Satu 100

Tule yksinodottavien naisten vertaistukiryhmään!

Alppilan kirkolla os. Kotkankatu 2

joka toinen torstai-ilta klo 17–18.30
alkaen 14.2.2008

Olet sydämellisesti tervetullut
keskustelemaan odotuksen
iloista ja suruista!
Vaikka paikka on kirkolla, tilaisuuksiin ei liity hengellistä ideologiaa. Tämä keskittyy vertaistuen antoon ja saamiseen.

Lisätietoja saat osoitteesta: satuli100@hotmail.com

asian vierestä...

Oisko kannattanut mainita,
missä kaupungissa tämä kokoontuminen on ????

Satu 100

Totta, eli Alppilan kirkko löytyy Helsingistä. Sinne kaikki siis!

miksi?

Miksi yksinodottajat tarvitsevat mielestäsi vertaistukiryhmää? Onko lapsen saaminen ilman miestä mielestäsi suuri elämänkriisi?

Olen itse saanut lapsen pitkän yrittämisen jälkeen yksin, enkä olisi voinut olla onnellisempi. Tunnen monta samanlaista tapausta, enkä yhtään päinvastaista. Jos nainen nykyään ei halua lasta, hän yksinkertaisesti huolehtii ehkäisystä tai tekee abortin. Nuo aviottoman lapsen ongelmat ovat jääneet 50-luvulle, eivätkä ole ihan nykypäivää.

SH81

Voi ei, eihän asenne ole laisinkaan tuollainen, eikä se saisi olla tuollainen!
Lapsen saaminen on aina jonkinmoinen kriisi, olkoon se sitten pos. tai neg. mutta kyllähän se mullistaa maailman.
Uskon että tässä tapauksessa peräänkuulutetaan vain sitä että olisi mukava tavata, turista, vaihtaa kokemuksia ja olla ihan rauhassa. Jos jostain syystä ei ole sitä isää kuvioissa, ei välttämättä ole myöskään kotona ketään joka kuuntelee, ja pohtii vauvaan ja lapseen liittyviä asioita.
Ja voihan olla että myös odottajalla on elämäntilanne muuttunut..leskeytynyt,mies on varattu tai karannut, ja silloin vapaa ilmapiiri on varmasti tarpeen.
Tuohan yksinodottaminen myös uusia asioita kuten isyyden tunnustamisen ym..

Ja ainahan on mukava tutustua uusiin ihmisiin ja toivottavasti sieltää saa monta, hyvää ystävää. Eli ei tässä nyt olla ketunhäntä kainalossa tai surkuttelemassa ketään, Päinvastoin! Ihania raskauksia juhlistamassa.

hyvahyva

Hyva kirjoitus SH81!

isättömän lapsen äiti kertoo

Vaikka nainen huolehtiikin ehkäisystä, niin yksinkään ehkäisy ei ole 100% varma ja aborttikin voi olla liian myöhäistä tai ei vaikka kykene siihen. Minulla petti 2000-luvulla ehkäisy vaikka se joistakin on hyvin kummallista varsinkin kun ei heillä itsellään ole samoin käynyt. Raskauden huomasin siinä vaiheessa etten hennonnut enää aborttia tehdä. Kuukautisten tulon vuoksi. Miestähän ei tietenkään kiinnostanut ryhtyä isäksi, selvähän se.

Tottakai minua järkytti asia ja siitä huolimatta että olin raskaudesta onnellinen ja lapsestani vielä enemmän, niin vieläkin minua huolettaa pojan varttuminen ja ne kysymykset "Vihaako isi minua, kun ei tahdo nähdä?".

Vertaisryhmistä saa itse voimaa ja neuvoa, kun on muitakin ihmisiä samojen kysymyksien ja pohdintejon äärellä. Lisäksi lapsi saa muilta "isättömiltä" lapsilta tukea ja vertaisseuraa pohdinnoilleen, huomata ettei olekaan ainoa lapsi kuka ei isäänsä näe.

Eriasia jos on pitkään miettinyt isättömän lapsen tekemistä maailmaan ja suoraan yksin olemista koko showsa on jo valmiiksi pohtinut isättömän lapsen tuomat ongelmat lapselle. Tietysti monilla lapsilla on se isäkin elämässä vaikka äiti onkin yksin odottanut ja synnyttänyt, mutta kaikilla lapsilla ei niin ole. Eikä kaikki naiset ole kerinneet sopeutua ajatukseen yksin vastuun kantamisesta ja yksin kantaa myös vastuu lapsen tuskasta ilman isää ja sen tulevat jokainen lapsi käymään jossakin vaiheessa lävitse, viimeistään aikuisena. Siitäkin huolimatta, että lapsi on yksinäiselle naiselle esim.keinohedelmöitetty.

yksinodottaja

..että huomaa olevansa yksinodottaja ilman että on sitä itse valinnut. Tulee jätetyksi raskausaikana. Tai joutuu eroamaan. tai puoliso kuolee.

Tämä ei ole kaikille oma valinta.

Tuleva yksinodottaja

Hei,

minä olen vielä toistaiseksi ( vaikka tänään taas päätin että se loppuu nyt) muodollisesti avoliitossa ja suhteessa sisälläni vasta viikolla 6 kasvavan lapsen isään, mutta alkaa tuntua että todella olisi parempi yksin.

Suhteemme on alusta asti ollut melkoista vuoristorataa, mutta ennen kuin tämä lapsi sai alkunsa, meillä oli suhteellisen pitkään mennyt hyvin.

Raskaaksi tulemiseni avasi silmäni näkemään suhteemme ja mieheni täysin uusin silmin. Huomaan odottavani henkisesti ja fyysisesti yksin, sillä mieheni on stressaantunut työnarkomaani yrittäjä ja nyt vielä enemmän kiukkuinen, tiuskii ja kiihtyy raivon partaalle mitättömistäkin asioista saaden minut itkemään. Hänellä itsellään kaatuu firman puolesta asiat päälle eikä hän elä tätä raskautta mukanani lainkaan. Olemme riidelleet joka päivä sen vähän minkä olemme tekemisissä, ja jos mainitsen sanallanikin voivani huonosti tai ihmettelen että suhteemme ja minä emme kiinnosta häntä enempää, hän alkaa sarkastisella tavalla voivotella että teen asiasta numeron ja luulenko olevani maailman ensimmäinen eeva joka saa lapsen koska teen asiasta numeron? Ja olen todella maininnut asiasta kahdella sanalla, en tehnyt asiasta mitään "showta".

Hän käskee seisoa omilla jaloillaan, olla valittelematta omia pahoja oloja koska hänkään ei valittele minulle, kertoo että työ on ensin, minä saan ajan mikä siltä jää ( jolloin hän ei jaksa muuta kuin maata passiviisena sohvalla), ei jaksa tehdä kanssani juuri mitään, vauvasta jos puhun on hiljaa tai sanoo että siihen on niin pitkä aika vielä. Olen varmasti yksinäisempi kuin jos odottaisin yksin. Lisäksi itken tilannetta monta kertaa päivässä ja olen koko ajan siipi maassa miehen törppöyden takia. Siksi mietin että olisiko parempi vaan jättää mies ja rohkaistua olemaan yksin.

Siksi tulin tänne lukemaan muiden yksinodottajien kommentteja ja on hienoa että voisi joskus tavata ja vaihtaa ajatuksiakin ym. ryhmässä.

Nyt tuntuu melko masentavalta mutta olen silti iloinen lapsestani. Vaikka mieheni on huono puoliso, uskon että hän on kuitenkin hyvä isä ja tulee varmasti olemaan lapsen elämässä. Silti ero tässä kohtaa tuntuu surulliselta vaihtoehdolta. Mutta niin tuntuu tämä tyhjä ja yksinäinen suhdekin.

Tulikos mieleen

Kannattiko sellaiseen vuoristoratasuhteeseen ryhtyä lasta hankkimaan, kun kuitenkin aiotte erota? Sinä selviät, olet aikuinen, vaan entä se lapsi ilman isää?

tökkii tikulla :)

Tulikos mieleen, että kaikki suhteet ovat enemmän tai vähemmän vuoristorataa ihan niin kuin jokaisen ihmisen elämäkin on. Lapset ovat selvinneet ilman isiä maailman sivu.

myrkkysumakki

"Lapset ovat selvinneet ilman isiä maailman sivu."

Tätähän täällä toistellaan, joo. Mutta mitä se on, se "selviäminen"?

Jos päätyy alkoholistiksi ja/tai masennukseen, onko silloin selvinnyt, kunhan pysyy hengissä? Vai mikä on elämästä selviämistä?

tökkii tikulla :)

Ns. "Ehjässä perheessä" eläminen ei suojele alkoholismilta tai masennukselta. Niin... kerro sinä, voiko elämästä elämästä selvitä hengissä, vai päätyykö jokainen jossain vaiheessa matojen ruuaksi? :)

myrkkysumakki

Niin, siis kysyin SINUN MÄÄRITELMÄÄSI "selviämiselle", sinähän tuota ilmaisua käytit. Ilmeisesti taaskaan sinun aikomuksesi ei ole keskustella, kunhan jankutat ja vänkytät. Vai?

tökkii tikulla

Lienee tosiasia sekin, että hautuumaalle tämä maallinen tomumaja joutuu jokaisen kohdalla, oli sitten kuningas tai kulkuri. Eikä jälkeenpäin jää kummastakaan jäljelle sen enempää mainetta eikä kunniaa ja omaisuuskin (jos sitä on) siirtyy muille ihmisille.

myrkkysumakki

Okei. Tää on taas tätä.

Miten se meni...? Tyjhät tynnyrit pitää eniten ääntä - tai mikä se nyt olikaan...?

tökkii tikulla

Tää on mitä?

myrkkysumakki

"Tää" on sitä ettet vastaa yhteenkään sinulle esitettyyn kysymykseen ja kirjoittelet jotain ilmassa roikkuvia lurituksia ilman mitään perusteluja.

Kuten olen ennenkin todennut: Jatka monologiasi.

tökkii tikulla

Jos elämän tosiasiat eivät sinua miellytä, kannattaa lähteä etsimään niihin vastauksia. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, vaan jokaisen on se vesi itse haettava. Iloista etsintää :)

Äpärän äiti

Mulle kävi just noin, että minusta tuli yksinodottaja.

Luojan kiitos oli netti! Löysin vertaistukea, toisen samassa tilanteessa. Puhuimme jo, miten hoitaisimme toistemme lapsia ja tukisimme toisiamme... Elämäntilanne vei lopulta eri paikkakunnille ja löysin oman verkostoni, mutta silti.

Kiitos odotusajan ystävälleni, joka on yhä tärkeällä paikalla sydämessäni.

Haihattelija...?

Ehkä kannattaisi odottaa vielä joku aika ennen kun tekee lopullisen päätöksen ja ottaa ja lähtee. Miehillä saattaa kestää aika kauan ennen kun raskaus konkretisoituu. Osa tajuaa asian jo ultrissa, että siellä mahassa todella on joku, osa tajuaa vasta kun lapsi syntyy ja osa ei ehkä milloinkaan. Jos uskot, edes vähän että ihme saattaisi tapahtua ja mies kääntäisikin kelkkansa positiivisempaan suuntaan lapsen synnyttyä, niin odota edes sinne asti. Lämpimästi suosittelen, että yritä pitää toivoa yllä ja sillä aikaa keskity itseesi ja vauvaan. Vaikkei se mies juuri nyt ihan täydellinen olekaan, niin on se kiva, että joku on siinä vieressä. On kivaa iltaisin tunnustella sen vauvan liikkeitä edes sen välinpitämättömän miehen kanssa, kuin olla ihan yksin. Kyllä minä yrittäisin pitää vielä toivoa yllä...

ent yksinodottaja

Onpa ihanaa että Helsingistä löytyy vertaistukiryhmä yksinodottajille. Kun itsellä oli tuo tilanne, ei löytynyt juuri mitään tukea eikä ollut nettiäkään.

Nyt ovat isoja lapset ja isäkin on heillä jo elämässä mukana.

Kaikille odottajille ja etenkin yksin lasta odottaville, kaikkea hyvää odotusaikaan ja vanhemmuuteen! Kyllä te selviätte!