| |  | |
22.02.06, 12:17
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Mieheni on
Jo avioliiton alkumetreillä, ollesani äitiyslomalla ensimäisestä lapsesta se alkoi. Mies tuli työstä kotiin ja alkoi ensi töikseen moittia, että miksei ole siivottu, tiskattu jne. Hän tiesi hyvin, että voimani olivat aivan lopussa. Lapsi huusi koliikkia 6 tuntia yhtä soittoa ja minä häntä heijasin. Yöllä poika heräsi kolmen tunnin välein syömään. Sama peli päivällä. Tein päivisin tunteja kestäviä lenkkejä vaunuja työntäen, kun liikkuvissa vaunuissa hän sai nukutuksi. Laihduin (oli hyvä sinänsä) yli 30 kg. Olin aivan loppu. Yhdet päikkärit nukutin häntä sisällä, jolloin itsekin torkahdin. Sekin aika olisi pitänyt siivota, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotain, muuten ei ollut minkään arvoinen ihminen.
Vuodet kuluivat. Olin jo aikaa sitten lakannut odottamasta miestä töistä kotiin. Tiesin, että saan aina vaan huutoa väärin tehdyistä asioista osakseni, se huuto alkoi heti kun hän kotioven aukaisi.
Lopulta lapsia oli 3. Viimeisen odotusajan olin koko ajan flunssassa. söin kaiken aikaa antibioottia angiinaan. Olin niin väsynyt, että ruokaa laittaessani, minulla piti olla tuoli hellan vieressä, jolla istuin.
Sitten alkoi olla tavarat väärissä paikoissa mieheni mielestä. esim jääkaapissa tietyt tavarat tietyillä hyllyillä. Tiskiharjan oli oltava tietyssä paikassa jne. Herättääkseni hänen huomaamaan kohtuuttomat vaatimuksensa, aloin kirjoittaa hänen sääntöjään ruutuvihkoon tyyliin sääntö nro 1) asiaharja ripustettava vasenpaan nurkkaan 2) maidot säilytetään ylimmä hyllyllä 3) leikkeleet ja floorapurkki pidetään toiseksi ylimmällä hyllyllä jne kunnes niitä sääntöjä oli lähes vihko täynnä. Hänen mielestään oli vain hyvä asia, että kirjoitin säännöt ylös, koska en muuten niitä osannut!!! ""Älä ajattele. Tee vaan niin kuin sinulle on sanottu."" oli mieheni lempilause.
Kaiken aikaa mieheni pakkomielteet menivät vain pahemmiksi. Hän ei esim. koskaan voinut sietää sitä, että istahdin alas tv:n ääreen katselemaan jotakin ohjelmaa. Aina oli hänen mielestään tärkeämpääkin tekemistä, siivousta, lasten kanssa puuhastelua, lasten iltatoimia. Hän alkoi panna minut nukkumaan yhtä aikaa lasten kanssa. Koska lapset pelkäsivät pimeää, piti heidät nukuttaa vieressä maateen.
Siinä vaiheessa kun oli kolme pientä, nukuimme kaikki neljä isossa sängyssä. Mieheni alkoi tuolloin viettää yönsä olohuoneen sohvalla. Hän oli aina hapan, ilkeä ja ärtyisä, piti mykkäkoulua tai vinoili minulle joka asiasta. Aina minua ei nukuttanut yhtäaikaa lasten kanssa. Olen aina ollut kova lukemaan. Lasten nukahdettua sytytin yövalon ja aloin lukea kirjaa. Se ei miehelleni sopinut. Hän vaani oventakana ja kun huomasi, että valo syttyi hän tuli sen sammuttamaan.
Kerran viikossa hän halusi seksiä. Tuolloin hän saattoi herättää minut keskellä yötä ja retuuttaa toiseen huoneeseen asiaa harrastamaan. Kun minua ei unisena ja hänen äksyilyään kuunneltuani huvittanut yhtään, hän pakotti minut. Ihmetteli vielä ääneen, että miksei minua huvita. Ennen kuulemma tykkäsin asiasta.
Lapset kasvoivat. Hän saattaa sanoa todella ilkeästi lapsillekin. Lyö vyön alle niinsanotusti. Esim jostain kilpailumenestyksestä (lapsen urheilevat) tai pikemminkin menestyksen puutteesta saattaa sanoa todella ilkeästi.
Kun nuorin lapseni oli 9 vuotias, aloin kapinoida. Sanoin hänelle vastaan. En tehnyt asioita hänen tavallaan, vaan omalla aikuisen aivoilla ajatellulla tavalla. Siitä syntyi kamalia riitoja. Näitä riitoja käytiin usein lasten kuullen.
Minä aloin huutamaan takaisin systemaattisesti, kun hän alkoi rähistä jostakin asiasta. Ostin itselleni tv:n jota aloin katsella silloin kun huvitti. Se vasta oli hänen mielestään kaiken huippu. Sitten tuli riita, jonka päätteeksi hän kävi käsiksi. Hirveät mustelman käsivarsissa ja niskan nyrjähdys ravaistelusta. Tuolloin kävin lääkärissä ja kävin myös näyttämässä vamman hänen vanhemmilleen. Siitä hän vasta raivostui.
Käsiksikäyminen toistui entistä rajunpana seuraavan riidan päätteeksi. Tällöin hän myös potki minnua lasten nähden. Viimeinen fyysinen yhteydenotto meni niin överiksi, että hänen lyötyään minua nappasin lyömäaseen käteeni ja löin takaisin. Lisäksi yritin osua häntä nyrkillä silmään. Kokoero ja pituusero saivat yritykseni epäonnistumaan. Hän sen sijaan kaatoi minut ja alkoi takoa päätäni lattiaan. Tällöin vanhin lapseni tuli erottamaan häntä kimpustani. Ilmeisesti hän tajusi, että saattaisi itse saada köniinsä pojaltaan, joka nyt on häntä pidenpi ja painavampi ja vahvempi.
Olen niin masentunut, etten jaksa hakea apua. Tiedän, että hän tulee tekemään kaikkensa vaikeuttaakseen eroa. Hän tulee julkisesti leimaamaan minut huonoksi äidiksi. Lapsista tulee karmea riita. Viimeisin piirre on, että hän huorittelee minua lasten kuullen. Tyttäreni kysyikin tässä eräänä päivänä, että Äiti, mitä tarkoittaa huora? Jaksan joten kuten käydä töissä. Kotityöt on tekemättä. Olen niin loppu.
Hän on myös vainoharhainen. Jos olen hetkenkin poissa, hän penkoo käsilaukkuni, vaatekaappini, tutkii kännykkäni vieraiden miesten varalta.
Hän ei pidä kenestäkään. Naapurit etenkin ovat kamalia öykkäreitä ja aina tunkemassa halkopinojaan meidän tontin puolelle. Ystäväpariskuntamme eivät enää käy meillä. Emmekä me käy missään. Kaikki tutut, joita meillä on, ovat hänen mielestään aivan omituisia, ärsyttäviä ja outoja. Vieraille hän aina haukkuu minua ja luettelee mitä kaikkea olen tehnyt väärin tai miten laiska olen. Kaikilla muilla hänen mielestään on hyvä ja työteliäs vaimo, hänelle vain on sattunut tällainen huono yksilö.
| |
| | |
22.02.06, 19:17
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Mieheni on
Tuntusiko, että eroa pukkaa? Tiesitkö, että sossussa itkemällä nainen saa sympatiaa. Ja monessa tapauksessa opastuksen ilmaiselle oikeusavustajalle.
Tiesitkö, että voit olla myös uhri? Parhaiten asiasta voit varmistua menemällä naisten ja lasten turvakotiin. Siellä voit saada ymmärrystä kaikille tunteillesi.
Oletko muuten Espoosta tai Tampereelta? Ainakin näillä seuduilla voit saada ""kokonaispaketin"" itsellesi. Tähän kuuluu mm. ilmainen oikeusapu, psykologin lausunto miehestäsi, perheen sisäisen lähestymiskiellon ja avioeron hakemus. Lisäksi naiset huolehtivat keskenään toisilleen asuntohakemukset ja sosiaali.tston edut.
En nyt tietenkään kehota sinua tekemään mitään.
Kuuntele tunteitasi, mutta huomioi, että turvakodissa voit saada aikaa itsellesi ja tunteillesi. Eikä sinun tarvitse enää huolehtia arjesta sillä saat 3 ateriaa + välipalat valmiina pöytään.
Tanssi vapaa-illat taas alkavat yleensä n 3-4 viikon jälkeen turvakodeissa. Ja ""miehenmalli"" kataloogista voit valita tunteitasi ymmärtävän miehen esim lapsiesi kanssa toimimaan.
Se mitä miehenmallilla sitten teetkin on vain sinun ja ""mallin"" välinen asia ;)
| |
| | |
23.02.06, 08:55
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Mieheni on
""Tiesitkö, että sossussa itkemällä nainen saa sympatiaa. ""
Voi hemmetti eikö naisella ole muuta konstia esim. käyttää aivoja jos jaksaa. Typerä ohje.
Alkuperäiselle sanoisin että kuinka ihmeessä olet jaksanut tuon kaiken. Tuollaisesta miestyypistä on ollut kirjoituksia lehdessä. Hän on sairas. Hakeudu ihmeessä välittömästi lääkäriin ja sitä kautta hakemaan apua. Ensin itsellesi ja toivottavasti miehesi pääsee tutkimuksiin. Tuo ei todellakaan ole normaalia. Hänhän on ihan oikeasti psykopaatti. Tyypillistä käyttäytymista tuo siivoushulluus eikä osaa ottaa huomioon toisen tunteita vaan ainoa asia joka kiinnostaa on minä ITSE.
Lähde kiireesti ulos tuosta hullun myllystä ennen kuin olet ihan loppu. Muista että et varoita siitä miestäsi sillä silloin hän tekee elämästäsi helvetin (vielä enemmän) ja hankaloittaa sinun irrottautumistasi tuosta ymäristöstä.
| |
| | |
24.02.06, 16:09
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Mieheni on
Otan osaa. Olet vaikeassa tilanteessa, mutta siitä voi päästä eroon. Nyt vain toimintaa.
Minkä ikäisiä ovat lapsesi ? Onko sinulla turvaverkkoa eli sukulaisia, ystäviä, tuttavia, naapureita, jotka ovat luotettavia ja joista voisi tarvittaessa olla muuttoapua - kun se hetki tulee.
Joku voisi sanoa, että juttusi on provo. Minä uskon sen olevan täyttä totta elävästä elämästä, sillä olen itse joutunut elämään pitkät ajat narsistiperheessä ja tunnen nuo narsisti /luonnehäiriöihmisen käytöstavat.
Olet saanut jo hyviä vihjeitä, mutta lisään vielä jotakin.
Ero on AINOA ratkaisu, jos haluat pitkällä aikavälillä pitä henkesi ja terveytesi. Näin se vaan on.
Ja ero tarkoittaa täydellistä välien katkaisemista narsistiin.
Jos teillä on alaikäisiä lapsia, on huoltajuusasioista neuvoteltava kunnan sosiaalipuolen kanssa. Ja narsistit tyypillisesti käyttävät lasten tapaamista ""mahdollisuutena"" tulla kuikuilemaan entisen puolison oven taakse.
Tiedoksesi, että narsuista (=narsisteista) on hyvin vaikea päästä eroon. He ovat erittäin sitkeitä tapauksia ja keksivät vaikka mitä konsteja ja temppuja kiusatakseen entistä puolisoaan ja lapsiaan.
Mutta on siis otettava ero. Mieti se jo henkisesti valmiiksi. Yhteisen elämän mahdollisuutta teillä ei ole.
- Ota yhteyttä lähiseuden turvakotiin (tietoja löytyy puh.luettelosta tai netin kautta) ja soita sinne. Kuvaile tilanteesi ja käy mahdollisesti neuvottelemassa. Henkilökunta on asiantuntevaa ja osaa antaa hyvät käytännön vinkit lähitulevaisuuden toimintaan.
Miehellesi ja lapsillesi et toistaiseksi puhu yhtään mitään.
Miehehellesi kaikki täytyy tulla yllätyksenä. Jos alat puhumaan avioerosta, erilleen muutosta, oman asunnon hankinnasta yms. niin saat taas turpiisi - pahimmassa tapauksessa menee henki. Joten täydellinen hiljaisuus hänen suuntaan.
Jos miehesi syystä tai toisesta käsivi käsiksi sinuun, kuten narsulla usein on tapana, otat välittömästi yhteyden poliisiin ja hankit puolisollesi lähestymiskiellon.
Sellaisen voi tarvittaessa poliisikin antaa.
Ja pahoinpitelyistä myös lääkärintodistus. Onko sinulla jo lääkärintodistuksia ? Ne ovat tärkeitä oikeudenkäyntiä silmälläpitäen.
Ota yhteys omaan kuntaan ja kysy vuokra-asuntoa. Nämä käytännön asiat yleensä järjestyvät tavalla tai toisella.
Aikanaan, kun muutat, sen muuton täytyy tulla miehellesi yllätyksenä. Sinulla on asunto itsellesi ja lapsille. Sinä vain lähdet.
Olisiko miehesi koskaan työmatkoilla, koulutuksissa, kursseilla ? Ne ovat hyviä hetkiä pakata tavaroitaan ja valmistaa itseään ja lapsia muuttoon.
Sinun täytyy miettiä strategiasi itse, koska yksityiskohtaisia neuvoja on ulkouolisen vähän vaikea antaa.
Muuttoon saatat tarvita ""turvajoukkoja"" - riskiä ja raavaita miehiä muutama, niin eiköhän kaikki onnistu. Löytyykö sellaisia apuvoimia ?
Mahdollisuuksien mukaan hanki juristiapua. Jos olet varoissasi hyvä asianajaja on suureksi avuksi, koska lasten huoltajuuskysymyksistä tuppaa tulemaan sanomista aina.
Jos ei ole varaa asianajajaan, käänny oikeusaputoimiston puoleen. Siellä selviät pienemmillä kustannuksilla. Tietoa oikeusaputoimistoista löytyy netin kautta.
Tarvit juristin asiantuntemusta myös omaisuuden ositukseen ja elatusapujuttuihin ym.
Katso lisää tietoja mitä on olla narsistin uhri sivustolta www.narsistienuhrientuki.info. Sieltä nimenomaan parisuhdepalsta.
Lue muiden samaa kokeneiden kirjoituksia ja kertomuksia.
Voit kirjoittaa itsekin oman tarinasi. Valitse sellainen nimimerkki, ettei sinua voi tunnistaa. Sivut ovat parasta mahdollista vertaistukea narsistin tempauksista kärsineelle henkilölle. Saat samaa kokeneilta hyviä vihjeitä käytännön toimista, jos sinulla on jotain kysyttävää. Nettiyleisö yleensä tietää vastauksen.
Joten nyt tulet lähiikoina tarvitsemaan turvakodin henkilökunnan, kuntasi sosiaalipuolen, mahdollisesti poliisin,
juristin ja lähimmän turvaverkkosi (sukulaiset,ystävät etc.) apua. Ja pyydä rohkeasti apua. Et ole ainoa. Samaa kärsineitä on todella paljon.
Menestystä itsenäistymishankkeillesi !!! | |
| | |
24.02.06, 16:18
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Re: Mieheni on
Piti vielä jatkaa. Hanki apua itsellesi ja lapsille tarpeen mukaan. Esimerkiksi psykologista voisi olla hyötyä lapsille, miksei sinullekin.
Mutta kova totuus on se, että psykopaattia EI voi auttaa.
Ei ole lääkettä, hoitoa tai terapiaa, joka häntä auttaisi. Hänhän ei edes tunne olevansa sairas. Hän on itse asiassa
täydellinen, me muut vain emme ymmärrä sitä.
Joten minkäänlaiset ""terapiahömpötykset"" hänelle eivät tuo apua. Ainoa keino on pelastaa itsensä, lapsensa ja samalla oma elämänsä.
Lue Raimo Mäkelän kirja - oikeastaan kirjanen - Naamiona terve mieli. Siinä tämä kaikki on kuvattu todella hyvin. Löytynee myös kirjastosta.
Psykopaatti jatkaa sitten omalla tahollaan (""kierrätyksessä"") muiden naisten ""kusettamista"". Niitä narsuja muuten kannatta varoa, sillä niitä on aika paljon liikenteessä. | |
| | | | |