| Re: huoltajuus
Ymmärrettävää, että olet loukkaantunut, mutta... huoltajuusmuodolla ei ole itse asiassa tapaamisten kanssa mitään tekemistä. Lapsilla on oikeus tavata isäänsä, vaikka sinä olisitkin yksinhuoltaja. Yksinhuoltajan ei tarvitse pyytää passihakemukseen toisen vanhemman nimeä ja yksinhuoltaja voi vaihtaa lapsen sukunimen, jos näin haluaa, mutta...
Lasten etu on tavata isäänsä - ja se on myös sinun etusi, että saat välillä levähtää. Itse olen ollut neljä vuotta kahden lapsen kanssa yksin - ja kyllä ne joka toinen viikonloppu ovat todella tarpeeseen, että äitikin saa välillä relata ja retkottaa sohvalla tekemättä mitään.
Etsi itsellesi tukea eron käsittelyyn; www.eroperhe.net, eroseminaarista tms. Lasten etu on se, että heillä on eron jälkeenkin kaksi vanhempaa, jotka molemmat tapaavat ja rakastavat lapsiaan. Minusta yhteishuoltajuus tuo lapsille ""turvaa"", sillä mikäli äiti esim. kuolee, menevät lapset automaattisesti isälle. Koskaanhan ei tiedä mitä elämssä tulee eteen. Itse olen miettinyt monta kertaa, mitä sitten, jos vaikka sairastun enkä kykenekään hoitamaan lapsiani. Kerran jopa soitin exälle ja kysyin, että ottaahan hän lapset itselleen, jos mulle jotain sattuisi - ja helpotti huomattavasti, kun lupasi ottaa.
Ero ei ole helppoa ja jätetyksi tuleminen on tuskallista, mutta parin vuoden päästä se alkaa jo vähän helpottaa. Kannattaa yrittää pysyä exän kanssa kuta kuinkin ""sopuisissa"" väleissä, sitä ei kadu jälkeenpäin, mutta ainakin itse olen katunut jokaista pahaa sanaa, jonka exälle aikoinaan huusin. Kannattaa etsiä joku muu apu siihen oman pahanolon purkamiseen.
|