Minna 76

Olen 2 lapsen yh (2 v. poika ja 6 kk tyttö). Lapsilla on eri
isät. Poikani syntyi yhden illan suhteesta baari-illan jälkeen,
isä on yhteydessä lapseen toisinaan puhelimitse. Tyttöni
syntyi lyhyen seurustelun jälkeen, hänen isänsä ei halua
olla lapsen kanssa missään tekemisissä, isä on juuri mennyt
naimisiin eikä halua lapsen sotkevan nuorta onneaan.

Lapseni ovat vielä nuoria, eivätkä kärsi isien puutteesta,
mutta kuinka kerron lapsilleni, että toisen isä haluaa olla
yhteydessä mutta toisen ei? Voiko tyttöni tulevaisuudessa
kärsiä tilanteesta? Voiko tämä tilanne saattaa lapseni eri
asemaan?

Asumme pienellä paikkakunnalla, ja tyttöni isä asuu samassa
kylässä. Välillä tuntuu, että kaikki eivät tunnu ymmärtävän
ratkaisuani. Itse olen kuitenkin tosi onnellinen molemmista
lapsista, vaikka kahden lapsen yksinhuoltajana onkin välillä
rankkaa.

Löytyykö täältä kohtalotovereita joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia?

Tertsi

No ei voi sanoa muuta kuin että jopas olet sopan keittänyt...

Aikuisuutta

Nettiyhteisö voi olla vähän huono neuvonantaja, jos ei ole omakohtaisia kokemuksia.
Se kuitenkin tulee mieleen ilman moralisointitarkoitusta, että olisit voinut vähän tarkemmin miettiä tuota perheenperustamishanketta, jotta edes toisella lapsista olisi isä lähivanhempana. Etenkin pojalle se on jossain kasvun ja kehityksen vaiheessa erittäin tärkeää, että on isä ""oikeasti"" olemassa.

Mutta, kun itse olet hankkeeseen ryhtynyt, niin kyllä sinun tulee itse homma hoitaa mahdollisimman pitkälle. Aikuisuuteen kuuluu tietty henkinen vahvuus, vastuunkanto
huolehtiminen omista asioista.

Tertsille:

Jos sinulla on noin suuria aukkoja biologian tiedoissa, niin kehoitan sinua katsomaan vaikkapa tv1:n Prisma-sarjaa, jossa kerrotaan ihmiselämän alku ihan siitä hedelmöityksestä saakka.

Siinä tulee selväksi, että sen sopan keittämiseen tarvitaan kaksi henkilöä.

Tertsi

Kyllähän se niinkin on, että aina on kaksi tekemässä päätöksiä, mutta minusta pitäisi osata ajatella lapsen parasta jo siinä vaiheessa kun niitä lapsia saatetaan alulle. Nykypäivänä on kuitenkin enemmän kuin helppo huolehtia ehkäisystä, ja jos isä ei isäksi halua, niin on väärin pakottaa hänet siihen. Tosin, onhan mies aivan yhtä paljon vastuussa ehkäisystä kuin nainenkin.

Monesti vaan tuntuu, että heti ollaan syyllistämässä miehiä, kun eivät halua olla yhteyksissä lapseen, mutta monesti naiset myös osaavat ""kiristää "" miehiä ja isovanhempia lapsen avulla. Isovanhemmat ja isät tekevät kuten äiti tahtoo, tai muuten eivät näe lasta tms.

Tuollaisessa tilanteessa voisi kyllä paikkakunnan vaihto auttaa, jos vaan tukiverkko löytyy jostain muualtakin.

Minna 76

Paikkakunnan vaihdosta olen miettinyt, sillä töitä on täältä mahdoton saada, mutta koska äitini asuu samalla paikkakunnalla, niin se helpottaa hieman lastenhoitoa.

Hmm

Eiköhän siulla oo tarpeeksi paljon muuta tekemistä kahden pikku lapsen kanssa kuin pohtia seikkoja tyyliin kuinka kerron lapsilleni.Keskity tähän päivään ja lastesi hoitamiseen.Kun on aika, jolloin lapset jotain kysyvät, vastaa rehellisesti. Kaikenlainen salailu ja peittely on petosta. Lapsille vastataan lyhyesti juuri sitä, mitä he kysyvät. Tietenkin tahdikkaasti ja lasta kunnioittavalla tavalla.

eukko

""24.11. Isättömyys

Syitä siihen, miksi oma biologinen isä ei ole läsnä lapsen elämässä, on monia. Isä on saattanut kuolla tai hän on vanhempien erotessa hävinnyt sen tien. Lapsi saattaa myös olla adoptoitu tai yksinäisen äidin hankkima luovutetuilla sukusoluilla. Maarit Julkusen vanhemmat erosivat, kun Maarit oli 4-vuotias, eikä isästä sen jälkeen ollut lupa puhua lainkaan. Illan ohjelmassa Maarit kertoo, kuinka isän puuttuminen ja asiaan liittyvä salaperäisyys on vaikuttanut hänen elämäänsä. Antti Uittamo puolestaan on mukana mieskaveritoiminnassa, jolla isättömien lasten elämään saadaan miehistä roolimallia. ""

Hain tuon kirjoituksen netistä sillä muistin kuinka viime syksynä eräs viisikymppinen nainen kertoi Ben Furmanin ohjelmassa omasta traumastaan olla isätön.
Eli ei se ihan ongelmatonta tule olemaan. Jos haluat etsiä tietoa niin laita googleen hakusanaksi Ben Furman niin sieltä se löytyy. Tuon naisen haastattelu oli myös viime syksynä muistaakseni Anna-lehdessä.

bbbb

Ovatko adoptio lapset isättomiä???

Minä luulin että he pääsevät sellaisiin ihaniin koteihin missä heiltä ei puutu mitään.

Isä

Kerro sitten vasta kun olet niitä yhden illan lapsia tekaissut puolisen tusinaa. Menee niinkuin monta kärpästä yhdellä iskulla.

ankka

bbb:lle
Toki adoptio lapsilla on isä mutta jokainen ihminen jossain elämänsä vaiheessa pohtii omia juuriaan millaisia heidän oikeat vanhemmat ovat. Näin ainakin kävi kummilapsellani joka murrosiässä toden teolla alkoi kiinnostua millainen hänen biologinen äitinsä on entä isä ja varsinkin se että miksi hän ei voinut pitää häntä. Syyllisyys on myös asia joka varmasti käy mielessä mitä vikaa hänessä oli kun äiti ei halunnut hoitaa häntä.

häntä

Minulla oli koira. Hän jäi auton alle ja häntä otettiin hännästä kiinni ja heitettiin ojaan. Voi voi.

Mc mama

Älä huolehdi siitä turhaan vaikka täällä yritetäänkin moralisoida. Ole lapsillesi äiti, läheinen, lämmin, paikalla. Kun lapset joskus kysyvät niin kerrot että et oi tietää mitä isä ajattelee (ethän voikaan). Puhu vain omasta rakkaudestasi ja roolistasi lasten suhteen, muusta et voi tietää, etkä siihen vaikuttaa.

Yksi hyvä äiti on parempi kuin kymmenen huonoa oksalla ;)

Luo lastesi kanssa hyviä, kestäviä, luotettavia ihmissuhteita, ne ovat elämän voimavara teille kaikille. Sama, se, ovatko ne mummoje, vaareja, miehiä, naisia, kunhan ne ovat niitä jotka välittävät...

Lapsillesi lä kerro sukupuolielämästäsi. Ei heidän kuulukaan tietää alkuperäänsä. Ei sitä tiedetä avioliitoissakaan, eikä se lasten asia olekaan. Tuskin he sitä edes kyselevät... Toisen isä on ja toisen ei ja sillä siisti. Kunhan molemmilla on niitä ihmisiä.....

Riina

Ai lapsien ei kuulukaan tietää alkuperästään. Mikä vitsi! Tosin aika huono sellainen.. Ihan 100% varmasti lapset joskus kysyvät sinulta siitä. Aiotko valehdella heille loppu ikäsi? Parempi kertoa heti totuus kuin pettää lapsen luottamus ehkä loppuiäksi.

En kuitenkaan tarkoita, että (toiselle) lapselle olisi kerrottava asia esim. noin kuin kirjoituksessasi oli, siis että hän on yhden illan jutusta. Asian voi keroa ""kauniimminkin"" silti valehtelematta. Hienoa että lapsen isä haluaa kuitenkin pitää yhteyttä :) Älä vie lapseltasi isää, vaikka toisella ei sitä arjessa olekaan. Harmi kyllä.

Salailemalla asioita osoitat, että häpeät tekojasi =lapsiasi. Niin lapset sen tulevat kokemaan. Minulla on kokemusta asiasta. Se miten lapsesi ovat saaneet alkunsa ei ole enää oleellista. Kyllä sitä avioliittoihinkin syntyy ihan ""väärän miehen"" lapsia, jos vaimo pettänyt miestään jne. Tekopyhyys on kaikista typerintä!

""Yksi hyvä äiti on parempi kuin kymmenen huonoa oksalla ;)

Luo lastesi kanssa hyviä, kestäviä, luotettavia ihmissuhteita, ne ovat elämän voimavara teille kaikille. Sama, se, ovatko ne mummoje, vaareja, miehiä, naisia, kunhan ne ovat niitä jotka välittävät..."" Tästä olen samaa mieltä.

Varmasti olet hyvä äiti, kun tämmöisiä mietit lapsen kannalta. Ole vaan ylpeä heistä. He ansaitsevat sen =)

Mc mama

Sillä, ettei lasten kuulukaan tietää alkuperäänsä tarkoitin että ei heidän kuulu tietää ovatko he saaneet alkunsa yhden illan jutusta, vai seurustelusta, tai missä asennossa ja milloin jne. Tottakai heille on kerrottava kysyttäessä kuka heidän isänsä on. Tätä pidin itsestään selvyytenä siksi en taivuttanut sitä rautalangasta.

Ap:lle voimia, moralijoitsijoita huolimatta.

jaa

Oletkohan nyt ihan täysillä???? Eika täällä kukaan ole siitä kirjoittanutkaan että missä asennossa lapsi on alulle pantu ??? Aika omituinen veto koko keskusteluun. Kysymys on ollut koko ajan siitä että lapsella on oltava oikeus tietää isänsä. Sinulle tässä pitää sitä rautalankaa taivuttaa.

Mc mama

Kukaan ja kukaan kirjoittanut asennosta... Pilkun nussimista sanon minä. Kyllä normaalilla maalaisjärjellä kuka tahansa tajuaa kysymättäkin että lapsen tulee tietää kuka hänen isänsä on. Tässä ketjussa on ollut kysymys siitä miten kertoa ja mitä.

Kumma ettei sulle mene jakeluun ihan itsestäänsevät asiat, edes rautalangasta vääntämällä.

jennifer

Itselläni on lapsi,jonka isä on hyvin harvoin yhteydessä lapseen joten olen katsonut parhaaksi olla puhumatta isästä.Mitä lapselle ei ole,sitä hän ei kaipaa.Olen keskittynyt siihen että annan itse paljon aikaa ja rakkautaa lapselleni,hänellä on rakastavat kummit ja sukulaiset.Mitä järkeä on edes ottaa puheeksi jotain isää, joka ei mitenkään liity lapsen arkeen...

hoh hoijaa

no eiköhän nyt kannattaisi alkaa kelailemaan kuinka kakaroille kerrotaan, miksi molemmilla on eri isä. Koeta vääntää jonkinlainen strory siitä miksi mami bylsi baari- illan jälkeen ja pamahti paksuksi. ja siksi iskä ei halua nähä, kun ei mami oikeastaan koskaan sitä edes tuntenut mutta munaa piti saada. Parempi kuule että et hirveesti kerro mitään, johan ne pitää sua ihan horona.

"Tyttöni
syntyi lyhyen seurustelun jälkeen, hänen isänsä ei halua
olla lapsen kanssa missään tekemisissä, isä on juuri mennyt
naimisiin eikä halua lapsen sotkevan nuorta onneaan."

Miksi kukaan ei "syyllistä" isää, joka tuntuu olevan varsinainen huithapeli. Liekö seurustellut kahden kanssa päällekkäin kun on ehtinyt jo naimisiin toisen kanssa.
Hirtehisesti voisi todeta, että lapsilla on vertaistukea toisistaan.

Fani33

Kyllä isästä saa ja pitääkin silloin tällöin puhua, vaikka hän ei lapsen arkeen kuuluisikaan. Mieheni äiti ei koskaan kertonut MITÄÄN hänen isästään. Saipa mieheni vain 18-vuotta täytettyään puhelun isältään, joka kertoi, että olisi halunnut kuulua poikansa elämään jotenkin, mutta äiti oli kieltänyt olemasta missään yhteyksissä. Miettikää miten katkera mieheni äidilleen asiasta on.

Minä taas olen "äpärätytär", isäni avioliiton ulkopuolisesta syrjähypystä alkuni saanut. Isästä ei koskaan puhuttu, eikä saanut kysellä. Kuka isäni on, sen verran tiesin. Mutta varsinkin ala-asteen ylimmillä luokilla (murrosiän alkaessa) minua ahdisti suunnattomasti, kun äitini ei suosutunut isästä mitään kertomaan tai kuuntelemaan, jos halusin puhua tunnoistani (jotka liittyivät isään).

Luulen meidän molempien äitien olleen katkera meidät siittäneille miehille, eikä heistä siksi vieläkään puhuta. Me lapset olisimme kuitenkin tarvinneet isää, edes tietää jotain, vaikka mies ei konkreettisesti arjessa koskaan näyttäytyisikään.