| Viikkoisä
Hei! Tässä minun tarinani: muutimme kaksi vuotta sitten puolison työn perässä toiselle paikkakunnalla poikamme ollessa kolmen vanha. Suhteemme oli tulehtunut riidoista ja kireästä taloudesta. Jätin vakituisen työpaikkani, jotta puolisko saisi tilaisuuden haluamaansa työhön. Ensimmäinen, toinen ja kolmas työ meni mönkään, hän ei ollut työstä kiinnostunut ja oli aika ajoin työttömänä. Sama ralli jatkui siis uudella paikkakunnalla, kävin töissä - sain heti vakituisen työn ja hän oli huonon tuurinsa kanssa kotona - ja poika uudessa päiväkodissa, jossa hän ei viihtynyt. Tasan vuosi kului ja olin totaaliuupunut tilanteeseen. Päätimme erota ja sovimme, että lapsemme lähtee mukaani kotikaupunkiimme.
Mies on masentuvaa ja aikaansaamatonta sorttia ja se on näkynyt tämän vuoden aikana tapaamisissa - 1-2kk välein. Olen valmis puolittamaan matkakulut, toisinaan hän on saanut elatusmaksut anteeksi ja välillä olen tarjoutunut maksamaan viulut, jotta lapsi saisi nähdä isäänsä. Isä on nykyisin kokopäivä töissä ja vaikuttaa että juo viikonloput. Yhteisten tuttaviemme kautta olen saanut kuulla, että on hän on kehitellyt tarinan, kuinka julmasti kohtelen häntä, olen erottanut isän ja lapsen jne.
Puhuminen ei auta, hän on kuin jossain toisessa maailmassa. Välillä häntä kiinnostaa ylettömän paljon, mitä lapsellemme kuuluu, toisinaan taas hän on viikkoja välinpitämätön. Mieli ainakin ailahtelee.
Vuosi on ollut rankka, mutta olen tehnyt kaikkeni joka päivä, että lapsemme sopeutuisi uuteen tilanteeseen. Olen ollut koko lähipiirin suurennuslasin alla, sillä minä lähdin. Kenelläkään ei ole ainakaan tänään moittimisen varaa, sillä arki on normaalia ihanaa lapsemme kanssa. Varmasti miehelle myös tämä vuosi on ollut yhtä helvettiä, mutta hänen mielenailahtelu on tuntunut jo melkein pelottavalle.
Nyt hän on laatinut suunnitelman lapsensa tapaamisiin, kysellyt kuulemma alan ammattilaisilta ja kaikki puoltaa, että suunnitelma toimisi: lapselle järkätään hänen luokseen 300km päähän päiväkoti rytmissä viikko hänen luonaan ja 3 viikkoa minun luona.
Kertokaa rakkaat ihmiset onko tässä mitään järkeä? Muksumme on herkkä luonteinen, tosin sosiaalinen ja tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja tutustuu helposti, mutta voiko tällainen ihan oikeasti toimia? Olemme lapsemme kanssa muuttamassa vuodenvaihteessa kotikaupunkimme sisällä ja päiväkodin vaihdos voi olla mahdollinen täälläkin päässä, joten eikö ole jo liikaa, että tähän arkirytmiin tungetaan lapselle vielä toinenkin hoitopaikka?
Tarvitsen kommentteja ja kokemuksia, sillä tuntuu, että näiltä alan ammattilaisilta asiaan kantaa kysyessä, toinen sanoo ""ei missään nimessä"" ja toinen sanoo ""kannattaa kokeilla"".
Isän mielialan vaihtelut, pitkä välimatka, uudet tilanteet viisivuotiaalle taas, kannattaako asiaa edes miettiä?
Kertokaa kokemuksianne. Hyvää kevättä kaikille
| 
