vinxvinx taas

ja sä luet epätoivon vimmalla rivien välistä semmoista mitä en ole sinne kirjoittanut!!!

Sanoinko mä näin??? Missä mä sanoin että jos lapsi soittelee hädissään niin siihen ei vastata? Toopekin tajuaa (järjen käyttö on sallittua) että lapsen hätään vastataan. Lasta rauhoitellaan ja hätäännyksen aihe selvitetään. jos kyseessä on hätä äidin pärjäämisestä lapsen poissaollessa niin lasta rauhoitellaan ja äidin pärjäämistä vakuutellaan. Jos lapsi hakee erotuomaria isän luona syntyneisiin kurinpidollisiin asioihin niin äiti vakuuttaa että ristiriidat ratkotaan siellä missä ne ovat syntyneet. Äiti ei saa lähteä erotuomariksi ristiriidoissa joita lapsella on isän tai uo:n kanssa. Ne ratkotaa siellä kodissa!!! Jos lasta pahoinpidellään henkisesti tai fyysisesti isän luona niin luonnollisesti asia ja tapaamisten jatko selvitellään aikuisten kesken eikä lapsen kanssa!!

Herranjee sä ole todella katkera nainen!

realisti*

Täytyy sanoa että vinxvinx:illä on ihan fiksuja mielipiteitä.

son näin

vinxvinx = realisti*

relisti*

Ei muuten olekaan :P Kyllä samaa mieltä voi olla olematta sama henkilö, hui kauhistus!!

vinxvinx

Joo... niin just. Kaikki nicit jotka on samaa mieltä on aina pääsääntöisesti yhden ja saman kirjoittajan kynästä. Sama pätee muuallakin. Jos kaksi työkaveria on samaa mieltä niin heidän mieliänsä ohjaa oikeasta sama keskus ulkoavaruudesta...ÖH... miten niin ei?

Voi vittu että olet ääliö!

Uteliasuinukki

Kommentoinpa minäkin nyt sitten tänne ja tuon omia näkökantojani asiaan ja kerron omista kokemuksistanikin hieman.

Mekin erosimme miehen uskottomuuden vuoksi, josta miehelle syntyi vielä toinen lapsi. Minulle uskottomuus selvisi vasta hieman ennen lapsen syntymää. Eihän se helppoa ollut ja tuska oli suuri. Mutta ei siinä auta kuin ottaa järki käteen ja miettiä mikä sitten on lapsen etu. Meidän ero oli väistämättömyys, vaikka miehen mielestä olisimmekin voineet jatkaa. Mutta minä en voinut. Olisin voinut katkeroitua ja yrittää estää miestä näkemästä lastaan/lastani, mutta vaikka miehen valinta ja virhe tuottikin suurta tuskaa minulle, ei siihen auta lasta sekoittaa. On otettava asiat asioina ja lapsen etu on se tärkein. Joten yritin tulla hänen kanssaan mahdollisimman hyvin toimeen ja koskaan en ole isäänsä haukkunut lapselleni. Aika kului ja katkeruus väheni päivä päivältä, jota sisälläni kuitenkin kannoin. Elimme lapsen kanssa kaksin kolmisen vuotta ilman että minulla olisi ollut suhdetta. Lapsi tapasi isäänsä vuoroviikonlopuin ja muutenkin kun isä pystyi ja halusi. Miehen uuden naisenkin opin tuntemaan, jopa tulimme ihan hyvin toimeenkin. En minä hänellekään halua osoittaa mieltäni, hän kuitenkin huolehtii omalta osaltaan lapsestani kun lapsi on isänsä kanssa. Enkä myöskään halua myrkyttää lapseni mieltä tai yrittää laittaa häntá tuntemaan negatiivisia tunteita uutta kumppania enkä isääkáän kohtaan. Lapseni kuitenkin tarvitsee isäänsä ja isä haluaa olla läsnä lapsensa elämässä, niin ei minulla ole oikeutta sitä tuhota.

Nyt minulla on uusi suhde ja mies ja lapseni tulevat erinomaisesti toimeen, vaikka toki joskus ottavat yhteenkin. Mutta sen huomaa, että on hellyyttä puolin ja toisin kuten kiintymystä ja kunnioitustakin. Lapseni tietää kuka on isä ja kuka äiti, mutta uusia puolisoita ja kumppaneita tulee totella ja kunnioittaa ihan samalla lailla kuin muitakin aikuisia. Isän luona on omat sääntönsä, ja niitä on toteltava siellä ja meillä kotona omat ja niitä totellaan täällä. Ja peruskasvatus tulee kuitenkin minulta, joka olen hänen huoltajansa ja jonka kanssa hän enimmän osan ajasta on.

Nytkin meidän piti mennä uimahalliin ja kun lapsella on jalka kipsissä lapsi ei voi tulla, niin meidän piti viedä hänet isälleen muutamaksi tunniksi. Mutta nyt mieheni sattuikin olemaan flunssassa joten suunnitelmat peruuntuivat. Soitin lapsen isälle ja hän ja uusi mieheni puhuivat puhelimessa ja antoivat vinkkejä miten parantua nopeammin. Ja lapsen isä kertoi omista vaivoistaan ja uusi mieheni sanoi myös, että jos vaan jotain tarvitset niin soita, niin autamme kyllä missä voimme. On kertakaikkiaan hienoa, että meillä on ihan hyvät välit. Ja on ihana, että lapsen ei tarvitse miettiä kenen puolelle asettautua ja hän voi vapaasti rakastaa meita kaikkia ja nauttia elostaan meidän kaikkien kanssa. Kyllä me jokainen jotain hyvää hänen elämäänsä tuodaan.

jatkakaa samaan malliin

Minkä takia elämän pitäisi olla aina niin helvetin siloisaa?

Jokaiseen perhekokoonpanoon sisältyy myös riitoja, erimielisyyksiä ym. Kaikkia riitojakaan ei aina sovitella vaan ne jäävät sanattomasti taakse kun aikaa kuluu. Sen tietää jokainen joka on koskaan perheessä elänyt. Se ratkaisee miten riitelee. Vähätteleekö ja nimitteleekö toista vai riidelläänkö asioista.

Mitä itsekkäämpiä perheenjäsenet ovat sen vaikeampia on asioita hoitaa. Yksi itsekäs vielä menee, koska hänelle ei tule vaikeuksia muiden joustavampien kanssa. Mutta kun itsekkäitä on kaksi tai useampi, silloin ollaan törmäyskurssilla.

Yleensä ne itsekkäimmät löytyvät vanhemmista. Kun kumpikin on itsekäs, mielestään oikeassa kun puoliso tai ex on väärässä, siinä kärsii lapset, ja lapset oppii vain itsekkäitä ratkaisumalleja.

Heikolla itsetunnolla varustetut ihmiset pyrkii olemaan itsekkäitä koska pelkäävät tulevansa hyväksikäytetyiksi.

Ehkä nykyään on paljon enemmän mainittuja itsekkäitä ja heikon itsetunnon omaavia kuin joskus aikoinaan? En tiedä. Keskustelupalstoilta vaan saa sen kuvan.

Meillä on uusioperhe minä ja mieheni, kummankin lapset ent. liitosta ja yksi yhteinen, osa entísten liittojen lapsista asuu meilä osa on yhteishuollossa. Sirkusta riittää, riitoja, erimielisyyksiäkin ja jokainen huomioidaan yksilönä. On meillä hyviäkin aikoja. Hyvä aika = jokainen päivä. Kun laittaa painoarvon epäkohdille on elämä pelkkää epäkohtaa.

glow76

no kyllä minä ainakin mielummin elän siloisaa elämää kuin riitelen ja kinaan harvase päivä!
Ei suhde jossa riidellään pääasiassa ole pitkä ikäinen, tai ainakin sitä miettiin voisiko jossain olla puoliso jonka kanssa voi nauttia elämästä, nauraa, hymyillä ja olla onnellinen.

plou62

Entäpä glow76, elätkö hyvää vai huonoa elämää?

glow76

Minä elän tällä hetkellä erittäin hyvää elämää!
toki ollut huonojakin aikoja, ennen eroa, jonka takia nyt voin paljon paremmin ja uskon, että se näkyy myös lapsissani - ei se ydinperhe ole aina lapsillekaan paras vaihtoehto.

Elän tällä hetkellä avoliitossa ihanan miehen kanssa, joka rakastaa lapsiani ja jota lapseni rakastavat. Kokevat saavansa mieheltäni paljon enemmän kuin isältään, mutta toki itse ylläpidän lasten ja isänsä hyviä välejä.

näin on paras

Minä taas olen tullut kokemuksen kautta siihen tulokseen, että elän kaksistaan lapseni kanssa ja sitten kun hän on aikuinen ja omillaan, voin alkaa elää omaa elämääni.
Siihen menee vielä muutama vuosi, odotellaan ihan rauhassa.
Edellinen ei tarkoita sitä, että en kävisi missään viihteellä, mutta että ottaisin tänne meidän kotiimme vieraan miehen, joka puuttuisi murkkuni elämään...
Ei tule mitään, kokeiltu on.
Onnea vaan kaikille, niillekin, joilla ei aina niin auvoista elämä ole.

plou62

Kerro lisää.

glow76

no mitä haluaisit tietää? :)

Hyvä isä

Oma puolisoni on paras mahdollinen kasvattaja minunkin lapsilleni. Hellä ja jämäkkä. Omaa isäänsä lapseni (nyt jo lähes täysi-ikäiset) ovat tavanneet säännöllisesti, mutta biologinen isä on jäänyt paljon etäisemmäksi ja vieraammaksi kuin lasten isäpuoli. JOhtuu luonteista ja toimintatavoista, sekä tietenkin siitä, kumpi on lasten elämässä konkreettisesti läsnä.

Poikani kysyi kerran, mitä tapahtusi, jos minä (siis äitinsä) kuolisin, mihin hän menisi? Vastasin että voisit joko muuttaa isäsi luokse tai jäädä nykyiseen kotiin isäpuolen kanssa. Hän sanoi valitsevansa jälkimmäisen vaihtoehdon.

Biologisen isän ja hänen uuden perheensä kanssa meillä on läheiset välit. Heidän yhteinen lapsensa on ollut meillä usein hoidossa ja minun lasteni juhliin osallistuvat kaikki mahdolliset vanhemmat. Joskus jopa exän nykyisen vanhemmatkin, mukavaa väkeä kun ovat. Menikö jo liiankin sekavaksi ;)

Se uusioakka

Ai minäkö olen rikkonut mieheni entisen perheen? Siitäkin huolimatta, että mieheni erosta oli noin 1,5 vuotta ennen kuin edes tutustuin häneen? Eivät kaikki uusiosuhteet ole syntyneet kenenkään perheen rikkomisen kautta!

Siitä olen kyllä samaa mieltä, etten minä ole äitipuoli, sillä lapsillahan on jo äiti. Toki laitan lapsille ruokaa, pesen pyykkiä, kuuntelen heidän huolia ja olen muutenkin läsnä heidän elämässään, mutta isän nykyisenä vaimona, en missään muussa roolissa.

Se uusioakka

Kas, täällä olikin jo joku muukin kirjoittanut samalla nimimerkillä, anteeksi "varkaus" : )

uusäiti

Siis mikähän täällä on se ongelma ?
Ei kai kukaan normaalilla järjellä varustettu edes ota uudeksi puolisokseen miesta tai naista joka ei hyväksy hänen lapsiaan ? Eikös ne lapset ole aina ensisijalla.
Meidän naisten pitäisi olla onnellisia jos sen ex-miehen uusi vaimo pitää myös tämän ex-miehen lapsista.
Silloin voimme olla huoletta kun lapset ovat isän luona.Mutta meillä naisilla tuppaa se mustasukkaisuus ja katkeruus tulla pintaan....

Lapset eivät ole tyhmiä, he tietävät tarkalleen kuka on se oikea isä ja kuka on se oikea äiti.

Järjetöntäkai

Herää todellisuuteen! Minun exäni uusi(n) nainen ei voi sietää lastamme. Miehen kommentti asiaan oli se että "hän on nyt vähän pahassa tilanteessa".
Tapaamiset loppuivat siis miehen niin päätettyä.
Ja tällainen tapaus ei valitettavasti todellakaan ole harvinainen.

uusioperheen äiti

Mielestäni lapsilla voi olla useampi kasvattaja, mielestäni myös opettaja on kasvattaja. Ei kaikkien kasvattajien tarvitse olla äiti tai isä. Lapsen elämässä monet aikuiset toimivat kasvattajina, jokainen kasvattaa ja opettaa lasta elämään. Huoltajat on asia erikseen, huoltajina ei yleensä ole kuin äiti tai/ja isä.

Uusioperheessä uusi puoliso ei ole aina se perheen rikkoja, monesti lapsen äiti ja isä ovat keskenään tai toisen valinnasta, ilman kolmansia osapuolia halunneet "rikkoa" perheen. Enkä usko että kovin pitkään aikuinen talossa elääkään, jos ei voi lapsia sietää.

Toivottavasti exien katkeruus ei välity samanlaisena lapsille kuin mitä näissä viesteissä!
Lapsille ei koskaan saisi haukkua eikä puhua pahaa toisesta vanhemmasta, uusista suhteista tai yleensäkään aikuisten välisistä suhteista.

uusioperheen äiti

en usko että nainen on isän mieltä kääntänyt, ehkei mies vain ole kovin sitoutunut lapsiinsa??

Äiti, 2+1 lasta

Ymmärsin kyllä, että keskustelun aloittajan lapsi oli täysin hyväksynyt äidin uuden miehen muuton, ja ihmettelen, miksi joku katkera halusi vääntää tilanteen ja keskustelun muuksi. Olen onnellinen aloittajan puolesta, olet onnekas kummankin "miehesi" suhteen!

Minun tilanteeni: Olen asunut noin kuusi vuotta avomieheni kanssa, meillä on yhteinen 5-vuotias lapsi. Lisäksi minulla on yli 20-vuotias poika, joka ei ole koskaan asunut kanssamme, sekä 19-vuotias tyttö, joka on asunut kanssamme nämä vuodet. Eka visiitillään meille mies tietty kehui, kuinka fiksut lapset minulla on. Asenne niistä ajoista on muuttunut kovasti. Nykyään hän ei juuri keskustele tyttöni kanssa. Jos tytöllä on ystäviä käymässä, mies välttää oleskelua samassa huoneessa, ja käyttäytyy niin pahantuulisesti, että tytön kaveritkin ihmettelevät. Poika käy meillä korkeintaan kerran kuussa, saattaa viipyä muutaman tunnin tai pistäytyä pikaisesti. Mies ei puhu hänelle sanaakaan, hyvä jos tervehtii, ja häipyy muihin huoneisiin tai pois kotoa. Heidän luonteensa ovat niin erilaiset, että mies ei voi sietää poikaani, vaikka kyse on vain luonne-eroista (esim. mies jämpti sovituista ajoista, poika myöhästelee usein). Haluaisin tietysti säilyttää suhteeni kaikkiin osapuoliin. Nyt olen huomannut, että poikakin tulee mieluummin silloin, kun tietää mieheni olevan esim. töissä.

Keskustelemalla miehen kanssa asia ei tunnu paranevan. Hän on anteeksiantamaton ja suvaitsematon luonteeltaan, ja kun joku ei hänen mielestään toimi niin kuin hän haluaa, ei asiasta kannata edes keskustella.

Onko muilla uusperheissä aikuisten lasten kanssa yhtä vaikeaa?

Uusioidylliä?

Luin viikonloppuna tutkimuksesta, joka koski äitipuolen asemaa. Ei ole kovin kadehdittavaa elämää, jos oman kodin sääntöjä sanellaan muualta, esim. etävanhemmalta. Uusi puoliso jää ulkopuoliseksi.

Rakkautta on turha odottaa vieraita lapsia kohtaan ainakaan heti. Asiallinen käytös on eri asia. Joskus voi ärtymys nousta niin suureksi, tästä ulkopuolelle jättämisestä tms. johtuen, että asiallisinta on pysytellä pois lasten seurasta. Eipä tule päästeltyä sammakoita suustaan.

Meillä on tilanne lähellä sama kuin Äiti, 2+1 lasta -nimimerkillä, paitsi että minä isän puolisona olen se nurjamielinen. Miehen lapsi on tottunut aina menemään siitä, mistä aita on matalin. Jos isä yrittää kasvattaa ja kieltää jotakin, juoksee hän kantelemaan oitis äidille tai mummoille. Jotka, sen sijaan, että tukisivat isän kasvatustyötä, hankaloittavat sitä haukkumalla isän! Ja taas poika saa mitä haluaa. Hän on vasta 17 v. eli piinaa tulee riittämään vielä pari vuotta ainakin.

Vuosien mittaan olen alkanut tuntea entistä suurempaa vastenmielisyyttä koko kaveria kohtaan. Omat lapseni eivät myöskään hänestä pidä, eivätkä tule meille hänen kotona ollessaan. Olen jonkun verran purkanut sydäntäni heille, mutta yrittänyt silti olla neutraali.

Itsekin väistyn mieluummin sivummalle, kun hän on kotosalla ja annan heidän olla isänsä kanssa kahden. Ihan vain siksi, etten vahingossa tulisi sanoneeksi mitään erittäin ilkeää. Niitä ilkeyksiä riittää kielen päällä ja patoutuneena ihan liian kanssa.
Varmasti kaveri vaistoaa vastenmielisyyteni, eikä se periaatteessa hänen syynsä kokonaan olekaan, mutta minäkin olen vain inhimillinen ihminen.

Viisainta olisi häipyä kuvioista, koska maksan tästä kovan hinnan, omien lasten seurasta voin nauttia ihan liian vähän ja tämän yhden riiviön seurasta taas ihan liikaa.
Mutta viisaus ei taida olla kovin suosittu kriteeri parisuhteelle?

En ikinä sano olevani hänen äitipuolensa, ei ei ei. Olen kokonainen äiti omilleni ja hänelle isän vaimo.

Tuskastunut_mamma

Meillä uusi mies hyväksyy lapset, mutta lapset vihaa uutta miestä !
tilanne kamala...erosta 1 vuosi.

Eivät ole

kerinneet lapsesi toipua erosta. En ihmettele yhtään tilannettasi, ihan luonnollinen reaktio lapsilta.

Siinä saisi olla vaikka itse enkeli, eivätkä lapset vielä pystyisi häntä hyväksymään. Aika hoitaa, ei voi kiirehtiä prosessia.

Mikä kiire sinulla itselläsi on nyt jo tuoda uusi mies kuvioihin? Tuskinpa vain olet työstänyt omaltakaan kohdaltasi entistä niin pitkälle, ettet toisi vanhoja mukanasi uuteen suhteeseen. Viisautta olisi edetä hitaasti, jottei tule toistettua vanhaa kaavaa ja huomata kohta, että pieleen meni tämäkin homma!

Anna aikaa sekä lapsille että itsellesi, vasta sitten voit odottaa hyväksyntää uudelle ihmiselle lapsiltasi.

waspie

Kuin kusipää,estäen käymiseni äitini asunnossa,mutta raahaten itse sinne koko sukunsa.Miehen ammatti on olla äitini elätti.Äitini kuuntelee häntä kaikessa,jopa siihen asti että välimme ovat (suurelta osin)tuon riidankylväjän vuoksi lopullisesti poikki.Kannattikohan,saa rouva miettiä aikanaan jos nyt järki ja tunteet ikinä kehittyvät.