enkeli ei ole ihminen

"Pikkuhiljaa alkaa tämän lapsen todellinen luonne paljastua. Kieroilua, varastelua, lintsailua. Hänellä on selkeästi joku käytöshäiriö, joka olisi kaivannut ammattiapua jo kauan sitten. Ja ulkopuolisen on aina vain vaikeampi edes sietää häntä, puhumattakaan rakastamisesta."

......Edellistä lainaten en niinkään tiedä, onko kyseessä "lapsen todellinen luonne" tai mikä on itsekunkin todellinen luonne, tai onko kyseessä käytöshäiriö vai seuraus tilaisuudesta, joka antaa aseet, mutta joka tapauksessa kun ja jos tilanne käy sellaiseksi, että lapsi alkaa pelata kieroja pelejä.

Jos äitipuoli on kiva lapselle, hoitaa, huolehtii, antaa hellyyttä ja keskustelee ja kuuntelee, mutta lapsi (8v) isän seurassa kieltäytyy puhumasta suoraan äitipuolelle, antaa kuvan, ettei äitipuolta ylipäätään olisi, katsoo ohi, heittäytyy kärsiväksi ja antaa ymmärtää että on pieni kärsivä vauva. Mitä tehdä? Koko ajan on jossain pipi, tulee kutinaa ja pahimmillaan astmakohtaus. Jos lapsi alkaa valehdella pieniä, mitättömän tuntuisia valheita, niin pieniä että ne tuntuvat joutavanpäiväisiltä, mutta tuntuvat todella pahalta äitipuolesta: pimittää informaatiota toisesta vanhemmasta, ei esimerkiksi kerro kysyttäessä, että äitipuoli/isä on jo kotona, tai tietää, minne toinen vanhempi on lähtenyt, mutta väittää ettei tiedä, kiittää isää lahjasta, jonka äitipuoli on antanut (tietäen tosiasiat), tai kehuu isää hyvästä ateriasta jonka äitipuoli on valmistanut (kun on katsellut vierestä aterian valmistusta), antaa ymmärtää perheen ulkopuolisille että vain isä huolehtii ja määrää hänestä (perheen ulkopuolisten läsnäollessa tai vieraisilla ei puhu mitään "äitipuolelle" vaan ainoastaan isälle, liimautuu häneen), huutaa isän läsnäollessa nukkumaanmenon jälkeen tunnin isää silittelemään ja rauhoittelemaan, (mutta isän poissaollessa nukahtaa vaivatta) niin mitä tehdä? Isä kyllä oikaisee "väärinkäsityksiä" sanomalla esim. että mutta "äitipuolihan" tämän aterian valmisti, mutta ei tajua kysyä pojalta, että miksi sinä ylipäätään noin sanot, kun ihan hyvin tiedät, etten se minä ollut eikä minua kuulu tästä kiittää. Mitä tehdä, kun isä näkee tilanteen "viattomana"?

Kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, olen saanut kuulla olevani tosi pervo. Kyseessähän on pieni lapsi, joka tarvitsee huomiota ja rakkautta, joita vaille on jäänyt. Kun lapsi huutaa isää, hän hakee huomiota ja hellyyttä sieltä mistä sitä saa (tarkoittaa: isältä, koska minä, äitipuoli, olen kylmä ja epäonnistunut).

Ja kuulkaa isomummit, se ei auta että minä isän poissaollessa "kehitän suhdettani lapseen", hellin ja paijaan, luen iltasadut, keskustelen. Niin minä olen tehnyt ja teen jatkossakin. Mutta pojalla ei näytä olevan mitään aikomusta lopettaa peliä, jossa isän ilmestyessä naama menee surkeaksi.

Jos omat lapseni käyttäytyisivät tuolla tavoin mielistelevästi, tai jos he olisivat kahdeksanvuotiaina vinkuneet minua sänkyyn silittelemään tunnin ajan, huutamalla surkeasti äitiäiti kuin joukkohaudan partaalta, olisin polttanut pinnani täydellisesti ja he olisivat saaneet täyslastillisen niskaansa: nyt loppui tuollainen teatteri.

Poika käy nykyisin terapiassa uniongelmien vuoksi, mutta pelkäänpä, että koska terapia on kahdenkeskistä keskustelua terapeutin kanssa, tilanne kokonaisuudessaan ei koskaan valkene siellä. Terapiakin on vain osa peliä, jota poika tavallaan pyörittää, häntä viedään jonnekin autolla, hän on tekemisen kohde, häneen keskitytään, koska hänellä on ehkä paha olla.

Ympäristön (koulun, kavereiden vanhempien) asenne poikaa kohtaan on yliystävällinen, koska pojan äiti on hänet aikoinaan jättänyt isänsä hoiviin, ja äiti tapaa poikaa harvoin. Poika on kyllä hyvin kohtelias.

Tällaiset kuviot eivät tosiaankaan valkene eivätkä paljastu heti, vaan kuukausien ja vuosien kuluessa.

Höyryt pihalle

Kuka on kieltänyt päästelemästä höyryjä? Siitä vaan! Mutta älä sinäkään loukkaannu, kun noista höyryistä nousee mielipiteitä, joista sinä et tykkää.

Toki höyrysi valottavat arkeasi ja ongemia, joita elämässänne on, mutta jos et näe muuta, niin ei hyvältä tulevaisuutenne näytä. Lapsi on kuitenkin kaunoille ihan väärä kohde.

Höyryt pihalle

Kuka on kieltänyt päästelemästä höyryjä? Siitä vaan! Mutta älä sinäkään loukkaannu, kun noista höyryistä nousee mielipiteitä, joista sinä et tykkää.

Toki höyrysi valottavat arkeasi ja ongemia, joita elämässänne on, mutta jos et näe muuta, niin ei hyvältä tulevaisuutenne näytä. Lapsi on kuitenkin kaunoille ihan väärä kohde.

Hyvä niin

"Poika käy nykyisin terapiassa..." - tarpeen se hänelle on. Terapautit ovat ammattilaisia, jotka kyllä näkevät syvemmälle. Hyvä, että siellä ei ole muita sotkemassa asiaa.

Jos 8-vuotias käyttäytyy noin häiriintyneesti, siihen on aina joku syy. Sitähän tuo terapeutti onkii selville.

Sinulle on jotenkin pamahtanut päälle tila, jossa et näe objektiivisesti. Tunnet kaunaa ja sitä on vaikea peittää. Älä hätäile, vielä sinuakin kuullaan, isää varmasti myös ja terapeutti keskustelee kanssanne ongelman ytimestä. Sen jälkeen voitte vaikuttaa asioiden oikenemiseen yhteistyössä.

enkeli ei ole ihminen

pamahtanut päälle tila, jossa en enää näe tilannetta objektiivisesti. Kiitos huomiosta, tarvitsin sitä. Tunnen myös kaunaa siitä, että syyttävä sormi pojan ongelmista kotona (huom: terapiassa käynnin syy on vain pojan huonosti nukkuminen, näitä muita ongelmia, käytöstä, jota edellinen kirjoittaja luonnehti häiriintyneeksi, ei ole edes otettu siellä esille koska isän mielestä niitä ei olekaan) osoittaa minuun, ja minun lapsiini. En tiedä enää mitä tehdä.

Huomion kiinnittäminen myönteisiin asioihin, ja hyviin hetkiin, kyllä kyllä, mutta on myös vaikea hallita omaa pahaa oloa kun poika puhuu ohi ja katsoo ohi isän läsnäollessa, ei kuuntele kun puhun vaan vastaa ynähtäen, kun hetkeä aikaisemmin isän poissaollessa sama poika katsoi silmiin, hymyili ja kertoi juttujaan. Mutta ehkä aika ja kärsivällisyys auttavat...

Arvaapa kuka

sinut herätti? Jos vaikka suollankin tekstiä suorasukaisesti, pyrin ymmärtämään ja näkemään sinne toisellekin puolelle. Asioilla kun aina on vähintään kaksi puolta. Mutta kun kurkitaan puolin ja toisin kulman taakse, avautuu uusia näköaloja. Jos onnistuin tässä herätyksessä, se kannatti, tuohan se helpotusta myös sinulle.

Ystävän laulussa on niin syvää sanomaa sisältävät sanat, että niitä kannattaa kerrata mielessään, ne sopivt moneen tilanteeseen. Tähänkin.

Lämpimin terveisin Isomummi

enkeli ei ole ihminen

helpottaa kuulla ulkopuolisen tuomitsematon arvio, että on "pamahtanut tilaan", joka ei enää vaikuta objektiiviselta, mutta mitä ihan oikeasti ja konkreettisesti tehdä tilanteelle? Miten olla?
Näistä valehteluista ja epärehellisyyksistä olen ottanut asian rauhallisesti puheeksi pojan kanssa kahden silloin, kun asia on ollut selvä ja tuore: "Miksi sinä sanoit niin, vaikka tiesit että asia on näin?" Poika yleensä alkaa räpytellä silmiään tai menee jotenkin vaikeaksi, mikä on minusta terve merkki. En saa vastausta, jolloin totean että minusta se mitä teit ei ollut kivaa/reilua/rehellistä, ja annan asian jäädä ja siirryn vähän ajan päästä johonkin mukavaan aiheeseen tai tekemiseen hänen kanssaan.

Mutta muulle käytökselle en voi mitään. Voin vaikka mennä lapsen kanssa kahdestaan elokuviin ja meillä on kivaa, mutta kotiin tultua surkea ilme palaa taas, ja näyttää siltä kuin olisin vienyt hänet väkisin leffaan.

Isän kanssa asiasta ei kannata puhua, ei ainakaan nyt, tilanne on liian tulehtunut.

Isomummi

Terapia aukaisee juuri noita solmuja; miksi poika muuttuu isän läsnäollessa. Siihen on syy, joka on pojan sisimmässä. Ensimmäiseksi tulee mieleen jonkinlainen menettämisen pelko ja siitä syystä huomion hakeminen ja takertuminen isään, varmistelu, että olenhan varmasti tärkeä, kaikkein tärkein (?).

Kyllä se selviää, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan. Ilmeisesti olet löytänyt kuitenkin tavan tulla toimeen pojan kanssa ja vähitellen hän uskaltaa alkaa luottamaankin.

Terapeutti puhuu varmasti isän kanssa, kunhan on oikea aika. Jotenkin tässä tulee tunne, että isän ja pojan suhteessa ja keskinäisessä luottamuksessa saattaa olla ongelmia? Sinäet pysty niitä korjaamaan eikä kannata nyt yrittäkään, anna asiantuntijan hoitaa homma alkuun.

enkeli ei ole ihminen

on asianlaita, mutta ongelma on myös se, että pojan käytös on etenkin isän läsnäollessa koko perhe-elämää kovasti hallitsevaa. On kohtelias,ja sikäli hyvätapainen (osaa kuitenkin olla ilkeä ikäisilleen) mutta vaatii jatkuvaa huomiota, ja se vaatimus tuntuu aivan pohjattomalta.

Siksi pamahtaa päälle tila.

Isomummi

Olet päässyt paljon eteenpäin, kun tiedostat oman reaktiosi. Pystyt todennäköisesti hallitsemaan "pamahtamisen" paremmin ja suhtautumaan asiaan hieman kepeämmin - et syytä itseäsi ja lapsiasi tai ota muiden syyllistämistä niin pahasti.

Muista, että aina on niin paljon helpompi nähdä vikaa ja syyllistää vierasta, kuin nähdä todellisuus. Tässä tapauksessa sinä lapsinesi olette suvun näkökulmasta ne vieraat, sinulle taas tämä ongelmalapsi on vieraampi.

Mikä tahansa lapsen huomiontarpeen tekeekin, se selviää kyllä, sitä työstetään ja hän rauhoittuu todennäköisesti aikanaan. Nopeasti ja helposti se ei käy. Lapsi on menettänyt äitinsä, tullut hylätyksi hänen taholtaan. Ei sellainen asia voi olla jättämättä jälkiä. Hänen sisimmässään asuu pelko ja joskus ainakin kauhu. Tuon ikäinen lapsi ei pode unettomuutta ilman syytä vakavaa syytä.

Voimia sinulle ja koko perheelle. Kokeilepa muuten antaa sylihoitoa, turvallista lujaa syliä ja juttelua siinä. Samoin pitäisi isänkin tehdä sekä tehdä jotain mukavia yhteisiä asioita pojan kanssa, jotta hän saa sitä kahdenkeskistä omaa aikaa. Kun tuo tarve tulee tyydytettyä, hän ei koe niin suurta tarvetta muulloin erityishuomioon.

enkeli ei ole ihminen

...tässä ollaan taas siinä tämän keskustelun (alkuperäinen) alkukohdassa, että jos kumppanin lapsi oireilee haluamalla pohjattomasti huomiota, ei kestä sitä ettei kaikki tule valmiina eteen, saa jonkinlaisen kipu- tai astmakohtauksen tai satuttaa itsensä tilanteissa, joissa ollaan perheen kanssa jossain yhdessä niin että aikuisen huomio ei ole hänessä ja on oppinut manipuloimaan ympäristöään sillä, että saa aikuisilta osakseen sääliä, rohkenen epäillä että ratkaisu on siinä, että hänelle pitäisi antaa aina vaan lisää kahdenkeskistä aikaa ja sylihoitoa (kokeiltu on).

Juuri siitä on kyse! Se kahdenkeskisen ajan käyttö (minun tai isänsä kanssa) vie aikaa muulta perheeltä, jakaa perhettä ja poika liimautuu aina vaan lisää isäänsä. Nimenomaan vaikuttaa siltä, että hänellä ei ole mitään aikomusta lopettaa vauvaksi heittäytymistään.Hän on jotenkin oivaltanut, että niin hän saa koko perheen pyörimään ympärillään. En tarkoita, että hän manipuloisi ympäristöään täysin tietoisesti, mutta kyllä minä väitän, että kahdeksanvuotias osaa käyttää valtaa, ja perheen kannalta tuhoisasti.

Ei ole muun perheen kannalta reilua, että on yksi, jonka tarpeet menevät aina muiden edelle, ja joka saa muut koko ajan tuntemaan huonoa omaatuntoa. Joku on ikään kuin koko ajan sairas tai vammainen -- olematta kuitenkaan oikeasti sairas tai vammainen. Tai ehkä tilannetta voisi verrata sellaiseen, jossa perheessä on joku joka on oikeasti sairas ja tarvitsee erityishuomiota, mutta joka käyttää samalla valtaa ja on ilkeä.
Voi kuulostaa julmalta, (ja tässä astuu esiin se paha äitipuoli) mutta minulla ja minun lapsillani ei ollut osaa eikä arpaa tapahtumiin, joiden seurauksena poika on tullut tavallaan hylätyksi äitinsä taholta. Minun näkökulmastani tuntuu julmalta, ja minä tunnen syyllisyyttä siitä, että minun lapseni ovat tulleet ikään kuin rekrytoiduksi projektiin, jossa tätä poikaa pyritään tukemaan. Myös minun lapseni ovat kokeneet raskaita menetyksiä, vaikka äitiään he eivät ole menettäneet.

Pahoittelut pitkistä tilityksistä, mutta siksi juuri tällainen nettipalsta on tarpeen -- kun kertakaikkiaan tuntuu, että ollaan inhimillisyyden äärirajoilla ja kysytään kenellä on oikeus mihin.

Varsin harvoin äitipuolet saavat kiitosta ja tukea. Tukea saa, mutta se tulee uusien kehotusten ja vaatimusten muodossa, että mitä sen vieraan lapsen hyväksi pitäisi tehdä. Ei ohjeita siitä, mitä tehdä kun tuntuu että itse prakaa, alkaa tuntea vihaa ja kaunaa.

Ottaa kepeämmin, kyllä, mutta käytännössä miten?

Isomummi

Vaikeampi toteuttaa kuin sanoa!
Itse olen erään vaikean asian kanssa menetellyt siten, että hankin aihetta käsittelevää hyvää kirjallisuutta. Oivaltavasti kirjoitettua ja tavalliselle ihmiselle tarkoitettua, ei mitään psykologian oppikirjoja. Kirjastonhoitaja voi auttaa etsimisessä, kun kerrot, mitä tarvitset. Parhailaankin olen lukenut kahteen kertaan yhden kirjan, jotta ymmärrän kunnolla ja sisäistän sen asiat. Tämä auttoi ratkaisevasti pääsemään itseni herraksi. Helpotti tavattomasti, kun ymmärsin, mistä onkaan kyse. Asia sinänsä ei tule koskaan muuttumaan, mutta sen kanssa tulee toimeen, kun pystyy erittelemään tunteet ja reaaliteetit, lakkaa kantamasta syyllisyydentuntoa asioista, joille kukaan ei mahda mitään. Tässä tapauksessa on kyse narsistisesta vanhuksesta. Vasta kirjan luettuani tajusin asioita, joita en pystynyt lainkaan hänessä aiemmin ymmärtämään.

Se on totta, että 8-vuotias pystyy jo sääntelemään käytöstään tilanteen mukaan, manipuloimaankin. Se on kuitenkin seurausta aikuisista ihmisistä, vanhemmista, joista se on heijastetta. Sinä ja lapsesi olette todella siihen kehitykseen syyttömiä.

Noin nuori lapsi oppii vielä onneksi toisenlaisen käyttäytymismallin, kun asiaan kiinnitetään riittävästi huomiota ja hänet ohjataan uuteen tapaan. Sitähän te nyt teette terapian avulla. Toivottavasti isäkin osaa olla avoin ja vastaanottavainen siinä vaiheessa, kun hänen on aika keskustella asioista terapeutin kanssa.

Sanot, että se kahdenkeskinen aika vie yhteistä aikaa muulta perheeltä. Niin tekee, mutta jos tiedätte, että sillä saavutetaan se, että tuo jatkuva kinuaminen ja tarve vähenee, niin eikö kannata jaksaa jonkin aikaa tehostetusti, mutta hallitusti antaa sitä kahdenkeskistä aikaa? Sinä voit jutella asiasta kauniisti omien lastesi kanssa, jotta he eivät tule mustasukkaisiksi. Jatkuva huomion hakeminen on juuri sitä, että nyt hän on koko ajan tyytymätön, epävarma ja varmistelemassa, mutta asettamalla rajat, pitämällä niistä kiinni ja antamalla ihan kahdenkeskistä aikaa luodaan turvallisuutta ja luottavaisuutta. Annetaan hänelle se oma, tasavertainen paikkansa perheen muiden lasten kanssa. Rajattomuuskin saa lapsen hyvin epävarmaksi, nyt ne taitavat olla kovin häilyväiset? Kiittäkää onnistumisesta ja rauhallisuudesta. Lapsesta on mukava kuulla "vahingosssa" annettuja kehuja. Vähän kuin koiranpennun kanssa. Kiitetään välittömästi, kun toimitaan oikein. Ollaaan huomaamatta, jos käytös on epätoivottua = ei moitettakaan, sillä sekin on huomiota. Vähitellen hän hoksii, että oikein toimimalla tulee huomiota, väärällä tavalla ei.

Voin hyvin kuvitella, että isä on ihan pyöriteltävissä huonon omantuntonsa kanssa. Siispä hänellekin tekisi hyvää opiskella aihetta siinä kuin sinunkin. Teidän kummankin kun pitäisi pystyä pitämään sama linja ja samat rajat, eikä toinen saa antaa ristikkäisiä viestejä, puhumattakaan, että kun toinen kieltää niin toinen lupaa tai hyvittelee.

Lasten kanssa ei taida kukaan päästä helpolla. Jossakin vaiheessa niitä ongelmia tuppaa aina tulemaan, olipa kyseessä omat tai vieraat lapset. Kaikista vaikein ja sopeutusmista vaativin on tietysti tilanne, kun perheessä on kummankin omia ja mahdollisesti vielä yhteisiäkin lapsia. Aina joku tuntee jäävänsä paitsi jostakin.

Xirial

Minulla oli kiikun-kaakun tilanne mieheni tyttären kanssa. Ymmärsin kyllä lapsen tuskan, kun oli hyvissä väleissä isän uuden vaimon kanssa, koki olevansa "uskoton" äidilleen. Reilusti aina kun tuli puhetta asiasta, sanoin tytöllekin, etten ole sinun uusi äitisi/äitipuolesi, vaan hyvä kaveri, ystävä. Tyttö vapautui ihan eri tavalla, olemaan oma itsensä.

Tiina..

"Omahyväistä ja itserakasta, pikkuvanhaa ja mankuvaa tyttöä on vaikea rakastaa ihan vain sen takia, että hänen äitinsä on kuolemassa. Hän on ollut sellainen jo ennen äitinsä sairautta."

Pointti taitaa ollakkin siinä, miten sinä AP näet tämän lapsen. Tyttö voi olla kaikkea tuoa mitä sanot, mutta hänessä on varmasti paljon muutakin. Sinun olisi hyvä uskaltaa päästää tuo asenne ja mielikuva menemään ja yrittää nähdä hänet kokonaan. Anna mahdollisuus, älä tyrmää jo heti alkuun, ettet voi häntä rakasraa. Kaikki ei ole niin mustavalkoista.

Kierke

Tämähän on näköjään jo vanha ketju. No, anyway, lukaisin sen pikaisesti läpi. Jäi vain mieleen, kuinka ap kirjoitti tytön olevan hemmoteltu prinsessa.

11-vuotias tyttö ei kuitenkaan mielestäni ainakaan sen perusteella ole hemmoteltu, että ei tee itselleen aamupalaa tai sijaa vuodettansa. Heh heh vaan, olen itse jo isoäiti, ja tyttärelläni on kolme poikaa, kaikki kouluikäisiä. YKSIKÄÄN heistä ei sijaa vuoteitaan eikä tee itse itselleen aamupalaa, jopa 16-vuotiaskin olettaa äidin tai täällä mummolassa mummon tekevän itselleen aamupalan, tuovan puuron pöytään ja voileivät viereen. En ole kuunaan nähnyt poikien viikkailevan vaatteitaan.

Yritin muistella tyttäreni lapsuusaikaa. Ei hän kyllä 11-vuotiaana myöskään itse huoltanut vaatteitaan eikä sijaillut vuoteitaan, kyllä ne minä tein vielä tuossa vaiheessa. Jossain vaiheessa minun tekemäni aamu- ja iltapala ei sitten enää kelvannut, vaan hän halusi tehdä ne itse. Siirtyminen aikuisuuteen tapahtui vaiheittain ja vähitellen. Tytöstä oli mukavaa olla joskus äidin passattavana, joskus taas oli saatava tehdä kaikki itse. Näin se menee.

Mielestäni ap vaati liikaa tuon ikäiseltä. 11-12 -vuotias on vielä lapsi ja vasta siirtymässä nuoren ihmisen maailmaan. On mielestäni julmaa alkaa sanella sääntöjä yhtäkkisesti, kotihan on koti eikä mikään laitos. Lapsi oppii esimerkin ja ohjauksen avulla eikä ole vaarallista antaa lapsen toisinaan olla hiukan paapottavanakin. Se tuntuu lapsesta turvalliselta ja antaa viestin siitä, että hänestä tykätään ja välitetään. Tärkeitä eväitä aikuisuuteen.

Minun tyttäreni pojat ei ainakaan ole hemmoteltuja, vaikka eivät aamupalojaan itse teekään eivätkä vuoteitaan sijaa. 16-vuotias on joskus alkanut kuulemma jo heitellä päiväpeitettä sängylleen, kun on tiennyt kavereitten tulosta, yleensä se kyllä lojuu lattialla. Tekisi mieli sanoa ap:lle ja muillekin vastaaville, että rauhoittukaa, kyllä se siitä.

Jos ap sattuisi nyt lukemaan tätä, nythän hänellä olisi oiva tilaisuus kertoa, miten on mennyt.