Väsähtänyt

Itkua tuherran taas.. Olen niin väsynyt.. Mistään ei saa apua. Olen siis yksinhuoltaja, yksin alle kaksi vuotiaan lapsen kanssa. Lapsen isä ei hoida lasta lainkaan, eikä kukaan muukaan, minä vain.. Siksipä olenkin niin väsynyt.

Mitä voin tehdä että alkaisin taas jaksamaan? On niin turhauttavaa kun olen kotona aina lapseni kanssa ja kaipaan niin kovasti aikuisten seuraa ja pääsyä irti arjesta, etes joskus.

Joka taholta neuvotaan että ota lapsi mukaan harrastuksiin. No miten otan esim kuntosalille mukaan näin pienen? Kuka häntä vahtii? Ja nimenomaan haluan välillä, niin kauhealta kuin kuullostaakin, olla ihan ilman lastani jossain, etes tunnin siellä kuntosalilla.

Olen niin hirmuisen väsynyt ja turhautunut että mietin milloinkohan pääni ""hajoaa"" oikeasti..

mr

Kuule, ei se lainkaan kuulosta kauhealta, että haluat olla välillä yksin ilman lastasi. Jokaisen on pakko joskus ladata akkuja jaksaakseen taas.
Sinun oma aikasi ei ole vain omaksi vaan myös lapsesi hyväksi.
Sinun velvollisuutesi lasta kohtaan on pitää huolta hänen äidistään eli itsestäsi.
Etkö tunne ketään joka voisi katsoa lasta esim. kerran viikossa, joku tuttavien tyttö pientä taskurahaa vastaan, ystävä, tai sitten MLL:tä pyydät lastenhoitajan, se tietysti maksaa mutta on varmasti sen arvoista.
Ja jätä syyllisyys, se on turhaa ja kuluttaa energiaasi hukkaan, voit jättää lapsesi hoitoon, et ole huono äiti vaikka teetkin niin.

äiti-ihminen

ei sitä kukaan ihmettele että kaipaat aikaa vain itsellesi..jos ei omia tuttavia ole käytettävissä, MLL:lta voi palkata lapsenvahdin, sossusta kannattaa varmaan ainakin kysyä, iltapäiväkerhoon tms. taitaa 2-v olla vielä liian pieni...
Ihmiset harvoin tulee apuaan tarjoomaan, läheisetkään, pyytämättä!

ä-i

niin ja ehkä naapuruston teinitytöt ?? vois mielellään olla muutaman tunnin pienen kanssa mielellään...

Väsähtänyt

Rahani eivät riitä palkata vahtia. Tuloni ovat noin 500e/kk.
Joskus mietin itsekseni milloinkahan pää leviää totaalisesti.. Soskusta ehdotetaan joitain kerhoja jne. en halua käydä sellaisissa, haluan vain omaa rauhaa joskus.
Päivähoitopaikkahakemuksen laitan nyt menemään, toivo että saisin sen, jolloin helpottaisi ja voisi tehdä jotain itsekseen sillä aikaa kun lapsi on tarhassa.
Naapureissa ei asu teinejä joilta kysyä apua hoitamisessa. Muutenkaan täällä perähikiässä ei ole yhtään mitään.
Autoakaan en omista niin homehdumme aina täällä. Samat ankeat maisemat, sama ankea arki, sama ankea väsymys ja sama ankea itkuisuus ja epätoivo.. Olenkohan tulossa hulluksi..?

ä-i

nyt vähän tsemppiä!!!
ei pahalla mutta nyt vähän vaikuttaa että haluat vain marista ja pyörit vaikeuksissa etkä oikeen haluukaan niistä luopua!
Jos asut perähikiällä(keskellä ei mitään?) niin lapsen nukkuessa mene takapihalle ja itke silmät päästäsi, tai soita jollekin ja itke harmisi hänelle, anna tulla.Se helpottaa.
Sen jälkeen katsot asioitasi uudelleen ja ehkä näät ne vähän paremmassa valossa...oikeesti siihen miten asiat kokee voi itse vaikuttaa.
Niissä äiti-lapsi-kerhoissa on kyllä ideaa! Saat vaihtaa ajatuksia toisten aikuisten kanssa ja pääset vähän ulos omasta kuviostasi.Ja voihan olla että siellä käy joku, joka on myös sillontällön lapsenvahtia vaille ja näin saatte apua molemmat.
Tilanteesi tajuaa kyllä varmasti kaikki, mutta kukaan ei voi sun puolesta tehdä mitään.On vaan jaksettava uskoa että se parempi päivä on kyllä tulossa ja tuleehan se!
Laita joku lemppari kappaleesi soimaan ja rokkaa kaikki raivo pihalle- se on helpottanu mua-ei oo vieläkään pää hajonnu :)
Tsemppiä ja voimia

Kaisa

Pää pystyyn nuori nainen !

Omat tuloni ovat samat 500 e / kk ja taloudessa on 19 v. opiskeleva nuori ja nälkäinen mies - vähemmälläkin pärjää.

Käy katsomassa mitä tarjontaa niissä kerhoissa on - voihan olla, että saat kipinän jhkn uuteen ja tapaat ainakin muita ihmisiä.

Pilkku

Tiedän että kun väsyy liikaa alkaa ajatukset pyörimään ihan hullusti, mutta nyt pää pystyyn. MLL:n lastenhoitaja maksaa 4,20e/h ja kuntosalin kertamaksu n.6-8 e. Mitäs jos jättäsit kuntosalille menemättä ja palkkaisit MLL:n hoitajan ja lähtisit reippaalle kävely tai juoksu lenkille. Yhden kuntosali käynnin hinnalla saat lähes 2 tuntia omaa aikaa rauhassa kävellä, juosta, istua ongella tai mitä nyt haluatkaan.

yh-äiti

Narinat pois ja ryhdistäydy niinkuin täällä on jo joku sanonutkin.

Mene hyvä ihminen töihin. A) se on erinomaista terapiaa, sosiaalista ja B) saat sieltä rahaa.

Tilanteesi kohentuu silloin huomattavasti.

Olen ollut yksinhuoltaja-äiti alusta asti ja poikani on nyt 11 vuotta. Koskaan en ole valittanut vaan nautin elämästä kaikista kolhuista huolimatta.

Poikani on tasapainoinen, jääkiekkoa harrastava nuori miehen alku ja luokkansa pinko ollut aina.

Poikani täyttäessä 6 vuotta minulta leikattiin samana päivänä syöpä. Silti minulta ei koskaan ole ollut ""pää hajoamassa"" niinkuin sinulla.

Mieti, asiat sinulla on melkoisen hyvin. Sinä ja lapsesi olette terveitä.

Elämänasenne on kaiken A ja O.

Ryhtiä nainen !

Yh-äiti, ylpeä sellainen

edelliselle..

Ei kaikki välttämättä ole niin vahvoja kuin sinä. Alkuperäinen ei varmaan turhaan narise vaan on ihan aidosti väsynyt. Itse saan voimaa joka aamuisesta ulkoisusta 2-vuotiaani kanssa. Jospa nyt saisit jostain hoitajan, että pääsisit välillä lenkille ihan itsekseen tai ystävän kanssa raikkaaseen kevätilmaan. Toivotaan parasta!! Hyvää kevättä! Kyllä se siitä!

Ilmatar

Hei alkuperäinen, ymmärrän sinua oikein hyvin. Noilla tuloilla perähikiällä ja yksin lapsen kanssa, en yhtään ihmettele miksi itkettää. Unohda nuo ""pää pystyyn"" -tsempaajat eivät he ymmärrä heikompaa ihmistä.

Niin, ei tulisi mieleesi ketään jota voisit vielä pyytää lapsenvahdiksi? Tai ei sossu auttaisi lapsenhoitajakuluissa?

pyhä sylvi

Työ on ainakin minun henkireikäni.Siellä tapaan muita aikusia ja nautin hiljaisuudesta,olen sairaalassa.Olen yh ollut aina,pari viikkoa vajaa 5 vuotta.Koko ajan asunut paikkakunnalla josta en tunne ketään ja vanhempani ovat kuolleet,sisko lähti ulkomaille.Jos en olisi töissä,väsyisin myös,nautin tästä kovasti koska oiln lapseni kanssa kotona 2,5 vuotta.Missään en käynyt ilman lasta,hammaslääkäriinkään en päässyt.Aina jumissa,ulkoiltiin paljon.Ymmärrän sinua,mutta sinun on jaksettava nähdä eteenpäin.Kerroit laittaneesi päivähoitohakemuksen.Hyvä niin, voisit aloittaa hoidot puolikkaalla,sitten työelämään siirtyminenkin tai opiskelu tms sujuu aikanaan luonnoillisesti kun lapsi saanut pehmeän laskun hoitoon

yks äippä

Hei!

Kuulostaa tosi kurjalta sinun tilanteesi. Varmasti on olemassa ihmisiä, joilla on vielä paljon huonommin, ja pärjäävät silti, mutta ei eri ihmisten kärsimys ole verrattavissa. Onhan esim. kehitysmaissa olemassa ihmisiä, joiden asiat ovat todella huonosti. Siihen verrattuna kenelläkään meistä ei olisi oikeutta olla mistään koskaan ahdistunut, masentunut, surullinen tms. Mutta kun ei se oma tuska siitä mihinkään katoa, että vertailee sitä muihin ja yrittää sitä kautta tsempata. Myöskään ""itseään niskasta kiinni ottaminen"" tai ""ryhdistäytyminen"" ei auta/onnistu, jos esim. kärsii masennuksesta, jossa ihan arkiset, jokapäiväisetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Ja masentuneelta sinä tekstisi perusteella minusta vaikutat. Eikä sitä pidä vähätellä tai hävetä. Kun ihminen on masentunut, hän tarvitsee ihan tosissaan apua.

Omalla kohdallani ensimmäinen vuosi lapseni syntymän jälkeen oli aika vaikea. Tosin minulla oli lapsenhoitoapua, mutta päivisin, ollessani kahden lapseni kanssa olin usein hyvin ahdistunut. Minua auttoi suunnattoman paljon se, että jo lapsen ollessa parikuinen aloin käydä hänen kanssaan päivittäin leikkipuistossa. Eihän lapseni tuolloin siitä puistosta mitään tajunnut, mutta itse pääsin pois kotoa, muiden aikuisten seuraan. Ja vaikka olin kuvitellut, että minulla ei olisi mitään yhteistä tällaisten ""kerho- ja leikkipuistoäitien"" kanssa, huomasin, että sain juuri noista kerhoista ja puistosta ympärilleni tosi tärkeän ja tukevan verkoston. Ehkä minulla ei näiden äitien kanssa niin kauhean paljon yhteistä ollutkaan (työ, elämänkokemus, harrastukset, mielenkiinnon kohteet tms.), mutta juuri siinä vaiheessa elämääni meille oli kuitenkin yhteistä pienen lapsen vanhempana oleminen ja se riitti. Kun itse kuvittelin olevani aivan kelvoton äiti ja eläväni maailman surkeimmassa parisuhteessa, helpotti puhua asiasta ääneen muiden äitien kanssa ja kuulla, että muillakin on samanlaisia ajatuksia ja elämäntilanteita. Jo se, että tietää, ettei ole yksin, helpottaa paljon. Samoin se, kun sanoo asioita ääneen. Oman pään sisällä kun möröt tuppaavat kasvamaan valtavan suuriksi. Ääneen sanottuina asiat saavat yleensä oikeat mittasuhteensa ja niille voi joskus jopa nauraa yhdessä muiden kanssa.

Tällä hetkellä, lapseni ollessa 7-vuotias, en enää pidä näihin puistoystäviini yhteyttä, niin paljon yhteistä ei kuitenkaan ollut, että ystävyys olisi säilynyt aktiivisena vielä elämäntilanteen muututtuakin (töihinmeno). Tuossa elämäni vaiheessa he olivat minulle kuitenkin aivan kullanarvoisia. Omien kokemusteni perusteella haluankin rohkaista sinua voittamaan ennakkoluulosi näitä kerhoja kohtran ja lähtemään rohkeasti kokeilemaan, josko niiden kautta löytäisit elämääsi ihmisiä, joiden avulla jaksat eteenpäin. Tärkeintä on, ettet jää yksin kotiin itkeskelemään. Se vain pahentaa ahdistusta.

Ja yksi vinkki vielä... Tuppukylässänne on varmaan mielenterveystoimisto tai ainakin joku paikka, joka voi antaa lähetteen sellaiseen. Masennus on todellakin ihan oikea sairaus, joka kannattaa ottaa vakavissaan. Hae ihmeessä apua itsellesi myös ammatti-ihmisiltä.

Pärjäile, ja pidä huolta itsestäsi ja lapsestasi.

Halauksin


yks äippä

samassa veneessä

Hei!

Sinun kirjoituksesi oli kuin omaani olisin lukenut. Minä olen myös alle 2v. lapsen yh ja välillä tuntuu,että jaksaa paremmin ja välillä huonommin.
Neuvolassa valitin väsymistäni ja he antoivat minulle numeron kaupungin kotipalveluun. Kotipalvelulla on tarjolla apua perheille joissa on ongelmia tai vain yksi vanhempi. Nyt minun jaksamistani auttaa kodinhoitaja, joka käy kerran viikossa tai miten sovitaan 2-4 tuntia hoitamassa lastani ja pääsen itse hoitamaan asioita tai vain yksin jonnekkin tuulettumaan. Apu on kyllä tullut tarpeeseen ja kyllä apua on ollut,nyt tuntuu, että jaksan olla parempi äiti kun saan vähän aikaa itsellenikin.
Muille ihmisille olen yrittänyt selittää tilannettani,mutta jos ei ole samassa tilanteessa ettei yksinkertaisesti ole lapselle hoitajaa lähipiirissä niin ei sitä voi ymmärtää. Itse väsähtää siihen,että on niin sidottu lapseen 24h, 7 päivää viikossa.
Jaksamista sinulle, kyllä se aurinko paistaa risukasaankin :).

apua sain minäkin

Kunnan kotipalveluun kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä. Itse sain apua sieltä jäädessäni yksin vauvan ja alle kolme vuotiaan kanssa. Kodinhoitaja kävi luonani ensin kahdesti viikossa ja myöhemmin kerran viikossa, kunnes tuli se päivä, että tunsin voimieni palautuneen. Itkut on nyt itketty ja muistan kiitollisuudella ihanaa kodinhoitajaamme, joka toi auringon mukanaan.
Älä välitä kommenteista, joissa käsketään ryhdistäytymään. Turhaa syyllistämistä. Me jokainen olemme erillaisia ja reagoimme tilanteisiin niin erilailla. Jos olet väsynyt ja tunnet, että et jaksa, tarvitset apua. Lastasikin ajatellen olisi tärkeää, että voisit itse mahdollisimman hyvin.
Myös MLL:n, sekä seurakunnan perhekerhoista hyviä kokemuksia. Kestää tietenkin hetken tutustua muihin vanhempiin, mutta siellä et olisi aivan yksin. Sinunkin paikkakunnalla kerhot ovat varmaan kesän tauolla, mutta mikset menisi mukaan jo ensi viikolla!
Parempaa kevättä sinulle!

\s\s

Minä sain aikoinani kaupungilta kodinhoitajan päiväksi viikossa. Kävin uimassa ja hierojalla (löysin edullisen) sen jälkeen asioilla ja kaupassa. - Kun lapsi meni tarhaan, sieltä löytyin toinen samanikäisen pojan yh. Sovimme, että yhtenä arki-iltana viikossa hänen poikansa on meillä ja toisena arki-iltana minun poikani hänellä. Saimme molemman yhden illan omalle harrastukselle. Pojista tuli hyvät ystävät, ovat kuin veljekset nyt vuosienkin jälkeen. - Jossain vaiheessa kävin myös mielenterveystoimistossa purkamassa omaa masennustani, kun lapsi oli tarhassa. Näistä kaikista oli minulle paljon apua.