Uteliasuinukki

Olisi mukava kuulla, miten yleensä uusi kumppani/puoliso suhtautuu sinun lapsiisi, jotka ovat aiemmasta suhteesta?

Itselläni on puolentoista vuoden suhde mieheen takana ja minulla on yksi lapsi. Mies on lapsen kanssa melko paljon, on omaksunut roolinsa hänen kasvattajanaan, toisena aikuisena minun rinnallani ilman minun pyyntöäni, hakee lasta päiväkodista, vie leikkimään, leikkii, äänittelee elokuvia lapselle, kokkaa lapselle mieleisiä ruokia ja on samalla myös rajat laittava. Välillä nämä kaksi ottavat yhteenkin, jotta toinen saattaa olla suuttunut toiselle, mutta periaatteessa näyttää menevän oikein hyvin. Lapseni on 5 vuotias.

Nyt lapseni joutui putoamisen takia sairaalaan viime viikolla ja meni jalka poikki ja se jouduttiin leikkaamaan ja lapsi oli sairaalassa muutaman yön. Mies vuorotteli minun ja lapsen isän kanssa sairaalassa, jotta joku meistä kolmesta oli siellä koko ajan lapsen kanssa. Olenko todellakin tavannut ihan ainutlaatuisen yksilön vai onko tämä ihan normaalia uusilta puolisoilta?

Loistoyksilö

kerta kaikkiaan. Eikä taida olla hassumpi se exkään, koska ei tee asioita hankalaksi? Joillakin on tuuria!! Anna arvostuksesi näkyä ja kuulua.

pallontallaaja

Joskus jos joku on liian hyvää ollakseen totta ei olekaan totta. Jokatapauksessa kasvatusvastuu on teillä vanhemmilla ja uudet kumppanit voivat vain tukea eivätkä olla kasvattajia vaikka sanotkin, että hän on omaksunut roolin kasvattajana.

Lapselle pitää olla selkeästi tiedossa, että hänen oma isänsä on hänen ensisijainen kasvattajansa miehenä eikä äidin kumppani, muuten lapsi menee sekaisin.

Uteliasuinukki

En minä ole ainakaan huomannut että lapseni olisi mennyt sekaisin mistään; hän tietää selvästi kuka on hänen isänsä, äitinsä ja kuka on äidin uusi kumppani. Mutta aivan samalla tavalla äidin uutta kumppania täytyy kuunnella, kunnioittaa ja totella kuin isäänsä tai äitiänsä. En voi sulkea, enkä halua sulkea häntä ulkopuolelle, jos haluan että jaetaan elämä yhdessä. Se on kaikki tai ei mitään. Minä ja lapseni olemme yksi paketti ja jos hän haluaa tämän paketin, minun täytyy antaa osuus kasvatusvastuuseenkin ja oikeus olla tasapuolinen aikuinen lapsen elämässä, eikä vähätellä hänen asemaansa siinäkään. Itse ainakin hänen asemassaan haluaisin, että minulle myös annetaan oikeudet, eikä vain velvollisuudet. Eli kaikki tai ei mitáän.

Meillä tämä näyttää toimivan erinomaisesti. Ja lapseni isällä on oma asemansa, ja kukaan ei ole viemässä hänen paikkaansa isänä. Meille kaikille on tilaa ja oma paikkamme lapsen elämässä. Ja todellakin täytyy nostaa hattua myös isälle, että ei hankaloita tilannetta ja on ottanut hyvän asenteen uuteen kumppaniini. Nytkin sairaalassa he keskenään hoitivat vuoron vaihdon ja tilannekatsaukset yms. Ja uusi kumppani todellakin on oikea helmi. Täytyy yrittää muistaa osoittaa se arvostus selkeästi.

glow76

minä olen kanssa sitä mieltä, ettei kasvattajien tarvitse olla vain isä ja äiti! Kyllä lapset tietävät kuka on isä ja kuka äiti, mutta toki aikuiset jotka kuuluvat lapsen elämään toimivat kasvattajina...minä koen ainakin että isäpuoli sekä mummo jota lapset näkevät usein toimivat myös kasvattajina. Ei kasvattajilla tarvitse aina olla mielessä samat asiat, vaan kukin kasvattaa oman käyttäytymisensä mukaan eli tarkoitan sitä että joillekin hyvät tavat saattavat olla tosi tärkeitä, toiselle taas yleinen käyttäytyminen jne. Ristiriitoja pitää kuitenkin välttää ja kypsät aikuiset pystyvät toivottavasti juttelemaan rajoista ja tavoista.

itselläni on todella ihana mies, isäpuoli lapsille! VAstaavanlainen kuin alk.peräisellä kirjoittajalla...itse en vain pysty olemaan, ainakaan vielä, yhtä ihana hänen lapselleen joka vierailee perheessämme välillä. Lapsi on tosi itserakas ja sopeutumaton muun perheen elämää, ei osaa jakaa asioita yhtään, mutta tietenkään en sitä lapselle näytä...uskon että minä ihmisenä tarvitsen vain hieman enemmän aikaa sopeutua häneen, joillain kaikki käy niin helposti ja heti!

ohdakkeenkukka

Uteliasuinukki, ei aivan ainutlaatuinen yksilö mutta harvinaisuus silti. Meiltä löytyy samanmoinen uusioisukki, joka oli tuollainen heti alusta pitäen :}
Olet onnekas elämäsi miesten suhteen, kun exäkin on mukana lasten elämässä ja antaa uuden miesystäväsi osallistua lasten hoitamiseen.

tästä pidän!

Olen samaa mieltä. Älkää te uusioakat yrittäkö kasvattaa meidän exien lapsia. Opetelkaa kunnioittamaan niitä, sillä juuri heidän perheenne olette rikkoneet. Jos ette sopeudu, sori vaan, painukaa ulos siitä talosta.

se uusioakka

Lievää katkeruutta ilmassa...?

tästä pidän!

Mutta toimii! Kokeiltu on.

vaides

ei tainut tulla mieleen että on paaaaaaljon uusioperheitä joissa uusi puoliso ei ole ollut edes kuvioissa eron tapahtuessa. Omassa perheessäni mieheni oli eronnut 5 vuotta aiemmin puolisostaan. Miten ihmeessä minä olen heidän perheensä rikkonut?????

Sun kannattaisi päästä yli tuosta katkeruudesta. Se syö reikiä päähän... ajan mittaan ;)

tästä pidän!

Ja sulle ei tullut mieleen että on myös uusioperheitä joissa nimenomaan aiemmasssa avioliitossa toinen osapuoli ensin perusteli uutta suhdetta ja pesää ja vasta sitten kun uusi pesä oli valmis ilmoitti puolisolleen että mää lähren nyt toisen matkaan ja lapset tulee joka toinen viikonloppu tästä lähin meille.

elämä on kovaa

Juu ei, juu ei. Tuollainen ei ole tullut kenellekään mielen viereenkään!

Silti: tapahtunut on tapahtunut, eikä katkeruus muuta sitä miksikään muuksi kuin vielä pahemmaksi.

Elämäänsä ei voi hallita muuten kuin hitusen oman päänsä sisältöä muokkaamalla.

tästä pidän!

Sinä olet sitten oikea ihminen neuvomaan muita miten heidän pitää elää? Ei naurata. Voisin sääliä sinua mutta ei se sinua muuta. On se kumma miten ihmiset aina jaksaa nälviä muita koska muut ovat katkeria. Ikään kuin "katkeruus" aiheuttaisi pahaa oloa?

En ole velvollinen sen tarkemmin selittelemään ja erittelemänä tunteitani, mutta se mitä ensin kirjoitin kirjoitin kokemuksesta ja olen edelleen samaa mieltä. Maassa maan tavalla tai maasta ulos - taikka toisten ihmisten lasten kotoa ulos. Mikä siinä muka on katkeraa?

realisti*

Niin, ne toiset ihmisetkin asuvat kyllä KOTONAAN. Oletkos koskaan hokannut...

tästä pidän!

Lasten vastustuksesta huolimatta ovat joissain tapauksissa muuttaneet lasten kotiin. Oletkos koskaan hokannut...

Ei meidän tapauksessa mutta erään läheisen kyllä.

Väyläne

Sitä se nimenomaan tekee! Katkeruus on sama kuin joisit myrkkyä ja odottaisit sen toisen ihmisen kuolevan siihen.

Ikävää jos sun mies on jättänyt sut noin roskaisesti mutta sun tyylistä päätellen en ihmettele miksi. Oishan sen eron voinut silti siistimmästikin hoitaa. Aina on niitä hulluja jotka toisen erosuunnitelmista kuullessaan alkaa uhkailemaan lapsilla, itsarilla tai jollain muulla ääliömäisellä. En silti sano että sinä olisit sellainen.

tästä pidän!

Mulla ei ole ollut paha olo enää vuosiin. Ehkä te haluaisitte koska teillä itsellänne on paha olo. Mulla oli paha olo kyllä silloin kun miehen temput selvisi. Siitä on jo aikaa ja elämä on jatkunut sen jälkeen päivä päivältä paremmin. On uusi puolisokin. Mielestänne en ilman pahaa oloa saisi olla sitä mieltä että jos lapset ei halua vierasta naista kotiinsa mutta silti sellainen sinne muuttaa komentelemaan, niin on oikein että nainen sitten lähtee kun ei jaksakaan. Mielipiteeseenne teillä on toki oikeus. Se ei oloani pahenna. Ei myöskään oma mielipiteeni.

tästä pidän!

Kerrohan tästä vähän tarkemmin. Ex-mieheni kyllä kertoi jo silloin. Katsotaan osuuko kohdalleen.

pallontallaaja

Niin kyllähän asioita pitää katsoa lapsen ennenkaikkea lapsen kannalta. Aikuiset tekevät omia ratkaisujaan ja lapset maksavat laskun.

Lapset laitetaan ihan mahdottomien tilanteiden eteen, juoksemaan kahden kodin väliä, tottelemaan uusia kumppaneita joka ei tule onnistumaan kun ei ole yhteistä historiaa eikä kiintymyssuhdetta takana.
Lapsi ei voi kiintyä uuteen kumppaniin koska kokee pettävänsä oman vanhempansa.

Yleensä uudet kumppanit eivät voi sietää toisen lapsia ja lapsen on vain selviydyttävä tilanteesta johon hän ei ole pyytänyt ja johon hän ei ole syypää.

Vanhemmat kasvattavat ja tekevät lapsia koskevat päätökset , uudet kumppanit voivat vain tukea lapsen vanhempaa tai sitten ei, näin se on

On se kuitenkin vaan kumma kun vanhemmat laittavat oman etunsa lasten edun edelle.

Miksi muuten hyökkäsitte "tästä pidän !" kimppuun ? Mitä sitten jos onkin katkera, eikö siihen ole oikeus, helppo se sanoa, että älä ole katkera ihan sama kuin sanoisi masentuneelle; älä ole masentunut, tai surevalle; älä sure.

Kai ihminen nyt eron kohdatessa käyt läpi kaikenlaisia tunteita, vihasta alkaen.

vinxvinx

On myös toisenlaisia perheitä. Paljon.

Esim. tilanteessa jossa isä=etä ja äiti = lähi
Se miten lapsi tilanteessa pärjää ja sopeutuu on aikuisten vastuulla. Jos biologinen äiti itkee ikäväänsä lapselle aina tämän ollessa isän luona, on lapsella vaikeaa ja kurjaa. Jos bioäiti häiriköi isän ja lapsen viikonloppua jatkuvalla soittelulla ja ikävä -kitinällä, on lapsen vaikeaa kiinnittyä isän luona olemiseen. Jos bioäiti haukkuu jatkuvasti isää ja tämän uutta puolisoa, on lapsen vaikea kiinnittyä näihin. Jos uusi kumppani ei saa osallistua päätöksen tekoon siitä mitä oman talon katon alla tapahtuu, hän katkeroituu ja alkaa vihata lasta joka tuo arvaamattomuutta elämäänsä. Jos uusi kumppani ei saa tukea tilanteessa omalta puolisoltaan hän katkeroituu. Jos uuden kumppanin arjen aikatauluja säätelee miehen eksä, hän katkeroituu. Jos bioisä siirtää kasvatusvastuun tapaamisviikonloppuina uudelle kumppanille, tulee riitaa ja toraa..

Kaikki mikä voi mennä pieleen menee, jos aikuiset niin päättävät.

Jos uusperheessa on selvät sävelet ei ongelmia tule. Jos sovitaan säännöt ja rutiinit yhdessä heti alussa ei riitoja tule. Isälle on hyvä ottaa pääkasvatusvastuu lapsestaan eikä sysätä sitä puolisolle. Uusi puoliso on ennen kaikkea uusi puoliso eikä uusi äiti. Lapselle on helpompaa kun isä ja äiti ovat pääkasvattajia. Aikuisten ei tule solvata toisiaan lasten kuullen.

Bioäidille ei kuulu se mitä isän luona viikonloppuna tapahtuu eikä hänellä ole oikeutta sanella mitä tapahtuu. Bioäidin tulee antaa lapselle rauha olla isän luona, ilmän äidin jatkuvaa soittelua. Lapsella tulee olla oikeus pitää hauskaa sekä isän että äidin luona tietäen että kumpikaan ei ole keneltäkään pois. Jatkuva ikävän vinkuminen lapselle ja liioiteltu yksinäisyyden kauhistelu (kun lapsi on poissa) herättää syyllisyyttä lapsessa eikä lapsi uskalla enää nauttia tapaamisista.

Aikuisten ei tarvitse pitää toisistaan voidakseen hoitaa erovanhemmuuden asiallisesti. Lapsi ei ole katkeran eroäidin kostonvälinen tai purkautumisia kuunteleva pikkuterapeutti. Ei kyllä isänkään.

Jos lapsi näkee että asiat sujuvat ja vanhemmat tulevat edes välttävästi juttuun, hän uskaltaa ottaa vastaan asian hyvät puolet. Asumisjärjestelyt eivät lapsen tulevaisuuden ja kehityksen kannalta ole olennaisin asia. Olennaisinta on miten paljon lapsi saa rakkautta ja rajoja. Isän ja äidin riitaisenkaan avioeron ei pitäisi olla pois lapsen saamasta hoivasta, huolenpidosta ja rakkaudesta.

Tutkimusten mukaan lukuisat lapset raportoivat kysyttäessä paljon hyviä puolia uusperheessä. Tällaisia ovat useimpien lasten mielestä mm. tuplalahjat (jouluna ja synttäreinä yms) ja tuplajuhlat, eroperheessä asuminen saattaa avata mahdollisuuden uusiin harrastuksiin... lapsi voi saada toiseen kotiin lemmikin mikä ei aiemmin ollut mahdollista toisen vanhemman allergiasta johtuen ym., uusia sisaruksia, uusia kavereita, laatuaikaa vanhemman kanssa. Lisäksi nämä lapset on tutkimuksissa havaittu sosiaalisesti paljon vertaisiaan pärjäävimmiksi ja ulospäinsuuntautuneimmiksi.

Toki ydinperhe on ideaali. Mutta ainoastaa silloin kun se toimii. Kuka tahansa lapsi asuu mieluummin kahta kotia kuin yhtä jossa riidellään jatkuvasti, ääneen tai äänettä.

Xaicga

Tässä se avainsana on: nimenomaan KÄY LÄPI. Ei ole normaalia jos niihin jumittaa. Niistä pitää päästä yli. Tästä pidän!- kohdalla näin ole näyttänyt käyvän.

pallontallaaja

Jaaha ja sinäkö sen aikataulun laadit?

vinxvinx

keneltä sä kysyt???????????????????

Xaicga

Multa varmaan...

Olen mä sitä mieltä että jos useita vuosia eron jälkeen ja jo uuden kumppaninkin löydyttyä, aina vaan katkeruus kalvaa niin ei siinä ole kaikki palikat korvien välissä silloin kohdallaan. Kyllä normaali aikuinen ihminen pääsee pettymysten ja petetyksitulemisen tunteiden ohi ja yli huomattavasti lyhyemmässä ajassa. ;)

tästä pidän!

Tässä se avainsana on: nimenomaan KÄY LÄPI. Ei ole normaalia jos niihin jumittaa. Niistä pitää päästä yli. Tästä pidän!- kohdalla näin ole näyttänyt käyvän.
[/quote]

Oi voi miten olet väärässä. Eläisit reaalimaailmassa mielikuvitusmaailmasi sijaan. Siellä näytön takana kehität ihmisille erilaisia tunteita ajatuksia ja elämiä. Roolipeliä. Unohdat, että et tiedä meistä etkä varsinkaan minusta yhtään mitään kuin sen mitä olen kertonut. Kaikki muu on omaa olettamaasi etkä edes kertomaani usko. Työnnä pää puskaan, siellä sinun on hyvä olla.

Eilen, 15:55
vinxvinx (vierailija):
"Bioäidille ei kuulu se mitä isän luona viikonloppuna tapahtuu eikä hänellä ole oikeutta sanella mitä tapahtuu. Bioäidin tulee antaa lapselle rauha olla isän luona, ilmän äidin jatkuvaa soittelua. Lapsella tulee olla oikeus pitää hauskaa sekä isän että äidin luona tietäen että kumpikaan ei ole keneltäkään pois. Jatkuva ikävän vinkuminen lapselle ja liioiteltu yksinäisyyden kauhistelu (kun lapsi on poissa) herättää syyllisyyttä lapsessa eikä lapsi uskalla enää nauttia tapaamisista. "

Kun lapsi soittelee bioäidilleen viikonloppuna hädissään, pitäisikö äidin olla vastaamatta tai sulkea puhelin todeten että ole nyt siellä ja sunnuntaina nähdään?

Taas yksi teoreetikko lisää.