susanna

Moikka kaikille,

Olen miettinyt miesystäväni kanssa yhteenmuuttoa, joten kysynkin että miten teilllä uusioperheen arki lähtenyt käyntiin?
Itselläni 2 lasta, 5 v, tyttö ja 9 v.poika, ja miehellä 6 v. poika. Omat lapseni ovat eroni jälkeen isästä olleen minusta "mustasukkaisia" miesten nähden. Yhden miehen olen kaverina heille esitellyt. Tietysti aika auttaa, mutta otan myös vinkkejä vastaan.

avopuoliso

Miljoona pitkää pinnaa tarvitaan ja kaksi keskutelutaitoista aikuista. Ja paljon onnea ja ehdottomasti myös kahdenkeskeistä aikaa. Alku oli vaikeaa, johtuen itsenäisyydestäni. Vapaudesta on vaikea luopua. Nyt on vielä vaikeampaa isännän tenavan kasvettua. Ei tahdo hermot kestää ja yritänkin pysyä aina heidän tieltään pois. Arki kolahtaa jossakin vaiheessa lujaa vastaan ja silloin on aika ottaa aikalisä kahden aikuisen kesken. Jos nimittäin aikoo asua samassa asunnossa. Pahinta on ristiriidat perheiden tavoissa ja säännöissä. Lapsen toinen vanhempi haluaa toista ja toinen toista. Sitten toinen syyttää toista, joka ei "noudata" toivomuksia ja sääntöjä, mikä taas heijastuu hoitopaikassa jne. Ainaista tappelua. Tosin hyväkin hetkiä. Tällä hetkellä ainakin isä ja poika tappelee koko ajan. Ei jaksa kuunnella. On helpompaa keksiä omia juttuja viikonloppujen ja lomien aikana kuin kuunnella tuota tappelua. Eipä ole ruusuista.
Teillä on vielä kummallakin lapsia, joka tekee asiasta vielä vaikeampaa. Silloin ei ole enää teistä kyse vaan myös kolmesta lapsesta ja heidän muualla asuvastaan isästään ja äidistään sekä sukulaisista. Juu, ja ne sukulaiset... Ne vasta hauskoja ovat.

Onnea ja menestystä valitsemallanne tiellä.

jaana

Hei susanna,

Ota aikalisä. Suosittelen sinun tapauksessasi parin kolmen vuoden seurustelua niin, että asutte omissa asunnoissanne. Jos näiden vuosien jälkeen vielä haluatte muuttaa yhteen, olette varmaan valmiita siihen. Lyhyen seurustelun jälkeen ei TODELLAKAAN kannata muuttaa yhteen. Siitä seuraa vain pahaa mieltä ja oloa lähes kaikille. Viettäkää paljon aikaa yhdessä koko uusperhe esim. pelaillen lautapelejä, liikuen ulkona tms. ja rakentakaa suhteita toinen toisiinne. Teillä pitää olla hauskaa ja mukavaa yhdessäoloa mahdollisimman paljon. Välillä yövytte toisen luona ja välillä toisen ja välillä isä poikansa kanssa ja sinä omien lastesi kanssa. Lapsenne ovat vielä niin pieniä, että mustasukkaisuus on aivan ymmärrettävää. Kiiruhtakaa hitaasti niin hyvä tulee.

Itse en lähtisi uusperheeseen. Liian monta mahdollisuutta mennä puihin. Jo kasvatustapaerot oman exän kanssa menee ristiin, saati sitten uuden miehen tai hänen exänsä. Siihen vielä eri ikäisten lasten odotukset vanhemmiltaan, uussiskoiltaan ja veljiltään, niin soppa on valmis. Oman huomion jakaminen sopivasti jokaiselle on myös todella vaikeaa tuollaisessa kokoonpanossa.

Tarkkaa harkintaa

Uusioperheen vanhempien täytyy olla todella kypsiä aikuisia, sillä lapset, varsinkin murkku ikäiset ja entiset puolisot voivat sekoittaa pakkaa hyvinkin tehokkaasti.

Sisko

Hei!
Muutin itse neljän yh-vuoden jälkeen yhteen poikaystäväni kanssa ja voin totea 9 kuukauden jälkeen, että se ei ole helppoa. Minusta on äärettömän vaikeeta löytää sukupuolista tasa-arvoa suhteessamme ja on kamalan vaikeeta hahmottaa mitä häneltä voi vaatia ja mitä ei. Avoliitossa menetän kaikki yksinhuoltaja avustukset mutta ei me jaeta lapsen menoja tasan. Eikä biolooginenkaan vanhempi osallistu muuta kuin pienellä elatustuella. Minä myös pesen omani ja lapseni pyykit. Minä vien ja haen lapseni päiväkodista. Minä nousen viikonloppuaamut. Minä menen yksin ulos lapseni kanssa viikonloput kun toinen jää lukemaan lehteä kotiin. Minä mietin ruoat minulle ja lapselleni, minä maksan 200€ päiväkotimaksua. Jos minulla on iltatyötä niin hoidan äitini tai ystäväni hoitamaan lastani, en poikaystävääni. Hän ei koskaan tarjoudu hakemaan tai viemään tai olemaan kahdestaan poikani kanssa. Me siivotaan vuoroviikoittain. Minä siivoan yhdessä lapseni kanssa ja hän siivoa yksin kun me mennään ulos. Minun täytyy aina muistuttaa siivoamisesta. Hän taas valittaa siitä miten paljon hän tekee kodissamme ja syyttää minua laiskuudesta. Kun puhun poikani viemisestä tarhaan tai hänen kanssaan olemisesta hän syyttää minua siitä, että yritän paeta vastuutani äitinä ja en halua olla poikani kanssa. Vietän niin paljon aikaa kuin mahdollista poikani kanssa, en ole vuosiin nähnyt kavereitani muuta kuin aika harvoin ilman poikaani. Tuntuu tosi epäreilulta. Samalla täytyy muistaa, että poikaystäväni ei ole koskaan joutunut hoitamaan ketään muuta kuin itseänsä. Hänelle muutos on valtava jo siinä suhteessa että on lapsi talossa. Aikuinen talossa ei vain pääse karkuun perhemeininkiä - lapsi ottaa ja vaatii kontaktia. Luulen, että hänen mielestä hänellä ei ole mitään laillisia oikeuksia ja varmaa pelkää satsata lapseen koska mitä jos minulla ja hänellä menee poikki? Hänellä ei ole ollut 4 vuotta ja yhdeksän kuukautta aikaa kasvaa vanhemmaksi eikä raskautta sen päälle. Olen yrittänyt löytää kirjallisuutta tukeakseni itseäni tässä tilanteessa mutta löydän vain kirjalllisuutta joka miettii uusperhettä äiti-tai isäpuolen lannalta. Se on tietysti hyvä mutta mihin me bioloogiset vanhemmat kadottiin? Tutkimusta akateemisella tasolla löytyy hyvin vähän ja silloinkin isä- ja äitipuolen näkökulmasta. Turhauttavaa. Toisaalta haluan sanoa, että minä tiesin sen olevan riski kun muutimme yhteen. Olen valmis yrittämään yhden kerran tosissani. Jos ei toimi niin sitten ei, en kokeile uudestaan mutta ainakin ei tarvitse miettiä minkälaista se olisi tai tarvitse syyttää omaa elämäntilannetta siitä että ei ole mahdollisuuksia löytää ja asua rakastamansa henkilön kanssa.

Siskolle

"Olen yrittänyt löytää kirjallisuutta tukeakseni itseäni tässä tilanteessa mutta löydän vain kirjalllisuutta joka miettii uusperhettä äiti-tai isäpuolen lannalta. Se on tietysti hyvä mutta mihin me bioloogiset vanhemmat kadottiin?"

Olen muutama vuosi sitten lainannut kirjastosta kirjan uusioperheen elämästä. Muistaakseni amerikkalainen kirja. Kirjan pääpointsi oli, että uusioperhetyyppejä on lukematon määrä. Jokainen kokoonpano on erilainen.

Ruuhkavuosina harva ehtii kirjaa kirjoittamaan. Ei ammattikirjoittajakaan aina onnistu kirjoissaan. Luin Anna-Leena Härkösen kirjan arvostelun sunnuntain Hesarista. Suvi Ahola asetteli sanat kauniisti, mutta ei erityisemmin ylistänyt kirjaa. Viittasi hienovaraisesti, että uusin on kuitenkin huomattavasti parempi kuin pari edeltäjäänsä.

Oletko Sisko käynyt lukemassa Ellit 50+ palstaa. Siellä joku uusiorouva tuskastelee tilannetta aikuisten lastensa kanssa. Uusi mies on mustis aikuisille lapsille.

Elät nyt elämänvaiheessa, jossa poikasi on alle kouluikäinen. Vuodet vierivät ihmeen nopeasti. Ehkä joskus kirjottelet netissä 50+ ikäisenä Ellinä täysin uusista aiheista.

Minä tykkään yksinkertaisesta elämästä. Suurperheen kasvattina en kaipaa elämääni rönsyjä. Vietän nyt lomapäivää ja remonttimiehet pitävät mahdotonta meteliä sisäpihalla. Talossa tehdään kallista putkiremonttia ja koko sisäpiha on myllätty auki.

Pelottaako sinua yh-elämä? Tunnetko siinä huonommuutta?
Patisteltiinko sinua hommaamaan uusi mies?

Minulla ainakin tuli avioeron jälkeen tunne, että ongelmani haluttiin lakaista maton alle neuvolla "hommaa uusi mies".

Jotkut Ellit joskus luulevat, että olen väsäämässä kirjaa. Ei tulisi pieneen mieleenkään. Kotini pursuaa lukemattomia lehtiä. Olen täysin kyllästynyt kirjoittamiseen. Viihdyn vain Ellien palstoilla. Onneksi täällä on uudistuksen jälkeen melko hiljaista. Viikonloppuna täällä harva kirjoittelee.

Ihan hyvin te yh-Ellit pärjäätte. Yritin tässä samalla lueskella sunnuntain HBL:stä juttua kriisipuhelimesta. Monitoiminainen täyttää 60-vuotta ja nauttii vapaudestaan.

Vapaaehtoistyö on ihanaa, mutta siihen ei kannata upota kaulaansa myöten. Niin minulle aikoinaan meinasi käydä, mutta eräs viisas naiskonstaapeli antoi minulle hyvän ohjeen.

Kyllä elämässä selviää joko nousemalla puuhun takapuoli edessä tai sitten perinteisellä tavalla. Kaikki konstit ovat yhtä hyviä.

Luulisin, että uusioperhejutuista löydät parhaiten tietoa uusimmasta Meidän Perhe lehdestä. Kannessa poseeraa uusiorouva Anitra Ahtola.

Minä en lähtisi lehtijuttuihin. Ei moni muukaan. Ei edes 50+ lehtien päätoimittajat Hesarin sunnuntaijutun mukaan. Kasvojaan ei kannata menettää vaikka asia olisi miten hyvä.

Olen tuhat kertaa kirjoittanut, että yh-vuodet 1998-2005 olivat elämäni parasta aikaa. Elämän korkeakoulu, josta ei ole tutkintoa.

Jos haen joskus jotain uutta työtä, kirjoitan cv:hen. Yh-Elli vaihtuvilla nimimerkeillä. Vihattu ja rakastettu, mutta ei jättänyt yhtään lukijaa kylmäksi.

Mutta nyt minun pitää heittää tämän Tarjoustalon "Oxford" flanellipaita nurkkaan, vaatteet päälle ja lähteä Alepaan. WC-paperi on lopussa.
Neiti kävi kaupassa, mutta ei hoksannut paperin loppuneen.

Toivottavasti Ellien taloudessa on paperia. Jos ei, niin printatkaa tämä löpinä paperille ja pyyhkikää sillä. Niin surkeaa tajunnanvirtaa taas tuotin.

Kirjoitin jopa Musiikkipalstalle nimimerkikseni Godfinger. Niin nakkisormi minä välistä olen. God tai Gold. Melko sama asia. Yhtä kultaisia molemmat.

myös siskolle

Niin. Noinhan se on kuin kirjoitit. Myös meillä vaikka olenkin nainen. Asioissa on monta puolta, mutta ei isä- eikä äitipuolia jos lakipuolta ajatellaan ja raha-asioita. Minä en osallistu avokkaani pojan elättämiseen. Hän on siihen velvollinen kuten pojan äitikin. Minä en kuljeta poikaa autolla minnekään ja tämän vinkin kuulin erityisopettajalta. Jos tapahtuu onnettomuus... mitä sitten?! Ja pojan isä ymmärsi täysin, kun selitin asian. Minä en saa sopia terveysasioista ja hoidoista, vaikka veisin pojan hoidettavaksi lääkäriin (vaikka korvatulehdus). Näissä asioissa tulevat lakiasiat monesti vastaan ja niitä kannattaa todella miettiä. Meillä ei ole todellakaan mitään oikeuksia asuinkumppanin lasten suhteen. Ei yhtään mitään. Näin se vaan on lakipykälien mukaan. Perheessä, jossa toisella osapuolella on lapsi (tai molemmilla omat lapsensa) ei ole koskaan tasavertaisuutta. Jo pelkästään laki estää tasavertaisuuden, vaikka käytännössä yritettäisiin kuinka ratkaista asioita.
avopuoliso

sisko

Hei! Siksi lakia pitää muuttaa, jotta myös isä-ja äitipuolet näkyvät siinä. Sosiaalilainsäädäntö katsoo että perhe joka asuu samassa taloudessa ovat yhteisesti velvollisia vastaamaan talouden kuluista. Perhelakisäädäntö taas katsoo, että vanhemmat ovat elatusvelvollisia. Isä-ja äitipuolet eivät ole elatusvelvollisia mutta kuitenkin vastuussa talouden yheisistä menoista. Mitään keinoa pakottaa ketään ei tietysti ole mutta käytännössä se tarkoittaa että biologinen vanhempi on taloudellisesti heikommassa tilanteessa. Mitä tulee työnjakoon katson, että se antaa terveellisen elämänkatsomuksen jos molemmat osallistuvat. Mutta niin kuin joku sanoi on niin monta eri elämäntilannetta. Joissakin uusioperheissä molemmat biologiset vanhemmat osallistuvat aktiivsesti toisissa tilanne ei ole sama. Kuitenkin uskon, että yhteiskunnan pikku hiljaa pitää alkaa näkemään ja tunnustamaan muita perhemuotoja kuin ydinperhettä. Haluan kuitenkin uskoa että myös uusioperheellä on tulevaisuus. Olisi valitettavaa tehdä mahdottomaksi ihmisten yhteiselämä koska rakkautta pitäisi tukea. Siksi pitäisi löytäää hyviä ja oikeudenmukaisia muotoja kaikille osapuolille, jotta hyvä perheelämä ja iloiset :) lapset ovat m,ahdollisia. Tutkimukset osoittavat että uusioperheessä elävät lapset saattavat viihtyvä usein aika hyvin.

Sisko

ja tuli monta kirjoitusvirhettä :)

sisko

Vielä yksi miete: Jos joku, kuka vaan hoitaa lasta vanhemman ollessaan matkoilla ja lapsi sairastuu niin silloinhan hoitaja saa viedä lasta terveyskeskukseen. Miten sitten isä-ja äitipuolet eivät sitten voisi tehdä saman? Isä- ja äitipuolilla on minun tietääkseni oikeus olla pois töistä jos lapsi joka asuu samassa taloudessa sairastuu (3 päivää). Myös isä-jaäitipuolet saavat ottaa vanhempainvapaata (biolooginen etävanhempi ei saa). Tässähän on joitakin oikeuksia?

Leskeksi jäänyt, nyt kihloissa

Itse ihmettelen miten "perhe" pystyy elämään käytönnönarkea töineen yms. vaatimuksineen, jos toinen vastaa kaikesta. Olkoonkin jommankumman lapsi. Minulla 3 lasta ja koiria sekä muita eläimiä. Kun tapasin nykyisen mieheni, kerroin sen heti hänelle. Keskustelimme myös käytännön asioita, koska ei hänellä ollut aavistustakaan lapsiperhe/vuorotyöläisen elämästä sekä siitä, mikä on minun käsitykseni toisesta aikuisesta kotonamme. En ikinä olisi ottanut miestä perheeseemme, jos hän ei olisi ollut valmis hoitamaan/ruokkimaan/kuljettamaan/tukemaan lapsiani sekä tekemään kotitöitä että ulkoiluttamaan koiria. Minut jos haluaa saa koko paketin, kaikkine hyvine että huonoine puolineen. Tässä talossa asuu viisi ihmistä ja kaikki voivat paremmin kun olemme "yhteisyritys".
Meillä "arki-isä" on ollut esim. kouluissa vanheimpainilloissa tms. kun olen ollut töissä. Luuletteko oikeasti, että opettajat kyselee/ovat kiinnostuneita "oletko biologinen isä/äiti". Riitää kun sanot olevasi xxxx tulleesi keskustelemaan xxxx:n asioista. Miten joku voi ottaa miehen/naisen joka ei suostu jakamaan hänen elämää ja auttamaan? Jos oikeasti rakastaa, niin tekee kaikkensa toisen hyvinvoinnin eteen. Esim. vie toisen lapsen päiväkotiin, jos se auttaa kumppania, vaikka ei aina jaksaisikaan. Miksi naiset kitisevät ettei mies tee kotitöitä, auta lasten kanssa, tue elämänvaiheissa tai makaa vaan sohvalla? Itse te ne luuserit otatte, kunnon miehiä löytyy kyllä. Pitäkää jotain tasoa yllä ja lopettakaa kitinä. Ensin mietitte mitkä ovat teidän vaatimuksenne ja mitä teette miehen hyväksi. Sitten vasta otatte miehen.

Leskeksi jäänyt, nyt kihloissa

Ai niin "sisko", jos kerran tahdoit toisen lapsen, oliko pakko ottaa aikuinen mies? Olisit vaan hoitanut itsesi raskaaksi. Ihmiset kohtelevat sinua juuri niin kuin annat heidän kohdella.. Luuletko miehesi "heräävän" tasa-arvoon yms. ja alkaa kunnioittamaan sinua, kotianne?Hei Haloo! Rakastavassa kodissa/parisuhteessa EI esim. pestä minun ja sinun pyykkejä, vaan se joka ehtii/jaksaa pesee kaikkien pyykkejä.. Jo yrityksissä on vuosiakausia puhuttu tiimityöstä sekä sen tärkeydestä, soveltakaa sitä vaikka kotiin, niin voisi toimiakin. Miten ihmeessä selität lapsellesi, kun opetat hänelle pyykinpesua, että joo pese vaan äidin ja omat, mutta älä tuon miehen, joka on asunut täällä jo vuosi???? Joskus hävettää olla nainen, kun osa naisista on niin saa**** tyhmiä!

Maarika

Mulle tulee ihan samat ajatukset, kun näitä viestejä täällä lukee. Että miten VOI olla niin, että kun perheessä on kaksi aikuista ihmistä, vain toinen huolehtii mukana olevista lapsista?

Miten helvetissä te naiset suostutte tähän? Tai miehet, onhan näitä "äitipuoliakin" olemassa. Ettekö käsitä, minkä karhunpalveluksen teette omalle lapsellenne ottamalla huusholliinne uuden miehen tai naisen, joka ei paskaakaan välitä lapsestanne eikä tikkua ristiin tämän vuoksi laita????

Todella luusereita!

Minulla taitaa olla kultakimpale miehenä. Olen pitänyt häntä ihan tavallisena ja normaalina miehenä, mutta hän onkin aivan erikoislaatuinen tapaus. Hän muutti asumaan tyttäreni ja minun luokse lapsen ollessa kuusivuotias. HÄN otti koko paketin, ei vain osaa siitä. Minä tein vuorotyötä, enkä ikinä edes kyseenalaistanut sitä, kuka hoitaisi lasta, kun minä olen illalla työssä. Mies asui meillä. Kyllä hän vaan pystyi viemään lapsen lääkäriin tarvittaesa, ei kukaan kysynyt, onko tuo lapsi hänen vai kenen. Hän kävi vanhempainilloissa, kirjoitti nimensä koepapereihin, kyyditsi lasta harrastuksiin jne. Tyttäreni ajoi ajokortin opetusluvalla, mies hankki opetusluvan ja opetti. Kun tytär meni naimisiin, "isäpuoli" saattoi alttarille.

En tajua tällaisia pilkunviilaamisia. Kun asutaan samassa perheyksikössä, silloin puhalletaan yhteen hiileen. Pyykit ovat yhteisiä, kyllä ne samaan kasaan mahtuu. Mistä tuollaisia paskamaisia tyyppejä oikein sikiää, joiden mielestä samassa perheessä on eriarvoisia lapsia ja eriarvoisia aikuisia? Millä periaatteella te oikein solmitte noita liittojanne?

Miten votte ylipäänsä rakastua ihmiseen, joka ei ota vastuuta lapsestanne? Vai ettekö välitä omasta lapsesta?

Siskolle

Kirjoitit, että poikaystäväsi luultavasti pelkää satsata lapseen, koska "mitä jos teillä menee poikki."

Uskotko edes itse tuohon? Todellisuudessa mies ei välitä lapsestasi. Ja lisäksi hän on mukavuudenhaluinen, itsekäs ja laiska.

tosi on

Mun miehellä on murkkuikäinen poika, jonka asioista vastaavat vain ja ainoastaan biologiset vanhemmat.
Toki laitan ruokaa, pesen pyykkejä ja siivoilen kaikkien hyväksi tai teemme niitä yhdessä, mutta vastuuta en ota tästä lapsesta. Kuuntelen surujakin ja kannustan ja pidän puolia, jos tulee kärhämä vaikka isänsä kanssa.

Mutta minusta lapsella voi olla vain yhdet vanhemmat, mitään puolikkaita ei ole olemassa. Ja sellaiseksi en ikinä alkaisi ja miksi pitäisikään.

Sisko

Hei!

Minun mielestä monientuomitsevat sanat ovat nihkeitä. Minun mielestä leskeksi jäänyt antoi monta hyvää neuvoa tämän palstan aloittajalle. Kyllä, käykä läpi teidän tunteita ja odotuksianne ennen yhteen muuttoa. Älkää muuttako liian nopeasti yhteen. Kyllä, mielestäni pitää puhaltaa yhteen hiileen. Arkipäivä ja yhdessä asuminen on kuitenkin vain koettavissa niin tekemällä.
Toisaalta, valtaosassa myös ydinperheissä nainen hoitaa lapsia ja kotitaloutta enemmän. Tämä siis ei ole vain uusioperheen ongelma. Uusioperheessä on vain vaikeempi löytää roolinsa. Monet isä-ja äitipuolet kokevat itsensä ulkopuolisiki, pelkäävät tai eivät tiedä miten suhtautua uuteen tilanteeseen. Minun mielestä heille pitää ainakin antaa, itselleni myös, se mahdollisuus kehittyä ja löytää roolin joka toimii. Helposti tulee yliajettu fiilis jos kuskaa toisen lapsia paikasta toiseen, lapsen kasvatuksessa bioloogisella vanhemmalla on viimeinen sana jne. Keskustelua pitäisi käydä rakentavasti eikä olla niin nopea tuomitsemaan.

been there, done that..

Meilläkin oli samanlaisia ongelmia mieheni kanssa suhteen alussa. Minulla on edellisestä liitosta 2 lasta ja mies on lapseton. Yhteisiä lapsia ei ole. Mies eli suhteen alussa kuin eli ennekin, lähti heti töiden jlk harrastamaan ja minä hoidin lapset ja kodin ja hakemiset ja viemiset. Tunsin että koska lapset ovat minun en voi vaatia häneltä sitoutumista heihin, ainakaan heti.

Kunnes yksi päivä mitta tuli vaan täyteen ja suorasukaisena huusin ulos kaiken kiukun. Annoin miehen ymmärtää että jos on valmis perheeseen, pitää olla valmis myös ottamaan vastuuta. Sen jälkeen mies on pikkuhiljaa vienyt ja tuonut lapsia, viettänyt kahdenkeskistä aikaa heidän kanssaan ja nykyään puhuu lapsista joskus kuin omistaan.

Surullista on se että lasten biologinen isä tapaa lapsiaan miten itse huvittaa, muutaman kerran vuodessa ja maksaa minimi elareita siitä huolimatta että tienaa todella hyvin minuun verrattuna. Mieheni maksaa siis lapsistani enemmän kuin oikea isä ja se on mielestäni väärin. Lasten isän mielestä "mies voi maksaa koska olen valinnut hänet"..

Mieheni on oppinut "isäksi" vuosien varrella. Ei kukaan ole seppä syntyessään ja nostan hattua että hän todella yrittää parhaansa mukaan.
Joskus vaan biologinen vanhempi ymmärtäisi paremmin tiettyjä asioita tai sellainen jolla olisi omia lapsia. Niiden asioiden kanssa on vaan kamppailtava ja yritettävä ymmärtää mutta lapset ovat aina etusijalla, mies siinä vieressä tukena parhaimmillaan. Helppous ei ole uusperheen avainsana mutta parempi kuin onneton biologinen vanhempien suhde.

Sisko

Kiitos, se oli rakentavampaa keskustelua :)

äiti72

Näitä uusperhejuttuja lukiessa (en nyt tarkoita välttämättä tätä ketjua)en voi olla aina ihmettelemättä miten vaikeiksi monet tekevät yksinkertaiset asiat. Kerron tässä oman tarinani;
Meidän uusperhe on ollut olemassa viisi vuotta. Minulla on kaksi lasta edellisestä liitosta, lapset ovat nyt 11 ja 9 vuotiaita. Miehelläni ei lapsia ollut eli tällainen "palikka" meiltä on perhekuvioista puuttunut. Meillä perheen pelisäännöt ovat olleet selvät alusta saakka.
Uusperhe tuo mukanaan velvollisuuksia, mutta myös oikeuksia. Velvollisuuksiin kuuluvat kaikki ne asiat jotka kuuluvat normaaliin lapsiperheen arkeen; kotityöt, lasten harrastukset, hammaslääkärit jne. Oikeuksiin kuuluu sama äänioikeus lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa kuin minulla, lasten "oikealla" äidillä. Lasten biologinen isä on luonnollisesti myös kuvioissa ja tapaa lapsia joka toinen viikonloppu ja lisäksi joskus viikollakin, vie esim. harrastuksiin, tulee katsomaan jalkapallopeliä jne.Kertaakaan meillä ei ole laskettu kuka on maksanut enemmän ruokaa tai kuka on viimeksi ostanut pojille vaatteita. Miten arki oikein pyörii jos energia menee laskemiseen? Koskaan meillä ei ole sanottu, että nämä ovat minun lapsiani, älä puutu tähän tai nuo eivät ole mun lapsia, ei kuulu mulle. Koskaan eivät myöskään lapset ole sanoneet, että sä et meitä määrää kun et ole isä. Luonnollisesti meillä välillä riidellään aivan kuin muissakin "normaaleissa"perheissä, eikä kaikki ole aina helppoa ja kivaa, eikä ruusuilla tanssimista, mikään ei kuitenkaan johdu siitä, että olemme UUSPERHE.
Eikä tähän tarvita kuin kaksi AIKUISTA ihmistä.

harkintaa, ennen päätöksiä, sillä vastuu on sinulla.

Voi, kumpa kaikki siinä rakkauden ensi huumassa osaisivat ottaa huomioon myös käytännön asiat.
Perheen aikuiset, olivatpa he biologisia vanhempia, tai eivät, ottavat vastuun koko perheestä, myös kumppanin lapsista.
On aika kummallinen sellainen perhe, jossa toinen aikuisista laistaa vanhemman velvollisuuden.
Lapset ovat lapsia, ja aikuiset aikuisia.
Ei se, että ei ole lapsille biologinen isä tai äiti, tarkoita sitä, että vastuu on vain toisella aikuisella. Jos eletään perhe elämää, vastuu ON kummallakin vanhemmalla.
Tämä on opetettava myös lapsille.
Ei yksinhuoltaja tarvitse isoa lasta enää riesakseen.
Jos kumppanista ei ole ottamaan vastuuta koko paketista, on parempi olla edelleen yksin lasten kanssa.
Malttia matkaan, ei elämä saa olla kiinni jostain vieraasta aikuisesta, joka kiukuttelee, ja laistaa velvollisuuksistaan.
Kannattaa miettiä, ennenkuin tekee ratkaisuja, jotka koskevat myös lapsia.
Sanotaan, että rakkaus on sokea, ja kyllä se joissakin tapauksissa tottavie onkin.
Monet asiat näkee ulkopuolinen paremmin, kuin itse, mutta jos varotetaan, sitä on vaikea uskoa.
Miksiköhän kaikki asiat pitää kokea kantapään kautta, ennenkuin uskoo?

kukkanen1981

Meidän tilanteemme on seuraavanlainen. Olemme olleen yhdessä nykyisen mieheni kanssa n.1,5vuotta. Hänellä on kaksi lasta 4,6. Minulla 6,8. Alussa meni jonkin aikaa hyvin mutta ongelmia alkoi tulla kun mieheni oli aika hakea lapset ja viedä ne pois, lapset ovat meillä olleet joka toinen vk loppu. Menimme syksyllä naimisiin ja nyt meillä on tilanne kärjistynyt siten että mies on lähtenyt kotiinsa miettimään että tuleeko elämästämme mitään. Hänen lapsensa pelkäävät tulla meille koska olemme aina silloin tapelleet. Lapset ovat nähneet sellaisia asioita joita heidän ei tarvitsisi. koskaan en ole pitänyt mieheni lapsia haittana tai etten tykkäisi heistä,päinvastoin.Tilanne tällä hetkellä on se että lauantaista asti mieheni on ollut poissa miettimässä asioita. La olin tulossa omien vanhempieni luota kotiin ja meillä oli jo siloin riitää su lapien viennistä ymym. uhkasin että kun pääsen kotiin että nostan kauhean riidan taas pystyyn, kun tulin kotiin mieheni oli lähtenyt karkuun ja soittanut isänsä hakemaan heidät pois. Mies oli nähnyt lastensa pelokkaat ilmeet ymym.Jossain vaiheessa laitoin miehelleni viestin että luopuu yhteishuoltajuudesta ajattelematta asiaa yhtään sen tarkemmin.. en silloinkaan ajatellut ettei hän lapsiaan näkisi. välit lasten äitiin olivat kuulemma ennen minua hyvät, minä ole ne kuulemma yksin pilannut... perhetyöntekijä tulee tänään meille asioista puhumaan ja tavoitteena olisi korjata ja aloittaa se uusi arki? onko myöhäistä saada lasten luottamus takaisin? eikö miehen kuuluisi kuitenkin puhua ja selvittä asia koska hänell on tällä jossain tämä nykyinen perhe ja lapset jotka kaipaavat häntä erittäin paljon...olen myöntänyt että olen käyttytynyt itsekkäästi mutta en ole ollut tilanteissa yksin!

Että mitä?

Olipa sekava vuodatus sinulta, kukkanen 1981.
Siis menitte naimisiin, mutta miehelläsi on kuitenkin oma koti, johon mennä miettimään?
Mikä siinä lasten olemisessa teillä mättää, mistä riitelette, miksi lapset pelkäävät sinua? Kai siihen joku ihan järkevä selitys on?

kukkanen1981

mies meni omaan kotiinsa(vanhempiensa luo). Se miksi lapset nykyisin pelkäävät minua/tulla tänne, se että olemme riidelleet heidän nähden!riitelemme mieheni lasten haku tilanteista ja viemisistä.. kun niissä on ollut vaikeuksia. oman mustasukkaisuuteni vuoksi varmaankin ja myös se että lasten äitikin on ollut hankala... meillä on taloudellisesti ollut rankkaa sekä oma työtitanteeni ym. mutta yleensä riidat liittyvät lapsiin. itse kyll luulen että lapset pelkäävät itse riita tiloanteita miestäni ja minua... eihän kukaan sitä halua kokea. muutamia käsirysyjä on ollut...kyllähän lapset ilmapiirin vaistoaa. viimeist 3 vierailua on mennyt ihan pieleen. Välillä mieheni on ollut lastensa kanssa viikonlopun vanhempiensa luona "korjaamassa"välejään / tilannetta heihin.

kukkanen1981

Ja myös se että viikonloppuna tuli sanottua että en vie mieheni kanssa su lapsia kotiinsa, siis en auta siinä asiassa... mitä nyt tulee sanottua kun on tarpeeksi suuttunut. Ja pakko myöntää että en ole halunnut tilanteita joissa näen mieheni ex.Tää on vaikealta ja sekavalta kuulostava sopps mutta ei kait avioliittoa kannata heittää tämä vuoksi pois.. myös anoppi sanoi jälkeenpäin että papin puheessa mainittiin se että mieheni on saanut kaksi lasta.... eli minä en mitään koska mieheni lapsia ei mainittu puheessa mikä oli täysin jokin inhimillinen "virhe".. Pidän hänen lapsistaan kyllä ,koskaa ei siis siitä oel ollut kiinni... Näin viikon miettineenä asioita huomaan että olen ollut tosi itsekäs joissakin asioissa,mutta en ole mahtanut itselleni mitään... en vain haluaisi ottaa kaikkea ttä taakkaa ja syytä harteilleni yksi. haluan mieheni antavan mahdollisuuden ja se että ei nämä asiat koskaan enää toistu koska olemme/olen oppinut paljon tästä elämästä tämän asian vuoksi. todella. olisinpa tiennyt hakea apua mietteisiini vaikka tääältä...

Tree

Siis olet 27v, toista kertaa naimisissa ja kahden lapsen äiti ja kahden äitipuoli. Tehkääpä nyt vielä pari yhteistä mukulaa tuohon soppaan, niin a vot!