Cinderel

Olen siirtymässä täysin uuteena, "lapsellisten" maailmaan, ja kaikki tähän maailmaan liittyvä on minulle täysin uutta ja vaatii totuttelua. Miljoonat kysymykset ja huolet pyörii mielessä.

Olen erittäin surullisessa elämän tilanteessa siinä mielessä, että olen raskaana alkumetreillä, mutta en tiedä oliko huonoa tuuria ajoituksen suhteen, vai onko raskaus alitajuisesti laukaissut kriisin parisuhteeseemme, eikä tämän tunnelin päässä ole näkyvissä valoa.

Mieheni on todennut mm. että katuu että ei ole ollut munaa lähteä suhteestamme aikaisemmin, kun on ymmärtänyt että minä en ole hänelle se tasavertainen, älykäs, oikea kumppani jota hän elämässään etsii. Kuulemma ei näe minussa yhtäkään positiivista asiaa, eikä kuulemma arvosta minua yhtään. Kaikki johtuu siitä, että minä olen vääränlainen/ käyttäydyn väärällä tavalla. Mieheni muuttui hirviöksi heti kun kerroin olevani raskaana.

Joka tapauksessa, vaikka en asiaa ole vielä sisäistänyt, mikäli arvostan itseäni yhtään, lähden tästä suhteesta. Olen iloinen raskaudestani ja lapsestani, mutta mietityttää moni asia.

Ensimmäisenä huolenaiheenani on jaksamiseni henkisesti raskaus ja vauva-ajan yksin.
Olin ajatellut elämäni niin toisenlaiseksi. Minulla on ollut pitkiä, hyviä parisuhteita ennen tätä, mutta olen odottanut perheenperustamisen kanssa sitä todella OIKEAA, jolta tämän hetkinen kumppanini aluksi vaikutti. Tuntui jotenkin selvältä että hänen kanssaan haluan perheen. Kuvittelin että hän on viimeinen henkilö, jonka kanssa mietin raskaus ja vauva-aikaa YKSIN. Ja tässä sitä ollaan. 29- vuotiaana, katastrofaaliseeksi muuttuneen parisuhteen raunoilla suunnitelemassa elämää yh:na. Tekisi mieli vaan itkeä. Kaikki edelliset suhteeni olisivat oikeasti olleet parempia perheenperustamisen kannalta kuin tämä.

Kuulisin mieluusti kokemuksia muilta, jotka olette olleet samassa tilanteessa. Miten olette jaksaneet? Kuinka pian olette päässeet yli ajatuksesta miksi oi miksi minun elämäni meni tällä tavalla? Mikä minussa on vikana? Mitä olen tehnyt väärin?

Ja toisekseen, olen tähän asti seurustellut ainoastaan lapsettomissa parisuhteissa, ja itsekin siis tietysti ollut uusiin miehiin tutustuessani lapseton. Haluaisin kuulla tilanteita ja kokemuksia, suhtaudutaanko eri tavalla jos kerrot että sinulla on lapsi? Kokevatko jotkut esim.lapsettomat miehet sen negatiivisesti vai jopa postiviisesti? Toki vaihtelee yksilöllisesti mutta kuulisin mielelläni esimerkkejä. En kuitenkaan haluaisi olla yksin loppuelämää ja mietin minkälaiset markkinat on 3kymppiselle yksinhuoltajalle tänä päivänä...näin se elämä vaan menee eri tavalla miten itse on suunnitellut. Onneksi minulla on hyvä työpaikka, perhe, paljon ystäviä ja olen pitänyt itsestäni hyvää huolta, joten en ainakaan ulkoisesti karkoita miehiä. Tuskin sisäisestikään. Yritän säilyttää elämän ilon ja pitää itsesääliajatukset poissa, vaikka väkisin yrittävät tulla mieleeni. Itkettää vaan että omani, lapseni isä ei näe minussa mitään hyvää ja että meidän elämä oli vaan yksi surullinen tarina muiden joukossa.

Huoh

Ehkä kuitenkin

oli onni, että tässä vaiheessa eroatte, sillä tässä vaiheessa vielä olette vain te kaksi aikuista. Kuvauksesi perusteella ei todellakaan miehessä ole ainesta sen enempää hyväksu kumppaniksi kuin isäksikään. Jos on totta, mitä hän sinusta sanoi, on hän oikeastaan aika halpamainen ihminen, jota ei voi mitenkään kunnioittaa.

Säästyt vielä suuremmalta surulta, kun voit valmistella odotusaikana asiat kohdilleen. Vaikeampaa se olisi pienen lapsen, ehkä vauvan kanssa, kuin nyt.

Ihminen on sopeutuvainen. Nyt sinä olet pettynyt ja surullinen, kohta kiitollinen siitä, että tämä mies ei kuulu elämääsi. Hän tuskin tulee olemaan kiinnostunut elämästänne jatkossa, joten hoida elatustukiasiat kuntoon ja muusta viis.

Kyllä vain lapsen kanssa voi löytää kivan elämänkumppanin ja kaverin. Katselet uusin silmin ihmisiä, sillä sinulla on aarre, jota suojelet. Tarkastelet miehiä paljon realistisemmin, kiinnität huomiota oikeisiin seikkoihin.

Elämässä voi käydä niinkin, kuin yhdelle sukulaiselleni: Hän tutustui neljännlellä kuulla raskaana ollessaan ikäiseensä kaveriin, joka tuli sitten mukaan synnytykseenkin. Tepastelivat käsi kädessä, kun masu oli jättiläinen. Käsi kädessä kulkevat vieläkin, 15 vuotta tämän jälkeen perheenä, johon on tullut sisaruksiakin. Koko perhe samalla nimellä, isin nimellä.

lohdullista

Tavattoman kaunis tarina! Jopa minä liikutuin, vaikkei elämäntilanteeni ole likimainkaan ap:n kaltainen. Jos olisin ap, uskoni tulevaan lisääntyisi roimasti edellisen luettuani.

Ehkä kuitenkin

Ja se on tosi. Ei siitä tarvitse liikuttua, mutta onnellisia olemme tämän perheen ulospäinkin heijastuvasta tasapainosta koko suku. Tuo pari oli toisensa löytäessään vasta parikymppisiä, mutta ei sisäinen kauneus ole iästä kiinni.

Äpärän äiti

"Ehkä kuitenkin" kertoma tarina voisi olla omani.

Alkuraskaudesta kävin vielä yöelämässä kavereiden kanssa (tietty mehulinjalla!) ja täytyy sanoa, että sitoutumistahtoisia ehdokkaita oli yllättävän paljon! Tai sitten ne ajattelivat hyötyvänsä tilanteesta jotenkin, kun oli jo pulla uunissa...

Tai ehkä se eräskin olisi ollut ihan aito ritari... No.

Ihan puskasta mieheni ei tullut, olimme tunteneet harrastuksen kautta. Raskauteni oikeastaan vaan vähän nopeutti asioita... Meistä tuli sittemmin perhe. Esikoiseni on ollut ns. parasta mitä minulle on tapahtunut!

Ymmärrän, että kaipaat vakuuttelua siitä että olet vielä kelpoinen parisuhdemarkkinoilla. Sinä olet! Ihan varmasti tulet löytämään kumppanin rinnallesi, jos et nyt raskausaikana niin jos etsit, löydät. Mutta keskity nyt tärkeinpään, itseesi ja kasvavaan vatsaasi.

Sinä et hävinnyt tässä kaupassa. Vaikket saanut sitä haluamaasi miestä ja parisuhdetta, saat kuitenkin jotain mistä et vielä tiedä mitään... (no, tiedät sitten kun pienokainen on sylissäsi). On tiukkaa, jos vierellä ei ole toista jonka kanssa jakaa sen ylivuotavaisen tunteen. Toivon sinulle odottajaystävää, jotakuta jonka kanssa jakaa tämä ihmeellinen aika.

mimmi

olipa surkee aamu äiti on mieli puoli ja iskä myös mua ärsytää ku ne on mun kimpussa kun mitkin 2-3vuotiaat itepähän aloittivat tarvitsen nopeesti apua

Max ja murs

Miten parisuhteessa voi tulla raskaaksi niin, ettei toinen tiedä? Oletko tehnyt lapsen miehesi tietämättä? Jos näin, on petos aika suuri ja se kostautuu yleensä.

Miksi ei ilman miestä pärjäisi? Toki nainen pärjää, mutta lapsella on asiat huonommin. Olen liitossa isättömän miehen kanssa joten vähän tiedän siitä kun isä ei halunnut lasta silloin eikä koskaan.
No eipä sinulla nyt vaihtoehtoja ole, sen kus teet lapsen ja yrität olla sille vanhempi, isä ja äiti. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista.