuli tietenkin se %20. Poista se, niin pääset sivuille...

Niceday

Lasten eroprosessiin kuuluu toive vanhempien takaisinpaluusta. Kun heille hellävaraisesti tehdään selväksi, ettei paluuta ole, niin lapsen eroprosessi pääsee etenemään.
Lapsi voi alkaa prosessoida vanhempien eroa paljon myöhemmin, sitten kun hänestä näyttää, että vanhempien eroprosessi olisi edennyt jo vaikkapa henkiseen irrottautumiseen. Voi tulla kouluongelmia yms. Joissa ei aina nähdä oikeaa syytä käyttäytymiselle, koska lapsen eroprosessi voi tulla vaikkapa kaksi-kolmekin vuotta vanhempien eron jälkeen.

Itse olen huomannut nuoremman lapseni piirustuksista, milloin hänen eroprosessinsa on edennyt; silloin kun piirsi perheemme sellaiseksi kuin se on; eli äiti ja pojat. Isä ei hänen mielestään kuulunut perheeseemme, koska ei asu meidän kanssamme.

Vanhempi poika reagoi huonolla koulukäyttäytymisellä, ymmärtäväinen opettaja oli hänelle iso tuki. Pojan käyttäytymisen muutos oli huomattava ja iso ja kun sai tukea, niin tilanne helpottui. Hänellä kesti pitkään toive vanhempien takaisinpaluusta. Tarvitsi paljon tukea ja turvallisuutta. Hänen eroprosessian hidasti isän kertoma toive omasta takaisinpaluusta. Isä ei osannut toimia tässä asiassa lapsen parhaaksi, vaan vyörytti lapsen taakaksi omia tuntemuksiaan.

Aika usein varmaankin lapset jäävät vanhempien eroprosessissa huomioimatta. Aluksi olisi syytä kertoa lapsille, että eron syy ei johdu mitenkään heidän käyttäytymisestä tai lapsista, ja että molemmat vanhemmat rakastavat lasta. Lisäksi tehdä lapselle selväksi käytännön järjestelyt nopeasti, missä lapsi asuu, miten usein tapaa toista vanhempaansa jne. tuollaiset kysymykset askarruttavat lapsia. Se, että miten heidän elämä nyt muuttuu. Ja vanhempien uudet suhteet tuoda lasten elämään vasta sitten, kun näyttää, että lapsen eroprosessi on edennyt.

erovanhempi

Voit lukea lisää muiden erovanhempien kokemuksista sekä kirjoittaa omia kokemuksiaan lapsista ja heidän tuntemuksistaan eron aikaan

täältä löytyy:

http://www.eroperhe.net/keskustelu/index.php?board=36;topic=17986.4#msg287128

Nainen

Vanhepani erosivat ollessani viisivuotias. Olen siitä vain kiitollinen.

Miksi jotkut vanhemmat tahtovat pilata lastensa lapsuuden jatkamalla huonoa/riitaisaa suhdettaan ja sitten vielä väittävät etteivät halua erota ""lasten takia"". Lasten takiahan sitä nimenomaan pitäisi tuolloin erota.

mm

Pari ekaa vuotta olivat vaikeimmat. Ensimmäisenä vuotena kriisattiin kaikki omilla tahoillamme. Kävin perheterapeutin luona saamassa tukea itselleni, jotta tietäisin mitä lapsille kannattaa ja ei kannata sanoa erosta.

Välillä lapset toivoivat yhteenpaluutamme. Kysyivät, miksi ette voi sopia jne. Nyt kun erosta on neljä vuotta aikaa lapset ovat täysin sopeutuneita tilanteeseen. Heillä on hyvät välit meihin molempiin vanhempiin, vaikka isää tapaavatkin vain joka toinen viikonloppu. Meillä on exän kanssa paremmat välit kuin koskaan aikaisemmin yhdessä oloaikanammekaan. Exällä on uusi kuvio ollut erosta lähtien. Minulla ei ja siitä olemme lasten kanssa kaikki vaan tyytyväisiä. Lapset tykkäävät isän uudesta ja hänen lapsiinsa he ovat neljässä vuodessa sopeutuneet ihan kivasti, vaikka alkuun tulikin pientä napinaa.

Vähän nauratti, kun lahjoitin exälle joululahjaksi kalkkunan ja kuulin, että hän vei sen uudelle tyttöystävälleen ja he laittoivat sen yhdessä uuden vuoden kekkereihinsä, joihin lapsemmekin osallistuivat :) Vielä emme ole siinä pisteessä, että minua olisi kutsuttu myös noihin kekkereihin mukaan eikä exä myöskään vieraile minun kotonani, mutta ehkä joskus... :)

Lapsen erokriisi!

Syöäppäs Googlelle hakusanaksi -lapsen erokriisi-, niin kyseisellä haulla löytyy runsaat 200 aihetta käsittelevää kirjoitusta.

hyvä kysymys

Miekii haluaisin kuulla näitä lasten omasta suusta kuultuja kokemuksia.

Ter

Minä olen avioerolapsi, nyt jo toki aikuinen. Itse en ole erosta kärsinyt mitenkään, tosin se saattaa johtua siitäkin, että olin vasta kahden vanha vanhempieni erotessa. En oikeastaan muista koskaan eläneeni kahden aikuisen taloudessa.

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että vanhempani erosivat toisistaan, mutta eivät minusta. Minä asuin äidin kanssa, mutta isää tapasin säännöllisesti aina hänen kuolemaansa saakka muutama vuosi sitten. Isäni meni myöhemmin uusiin naimisiin ja sai kaksi lasta siitä avioliitosta. Hänen vaimonsa on aina ollut minulle yksi turvallinen aikuinen elämässäni, ja meille lapsille molemmat kodit olivat aina avoinna. Isä, äiti ja sisarusteni äiti opettivat meille lapsille alusta saakka, että olemme sisaruksia, emme ""puolikkaita"". Nyt olemme jo kaikki aikuisia ja edelleen hyvin läheisiä keskenämme.

En itse koskaan lapsena kokenut tilannettani mitenkään häiritsevänä, muistan kyllä, että se häiritsi joskus muita. Minulta on kysytty, että miltä tuntuu olla rikkinäisestä perheestä. Muistan olleeni hämmentynyt sellaisesta sanavalinnasta: minun perheeni oli äiti ja minä, en nähnyt siinä mitään rikkinäistä.

Kerran pikkusisko oli tulossa meille viikonlopuksi ja naapurin täti kysyi äidiltäni, kuinka tämä sietää sen toisen naisen kakaroita silmissään. Äiti vastasi, että oikein loistavasti, ei ole sen enenpää äidissä kuin kakaroissakaan mitään vialla. Minä en edes tajunnut mistä ihmeen toisesta naisesta ja kakaroista oli kyse ;)

Luulen, että näitä tarinoita on yhtä monta kuin erolapsiakin. Jokainen kokee eron omalla tavallaan, ja varmasti on merkitystä paitsi lasten iällä myöskin sillä, kuinka vanhemmat itse eronsa hoitavat. Minä tajusin vasta aikuisemmalla iällä sen, kuinka paljon huonomminkin asiat olisivat voineet olla. Kuinka onnekas minä olen saatuani elää niin hyvän lapsuuden, jossa erokin tuntui maailman luonnollisemmalta asialta.

terille

Olipas ihmeellinen tarina!Kivahan se,että sinun äitisi ei miehensä toisista naisista välittänyt,mutta voiko sitä vaatia kaikilta?Joitakin ero oikeesti satuttaa niin ettei niistä uusista ""paremmista""lapsista halua tietää!! On se kiva että on aina näitä täydellisiä eroja,jotka ei mukamas lapsissa mitenkään tunnu. mutta pakkoko niillä on oikein leuhkia?? Ihan kuin eroominen olisi aina lapsillekin hyväksi!! Miettisit vähän mitä kirjotat,kun oikeasti jotkut kärsii erosta! :(

N41

...eli vain ja ainoastaan ikävistä asioista saa täällä kertoa, niinkö?! Minun mielestä Terin tarina kertoi siitä, miten hyvin asiat hoituu, kun ne hoidetaan oikein lapsen etua ajatellen eikä kaadeta sitä omaa katkeruutta tai turhautuneisuutta lasten niskaan.

Minun mielestäni ei ole olemassa ""parempia"" lapsia. Kaikki lapset ovat tasavertaisia. Ja joillekin lapsille ero on oikeasti helpotus. Vai miten minun pitäisi tulkita lasten iloisuus ja vapautuneisuus sen jälkeen, kun he kuulivat meidän erouutisen?

Ikävää, että sinulle ero on ollut noin raskas. Toivottavasti osaat hakea itsellesi ammattiapua. Se auttaa, ihan oikeasti. On hyvä löytää se omakin osuus siihen eroon, niin on helpompi päästä eteen päin elämässä eikä vie sitä samaa ongelmaa enää uuteen suhteeseen.

Ter

Olen hyvin pahoillani, jos kirjoitukseni loukkasi. Täällä kyseltiin niitä erolasten omakohtaisia kokemuksia, siksi kerroin omani. En todella tahtonut leuhkia sillä, etten itse ole vanhempieni erosta kärsinyt. Enkä toki kuvittele, että kaikki erot olisivat ilmanmuuta lapsille vain hyväksi. Minulle kaiketi oli. Vaikken itse muistakaan aikaa ennen eroa, äitini on kertonut niistä ajoista. Vanhempani riitelivät kovasti silloin, yhdessä eläminen ei ollutkaan heille todella paras ratkaisu. Eron jälkeen he sensijaan tulivat toimeen erittäin hyvin.

Korjaisin myös vielä tämän käsityksen, ettei äitini välittänyt toisista naisista: Uskottomuudesta ei ollut kyse heidän erossaan. Isälläni ei koskaan ollut mitään toisia naisia, ainakaan minun tietääkseni. Tämä sisarusteni äiti tuli kuvioihin mukaan vasta useita vuosia eron jälkeen. Minä olin kuuden vanha, kun tutustuin häneen.

xxdddd

On selvää, että ero jättää jälkensä kaikkiin osapuoliin. Usein ero kuitenkin on lapsellekin parempi ratkaisu kuin väkisin yhdessäolo ja jatkuva riitely. Se, missä etenkin naiset kunnostautuvat, on väkisin hakeutuminen yksinhuoltajaksi sekä lapsella kiristäminen ja pelaaminen eronnutta miestä vastaan.
Naiset eron jälkeen ovat myös niitä, jotka käyttävät lasta kaikin keinoin hyväkseen ex-miestä vastaan. Valehdellaan lastenvalvojalle, ei pidetä sovituista asioista kiinni keksien mitä erikoisempia tekosyitä, lähdetään matkalle siten, että menee isän tapaamispäivät jne. Pahin on tietenkin se, että haukutaan lapselle heidän isäänsä sekä isän sukua tarkoituksena aivopestä pieni viaton lapsi näitä vastaan. Lapsi nyt on kuitenkin viaton vanhempien eroon, ja hänellä on oikeus itse muodostaa mielipiteensä ympäröivästä maailmasta, eikö?

erolapsi

Itse olin 7-vuotias kun vanhempani erosivat, onneksi erosivat.
Minulla oli ennen koti, jossa vanhemmat huusivat ja taistelivat ja tavarat lensi ja solvauksia tuli puolin ja toisin. Siinä keskellä sitä sitten koitti olla mahdollsiimman huomaamaton ja kärsi siitä epäsopusoinnusta omassa kodissa, siis paikassa jossa pitäisi olla hyvä olla.
Nyt ollessani 29-vuotias, niin ajatukseni ovat positiiviset heidän eropäätöksestään, minulla oli jatkossa kaksi kotia, toinen äidin luona ja toinen isän luona, molemmissa kodeissa oli rauhallinen ja taspainoinen tunnelma ja hyvä olla ja molemmissa huomattiin minutkin kun ei energia, aika ja huomiontikyky mennyt siihen toisen aikuisen kanssa taisteluun.
Minusta kasvoi oikein tasapainoinen, elämässäni menestynyt nuori nainen, joka en häpeile enä kadu kertoessani olevani avioerolapsi.
Meillä avioero oli paras päätös mitä vanhempani tekivät tilanteen ollessa niin umpikujassa, ettei kumpikaan löytänyt eikä halunnut löytää muuta vaihtoehtoa.