Hämmentynyt

Olen itse lapseton, miehellä on pari mukavaa lasta edellisestä liitosta. Ollaan oltu parisen vuotta yhdessä, ja on mennyt olosuhteisiin nähden loistavasti. Lasten äiti on inhonnut minua siitä asti kun sai olemassaolostani tietää, vaikken edes heidän liittoaan rikkonut. Mies oli sinkku kun hänet tapasin, eli erosta oli jo jonkun aikaa. Olen ymmärtänyt että nainen inhoaa minua siksi että olen tehnyt hänen entisen miehensä onnelliseksi.

Mieheni on hyvä isä, tekee parhaansa ja pitää huolen tapaamisoikeuksista, ja miettii lasten parasta. Emme ole koskaan puhuneet lasten kuullen tästä naisesta mitään pahaa, vaan kun lapset äidistään juttelevat puhumme aina hänestä arvostavaan sävyyn. Tämä nainen taas haukkuu meitä lapsilleen, on esimerkiksi väittänyt että mieheni (normaali suomalainen ukko) on alkoholisti. Mietin sitä että mitä iloa tämä nainen saa siitä että haukkuu lasten isää lapsille? Eikö hän ymmärrä että se loukkaa kaikkein eniten lapsia?

Nainen myös yrittää kirstää itselleen yksinhuoltajuutta kaikin mahdollisin keinoin. Hän tahtoo yksinhuoltajuutta siksi, että hänen ei tarvitsi kertoa lasten isälle mitään lasten asioista, esimerkiksi kouluun tai terveyteen liittyvistä. Eikö hän ymmärrä että yksinhuoltajuus ei ole millään tavalla lasten edun mukaista?

Minä olen mukava ja positiivinen ihminen. Pidän ihmisistä, enkä ole koskaan ketään elämässäni vielä vihannut. Mutta nyt vihaan. Tunnen välillä sokeaa raivoa tätä naista kohtaan. Miksei hän voi hyväksyä eroa, ja päästää irti miehestäni? Miksi hän kokoajan miettii omaa parastaan, eikä mieti mikä olisi lasten edun mukaista?

Tottakai ymmärrän että yleensä ero ei ole lasten edun mukaista, mutta uskon että tässä tapauksessa oli. Mieheni kertoi että viikko mykkäkoulua oli ihan normaalia. Seksiä oli perinteisesti jouluna ja juhannuksena. Nainen välitti vain lapsistaan, ja mies oli lähinnä talonmiehenä tekemässä kotitöitä ja tuomassa taloon rahaa. Parisuhde oli kylmä ja tunteeton. Uskon että lapsetkaan eivät semmoisessa kodissa oloaan turvallisiksi tunteneet. Tiedän että nytkään he eivät aina oloaan tunne turvalliseksi. Nainen lasten kuullen soitaa miehelleni ja räyhää ja huutaa puhelimessa. Ei ymmärrä että lasten ei tarvitsisi sellaista kuulla.

En tiedä miksi tätä tänne kirjoitan? Ehkä siksi, että olen aina uskonut että pohjimmiltaan ihmiset ovat loogisia, rationaalisia ja järkeviä. En pysty ymmärtämään tämän naisen käytöstä. Rakastan miestäni ja raivostuttaa kun joku on hänelle niin ilkeä. Pidän lapsista, ja raivostuttaa kun joku kohtelee heitä niin itsekkäästi.

*samassa veneessä*

Odottele kunnes lapset aikuistuu. Koittakaa kestää, tukekaa toisianne (sinä ja miehesi ja lapset), ja älkää itse alentuko lapsille edes moittimaan heidän äitinsä käytöstä. Lapsille voi kyllä neuvoa oikeampaa ja järkevämpää toimintamallia jos ovat itse kiinnostuneita, mutta aloite on tultava lapsilta.

Jos lapsilla on rahtuakaan järkeä päässään, he tulevat itse vanhempana ymmärtämään oikean, väärän, järkevän, asiallisuuden, rakkauden ja hyväksikäytön.

Heidän äitinsä hyväksikäyttää lapsia. Lasten kuullen isän haukkuminen on sitä kun kerjää lapsilta myötätuntoa ja yrittää kääntää lapset isää vastaan. Säälittävää. Tiedä mitä muuta kotona lapsille isästä ja sinusta kertoo. Säälittävää sekin.

Ero tuskin on tuotakaan naista sekoittanut. Mitä ilmeisemmin hänelläkin ollut jotain häikkä jo avioliittonsa aikana, mikä on osaltaan johtanut eroon. Eikä itse ymmärrä mikä hänen käytöksessään mahtoi olla pielessä. Nyt on takertunut mieheen taikka johonkin illuusioon perheestä ja pitää jopa miehen onnea oman onnensa esteenä. Sen naisen kuuluisi hakea apua itselleen - jo lastenkin takia. Mutta siihen te ette voi vaikuttaa. Riittää kun olette sen verran tarkkoina lasten suhteen, että jos lapset alkavat oireilla henkisesti mies toimittaa lapset asiantuntijan juttusille.

Naisen yh-vaatimuksille voi viitata kintaalla, mutta asiallisesti, eikä niihin tarvitse reagoida. Kiihtyminen ja vastaväittely vain ruokkii naisen toimintaa.

Pohjimmiltaan monet ihmiset ovat loogisia, rationaalisia ja järkeviä. Jotkut naiset kyllä menevät toiseen ääripäähän viimeistään kun mies tai ex-mies lyö hynttyyt yhteen jonkun muun naisen kanssa.

Kaukaa katsoja

Nyt katson jo noita samoja asioita vuosien takaa. Elin "äitipuolena" (lapset asuivat äitinsä kanssa) lähes kymmenen vuotta. Kiristäminen ja kiusaaminen kesti tasan siihen saakka, kun molemmat olivat täyttäneet 18 vuotta. Nyt lapset asuvat jo omillaan ja rauha on laskeutunut viimein meidän kaikkien elämään.

Kyllä se äidin käytös jälkensä jätti minun mieheni lapsiin. Mutta niin jätti minuunkin. Lopulta aloin vihata, tulin katkeraksi ja ahdistuneeksi. Lapsia silti suojelimme ihan viimeiseen asti, emmekä lähteneet tähän julmaan leikkiin mukaan.

Onnittelen myös itseäni siitä, että pysyin heidän riitojensa ulkopuolella. Silti usein mietin, oliko siitä sittenkään mitään hyötyä, kannattiko? Minä isän uutena vaimona jouduin kovasti käsrimään tilanteesta, ja tottakai se heijastui sitten koko porukkaan. Olisi ollut lastenkin etu, että minä olisin voinut tuntea, että elämämme on omassa hallinnassamme. Vuodesta toiseen elimme ex-vaimon oikkujen mukaan, koko ajan pelkäsin, mitä seuraavaksi tapahtuu... En koskaan sopeutunut tuollaiseen elämään, enkä ehkä juuri sen vuoksi - valitettavasti - tottunut koskaan lasten läsnäoloon.

En lakkaa koskaan ihmettelemästä sitä, että äiti käytti omia lapsiaan vihansa välikappaleena, vahingoitti omia jälkeläisiään.

Rakkaus mieheni ja minun välillä kesti tuon kaiken, nautin jokaisesta hetkestä mieheni kanssa nyt, kun tunnen olevani vuosien jälkeen todella vapaa. Kaikkea aikansa, unelmat kantavat.

äitipuoli

Hei!

Olen ollut 10 vuotta miehen kanssa, jota rakastan (kai), ja jolla on nyt teini-ikäinen tytär. Itselläni on teini-iässä oleva poika edellisestä suhteesta. Olen 10 vuotta "jaksanut", mutta nyt pelkään että kamelin selkä katkeaa. En toisaalta voi erota, koska poikani ei suostu muuttamaan talostamme pois ja pelkää tilannetta, että me eroaisimme. Tämä on hänen ainoa kotinsa.

Kertoisitko, oletko saanut nyt lasten kasvettua isoksi jotakin sellaista, mikä on odottamisen arvoista? Minua pelottaa, että tästä ei jää minulle mitään käteen. Olen löytänyt itseni naimisissa selkärangattoman tossun kanssa, joka myötäilee tytärtään ja exäänsä peläten riitelyä- myös minun kanssani. Tiedän että hänessä on toki muitakin puolia eli ne puolet joihin rakastuin. Minusta tuntuu että joudun nielemään kaiken pahan olon ja esittämään että muka hyväksyn tytön. Ex-vaimo määrää kaiken ja minulta ei kysytä mitään, jos mieheltäkään.

Täällä on kirjoituksia, joiden mukaan lasten kasvettua aikuisiksi parisuhteesta ei ole jäänyt mitään jäljelle kun on oltu vain lasten takia yhdessä - siis myös uusperheessä. Niinkö se menee? Vai voiko vielä joskus löytyä jokin yhteinen onni?

sitä saa, mitä...

Eräässä tapauksessa äityli sai mitä tilasi, kun vuosia uhkaili ja kiristi: isä luovutti huoltajuuden täysin äidille (lasten tapaamiset sopimuksen mukaan) Nyt äiti vinkuu kuinka raskasta on kantaa vastuu täysin yksin. Myös rahallisesti äiti hävisi paljon, koska isä osallistuu enää vain elatusmaksujen muodossa lasten elättämiseen.

Kaukaa katsoja

Hei Äitipuoli! Tiedän miltä sinusta tuntuu, niin tutulta sinunkin tarinasi kuulosti. Itse en kuitenkaan eroa koskaan ajatellut, vaikka totaalisia epätoivon kausia elinkin. Sitten löysin juuri sopivaan aikaan kirjastosta Maija Rauhan Äitipuolen oppaan ja sain siitä paljon voimia jaksamiseen, suosittelen! (googleta nimi, hyviä artikkeleja löytyy tälläkin hetkellä netistä).

Lapset kasvavat koko ajan ja tilanteet muuttuvat. Kun he aikuistuvat ongelmat eivät tietenkää lopu, mutta elatusmaksujen loppumisen jälkeen lasten äiti ei enää pääse käsiksi perheeseenne. Yks kaks kaikki onkin toisin, se on hämmentävä tunne, ja sitä hetkeä varten kannattaa olla uudet suunnitelmat valmiina. Meillä oli henkireikänä unelma, että kun e-maksut loppuvat (10 v. kuluttua tapaamisestamme) teemme kahden luxus-matkan kaukaiselle palmurannalle. Se kantoi arjessa ja sen myös olemme toteuttaneet!

Äitipuolivuosina kaipasin kovasti aikuista seuraa, mutta viikonloput, juhlapyhät ja lomat mieheni lapset olivat aina kanssamme. Se oli Ex-vaimon tapa kontrolloida ja hallita yhdessäoloamme ja elämäämme. Olihan toki tapaamissopimukset, mutta isä ei tietenkään koskaan hylännyt lapsiaan, jos äiti ilmoitti häipyvänsä.

Kesämme esimerkiksi sujuivat tähän tahtiin: lasten äiti vuokrasi koko kesäksi itselleen mökin, jonne hän ei koskaan ottanut lapsia mukaan. Meillä ei ollut mahdollisuutta pitkiin lomiin, tämän kuvion pyörittäminen vaati paljon rahaa. (Kuten tiedätte, e-maksut määräytyvät tulojen mukaan, sitten pitää hankkia niin suuri asunto, että lasten vierailut voidaan järkeväti toteuttaa. Lapset tarvitsevat kaikenlaista, jota se toinen ei millään halua rahoitaa. Ja jos sitten sattuu vielä niin, että laspet viettävätkin aikaa paljon enemmän sen etävanhemman luona, niin ruokalaskut ym. kasvavat jne.) Viikonloppuisin sitten ahtauduimme neljästään seitsämän metriseen retkiveneeseen, jotta lapsille olisi jäänyt edes joku kiva muisto näistä pitkistä ankeista lapsuudenkesistä. Ai että minä vihasin kesiä! Erossa miehelle oli jäänyt ainoastaan tämä vene ja auto, koska hän ei halunnut pilkkoa lasten kotia. Ex-vaimo riiteli jatkuvasti rahasta ja vaati veneen myyntiä...

No niin, nyt tuo painajainen on omalta osasltani taakse jäänyttä elämää. Kävi niin, että noina vuosina moni mieheni entinen perhetuttava myös erosi. Nyt meillä on uusi ystäväpiiri joiden kanssa matkustelemme, veneilemme ja vietämme aikaa. Meillä on oikea "uusien vaimojen kerho", yhdessä voimme jakaa kokemuksia ja ihmetellä uusperhekuvioiden kummallisuutta.

Elämämme on nyt täysin erilaista kun vielä pari vuotta sitten. Aikuiset ystävät tuovat elämäämme uutta sisältöä. Toisesta löytyy uusia puolia, kun huolten taakka on pienentynyt. Hallitsemme nyt itse rahavirtaamme ja ainainen kituuttamien on päättynyt. Ja mikä parasta - nyt saan kutsua mieheni lapset kotiini silloin kun haluan ja milloin MEILLE parhaiten sopii!

Hyvää jatkoa ja jaksamista kaikille, jotka tällä hetkellä kamppailevat Luonnonvoimaa (nimeltä Ex-vaimo) vastaan, kyllä sillekin vielä loppu tulee.

"Kun tuuli kääntyy, niin kaikki muuttuu"

Terveisin: ex-äitipuoli

äitipuoli

Kiitos vastauksestasi, Kaukaa katsoja!

Toivoisin että jotain yhteistä vielä löytyy. Meillä on ennen ollut mukavia aikoja silloin kun olemme olleet kahdestaan reissussa tai mökillä. Ehkä nekin ajat vielä palaavat.

Pelkään, että vielä täysi-ikäisenäkään en pääse lapsesta ja exästä eroon, vaan he pyytävät milloin mitäkin lapsen opiskeluun yms. liittyvää. Pelkään myös että ex-vaimo alkaa syyttämään meitä siitä, jos lapsen kasvatus jotenkin epäonnistuu. Tämä tyttö ei ole kovin tasapainoinen koska äiti kohtelee häntä ristiriitaisesti (esim. kiristää: jos muutat isän luo, takaisin ei ole tulemista). Miehelläni on edelleen trauma siitä, että hänelle sanottiin: pakkaa kamasi ja häivy, lapsi jää minulle. Se trauma palaa aina uudestaan meidän arkeemme.

Aikaisemmassa viestissä luki näin:

"Eräässä tapauksessa äityli sai mitä tilasi, kun vuosia uhkaili ja kiristi: isä luovutti huoltajuuden täysin äidille "

Mietin, että sehän on hyvä ja toimiva väsytystaktiikka että kiusaa toista osapuolta niin kauan että toinen antaa periksi koska näkee, että kiusaaminen ei koskaan tule päättymään eikä isä tule ilman riitaa tapaamisoikeutta saamaan. Hyvä ja tehokas toimintatapa!! Mekin olemme parhaillaan luopumassa kaikista vaatimuksista ja toiveista lapsen äitiä kohtaan, koska niistä ei ole mitään hyötyä, äiti selittää kaiken vain "lapsen parhaaksi" ja toimii oman mielensä mukaan.

Aikuisten äiti

"Pelkään, että vielä täysi-ikäisenäkään en pääse lapsesta ja exästä eroon, vaan he pyytävät milloin mitäkin lapsen opiskeluun yms. liittyvää."

Ei kai sinun ja varsinkaan miehesi ole tarkoituskaan päästä lapseesta eroon tämän aikuistuttua. Kuuntelehan vähän itseäsi.

Ei vanhemmuus pääty siihen, että lapsi täyttää 18. Vanhemmuus kestää koko eliniän. Opiskeluaikana kaikki siihen kykenevät vanhemmat antavat tukeaan lapsilleen riippumatta siitä, ollaanko äidin kanssa erottu vai ei. Ei lapsesta ole erottu, erillään ausminen lapsesta johtuu vain olosuhteista.

"Äitipuoli". Mietipä vielä, mitä sinä oikein pyydät elämältä ja mieheltäsi. Et voi olla tosissasi, jos eväät häneltä oikeuden olla vapaasti lapsensa isä. Jos sen teet, teet väärin ja viet hyvin suuren osan mahdollisuudestanne ehjään ja tasapainoiseen perhe-elämään, sillä ei mies pysty olemaan täysin onnellinen sinunkaan kanssasi, jos tämä asia hiertää.

Pitää osata erottaa lasten ja aikuisten asiat. Uudella vaimolla ei ole yhtään suurempaa oikeutta mieheensä kuin tämän lapsilla, jotka ovat tulleet maailmaan isänsä toivomina ja hänen huolenpitoonsa oikeutettuina. Mustasukkaisuus lapsiin nähden on kypsymättömän ihmisen oman mielen vika.

Äitipuoli

Tarkennus: Olet oikeassa, lapsi on ihan ok ja toivon, että lapsella ja isällä sekä koko meidän perheellä olisi jatkossa hyvät välit. Tarkoitin, että pelkään että ex-vaimo manipuloi lasta vielä aikuisenakin ja lapsi kääntyy minua vastaan.

luulisin

Luulenpa että lapsen aikuistutta lapsen äidin manipuloinnit kääntyvät tätä itseään vastaan, lapsella on nimittäin omatkin aivot.

Olet johdonmukaisesti oma aito itsesti, silloin äitiliini sotkee vain omaa tonttiaan, sortuessaan panettelemaan isän puolisoa. Älä koskaan sorru puhumaan pahaa lapselle äidistään. Puhu faktoja, ei musta tuntuu juttuja, mikäli lapsi asioista haluaa puhua ja vaihda aihetta...

näinkin voi olla

Meilläpä taas oli niin, että exän uusi vaimo käyttäytyi kuin pirun riivaama. Oli mustasukkainen pojallemme kaikesta, esim. koulumenestyksestä. Isä ei olisi saanut ostaa pojalleen mitään, ei edes halpoja lenkkareita. Siitä nousi pirummoinen meteli. Nainen oli mustasukkainen, epäili, että vien häneltä exän, vaikka olin jo uusissa naimisissa ja tekemissä vain exän kanssa pojan asioiden hoidon suhteen. Exä pelkäsi aina mitä vaimo sanoo, ei uskaltanut edes pitää poikansa puolia.

Poikani on nyt aikuinen, mutta tiedän hänen kärsineen isänsä uuden vaimon mustasukkaisuudesta häntä kohtaan. Monet itkut on itketty, nyt ollaan onneksi aikuisia eikä tarvitse naista tavata kovinkaan usein. Nyt tämä nainen soittelee pojalleni, kun on niin huolissaan kuulemma exän voinnista. Yrittävät sälyttää omia asioitaan poikani harteille. Mielestäni nuoren ei tarvitse huolehtia vanhempiensa vastoinkäymisistä esim. raha-asioissa.

ymstyms

Kaiken muun hyvän lisäksi olet vielä vaatimaton.
Mies, jolla on päättynyt liitto ja lapsia, ei ole enää sinkku. Hän on eronnut.
Ihan kaikkea miehesi edellisestä liitosta ei tarvitse uskoa. Miten kylmässä ja tunteettomassa liitossa saa aikaan kaksi lasta, keinosiemennyksellä vai?
Yksinhuoltajuus voi olla ihan yhtä hyvä ratkaisu kuin yhteishuoltajuuskin. Ei se välttämättä ole lasten edun vastaista.
Muista nyt erinomaisuudessasi kuitenkin, että sinä et ole lasten äiti etkä mikään muukaan sukulainen ja jättäydy lapsikiistan ulkopuolelle. Se nyt vaan ei kuulu sinulle. Miehesi osaa itse taistella omat taistelunsa. Lapsetkin arvostavat sitä, kun kiinnität huomiosi heihin etkä tunne sokeaa raivoa heidän omaa äitiään kohtaan.

ei statisti omassa elämässään

Tottakai sitä myötäelää puolisonsa tunteita, eikä sitä puolison pyhää exää (jos sattuu olemaan puolison lasten äiti). Kiistat koskettavat lapsen vanhemman puolison kotia myös, ja kyllä silloin saa asioihin reagoida. Puolison exän kanssa ei tietenkään tarvitse kinastella, mutta puolisoaan saa tukea ja asioista keskustella, ja hups, mielipidekin kotia koskevista asoista saa, ja pitää, olla.

Toisen lapsia ei tarvitse hössöttää, eiväthän ne ole omia. Riittää kun on asiallinen ja kannustava aikuinen. Edes tarhan tätiä ei tarvitse kotonaan leikkiä, ellei jaksa. Lapsi on vanhempansa vastuulla.

Lapsienkaan ei tarvitse

sietää isänsä uutta vaimoa, koska eivät ole sitä valinneet. Useinhan juuri uudet vaimot ovat mustasukkaisia miehensä lapsille ja tämä on valitettavan totta. Harva nainen sietää toisen naisen synnyttämiä lapsia, vaikka löapset ja exä olisivat kuinka mukavia ja miellyttäviä. Sitten kun syntyy yhteisä lapsia, niin piru onkin merrassa.

lilli*

Mikä meitä aikuisia vaivaa, lapset on ne pää asia ei se miten vaikeuttaa toisen elämää. Ex rauhoittui meillä kun minäkin vakiinnuin. Muuttui asiallisemmaksi ja pistää aikaa lapsiinsa paremmin, kuin ennen sitä. Tosin nyt on tilanne rauhallinen ei turhia yhteenottoja ja sättimisiä. Saa olla rauhassa ja kaikki toimii, hmmm tuosta yhteishuoltajuudesta ei paljoa vaivaa ole, ei lähivanhempi ole valvollinen selvittämään koulu ja sairaala asioita etävanhemmalle se vaatii etävanhemman yhteyden ottoa sairaalaan jne.. Itse tajusin sen vuoden eron jälkeen ettei minun kuulu kannatella etää, kysyköön lasten asioita jos katsoo tarpeelliseksi, suurimmassa osassa riittää toisen huoltajan nimi. Meillä ainakin koulussa ja sairaalassakin jos kyse on lapsen edusta:)) Eli ei se yhteishuoltajuus paljoa sido ei edes pankissa olen saanut ilman exn tietoa avattua lapsilleni säästötilit pankkikin suostui kun rahaa oli heille tiedossa:)

äp

[/quote]

Kaiken muun hyvän lisäksi olet vielä vaatimaton.
Mies, jolla on päättynyt liitto ja lapsia, ei ole enää sinkku. Hän on eronnut.
Ihan kaikkea miehesi edellisestä liitosta ei tarvitse uskoa. Miten kylmässä ja tunteettomassa liitossa saa aikaan kaksi lasta, keinosiemennyksellä vai?
Yksinhuoltajuus voi olla ihan yhtä hyvä ratkaisu kuin yhteishuoltajuuskin. Ei se välttämättä ole lasten edun vastaista.
Muista nyt erinomaisuudessasi kuitenkin, että sinä et ole lasten äiti etkä mikään muukaan sukulainen ja jättäydy lapsikiistan ulkopuolelle. Se nyt vaan ei kuulu sinulle. Miehesi osaa itse taistella omat taistelunsa. Lapsetkin arvostavat sitä, kun kiinnität huomiosi heihin etkä tunne sokeaa raivoa heidän omaa äitiään kohtaan.
[/quote]

Kaikkea sitä saa täältä lukea! Äitipuolena sanoisin tähän että kyllä kuuluu, äitipuoli on perheenjäsen eikä häntä voi sulkea asioiden ulkopuolelle. Äitipuolella ja lapsilla voi olla vielä edessä pitkä yhteinen historia, pitempi kuin lasten vanhemmilla. Kirjoittaja taitaa itse olla mustasukkainen koska haluaa sulkeä äitipuolet ulkopuolelle. Se ei valitettavasti onnistu, voin kertoa kokemuksesta.

Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin ja yksinhuoltajutta vaatii useimmissa tapauksissa omistava äiti joka haluaa potkaista miehen elämästään pihalle. On sellaisiakin tapauksia, joissa isä on saanut yksinhuoltajuuden, mutta se yleensä edellyttää että äidissä on jotakin vikaa.

SR_63

Oma tilanteeni on seuraavanlainen. Erosimme 1.5 vuotta sitten exäni kanssa. Tyttäreni 5v jäi asumaan äitinsä luokse. Poikani 7v tuli minun luokseni asumaan. Nyt, puloentoista vuoden jälkeen olen löytänyt elämääni ihmisen. Rakastettuni miltei 20 vuoden takaa. Lasteni äiti vihaa rakastani, ja uhkailee pojan poisottamisella.

Jos kuitenkin lähtökohta oli se, että exäni halusi minusta eroon niin kovin, että oli valmis antamaan poikansa huoltajuuden minulle, niin onko silloin oikein kiristää minua näin.

Ja mikä tärkeintä, onko minulla olemassa jonkinlaisia moraalisia tai oikeudellisia velvotteita hyväksyttää seuralaiseni exälläni? Käsittääkseni ei voi olla. Onko minun syytä olla huolissani lapseni huoltajuudesta exäni mustasukkaisen kiristyksen takia?

Ja onko exälläni minkäänlaisia onnistumisenmahdollisuuksia ?

Tuskinpa

vaan on,SR. Hän vain uhoaa. Jos olet kunnon vanhempi ja elämäsi on kunnossa, pojalla turvallinen koti, niin ei sinulla ole mitään huoltajuuteen liittyvää pelättävää.

Eikä liioin ole velvollisuutta "hyväksyttää" kumppaniasi. Hän lienee sinulle sopiva ihminen, kun löysitte toisenne näin pitkän ajan kuluttua uudelleen!?

On jotkut ihmeellisiä, aletaan vartioida omistajan elkein ihmistä, josta on haluttu eroon. Jotain vikaa siellä päässä täytyy olla, olisi hyvillään, että sinulla menee hyvin, koska se merkitsee, että pojallannekin menee silloin hyvin.

Pidät hyvän huolen pojastasi, kotisi turvallisena ja järjestyksen elämässä. Ei kukaan pysty silloin asemaasi isänä horjuttamaan, ei mustasukkainen ja valehteleva ex-vaimokaan. Totuuden vastaisiin syytöksiin sinulla on omat todistajasi, jotka pitävät puoltasi, jos sellainen tilanne eteen tulisi.

Eiköhän se entinen vaimo rauhoitu, kun vähän aikaa kuluu. Hänelle taisi olla yllätys, että sinä olet se, joka löytää uuden ja vieläpä hyvän suhteen. Taustalla hänellä saattaa olla pelko siitä, että hänen oma asemansa vaarantuu pojan silmissä, joka saattaakin tykästyä uuteen kumppaniisi.

eronnut

SR, mikäli sinulla on yksinhuoltajuus (ei siis yhteishuoltajuus) poikaasi ja elämänne on kunnossa (turvallinen koti jne), ei entisellä vaimollasi liene minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia saada yksinhuoltajuuttasi purettua. Siihen vaaditaan kuitenkin hyvinkin raskauttavia todisteita. Joten siinä mielessä kyse lienee vain uhkailusta.

Mutta on toki erittäin ikävää, että olet tilanteessa, jossa näin vahvoja ja vakavia uhkauksia esitetään. Ja vielä näin pitkän ajan jälkeen erostanne. Tilanne asettaa sinut todella epämiellytävään asemaan, puun ja kuoren väliin.

Ilmeisesti uusi rakastettusi ja entinen vaimosi ovat tavanneet, jos näin suuri viha on syntynyt, ja vielä 1,5 vuoden kuluttua erostanne. Onko entisellä vaimollasi itsesi mielestä aihetta vihaansa? Onko vihassa kyse lastenne hyvinvoinnista? Vai voisiko kyse olla vain väärinkäsityksestä, joka olisi avoimella keskustelulla hoidettavissa?

On täysin uskomaton ajatus, että uudet kumppanit pitäisi "hyväksyttää" entisillä puolisoilla. Jos näin olisi, tämä maa olisi yksin eläviä eronneita pullollaan. Ex-puolisoiden roolina on (tai pitäisi olla) vain hyväksyä entisen puolisonsa ratkaisut. Sitähän eroaminen tarkoittaa, ettei pitäisi olla enää mitään nokan koputtamista entisen puolison asioihin. Aika monesti tämä tosiasia tuntuu olevan unohduksissa!!! Ja valitettavasti lapset otetaan tai yritetään ottaa mukaan riitoihin - ja se ei mitenkään voi olla lasten edun mukaista.

Tekstistä ei selviä onko poikasi tavannut uuden rakastettusi? Ja jos on, niin miten poikasi suhtautuu uuteen rakastettuusi? Lapset voivat joskus vastustaa vahvasti vanhemman uutta kumppania - ainakin aluksi. Mutta lasten luottamus ja kiintymys yleensä vastusteluista huolimatta syntyy, kun aikaa vähän kuluu.

Tekstistäsi ei selvinnyt oletko tekemisissä entisen vaimosi luona asuvan tyttäresi kanssa. Mikäli näin on ja entisellä vaimollasi on yksinhuoltajuus tyttäreesi, tilanne saattaa mutkistua. Jos olette sopineet virallisesti tapaamisista, tilanne on helpompi. Mutta jos näin ei ole, niin entinen vaimosi saattaa alkaa toteuttaa uhkauksiaan tyttärenne kautta.

Mutta toivottavasti aika rauhoittaa tilannetta. Jos sinä ja rakastettusi aidosti rakastatte toisianne ja pystytte pojallesi tarjoamaan turvallisen kodin, todennäköisesti entinen vaimosikin asian huomaa ja lopettaa uhkailunsa. Näin yleensä.

kokemus tämäkin

Hiukka on sinisilmäisiä ohjeesi.

Uuden rakkaan löytäneen miehen entinen ei välttämättä koskaan pääse vihavaiheen yli, vaikka mies rakkaansa olisikin löytänyt vasta eron jälkeen. Mitään järkevää syytä vihalle ei välttämättä koskaan löydy, eikä ole miehen parisuhteen asia sitä murehtiakaan. Ongelma on eksän. Vapaa valinta: mustasukkaisuus, kateus, katkeruus, pelko lasten menetyksestä toiselle naiselle (camoon...) kateus miehen menetykestä toiselle naiselle (huoh, olivathan jo eronneet joten mitä ***ttua....) "keksikää" itse lisää...

Olkaa noteraamatta, provosoitumatta ja asiallisia. Olettehan tehneet tapaamissopimuksen lastenvalvojalla? Pitäkää lapset äitinsä vihanpidon ulkopuolella. Miehen tehtävä on suojella perhettään entisen kipuiluilta, joihin uudella rakkalla ei ole osaa eikä arpaa.

Se entinen ei muuten välttämättä rauhoitu ennenkuin lapset "lentävät pesästä", mutta pitäkää järki kädessä ja muistakaa miksi menitte yhteen...

onneks ei tarvii kuunnella enää

Mun entinen emäntä oli ihan samanlainen. Meillä on tenaviin yhteishuoltajuus ja tapaamiset menivät eron jälkeen aluksi ihan hienosti. Miten kummallekin sopi parhaiten. Pystyttiin jopa kimpassa tekemään asioita paremmin kuin "perheenä" aikaisemmin.

Kaikki muuttui, kun löysin nykyisen avovaimoni. Entinen muijani tuli ihan sairaan mustasukkaiseksi, kun en halunnutkaan enää liikkua hänen ja tenavien kanssa kimpassa, vaan tenavien ja uuden avovaimoni kanssa. Kiristystä ja uhkailua tuli entisen emäntäni taholta. Lapsia sainkin yhtäkkiä tavata vaan sovittuina tapaamisaikoina. Ja hän uhkasi hakea yksinhuoltajuutta. Ei siihen mitään perusteita kylläkään olis ollut. Ja kai sekin sen tajus, mut piti kuitenkin pitää kamalaa meteliä ja uhkailla.

Kun muutaman kuukauden jälkeen muutettiin nykyisen avovaimoni (ja hänen tenaviensa) kanssa yhteen, alkoi entinen emäntäkin rauhoittua. Se tais tajuta, ettei mua kiinnostanu sen kiukuttelut yhtään. Ja ettei hänen metelöintinsä ois kuitenkaan muuttanut mitään. Olisin mä tapellut oikeuksistani tappiin saakka, jos olis tarvinnu.

Sekin tais auttaa, et mun ja entisen emännän lapset tulevat tosi hienosti toimeen nykyisen avopuolisoni ja hänen lastensa kanssa. Ja mun avovaimo otti aika rauhallisesti tän tilanteen, käski munkin ottaa. Ottihan tilanne päähän. Mut onneks se rauhottu siitä sitte. Nykyisin ei oo mitään väliä kuka tuo ja hakee tenavia.

petetty ja jätetty mut ei katkera

Entiset vaimot on usein pahempia kuin entiset miehet. Tämä on oma empiirinen kokemukseni n. 15 vuoden ajalta.

Aloituksesta on jo kauan, mutta vastaavissa tilanteissa pyöriville on vain yksi neuvo:
älkää provosoituko.

Ensinnäkään, vaikka tuleva uusi pari tapaisi vielä aiemman avioliiton aikana, ei tämä kolmas pyörä ole suhteen ja liiton rikkoja. Kukaan ulkopuolinen ei voi pakottaa kahta ihmistä erilleen. Liiton ollessa hyvä tai edes tyydyttävä ei liitossa olevat edes katsele vieraisiin pöytiin. Jos niin kuitenkin tapahtuu, johtuu se siitä että vieraisiin pomppiva ei ole tyytyväinen liittoon. Sille taas se loukattu osapuoli ei usein voi juurikaan mitään - paitsi jollei ole tyrannisoivaa tai muuten ikävää ihmislaatua, ja voisi omalla käytöksellään vaikuttaa liiton myönteisyyteen. Mikä sitten liitossa saa ihmiset muuttumaan eri ihmisiksi kuin mitä olivat naimisiin mennessä... who knows.

Sitten kun eron jälkeen kuitenkin yleensä toinen löytää uuden kumppanin, ei eksän huonolle käytökselle ole muuta perustetta kuin eksän ratkaisemattomat henkilökohtaiset mielenterveysongelmat. Jollei järkeilemällä kykene ymmärtämään elämän realiteetteja pitäisi hakea apua joltain ammattilaiselta.

Lasten etu ei ole evätä suhteet toiseen vanhempaan. Nuo jotka haluavat estää esim. eronnutta tai karannutta isää tapaamasta lapsia, tekevät haittaa vain lapsille vaikka luulevat tekevänsä haittaa eksälle ...tai vielä pahempaa eksän uudelle kumppanille. Kosto ei satu siis edes omaan nilkkaan, vaan täysin viattomiin lapsiin.

Yllättävää ei ole myöskään se, että lasten kiukutellessä vanhempiensa uusia kumppaneita kohtaan, syy ei ole näissä puolisoissa yleensä, vaan joko manipuloivassa vanhemmassa, tai vanhemmassa joka ei osaa peitellä omaa tyytymättömyyttään ja tukee lasten kiukuttelua, taikka kummankin vanhemman kyvyttömyydessä selvittää erotilanne realiteetteineen lapsille. Se ei ole tavatonta, sillä tilanne on vanhemmillekin usein vieras eikä oikeita sanoja ja tekoja ole helppo löytää. Mutta sen kun ihmiset ymmärtäisivät, että ongelmatilanteissa pyydettäisi apua! Eikä vaan pukerrettaisi ikään kuin häveten ongelmiaan. Sitten vielä, jos lapset on murrosiässä niin uudet puolisot ovat vain yksi kanava purkaa nuoruuden uhmaa, mikä sitten hellittää murkkuiän väistyttyä.

Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja, koska itse petettynä ja jätettynä olen kuitenkin halunnut lasteni nimenomaan tulevan toimeen eksäni uuden puolison ja tämän lapsen kanssa. Siitä huolimatta että itsetunto romahti miinukselle kun sain toisesta naisesta tietää, ja olin valmis tekemään ties mitä ettei se olisi totta. Minkäänlainen kosto ei ole käynyt koskaan mielessäkään, koska ymmärrän ettei sillä olisi saavutettu mitään hyvää. Tilanne helpotti kun aloin sisäistämään että oltaisi erottu ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Nykyään mulla on itsellänikin uusi kumppani ja on aivan eri asia rakentaa ihmissuhdetta kypsemmällä iällä kuin nuorena. Sitä on jotenkin oppinut huomioimaan toisen aivan eri tavalla, eikä pitämään itsestään selvyytenä. Siksi pidempi yhteinen tulevaisuus on todennäköisempää kuin nuorena ihastumisen myötä avioliittoon ajautuneilla,jotka eivät ole vielä elämästä paljonkaan oppineet. harkintakykyä ja huomaavaisuutta on tullut lisää.

Jos ulkona sataa räntää vaikka haluaisi että aurinko paistaa ja olisi lämmintä, niin minkäs sille teet? Ei se kiukuttelemalla parane.

huokaus...

Voi kun sitä itsekin jaksaisi ja pääsisi vielä sellaiseen tilanteeseen että asiat sujuvat ilman uhkailua ja kauheata tappelua... Ehkä nuo kokeneempien tarinat antaa vähän uskoa siihen että tilanne voi joskus muuttua.

Miehelläni on entisestä suhteestaan yksi lapsi, ja itse odotan tällä hetkellä omaa ensimmäistäni, eli meidän yhteistä lasta. Miehen ja exän välit olivat suhteellisen ok eron jälkeen ja lapsen tapaamisetkin oli ssatu sovittua ilman sen kummempia vääntöjä siihen asti kunnes aloimme olemaan yhdessä. Saman tien alkoi ihme säätäminen tapaamisten kanssa (soittelut puolenyön aikaan arkisin että poika pitää hakea aamulla meille hoitoon ja pitää esim. seuraavaan iltaan siihen saakka kun ex pääsee puolen yön aikaan töistä jne), mikään ennalta sovittu ei enää pitänytkään. Nainen kiristi ja kiristää edelleen ykinhuoltajuuden vaatimisella. Tilanne on pari kertaa mennyt jopa siihen että mieheni on vaihtanut puhelinnumeronsa täysin salaiseksi, ja pyytänyt että poikaan liittyvät asiat soitetaan minun kauttani. Parin viikon rauhan jälkeen numero on saatu selville ja vittuilu on alkanut kahta pahempana.

Alusta alkaen hän vaati että olisi halunnut tavata minut ja keskustella pojasta minun ja lapsen isän kanssa. Siis mitä minä ajattelen pojasta ja kuinka suhtaudun häneen. akihlautumistani oli kommnetoittu ensimmäiseksi tiedustelemalla sormusten hintaa (?) ja seuraavaksi hän kysyi mieheltäni että onko tämä varma siitä että ei tee virhettä. En varmaan edes tiedä puoliakaan kaikesta tällaisesta koska mieheni on sanonut jo monesti ettei edes halua kertoa minulle ja pahoittaa mieltäni...

Tapaamsten kanssa on tällä hetkellä suurimpia ongelmia. Mieheni tekee hyvin epäsäännöllistä työtä ja pari kertaa vuodessa hän on käytännössä jopa kuukauden putkeen poissa. Pari vapaapäivää menevät yleensä nukkuessa ja kerätessä voimia seuraavaan työputkeen. Näiden työkuvioiden aikana tapaamiset ovat melko olemattomia tai ne jäävät väkisinkin, ja työ muutenkin on sellaista että kovin säännöllisiä kuvioita on vaikeaa sopia. Tätä olemme kuitenkin ehdottaneet exälle koska tuntuu että se olisi ainoa mahdollisuus välttyä siltä helvetilliseltä sodalta ja kiukuttelulta joka kerta. Hän ei vaan kykene tai ilmeisesti edes halua sitä, että pojan vieminen tai hakeminen voisi joskus mennä niin kuin on ennalta sovittu. Jos esim. edellisenä päivänä päätetään joku aika, ex soittaa miltei poikkeuksetta tunnin tai jopa puolen tunnin varoitusajalla paljon aikaisemman ajankohdan. Ja jos se ei meille sovi, alkaa marttyrin esittäminen ja hän ottaa yhteyttä keneen tahansa miehen perheestä jotta nämä peruvat omat menonsa ja hakevat pojan.

Hänellä on myös ikävä tapa ilmestyä mieheni vanhempien luokse pahemmin ilmoittelematta. Poika on heillä paljon hoidossa ja isovanhempiakin kiristetään törkeästi tapaamisilla: jos ei käy niin ei tule sitten ikinä enää...Ja kaksi työssäkäyvää ihmistä ja pari edelleen kotona asuvaa nuorempaa sisarusta muuttelevat suunnitelmiaan yhden ihmisen oikkujen takia. Lapsen parastahan toki ajatellaan, mutta ei kai yski ihminen voi pyörittää käytännössä koko sukua oman pillinsä mukaan? Mies on asiasta sanonut, kuten jo kirjoitin, lapsen parhaaksi he kaiken tekevät. Totuus tosin on että jos meillä on mieheni kanssa joku meno, isovanhemmat ovat ainoa paikka jossa poika voi olla pitempään hoidossa. Ex on siis tietyllä tavalla hyvin riippuvainen miehen vanhempien hyvästä tahdosta...

Pelkään että tilanne pahenee kun lapsemme syntyy kesällä ja joudumme muuttamaan kauemmas. toisaalta on lohduttavaa saada väliin niin paljon välimatkaa että yhtäkkiä ilmoitetut hakuvaatimukset eivät ole enää mahdollisia. pelkään kuitenkin että nyt kun olen kotona äitiysvapaalla ex alkaa pitämään meitä jonain hoitopaikkana johon poika laitetaan aina kun itsellä on menoja "humputtelemaan" kuten hän sanoo... Vimeisin vaatimus koski heinäkuuta jolloin exällä on kolmen viikon loma: mieheni on tulloin töissä ja oma laskettu aikani osuu aika lailla exän loman loppuun. Exän mielestä meidän olisi pitänyt ottaa lapsi koko hänen lomasa ajaksi jotta hän voi lähteä matkalle (lastahan ei ikinä ole mukaan otettu). Olen kuitenkin rehellisesti sitä mieltä että ei ole minun velvollisuuteni viimeisilläni raskaana alkaa lapsenvahdiksi lapselle joka ei ole omani, etenkin kun tiedän jo nyt millaisia pätkiä mies tulee olemaan töissä. Käytännössä hyvällä tuurilla tulee kotiin nukkumaan jos sitäkään. Tarkoitushan kuitenkin on että lapsi on isänsä kanssa eikä isän uuden puolison...


En oikeastaan tieä edes miksi tätä tänne kirjoittelen. Tilanne ahdistaa vaan välillä niin kamalan paljon. Tuntuu pahalta että joku ihminen haluaa tahallaan tehdä kiusaa ja aiheuttaa pahaa mieltä ja ainakin yrittää saada meitä mieheni kanssa toistemme kimppuun. Voin sanoa että iso osa tästä ensimmäisen raskauden ihmeellisyydestä ja onnesta oman lapsen takia on hukkunut kun aina joku onnistuu yllättämään uusilla ikävyyksillä....

marikaarina

Kirjoittaminen ei muuta tilannetta, mutta saattaa auttaa Sinua asennoitumaan siihen toisin. Kestämään paremmin. Ehkäpä löytämään jonkin ratkaisun jota voisi kokeilla.

Sillä ex-rouvalla tuntuu olevan ongelmia itsensä kanssa. Hän on riippuvainen ex-miehestään. Rouva ei ole ymmärtänyt ettei mies ole enää osa hänen arkielämäänsä, vaikka mies on lapsen isä ja huoltaja. Hänellä pitäisi olla omatkin kanavat johon tarvittaessa lapsen saa hoitoon silloin kun isälle ei sovi. Omat humputtelut pitäisi mitoittaa sen mukaan milloin siihen on mahdollisuus, eikä ensin päättää lähteä johonkin ja sen jälkeen kiristää joku lähisukulainen tai ex ottamaan lapsi hoitoon, tai se jää yksin kotiin.

Tätä kiristyskeinoa mieheni ex käytti. Se kiristyskeino loppui kun rouva kiristi väärässä tilanteessa, miehen vanhemmat kuulivat sekä heidän naapurinsa, jolloin mies otti yhteyttä lastenvuojeluviranomaisiin. Alkoi selvittely siitä voiko äiti toimia huoltajana lainkaan. Kun sitten kuitenkin viranomaiset hyväksyivät äidin selitykset stressistä ja harkitsemattomasta lauseesta, minkä sisältöä ei tarkoittanut oikeasti, tämä ex kai ymmärsi tilanteen. Lievempiä kiristyksiä toki on ollut mutta harmittomia eivätkä ole johtaneet mihinkään ja pienen väännön jälkeen asiat on saatu sovittua. Valtaosassa tapauksista kuitenkaan ei voida jälkeenpäin todistaa äidin tai isän huonoa vanhemmuutta.

Koita kestää ja yrittäkää päästä tuon rouvan oikkujen yläpuolelle. Kuten aiemmin kirjoitettiin niin ei kannata reagoida hänen oikkuihin, koska silloin hän on tyytyväinen kun te hermostutte ja hän huomaa miten teihin osuu.

Nauttikaa kesän auringosta!

InkEEri

Tuttu tarina ap: llä. Liiankin tuttu monille.

Kun nainen on lasten yksinhuoltaja niin homma sujuu vielä joten kuten jos lasten isällä ei ole uutta parisuhdetta tai perhettä. Yksinhuoltajaäiti ja lasten isä ovat saaneet sovittua kaikesta, tapaamiset ja maksut yms. eikä heidän välilläään ole eikä tule suhdetta, homma useimmiten toimii. Mutta auta armias sitä hetkeä kun tuo mies löytää kumppanin ja aloittaa suhteen tai menee naimisiin!!!! Tuo lasten äiti muuuttuu täysin. Hänestä tulee juuri tuon aloittajan kaltainen kiusaaja joka tekee kaikkensa ettei miehellä vaan mikään uusi elämä onnistuisi. Hän ottaa jopa lapset pelinappuloikseen!

Olen läheltä nähnyt ja olen sellaisen miehen kanssa seurustellutkin pitkään jolla tämä tilanne. Ja rakkaalle ystävälleni kävi myös näin. Sitä kiusaamisen määrää mitä mustasukkainen exä voi tehdä, ei pysty edes kertomaan. Se on niin totaalista, ja se vaihtelee vaikeista tilanteista helvetillisiin hetkiin.

Kuka kärsii eniten? Lapset tietenkin! Vaikka tämä äiti miten väittää että ajattelee lapsiaan ja tekee heidän parhaakseen mitä tahansa, niin tässä kohtaa on täysi pimeys.