apua tarvitaan

Olen onnellisesti namisissa miehen kanssa, jolla on yksi 11v tyttö edellisestä liitosta. Hänet on hemmoteltu pikku prinsessaksi ja kaiken huomion keskipisteeksi. Vanhempien pitäisi viihdyttää häntä jatkuvasti. Hän pitää minusta kovasti. Minä en niinkään hänestä. Tytön äiti on neuroottinen ja ylihuolehtivainen, olemme todella erilaisia hänen kanssaan.

Pahin pelkoni on ollut, että tyttö pitää isänsä ja minun kotirauhasta niin kovasti,että hän haluaa muuttaa meille. Rakastan kotiani ja sen tuomaa rauhaa. Vieras lapsi tuo aina tietyn kieryden, josta en todellakaan pidä.

Nyt sitten tippui pommi. Tytön äiti on kuolemassa ja teemme suunnitelmia tytön muuttamisesta meille. Rakastan miestäni ja tiedän, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne. Helppoa se ei tule olemaan. Onko hyviä vinkkejä, miten voisin hyväksyä lapsen ja sen tuoman elämänmuutoksen? Kauhulla ajattelen, että hän on täällä aina. Pelkään myös äitipuolen vastuuta - en ole kovinkaan lapsirakas ihminen.

mer

Tsemppiä sulle ja sitten paheksuntaa:

- Mikä siinä on, että aina oletetaan, että lapset asuu äitinsä kanssa? Itse olen menossa yhteen miehen kanssa, jolla kaksi lasta ja on itsestään selvää, että lapset saattaa haluta joskus muuttaa äidiltä isälle ja tottakai minä sen hyväksyn. Minä olen ajatellut asian jo etukäteen, enhän muuten olisi lusikkaani tähän soppaan laittanut. Mies, jolla on lapsia, tulee lasten kanssa. PISTE. Ihan itse saan valita, haluanko sellaisen elämän vai en. Itse olen kyllä periaatteessa lapsirakas (vai sanottaisiinko ihmisrakas), mutta silti vapaaehtoisesti lapseton.

- Toinen asia on sitten se, että HALOO, lapsella on oikeasti äiti kuolemassa ja sinä murehdit kauhulla, että lapsi on teidän ihanan rauhallisessa kodissa aina. Lapselle ei suurempaa kriisiä voi ajatellakaan kuin oman vanhemman kuoleminen. Yritä nyt olla aikuinen ja lapsen isän rakkauden arvoinen ja antaa lapselle rakkautta, hyvä koti ja mahdollisuus selvitä äidin menetyksestä.

- Lapsi on sentään jo yli 10, ajattelepa, että voisit saada 3v uhmaikäisen.

Isomummi

Sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin kasvaa ihmisenä. Kasvutilaa näyttää olevan. Toivottavasti sinä itse ymmärrät sen syvällisesti?

Lapsi on vastaanottavainen sinun suhteesi, sinun tulee pystyä samaan. Ole onnellinen, että tilanne on tämä, sillä voisi hyvinkin olla niin, että lapsi olisi sinusta mustasukkainen eikä voisi sinua hyväksyä. Silloin teillä olisi todella suuria ongelmia. Kun kerran näin on, ei ainakaan lapsen äiti ole sinua hänelle mollannut. Muista myös, että lapsi oli ensin, sinä tulit vasta sen jälkeen ja lapsella on aina ensimmäinen oikeus omaan vanhempaansa. Samaa sinä toivoisit omallekin lapsellesi tässä tilanteessa.

Olet saanut elää itsekkäästi ja nyt pitäisi pystyä ottamaan muutkin huomioon. Sekä miehesi tunteet isänä että lapsen tunteet. Jos rakastat miestäsi, teet kaikkesi, että opit hyväksymään tilanteen ja rakastamaan lasta myös. Lämpimälle ihmiselle se ei ole lainkaan vaikeata, mutta miten on sinun kanssasi?

Kun avaa sydämensä ja antaa itsestään, saa tuhatkertaisesti takaisin. Niin sinäkin, jos pystyt sydämesi lapselle avaamaan. Tulet huomaamaan, että saat paljon enemmän, kuin annat. Rikkautta elämään, uusia ihania asioita (jos huoliakin, se kuuluu vanhemmuuteen), avaruutta ajatusmaailmaasi, monenmoista laajennusta pääsi sisältöön! Jos alkuun pääseminen tuntuu vaikealta eikä keskustelut miehesi kanssa riitä, hakeudu toki terapiaan. Vaikka se maksaakin rahaa, kyseessä on niin tärkeä ja iso asia, että raha on pikkujuttu sen rinnalla. Terapiassa avautuu uusiä näkökulmia ja sinä löydät itsestäsi kovin paljon piilossa olevia voimia ja tunteita, joihin tutustua. En uskokaan, että sinusta ei löytyisi riittävästi emoa, kun sille vain annetaan tilaisuus tulla esiin.

Sinulla on voimakkaita ennakkoasenteita ja mielipiteitä. Kunhan nyt tulette lapsen kanssa kunnolla sinuiksi, pikkuprinsessa muuttuu sinunkin silmissäsi pieneksi, rakkautta tarvitsevaksi tytöksi. Rakastavalla otteella te saatte yhteiset tavat kotiinne, pakottamalla se ei onnistu. Näistä yhteisistä tavoista ja kasvatusperiaatteista teidän tulee miehenne kanssa keskustella, sopia ja noudattaa samaa linjaa, sillä ei toki ole edes lapselle hyväksi, jos häntä ylisuojellaan.

Lapsella on todella raskaat ajat edessään, ymmärrystä ja rakkautta tarvitaan roppakaupalla. Sinulla on nyt näytön paikka itsellesi - oletko kypsä aikuinen ihminen vai itsekäs keskenkasvuinen.

kotitietokone toimii vaihteeksi

"Lapsella on todella raskaat ajat edessään, ymmärrystä ja rakkautta tarvitaan roppakaupalla."

Kotitietokone reistailee. Tämä on ensimmäinen viesti johon testaan toimiiko näppis.
Kiirehdin töistä kotiin ja pääsin valmiiseen herkkupöytään. Arvailin porraskäytävässä mitä ruokaa aikuinen tytär tänään laittaa. Porrastasanteen viimeisellä portaalla hieman horjahdin. Olisin voinut tulla pahasti alas. Olen melko väsynyt työpäivän jälkeen. Söin vain hedelmiä ja voileipiä. Ehdin syödä kunnolla ja sitten nautin amerikkalaisesta tv-sarjasta Enkelin kosketus. En ole koskaan nähnyt tuota osaa.
Sarjassa kerrottiin 12-vuotiaasta tytöstä ja hänen kuolemansairaasta äidistä.
Äiti teki siivoustyötä ja halusi ennen kuolemaansa tutustua isäänsä. Isä oli adoptoinut tyttärensä liikenneonnettomuuden jälkeen. Kolarissa meni tytön äiti ja sisar.
Tarina oli kaunis. Ohjelmasta on pidetty niin paljon, että se uusitaan. Aikoinaan lapseni sanoivat minua Monican näköiseksi. Näköjään Monica oli lyhentänyt hiuksensa. Minulla on edelleen pitkät hiukset.

Ap:n viesti on jotenkin tyly. Hän kertoi äidin olevan ylihuolehtiva ja muutamaa lausetta myöhemmin äiti on kuolemansairas. Toivottavasti suomalaiset enkelit ehtivät apuun. Ei meistä Plazan Elleistä aina ole enkeleiksi. Jos on, niin tulkaa korjaamaan tämä meidän kotitietokone. Tähän pitää ostaa uusi virustorjuntaohjelma. Ehkäpä se auttaa.

äippäpuolikas

Eipä käy kateeksi. Lapsi on murrosiän kynnyksellä ja tällaisen historian kanssa siitä voi tulla hyvinkin rankka.

Nämä itse uusperheen elämää kokemattomat jeesustelijat ovat heti sinua ojentamassa, mutta onhan sinullakin oikeus omaan elämään ja omaan kotiin. Pidä huoli siitä, että saat ladattua joskus ihan vain itsellesi.

Lapsi tulee kaipaamaan äitiään ja tarvitsee sinua, mutta sinä päätät paljonko annat. Vähäkin kiintymys ja kiinnostus on enemmän kuin ei mitään. Ja elämä isän kanssa kahdestaan olisi todennäköisesti lapselle vielä kurjempaa.

enkeli ei ole ihminen

hei vaan, kuule, uskon että toimit viisaasti kun kuuntelet sisäistä ääntäsi, joka sanoo ettet niinkään pidä miehesi lapsesta. Hakeutuako terapiaan sen vuoksi, ettei pidä kumppaninsa lapsesta? Sinun ei tarvitse eikä pidä ruokkia tunnetta, ettet pidä hänestä, mutta jos se on niin, se on niin. Kuinka ihmeessä se, että hänen äitinsä on kuolemassa, asiaa jotenkin muuttaisi? Se olisi epärehellistä. Isomummin ohjeet siitä, kuinka äitipuolen pitää avata sydämensä lapselle, ovat sairastuttavia. Voit olla aikuinen ja hyväksyä tytön kotiisi tai olla hyväksymättä. Suhteessa kysymykseen, aiotko ja haluatko jatkaa yhä isän kanssa sinun,EI pidä ajatella asiaa tytön kannalta, niin, että elämä hänen isänsä kanssa olisi vielä kurjempaa, kuten vierailija neuvoi.
Silloinhan pikkutyttö olisi vastuussa siitä, että seurustelet hänen isänsä kanssa.

Issomummi

Nyt kyllä vakavasti epäilen, että jonkun muun kuin minun tekstini on sairasta.

Epäily meidän kahden kirjoittajan kyvystä arvioida tilanne menee täysin metsään. Emme taatusti ole kokemattomia jeesustelijoita, vaan elämän kovassa koulussa kasvaneita ihmisiä, joiden on täytynyt itse kasvaa monenmoisten omien heikkouksien kanssa. Siksipä sen tietääkin, että kasvaminen on mahdollista ja että kun oma ymmärrys ei riitä, pitää hakea viisaampia ja asioihin objektiivisesti suhtautuvien osaajien neuvoja.

Tunteet ovat tosi ihmeellisiä muuttujia. Niistä saa myös suurimman tyydytyksen. Ja varsinkin silloin, kun voittaa oman heikkoutensa.

enkeli ei ole ihminen

Kuulehan isomummi,

Kun sanot että "lämpimälle ihmiselle se ei ole vaikeata", (oppia rakastamaan toisen lasta) sinä tuomitset kirjoittajan, joka tunnustaa inhimillisen rajallisuutensa. Minusta se on julmaa ja kieroa.

Mitä Sinä sisimmässäsi tunnet, kun kirjoittelet muille neuvoja siitä, kuinka heidän pitää oppia "kasvamaan" ja "voittamaan heikkoutensa"?

äippäpuolikas

Kyllä sinä, Isomummi, valitettavasti olet hieman liian hyveellinen jeesustelija. Kenties elämän koulima, mutta äitini jo eläessään sanoi, että kaikkia eivät vastoinkäymisetkään kirkasta. Nyt annat kuvan, että olet täysin oppinut , yläpuolella kaikkien heikkouksien ja tiedät, miten ihmisen tulee elää.

On ihmisen saatava hyväksyä kaikki tunteensa, myös ne negatiiviset. Teot ovat sitten toista.
Ketä auttaa sekään, että se isä jatkuvasti vaihtaa kumppania/kotia ja on siinä välissä ties miten onneton? Eikö olisi naisenkin, eron sijasta, armeliasta myöntää, että en tästä lapsesta liiemmin pidä, mutta yritän tulla toimeen, koska isää rakastan? Ja aikuisena yritän olla tekemättä hänen elämästään helvettiä, mutta en salli hänenkään tekevän sitä minulle.

Isomummi

Kiitos täydellisyyden ehdotuksesta, mutta valitettavasti siihen ei yllä kukaan, voi vain yrittää sitä kasvamista. Elämänkoulua käydään edelleen. Nämä kehittymiset ovat tahdon asioita. Tekosyyt ovat aina hyviä, minullekin, mutta huono omatunto siitä tulee, jollei muuta.

Tuosta lämpimästä ihmisestä.
Minulla on läheisimpieni joukossa parikin esimerkkiä, miten toisen lasta voi rakastaa ja hyväksyä hänet.
Toisessa tapauksessa on mies, joka adoptoi puolisonsa lapsen, jotta tämä olisi kaikin puolin tasavertaisesti hänen lapsensa. Rakastaa täydesti, kuten lasta vain voi rakastaa, ei koskaan aseta tätä oman biologisen, yhteisen lapsen kanssa eriarvoiseksi. Toinen on avopuoliso, joka otti miehensä 6 vuotiaan pojan lämpimien siipiensä suojaan, kun oma äiti sairastui. Lapsi on nyt teini ja isä kuollut, mutta yhä hän käy "kakkosäitinsä" luona, vaikka omakin äiti on jo terve ja asuvat yhdessä hänen kanssaan. Näissä näen hyvin lähellä sen, miten avoimella sydämellä rakkaus maksaa itsensä takaisin.

Ei tämä ole jeesustelua eikä todellisuudelle vierasta.

Alkup.

Kiitos vastailijoille. Tyrmääjille tiedoksei, että kaikkia lapsia ei voi rakastaa ihan vaan siitä hyvästä, että he ovat lapsia. Omahyväistä ja itserakasta, pikkuvanhaa ja mankuvaa tyttöä on vaikea rakastaa ihan vain sen takia, että hänen äitinsä on kuolemassa. Hän on ollut sellainen jo ennen äitinsä sairautta. Äiti taas ei muutu pyhimyksesksi vain sen takia,että hän on sairas. Olen tietenkin pahoillani hänen puolestaan mutta se ei muuta hänen käytöstänsä ennen sairautta.

Kirjoitin juuri sen takia, että tunnistan itsessäni kasvun paikan. Rakastan miestäni - sei ei kuitenkaan automatisoi rakkautta hänen lapseensa. Aion saada asian toimimaan tavala tai toisella. Isomummi ja muut jeesustelijat voivat ihan vapaasti rakastaa kaikkia pyyteettömästi. Sehän on hienoa, jos se on aitoa. Meistä kaikista ei siihen ole. Älkää kuitenkaan tuomitko meitä, jotka sanovat asiat rehellisesti ja suoraan.

omituista

onpa tytön isä valinnut kylmän naisen. Onko niin kun ei ole itse synnyttänyt lasta on noin itsekeskeinen? Voi kauheeta. Enpä ole ennen kuullut. Olisko parempi että meet pois jatyttö tulee tilalle? Mitä ukko on sussa nähnyt kun olet noinj kalsea. Hyvä kun sun on pakko ottaa se.

Miinax

On ymmärrettävää pelätä ottaa vastuu vieraasta lapsesta, mutta uskon sinun onnistuvan siinä ajan myötä. Hiljaa hyvää tulee. Hyvä, että pohdit asiaa ja tiedostat omat tunteesi. Sinulla ei ilm. ole omia lapsia etkä näin ollen pystykkään asennoitumaan vanhempien asemaan, joka on ihan luonnollista.
Lapsen äiti tekee kuolemaa, sinulla tulee olemaan todella iso osa tämän lapsen elämässä, tukea häntä ja hänen isäänsäkkin.
Mutta ei se oikeasti ole niin vaikeaa, olet vain läsnä, kuuntelet kun on asiaa, se on tavallista arjen pyörittämistä, paisti että siinä on lapsi, jonka tarpeet on otettava huomioon ja oman aikansa vie äidin kuolemasta toipuminen. Oletan, että lapsi saa jo nyt jotain kriisiapua?

Toivotan sinulle jaksamista ja onnea tähän perhe elämään!

äippäpuolikas

Miten voit noin sanoa? Minulla on omia lapsia, joita rakastan syvästi ja jotka ovat elämässäni etusijalla. Sen lisäksi minulla on lapsipuoli, jota en rakasta. Tunteilleni en mitään mahda enkä koe sitä minään kylmyytenä. Kuka rakastaa kaikkia ihmisiä? Ei kukaan. Tekopyhää sellaista olettaa tai itseltään vaatia.

Voin kuitenkin käyttyätyä tätä lasta kohtaan asiallisesti ja se riittäköön minulta. Onhan hänellä biologiset vanhemmat ja isovanhemmat, joilta saa sitä aitoa rakkauttakin.

Isomummi

Kyllä tuulee kylmästi. Vielä enemmän nyt, kun kerroit, että sinulla on omiakin lapsia.

Mietihän vähän. Onko lapsen syytä, että hän on sellainen kuin on? Kyllä lapsi on väärä kohde, jos hyljeksit noilla perusteilla. Rakkaudella ja hyväksynnällä hankalatkin lapset oppivat muutakin, kuin itsekeskeisyyttä. Nyt kyllä epäilen, että hän on saamassa itsekeskeisen äitipuolen, jolla ei ole taitoa ja sydäntä tuohon asiaan.

Ensimmäinen vastaukseni sinulle oli kannustus ja hyväksyntä siitä, että tiedostit ongelmasi ja pystyt siihen vaikuttamaan. Ongelma kun olet sinä eikä lapsi.

enkeli ei ole ihminen

Eikö teillä yhtään hälytyskellot soi kun vaaditte ja käskette naista rakastamaan toisten ihmisten lapsia ja sitä suuremmalla syyllä jos nainen sattuu olemaan jo äiti. Ikään kuin omien lasten synnyttäminen ja saaminen velvoittaisi VIELÄ suurempaan kykyyn rakastaa rajatta kaikkia maailman lapsia.

Eihän omaakaan lasta voi kukaan vaatia rakastamaan. Eikä lasta voi vaatia rakastamaan vanhempiaan. Voi vain vaatia olemaan ihmisiksi ja olemaan oikeudenmukainen.

Miksi sinä isomummi et adoptoi kaikkia maailman köyhiä ja orpoja lapsia ja rakasta heitä terveiksi?

äippäpuolikas

En ole tämän ketjun aloittaja, että sikäli tämä ongelma ei ole minun.

Ei se, että ei rakasta lasta, tarkoita hyljeksimistä tai nurjamielistä kohtelua.
Ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista eikä siksi voi syyttää toista itsekeskeiseksi.

Takuuvarmasti ei kaikki lastenkotien yms. laitosten hoitajatkaan rakasta näitä lapsia, mutta tulevat silti mainiosti juttuun ja pystyvät ohjaamaan heitä oikealle tielle. Ihan sama tässä äitipuolen asemassa olevalla; ei tarvitse rakastaa ollakseen kunnon aikuinen perheessä.

Sinänsähän tässä ei olekaan mitään ONGELMAA, vain elämään kuuluvaa hankalien asioiden pohdiskelua.

Vain sinä, Isomummi, syyllistät ja vaadit ihmisiltä mahdottomia. Sellaisia, mihin et pystyisi itsekään.

Isomummi

En vaadi mahdottomia. Kasvamaan pyydän ja ottamaan siitä itse vastuun. Toisen lasta voi rakastaa ja aina, ihan aina, olen lapsen puolella.

Jokainen äiti toivoo, että hänen lapsensa ei joutuisi kärsimään siitä, että jos itse ei saa elää ja olla terveenä lapsen aikuisuuteen saakka, joku toinen kykenee olemaan hänelle se lämmin ja rakastava turva. Niin tekin!! Yrittäkää kääntää tilanne niinpäin mielessänne, mitä toivoisitte omalle lapselle vastaavassa tilanteessa.

Lapselle ei riitä muodollinen hoito, aiana hän kaipaa myös tunnetta hyväksytyksi tulemisesta ja rakkautta. Viimeksi vuosi sitten yksi etäisempään sukuun kuuluva nuori teinityttö suri minulle sitä, että isän uusi vaimo ei hänestä pidä, vaikka hän kuinka yrittäisi olla avulias ja hoitaa pientä sisarpuoltaankin, joka on hänen silmäteränsä. Itku häneltä tuli kylmän kohtelun vuoksi. Yksi ystäväni sanoi aikanaan aikuisena, että kun heidän äitinsa kuoleman jälkeen isä meni uudelleen naimisiin, tuli äitipuolen lisäksi omasta isästä isäpuoli, vaimo kun ei heistä 2 lapsesta (7-8 v) tykännyt. Se heijastui kaikkiin, kun isä yritti taiteilla välissä ja antaa tunteita, joista taas äitipuoli oli kateellinen. Jne. esimerkkejä piisaa, mutta onneksi edes joku päinvastainenkin.

Omasta puolestani en ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta lapsen takia. Siipiä kun levittää, sinne mahtuu useampikin.

pointti?

Ja mikähän se pointtisi on? Pakko rakastaa lasta, vaikka ei rakastaisi, jos aikoo samassa perheessä olla?
Omille lapsille toivon asiallista kohtelua joka taholta. Minä ja isänsä rakastamme heitä omilla tahoillamme ja he tietävät sen varsin hyvin. Tuskin ruikuttavat rakkautta sieltä ja täältä, kun ovat sitä yllin kyllin saaneet ja tulevat ehdoitta saamaan.

Mitä sitten ajattelet näistä hylätyistä ja orvoista? Tokihan olet heitä pelastamassa ihan konkreettisillakin teoilla etkä vain täällä jeesustele ja syyllistä muita, inhimillisiä ihmisiä?

paha mieli

Äitini avioitui ollessani 10 v. miehen kanssa, joka ei koskaan välittänyt minusta. Koti-ilmapiiri oli aina niin kylmä ollessamme kahden, hän ei edes puhunut minulle kuin pakolliset. Opin jo pian olemaan ulkona aina, kun äitini ei ollut kotona. Ymmärrän, että vieraan lasta on vaikea yhtäkkiä oppia rakastamaan, mutta on siinä lapsen itsetunto kovilla, kun toinen ei ihan selvästikään halua nähdä edes silmissään. Olin kiltti, en kapinoinut, tein kotitöitä ja yritin sinnikkäästi saada jonkinlaiset keskusteluvälit isäpuoleni kanssa. Muutin 16-vuotiaana lapsena omaan asuntoon, koska kotona oli niin kamala olla.
Sääliksi käy ap:n tuleva tytärpuoli.

Isomummi: Ihana huomata noin välittäviä ihmisiä, älä suotta kuluta energiaasi tähän keskusteluun. Innostuvat vaan haukkumaan enemmän.

Äiti72

Lapsen äiti on kuolemassa ja sinä mietit OMIA tunteitasi? Oksettaa, että sinunlaisiasi "ihmisiä" on olemassa. Toivottavasti tämä on vain huono provo. Tai sitten olet kehitystasossasi matelijan asteella - apinatkin pitävät huolta toistensa jälkeiläisistä.

Isomummi

Samaa mieltä kanssasi, äiti72. Tällä palstalla on täysin uskomatonta tekstiä.

äippäpuolikas

Väärin, tällä palstalla on itselleen rehellisiä ihmisiä.
Jospa joku teistä, arvon rouvat, ilmoittautuisi vapaaehtoisesti ottamaan tämän ap:n miehen lapsen omakseen, rakastaisi häntä ja pitäisi kuin omaa lastaan. Tai ottaisi edes jonkun lastenkotilapsen, sellaisen vaikeassa iässä olevan, kotiinsa ja huomaansa.

Teoriassa on hyvin helppo puhua vaikka miten kauniita sanoja. Ja vaatia toisilta jotain mihin ei itsekään kykene. Rakkaus ei ole tahdon asia. Asiallinen ja siedettävä käytös, kuten ammattihoitajilla laitoksissa, on itse päätettävissä ja se riittää puolivanhemmalta.

Eikö nämä biologiset vanhemmat, jotka eroavat ja ottavat uudet puolisot, ole ne oikeat syylliset? Jos tekee lapsia, pitäisi sitoutua heidät yhdessä kasvattamaankin. Periaatteessa lapsiperheen ero on asia, joka pitäisi olla ankarasti rangaistavien tekojen listalla.

Isomummi

Toki toki, puolikas tuo viimeinen toteamuksesi. Pidä se nyt sitten mielessäsi omassa elämässä.

Valitettavasti olen jo siinä iässä, ettei minua kelpuuteta sijaisäidiksi, vaikka nyt siihen olisi muutoin mahdollisuuksia. Mutta noita tuttuja nuoria, jotka kaipaavat tukea ja murheidensa kuuntelijaa, niitä on vieläkin ja uusia kasvaa. Pidän mielessäni, että asialla on aina kaksi puolta, kun ihmissuhteista puhutaan. En toki käännytä nuorta koskaan uutta puolisoa vastaan, vaan mietimme, miten asioita voi parantaa ja mitä nuori itse voi toimia, jotta tilanne paranee. Muistutan myös uuden puolison hyvistä puolista, vähemmän mukavista en puhu mitään.

Samaa sitä toivoo niiltä "äippä- ja isäpuolikkailtakin", miettimistä, miten itse voi suhdetta parantaa. Kehittää itseään.

Miksi maailma on näin raaistunut itsekkääksi ja omaan napaan tuijottavaksi? Tämän palstan kylmät asennoitumiset ovat hyytäviä. Ei nähdä sitä, että ei se ole itseltä pois, jos on lapselle hyvä. Päinvastoin, sillä saa myös puolison kunnioituksen ja rakkauden, lapsesta puhumattakaan. Luulisi sen palkitsevan kylliksi.

Äiti72

Joku kehotti "hurskastelijoita" ottamaan itselleen vieraan lapsen lastenkodista tms. No, alkuperäinen kirjoittaja on valinnut elämän miehen kanssa, jolla on tytär. Ja nyt hän toteaa, että vaikka on "pahoillaan" siitä, että tytön äiti on kuolemassa, niin se ei muuta sitä, että äiti on hemmotellut tytön ja on itse ollut ylihuolehtivainen ja neuroottinen.

Haloo!!! Mistä lähtien tuollainen ajattelutapa on ollut normaalia? Minusta se kuulostaa kylmäkiskoisen psykopaatin puheelta. Lapsi on silti lapsi, vaikka olisi kuinka hemmoteltu. Ja äiti paras äiti lapselleen, vaikka kuinka ylihuolehtiva. No, toivottavasti alkuperäinen nyt nautit siitä, että tytön hemmottelupäivät ovat selkeästi OHI. Hän menettää eniten rakastamansa ihmisen ja saa sinusta varsin empaattisen kuuloisen äitipuolen.

Toivottavasti sinä et kuole ja joudu jättämään omia lapsiasi ties minkä hirviön armoille. Silloin tietäisit miltä se tuntuu.

Toivon sille "hemmotellulle" 11-vuotiaalle siunausta ja suojelusenkeliä, että hän selviää aikuisuuteen asti kunnialla kanssasi.