VaneB

Olen seurustellut miesystäväni kanssa yli vuoden. Hänellä on purkautuneesta avioliitostaan tytär, 11v, joka asuu äidillään ja on joka toinen viikonloppu isällään. Äiti on jo avioitunut uudelleen, ilmeisesti uusi oli katsottuna ja siitäkin avioliitosta on lapsi.

Itse olen myös eronnut, minulla ei ole lapsia, enkä omia lapsia välttämättä olisi halunnutkaan.

Äiti oli saanut jostain vihiä, että isällä on ystävätär, eli minä. Olimme siis aivan alussa suhdettamme, emmekä vielä kumpikaan tienneet, tuleeko tästä mitään tai ei. Äiti oli ystävällisesti luvannut valmistella tytärtä siihen, että isällä onkin joku toinen nainen! Minä en missään nimessä siinä vaiheessa olisi halunnut vielä lapselle puhuttavan mitään, mutta mitäs minä asialle tein.

Tytär oli sitten kysellyt isältään minusta, hänelle oli näytetty valokuva. Lapsi oli sanonut, että voi, kun se on kaunis. Ja alkanut kärttää, milloin tapaamme. Sanoin miesystävälleni, että on aivan liian aikaista tavata vielä aikoihin.

Aikaa kului ja lapsi kärtti. Suostuin sitten tapaamiseen. Ja neidin käytös oli ihan törkeätä. Arvelin, että hän jännitti jne.
Isä oli pahoillaan tyttären huonosta käytöksestä. Olivat jutelleet asiasta ja tytär oli vannonut ja vakuuttanut, ettei sama toistu.
Lähetin hänelle pienen joululahjan, josta hän ei kylläkään kiittänyt minua.

Olemme muutaman kerran tavanneet ohimennen ja käytös ei ole mielestäni muuttunut mihinkään.

Ulkomaanmatkoilta olen tuonut hänelle tuliaisia, saanut joskus jopa kiitoksen tekstarina.

Tytön käytös on oikeasti huonoa. Toki se ei ole lapsen vika. Mutta eipä kai noiden kahden viikonlopun aikana per kuukausi liioin isä paljon ennätä kasvattaa lasta. Äiti on nyt ihan huumassa uuden perheen kanssa.

Olen miettinyt pääni puhki, mitä teen. Asumme omissa taloissa molemmat ja tällä hetkellä minusta kyllä tuntuu, etten tätä neiti nirppanokkaa omaan kotiini halua.

Pitääkö tässä lyödä hanskat tiskiin koko suhteen kanssa? Olisiko täällä kanssasisaria kommentoimaan? Ja asian sivusta kommentoijat besservisserit älkää vaivautuko!

iskän uusi vaimo

Tiedätkö on aivan luonnollista että alkuun voi olla vaikeaa suhtautua toisen lapseen.

Olennaisinta on että saat rauhassa hakea suhteesi tähän. Samoin kun lapsi sinuun. Muista että sinun ei tarvitse rakastaa puolisosi lasta. Tai edes pitää tästä. Mutta- Sinun täytyy kuitenkin aikuisena ihmisen kyetä suhtautumaan tähän asiallisesti ja kohtelemaan tätä inhimillisesti, sekä tukemaan isää isyydessään. Viimeinen tarkoittaa sitä että aidosti hyväksyt että miehelläsi tämä lapsi on ja että lapsi tulee aina olemaan iso osa miehesi elämään.

Lapseltakin tulee voida vaatia käytöstapoja. Et yksilöinyt millä tavalla lapsen käytös on törkeää. Tuossa iässä ei ole tavatonta että lahjoista kiittäminen unohtuu. Tuommoiset käytöstavat opitaan kotona ja tiedän monta aikuistakin joilla se tahtoo jäädä.

Tavanomainen reaktio lapselle on kokea että tulet jotenkin isän ja hänen väliin. Lapselle täytyy antaa aikaa huomata että isä on yhä hänen isänsä ja itseasiassa voisi olla paikallaan että lapsen käydessä teillä miehesi kertoisi tälle että tämä on yhä isälleen rakas ja tärkeä ja että se millä tavalla on sinä olet isälle rakas on ihan erilaista eikä se ole lapselta pois millään tavalla.

No sanoisin että on helpoiten aloittaa sillä että vaatii sekä itseltään että lapselta asiallista käytöstä. Törkeyksiä ei saa puhua eikä olla ilkeä. Ihan hyvä voisi olla sekin että jättäisitte lapsen vierailujen aikana vaikka tunnin tai kaksi semmoista aikaa jolloin isä tekisi lapsen kanssa kahden jotain ja sitten taas tekisitte porukalla jotain. Se voisi tuoda lapselle turvaa.

Sitten kun olette totutelleet jonkin aikaa toisiinne, voisit katsoa olisiko jotain mitä voisitte tehdä kahden tytön kanssa. Vähän kuin tyttöporukalla. Sen ei tarvi olla kallista tai isoa. Kasvonaamiot illalla tai kynsienhoitoa tmv. Tyttöjen puuhaa.

Itsellä on kokemusta 5 vuoden ajalta kahden tyttölapsen isän kanssa olemisesta. Suurin helpotus itselle oli kun tajusin että minä en ole äitipuoli. Olen kokonainen ihminen enkä missään nimessä mikään äidin tapainen. Minun ei myöskään tarvi olla lapsen paras kaveri tai joku leikkitäti. Toisen lapsia on myöskin miltei mahdoton kasvata omalla haluamallaan tavalla jos lapsi tulee joka toinen viikonloppu. Neljänä päivänä kuussa ei kummia tehdä. Suosittelen että sysäät kasvatusvastuu miehellesi. Moni mies nimittäin luonnostaa alkaa sysäämään kasvatusvastuuta uudelle puolisolle koska .. no kai meidän yhteiskunta on niin "äiti"keskeinen että nainen on se taloudenpyörittäjä. Olet tarkkana ja tiukkana! Isä vastatkoon pääsääntöisesti kasvatuksesta. Toki yhteisiä sääntöjä ylläpidät sinäkin. Mutta... no ymmärtänet mitä ajan takaa.

Olen heidän isänsä vaimo ja talouden toinen aikuinen. Kun annoin itselleni luvan olla vain aikuinen, ja tajusisin että minun ei ole pakko rakastaa noita lapsia ja jätin edelleen riittävästi tilaa lapsille olla myös isänsä kanssa niin.. kas kummaa.. ajan myötä olen jopa hieman tykästynyt noihin muksuihin. Toiseen jopa niin paljon että koen hänet omakseni.

Välittäminen tulee ajan myötä. Ei pakotettuna. Oman lapsen tulao suunnitellaan ja useimmiten vaikka ei suunniteltaisi niin siihen jää aikaa varautua. Se on kuitenkin 99,9% aina valinta kutsua oma lapsi elämään. Adoptiossakin lapsi tulee pyydettynä ja kutsuttuna elämääsi. Uusperheessä kuvio on täysin eri. Uuden puolison mukana tulee paketti jota ei ole pyytänyt. Siellä ei tule vain ne mahdolliset lapset vaan näiden toinen biovanhempi ja isovanhempia, serkkuja sun muuta.

Sopeutuminen vie aikaa. Sekä sinulla että lapsella. Siis oman kokemukseni kautta syntynyt neuvo on että näin alkuun riittää kun hyväksytte toistenne olemassaolon ja käyttäydytte sivistyneesti toisianne kohtaa. Enemmän vaatiminen olisi kohtuutonta, kumpaakin kohtaan.

Netistä löytyy myös googlettamalla erilaisia uusperheellisten keskustelupalstoja josta saa vinkkejä ja neuvoja mm. www.uusionni.net/uusionni

iskän uusi vaimo

Lisäisin vielä että 11 vuotias on aika haasteellisessa iässä muutenkin. Tutustu rauhassa oheiseen linkkiin. Esimurkun kanssa voi joutua laskemaan kymmeneen moneen otteeseen, vaikka ei mistään erolapsesta olisi kysekään

http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/11-13vuotias.php?dir=/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy

biobiovanh.

Olen erimieltä.
Jos ottaa kerran (tai useamman kerran)käytetyn miehen, niin kyllähän sitä "pyytää" sen mukaan koko paketin, eikä vain puolikasta. Ei kai tämä nyt kenellekään tule yllätyksenä?!?
Pitää olla aika idiootti, jos ei tajua, että miehen mahdolliset lapset kuuluvat miehen elämään, vaikka se nainen muuttuisikin. Sitä asiaa ei voi muuttaa.

iskan uusi vaimo

En tarkoita että tulee yllätyksenä mutta yleensä rakastuu ensin siihen mieheen ja sitten vasta selviää että olemassa the paketti.

Sitäpaitsi oli miten oli. Olen niin kyllästynyt näihin the paketti keskusteluihin että en jaksa saivarrella.

Oli miten oli ja ajatteli paketista mitä ajatteli niin se ei muuta sitä että ketään, ei voi pakottaa rakastamaan toisen lapsia heti. Sillä sipuli !

iskan uusi vaimo

Niin ja vielä lisäys että ei sitä pakettia kukaan pyydä... kyllä se tulee ihan pyytämättä halusi tai ei. Siihen sopetuu ja sen hyväksyy jos miestä tarpeeksi rakastaa.

biobiovanh.

Ensinnäkin luulen, että sinua on huijattu. Tuskin miesystäväsi olisi kertonut sinulle, jos lapsi olisi kuvan nähtyään tokaissut : "Mikä kauhee lehmä! Tuon kanssa en kyllä halua olla missään tekemisissä!"...

Periaatteessa suhtaudut minun mielestäni asiaan ihan ok ja sinun on vain päätettävä, jaksatko näytellä sitä "mukavaa isin uutta", vaikka et siitä lapsesta niin välittäisikään.

Jo kokemusta asiasta omaavalle iskän uudelle vaimolle sanoisin, että paketti on paketti, vaikka sitä kutsuisit kameliksi.

twizer

Taitaa joku tuntea olonsa uhatuksi :) voi miten pikkumaista!!

biobiovanh.

No en tunne. Ei ole mitään syytä.
Olisi vain aika erikoinen reaktio, tuo ap:n kuvaama, JOS lapsi sitten kuitenkin käyttäytyy tavatessa, kuin pikkupiru.:)

VaneB

Ensinnäkin luulen, että sinua on huijattu. Tuskin miesystäväsi olisi kertonut sinulle, jos lapsi olisi kuvan nähtyään tokaissut : "Mikä kauhee lehmä! Tuon kanssa en kyllä halua olla missään tekemisissä!"...

Itse asiassa, tiedän, että tämäkin olisi kerrottu!
Mutta kiitos kommentistasi - toki tätäkin puolta on hyvä miettiä itsekseen.

VaneB

Kiitos vastauksestasi. Siinä oli niin paljon asiaa.
Olen kanssasi aika tavalla samaa mieltä.
Tästä joka toinen viikonloppu kasvattamisesta on ollut puhetta ja miesystäväni on itsekin sanonut, että siinä ei paljon kasvateta ketään.
Hän on sanonut juuri tuota samaa, että kunhan tyttö käyttäytyy asiallisesti (ja toki itse oletan itseni tekevän samoin!) minua kohtaan.
Eli, kuten sanoit, kiittämiset sun muut opitaan siellä kotona. Olen esittänyt pyynnön miesystävälleni, että ottaa asian exänsä kanssa puheeksi, että tyttö ei osaa käyttäytyä.
Olen juuri tuotakin ehdottanut, että voisimme ensialkuun tehdä kolmisin jotain - menisin esim. käymään miesystäväni luona sellaisena viikonloppuna, kun tyttö on siellä.
Tuo oli muuten se avain asia: minun ei tarvitse rakastaa häntä.... ja siksi toisekseen, minä en ole äitipuoli vaan kokonainen naisystävä! :)

Kiitos vielä kerran!

biobiovanh.

Mikähän muuten on virallinen äitipuolen määritelmä?
Kuka sitten on äitipuoli, jos ei lapsen isän uusi vaimo (tyttöystävä ei kai kuitenkaan ole äitipuoli...)?

Miksiköhän lapsellisten miesten uudet naisystävät ja vaimotkin välttelevät usein sanaa äitipuoli? Vastuunpakoilua? Mitä?

VaneB

en tainnut sanoa, että käyttäytyi kuin pikkupiru. ja ymmärrän aikuisena ihmisenä, että lapsi käyttäytyy toisin kuin aikuinen, kyse oli nyt myös siitä, että lapsettomana en itse ole kuusalla pätkääkään näistä lapsosten kehitysvaiheista...

iskan uusi vaimo

Minä en ole puolikas ihminen vaan kokonainen. Lapsella on jo äiti ja hän ei tarvitse toista. Äidillä on oikeus säilyttää asemansa lapsen ainoana äitinä riippumatta siitä löytää lapsen isä uutta puolisoa vai ei. Lapsen isä ja äiti selviävät roolistaa eron jälkeenkin vanhempina vallan mainiosti ilman puolikkaita sidekickejä. Meillä ainakin lapsilla on vallan mainio äiti!

Lisäksi äitipuoli- nimityksestä tekee hirveän se että lähes kaikissa saduissa äitipuolet on ilkeitä.

Minusta sinun kirjoituksesti kuvastavat käsittämätöntä katkeruutta. Toivottavasti toivut ja pääset yli siitä jonain päivänä. Lukemani perusteella en löisi vetoa siitä.

twizer

Älä VaneB välitä! Tuo biobiovanh on joku katkera paska tai provo. Oli kumpaa tahansa niin siihen ei kannata kiinnittää huomiota. Tyhjät kattilat kolisee eniten!

Siiri2

Mun mielestäni etävanhemman uusi puoliso ei ole isä- tai äitipuoli. Luulisin, että isä- ja äitipuoli-nimitys on alunalkaen kotoisin tilanteesta, missä leski ottaa uuden puolison ja tästä tulee lapsen äidin tai isän "korvike". Sitähän ei varsinkaan etävanhemman puoliso ole, koska lapsella on oma vanhempi, jonka kanssa vielä asuu. Lähivanhemman puoliso on vähän lähempänä isä- tai äitipuoli sanan merkitystä, mutta ei silloinkaan välttämättä jos se etävanhempi on aktiivisesti osallistuva.

PS. itse olen mieheni lapsille heidän isänsä vaimo ja he kutsuvat minua etunimellä. Kutsun myös heidän isäänsä etunimellä, enkä puhu tyyliin "isäs sitä sun tätä...". Osa lapsista asuu meillä ja osa äidillään, mutta en tunne olevani kenenkään äitipuoli.

eikö lapsella ole arvoa

iskan uusi vaimon mielestä siis tulee yllätyksenä miehen entinen elämä ja lapset. Naisen ei pidä rakastua mieheen, jolla on menneisyyss, joka ei hänelle sovi. Juttuistanne saa käsityksen, että ongelmat tulevat aina muista kuin teistä, eli teidän käytöksessänne ei ole parantamisen varaa.

Tiedättehän myös, että miestenne lapset eivät ole teitä valinneet, joten ei heidänkään tarvitse pitää teistä, kuten te kirjoitatte, että ette pidä lapsista. Lapset voivat jäädä syrjittyyn asemaan jos heitä ei kukaan puolusta ja kyllä vanhemille lapset pitäisi olla se tärkein asia ja sitten tulee uusi puoliso, jos hän sopetuu perheen kuvioihin.

Hyvä twizer, biobiovanh. mielipiteissä ei ollu mitään katkeraa tai paska provoa, kuten kirjoitit. Hänen mielipiteissään oli näkökulmaa, jota sinulta ei löytynyt. :)

Mummelin mietteitä

Ei kai tarvitse olla psykologi mennäkseen tämän tytön paan sisään. Tajuta, että hän pelkää menettävänsä isän, jäävänsä toiseksi. Se on hänelle jo kerran jossakin muodossa tapahtunut, koska hän pelkää.

Luulen, että tytön elämä äidin kotona uuden isäpuolen ja sisarpuolen kanssa ei ole kaikilta osin lapselle turvallinen olotila, hän tuntee ainakin osittain olevansa siinä ulkopuolinen. Pikkusisar saa molempien aikuisten huomion, ehkä lellittelyäkin ja isosisko tuntee jäävänsä vähemmälle.

Uskoisin, että tästä tässä on sisimmältään kysymys. Pelko siitä, että tytär jää taas sivulliseksi, pelko tulla syrjäytetyksi taas.

Siihen ei auta mikään muu kuin luoda hänelle turvallisuus ja jatkuvuus, varmuus siitä, että on isällee edelleen tärkeä, että mitään ei oteta häneltä pois. Te molemmat voitte vaikuttaa tähän. Isä antamalla huomiota, mutta vaatimalla myös kunnollista käytöstä. Sinä antamalla heille tilaa, mutta pitämällä myös itsesi arvossa, ystävällisellä ja asiallisella käytöksellä sekä myös niillä tyttöjen jutuilla tms.

Tässä epävarmuusajassa tytär yrittää työntää sinua pois uhkaamasta, mutta ajan kanssa se rauhoittuu. Riippuu kokonaan teistä aikuisista ja taidostanne välittää asiat hänelle oikein. Sitten kun hän tuntee olonsa turvalliseksi, tarve temppuilla ja puolustaa reviiriään jää pois.

Tämä on lapselta ihan luonnollinen reaktio. Me aikuisetkin puolustaudumme uhkaa vastaan. Ei lapselta pidä odottaa suurempaa ymmärrystä kuin aikuiselta.

iskan uusi vaimo

Rakastuminen on tunne jota ei voi päättää. Valitettavasti. Mutta sikäli olen samaa mieltä (se sinullekin selviäisi jos vaivautuisit lukemaan kirjoittamani) että mikäli miehen jo olemassaolevia lapsia ei voi hyväksiä ja siten kohdella inhimillisesti niin kannattaa pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja hakea toisenlainen suhde. Minä uskon siihen että lapsi tarvitsee isäänsä paljon enemmän kuin nainen miestään. Tästä tulee varmasti riitaa mutta siis olen sitä mieltä että isän ja lapsen välinen suhde ja siten vanhemmuus on ensisijainen. Niin se pitäisi ollakin.

Olen myös kirjoittanut (edelleen jos lukisit tekstini) että totta. Lapsikaan ei ole valinnut isänsä uutta puolikasta. Eikä se valinta lapselle kuulukaan. Ja juuri samoista syistä lapsikin voi tuntea ärtymystä ja jopa inhoa sitä uutta puolikasta kohtaan. Ja todellakin (kuten myös kirjoitin) on tavallista että lapsi kokee asemansa uhatuksi. Siksi (kuten jo kirjoitinkin) olisi tärkeää että huolimatta uudesta suhteesta, isälle jää edelleen kahdenkeskeistä aikaa myös lapsen kanssa ilman tätä uutta puolikasta.

Toisesta ihmisestä pitämistä ei voi pakottaa. Kaikki eivät koskaan opi pitämään toisistaan. Minusta se on ihan ok. Jokaisella tulee olla oikeus itse valita kenestä pitää ja kenestä ei. Myös lapsilla. Se minusta tässä uusperheellisyydessä kaiken avain onkin. Ei saa vaatia rakastamista tai edes pitämistä siltä uudelta puolisolta tai siltä lapselta.

Olennaisinta on että nämä kaksi saavat rauhassa aikaa tutustua toisiinsa. Ei tarvi pitää eikä rakastaa mutta puolin ja toisin tulee käyttäytyä inhimillisesti ja asiallisesti. Eritoten aikuisen pitää pitäytyä roolissaan aikuisena ja ymmärtää että lapsella tunteiden nimeäminen ja hallinta voi olla hakusalla. Aikuiselta voi ja pitääkin vaatia enemmän itsehillintää kuin lapselta.

Uuden puolison kuvioon tuleminen edellyttää sopeutumista kaikilta. Yhdessä haetaan uusi tapa tehdä asioita. Olennaista on että ketään ei pakoteta. Joskus se välittäminen lapseen syntyykin kuitenkin oikeasti jos sille annetaan aikaa. Meillä näin kävi. Tulimme ihan hyvin toimeen mieheni lasten kanssa heti alussa. Ajan mittaan, monien vihankin tunteiden jälkeen , tunne on syventynyt voimakkaaksi pitämiseksi. Puolin ja toisin. Ajan mittaan lapsissa kun alkaa näkymään niitä oman puolisonkin piirteitä.

Mutta myönnän että en millään onnistunut ennakoimaan kaikkia niitä tunteita mitä tuohon mieheen ja lapsiin liittyen sitten syntyi. Onneksi löysin vertaistukea jossa sain näkemystä ja jakaa tunteitani. En usko että kukaan ennalta voi varautua siihen millaista uusperheily lopulta arjen kanssa on. Suuresti sen sujumiseen vaikuttaa myös lasten toisen vanhemman asenne. Meillä äidin asenne muuttui kun kerroin tälle että ole tulossa äidiksi hänen lapsilleen. En edes puolikkaaksi. Olen tulossa puolisoksi hänen entiselle miehelleen.

Kun oma lapsettomuus tuli kohdalle, iski miesten lasten olemassaolo taas kipeänä muistutuksena vasten kasvoja. Silloinkin annoin itselleni aikaa. Sisintä repi kun lapset tulivat meille. Minulle heidän olemassaolonsa oli tuolloin suolaan haavoihin. Kipeä muistutus siitä mitä minä en saa mieheni kanssa koskaan jakaa. Vetäydyin kuoreeni. Mutta niin siinä vain kävi että pienen lapsen halaukset sulattivat ja paransivat haavoja. Oikeastaan selviydyin juuri noiden lasten vuoksi omasta lapsettomuudestani niin hyvin. Nuo lapset eivät korvaa minulle omia lapsia. En edelleenkään ole heille äitihahmo. Mutta he antavat (tietämättään) minulla lahjan. He päästävät minut osalliseksi lapsen maailmaa edes hetkittäin. Se on arvokkainta mitä tiedän.

Yritän sanoa että on täysin luonnollista että lapset tai uusipuoliso tai molemmat, eivät alkuun voi sietää toisiaan. Ihmisillä, niin aikuisilla kuin lapsillakin, pitää olla oikeutus omiin tunteisiinsa. Asiallista käytöstä pitää voida vaatia molemmilta osapuolilta, jos mahdollista niin aikuiselta enemmän kuin lapselta. Tunteet ja välittäminen syntyvät ajan myötä. Jos silloinkaan. Sekin pitää sallia. Mutta jos molemmat osapuolet kohtelevat toisaan kunnioittavasti niin homma toimii.

Olisin toivonut että "eikö lapsella ole arvoa" - nimimerkki olisi lukenut jo ketjuun kirjoittamani tekstit aivoilla eikä tunteella.

iskan uusi vaimo

Mummeli puhui asiaa!

Mä suosittelen VaneB:lle asiallisen vertaistuen hakemista. Omia vaikeita tunteitakin voi ja pitää työstää. Uuteen rooliisi sopeutuminen vaatii paljon ja negatiivisetkin tunteet pitää voida käsitellä rakentavassa ympäristössä että sitten jaksaa sen lapsen kanssa itse pysyä aikuisena.

Mummelin mietteitä

Kehutaan nyt toisiamme puolin ja toisin avarasta näkemyksestä ja viisaudesta! Päätin kiittää sinua erittäin viisaasta, todellisesta ja valaisevasta kirjoituksestasi, ennenkuin ehdin tänne viimeiseen saakka.

Elämä on oppimista, kasvamista ja kehittymistä Ihmiseksi alusta loppuun.

Vane B:lle :)

Moi VaneB!
En entinyt lukea kaikkia saamiasi vastauksia läpi, mutta haluaisin kommentoida muutamaa seikkaa.

Ensin taustaa: minunkin miehelläni on 2 teini-ikäistä tytärtä ex-liitosta ja he käyvät tapaamassa isäänsä joka 2. viikonloppu, aivan kuten teillä. Minä olen eronnut ja lapseton, mieheni ja minä olemme asuneet yhdessä kauan ja siltä osin tarinani poikkeaa sinun tarinastasi. Tapasin itse mieheni tyttäret ensi kerran noin 1/2 vuoden seurustelun jälkeen.

Tosiasia on, että 4 päivää kuukaudessa on pieni aika. Se, että sinulla on edelleen oma asunto, tekee asiasta vielä simppelimmän. Joko haluat luoda suhteen tyttöön ja olet mukana tapaamisviikonloppuina tai vaihtoehtoisesti sinulla on täysi vapaus tavata omia kavereitasi tai tehdä muuta "omaa" silloin, kun tyttö on isällään. Suosittelen kuitenkin ensinmainittua.
Ajan kanssa teistä voi tulla vielä hyvät ystävät tytön kanssa. Tällähetkellä hän on vain epävarma omasta asemastaan, yritä ymmärtää se.

Älä ota mitään paineita tytön kasvatuksesta, se kuuluu vain tytön vanhemmille.
Jos olet mukana, tehkää kaikkea kivaa yhdessä, ole ystävällinen lapselle, saat kyllä vastakaikua ennemmin tai myöhemmin. Ei kukaan kehtaa käyttäytyä törkeästi kokoajan ilman mitään syytä - ja eikö tytön isäkin jo puuttuisi siihen?
Käykää kolmistaan leffoissa, tapahtumissa, laittakaa porukalla hyvää ruokaa, pelatkaa pelejä ja harrastakaa. Ota tyttö mukaan toimintaan. Sinä sen naisena voit tehdä, ja takuulla miehesi arvostaa ja lopulta tyttökin.

Asut omassa talossa ja mainitsit ettet halua tyttöä sinne. No, miksi sinun pitäisikään?
Sehän on sinun kotisi, tapaatte tytön isän luona. Silti suosittelen, ettet oikopäätä luovu omasta asunnosta. Katsot mitä tuleman pitää. Näen kuitenkin että teillä on mahdollisuuksia onnistua. Lycka till!