EI JAKSA ENÄÄ

Aattelin kysyä teiltä muilta yksinhuoltajilta, että miten ihmeessä jaksatte tätä kotirumbaa päivästä toiseen...
Ite oon jo aivan kurkkuani myöten täynnä tätä kärsimystä..

Siis olen vielä kouluikäisen ns. erityislapsen yh-äiti ja alusta alkaen siis yrittänyt kasvattaa hänestä kelpo kansalaista.
Lapseni ei koe minua millään lailla auktoriteetikseen, joten taistelumme ovat jokapäiväisiä :/
Joka hiivatin päivä siis se sama show aamusta iltaan..ei sitä tahdo enää jaksaa..
Lapsikin kasvaa koko ajan ja tullut jo muutaman kerran sellaisia aggressiivisia tilanteitakin, hän on nyt jo yrittänyt raivopäissään käydä minuun käsiksi milloin milläkin esineellä uhaten. Todella pelottavia tilanteita tuollaiset siis ja mitä on tulossa kun hän tuosta vielä vähän kasvaa ja vahvistuu..
Olen kohta niin helisemässä tässä systeemissämme ettei enää varmaan uskalla olla kotonaan joten nyt pitäis viimeistään tehdä asialle jotain radikaalia..
Pelkään tässä vain eniten sitä, ja niin hänkin, että meidät erotettaisiin toisistamme, ja se on meidän molempien pahin painajainen! Sen vuoksi en minäkään ole uskaltanut aivan suoraan puhua asioistamme eri viranomaisille, kun tuo pelko on olemassa taustalla jatkuvasti, vaikkei siihen siis mitään sen kummempaa syytäkään olisi mielestäni, mutta kuitenkin..
Jollen pärjää hänen kanssaan kohta enää kahestaankaan niin mitä sitten tapahtuu.... :(
En uskalla edes ajatella sitä.
Mutta tosiasia on se, että olemme Molemmat hyvin väsyneitä tähän ainaiseen taisteluumme ja pahinta alan kohta pelkäämään.
Lapsenikin on selvästi ahdistunut, jollei jopa masentunut, ja olen huomannut että hänellä on todella paljon tukahdutettuja aggressioita ja surua kätkettynä pieneen sydämeensä jo nyt..:(
Mikä todella särkee sydäntäni:(
Paha hänellä on olla ja niin on minulla itsellänikin...

Joten mitä minun tulisi teidän mielestänne nyt tehdä???

joo

Nyt sinä haet heti itsellesi ja pojallesi apua. Ensimmäinen paikka joka tulee mieleen on perheneuvola. Mutta tuo tilanne kuulostaa todella kaoottiselta. Te molemmat olette väsyneet tilanteeseen. Oletko keskustellut koulussa koulupsykologin kanssa. Hänkin voisi etsiä teille tukea.
Mutta ehdottaisin että haet heti apua ennenkuin joku muu tekee sen puolestasi.
Se että itse ymmärrät tilanteen vakavuuden kertoo että olet huolissasi ja tiedät tarvitsevasi apua on jo paljon. Monet eivät siinäkään vaiheessa hoksaa.

Etsivä

Voihan vee!

Kaikkeahan tässä virassa on saanut kokea ja se on aina varmaa että juttuun kuin juttuun sekaantuneet valehtelevat aina niin että korvat heiluu.

Typeryksien vankkumaton luulo on se että paskapuheita uskottaisiin varauksettomasti.

Mitä sitten halusin sanoa? Sen, että tässä yksi virtsapää keksii jutun ja sitten vastaa itselleen. Jos ""vastaaja"" olisi joku muu, hän ei tietäisi että lapsi on nimenomaan poika.

Hyvä yritys, mutta pieleen meni.

Nooh

Minkä ikäinen lapsesi on? Onko teillä isokin koko ero? Onko lapsesi meneväistä tyyppiä siis joudutko valvomaan sen menojen vuoksi? Käykö koulua joka päivä?

Dr Phil.

Katsoppas TV4:sen ohjemia Dr Phil. Ohjelmat tulevat lähes joka arkipäivä klo 17.30. Siinä ohjelmassa Dr Philin vieraana studiossa on mitä ihmeellisempiä tarnoita, joita Dr Phil yrittää selvittää ja saada osapuolia tajuamaan oman käyttäytymisen vaikutus vallitsevaan tilanteeseen.

Yks isi

Nyt ois aika ottaa isä apuun jos on mahdollista

ap

ei ole mahdollista, valitettavasti, aivan holtiton ja moraaliton tapaus :/

Yks isi

Oiskohan minusta mitään apuu mistä päin olet

Luova perhekäsitys

Yksinhuoltaja on usein yksin, mutta hänen ei ole pakko hoitaa lasta ihan yksin. Jos vain yksi henkilö on vastuussa lapsesta, kuormittuu tehtävässä aivan liikaa. Pitkällä tähtäimellä sinun olisi hyvä rakentaa verkostoa, joka voi tukea sinua lähiympäristössäsi. Tosin tämä voi olla vaikeampaa aggressiivisen lapsen kanssa, mutta ei koskaan mahdotonta.

On tutkittu, että vanhemman lieväkin masentuneisuus/voimattomuus/liika kiltteys voi lisätä lapsen aggressiivisuutta. Tätä ehkä se Dr.Phil kommentti tarkoitti. Supernanny ohjelma on myös hyvä apu ja netistäkin löytyy Supernannyn ohjeita. Toisaalta ohjeista ei välttämättä ole apua, jos omat voimat vain ovat vähissä.

1. Pidä huolta omasta jaksamisestasi.
- taistele häpeän tunnetta vastaan -> se estää sinua turvautumasta ihmisiin, jotka voivat auttaa
- liiku päivittäin, syö terveellisemmin, tee sinulle tärkeitä asioita, kerää energiaa kevätauringosta ja mistä vain!
- oma hyvinvointisi on yksinhuoltajaäitinä tärkein yksittäinen tekijä myös lapsesi hyvinvoinnin kannalta! Se ei kertakaikkiaan ole itsekkyyttä, vaan rakkautta lastasi kohtaan!!

2. Pyydä joltain lähiympäristön ihmiseltä, jolla on toimiva suhde omaan lapseensa (tai ammattilaiselta) palautetta omasta äiti-lapsi suhteesta.
- minä olisin auttanut entistä naapuriani, mutta hän ei kai kehdannut keskustella asiasta. Oli samantyyppisessä tilanteessa ja hyvin yksin lapsen kanssa.
- yh-äideille on olemassa verkostoja ja jos ei ole, voit sellaisen perustaakin (vaikka ilmoituksella paikallislehdessä)
- tehkää uudet kodinsäännöt ja kodin rytmit (kuten Supernanny tekee: uni, ruokailu, ulkoilu, kurinpidon seuraukset) ja alkakaa noudattaa niitä (riippuu lapsen iästä mikä on toimivaa).

3. Rakenna tukiverkostoja.
- ajattele kuin hämähäkki ja ala kutoa seittejäsi ympärillesi yksilöihin ja ryhmiin, joista voi olla apua.
- osta lapsellesi hoitaja (MLL tai joku muu), jotta hänellä on selkeästi joku muu aikuinen ihminen, jonka kanssa viettää aikaa mielummin säännöllisesti, kerran viikossa. Ei maksa paljoa!

Kannustavin terveisin, 4-vuotiaan yksinhuoltajaäiti, joka on rakentanut (ei lahjaksi saanut) 5 aikuisen verkoston huolehtimaan lapsestaan -> ja silti tekee välillä tiukkaa!