syys ap

Olisin kysynyt neuvoja ja mielipiteitä, miten menetellä kun meillä on nyt uusperheessä tilanne muuttunut. Miehelläni on kaksi teini-ikäistä lasta ex-vaimonsa kanssa.
Minä olen eronnut ja lapseton ja miehelläni ja minulla ei ole yhteisiä lapsia.
Olemme olleet naimisissa 12 vuotta.
Kaikki on mennyt vuosia hyvin, mutta nyt, kun nuoret ovat aikuistuneet, heidän käytöksensä on muuttunut. Ymmärrän tietenkin murrosiän, olenhan itsekin sen kokenut, mutta en tällaista.
Isälle ei soiteta ikinä, siis ei ikinä, ei syntymäpäivänä, isänpäivänä eikä muulloinkaan.
Kun he tulevat, he menevät heti tietokoneelle (meillä on niitä kaksi, eli molemmille löytyy omat). He eivät keskustele, tuskin vastaavat kysymyksiin. Ihanat ateriat hotkaistaan sanaakaan sanomatta, keskusteluyritykset tyrehtyvät meidän vanhempien kaksinpuheluihin.
Yhtään mitään jälkiä ei korjata, puhumattakaan kotitöihin osallistumisesta. En edes ajattele, että he tulisivat meille siivoamaan, mutta alkeellista siisteyttä odottaisin jo kahdelta melkein aikuiselta nuorelta.
Jos joka käynnillä isä ei anna vähintään 20 e/nuppi, on naama sen mukainen.
Mieheni ja minä olemme niin ymmällämme.
Mieheni mielestä tilanne kuitenkin tulee rauhoittumaan itsestään, ajan kanssa. Minä taas kammoan kahta muumiota, jotka valtaavat kotini viikonloppuisin ja haluaisin selvyyttä tilanteeseen. Olen hyvin hermostunut sekä pari päivää ennen että päivän pari jälkeen näiden tapaamisten. Itsekään en haluaisi riitaa, suoraa konfliktia, mutta tilanne on kestämätön.
Mitä neuvoisitte?

pallontallaaja

Lapset ovat siis opettu korjaamaan jälkeensä mutta ovat nyt lopettaneet sen?

Kuuluiko perheen tapoihin ennen soitella kuulumiset, muistaa synttärit yms.?

Suoraan sanoen kuulostavat kyllä ihan tavallisilta teineiltä ja nuo samat ongelmat ovat monessa perheessä jossa on teinejä.

Mitä tulee tuohon tietokoneeseen niin sehän on nykylasten juttu mutta teidän vanhempina , isän etunenässä kuuluu laittaa siihen rajat jos liikakäyttö häiritsee.

Samoin tuohon , että jokainen korjaa jälkensä, eivät teinit varmasti tee sitä jos sitä ei tarvitse tehdä, aikuisten on siin sovittava keskenään toimintamallit ja sitten valvoa niitä.


Mutta sitten mitä tulee tuohon puhumattomuuteen, aivan tyypillistä teinien käytöstä ja se tulee paranemaan kun lapset aikuistuvat.

Suosittelen sinulle luettavaksi kirjallisuutta: esim. Siimes , Aalberg, Lapsesta aikuiseksi.
Se on tietokirja jossa kerrotaan mitä fyysisiä ja ennenkaikkea psyykkisiä muutoksia lapsessa tapahtuu kun murrosikä alkaa.
Kaikki lapset taantuvat, pojat enemmän kuin tytöt ja mitä tulee tuohon puhumattomuuteen, heillä ei yksinkertaisesti ole sanoja, toki puhumattomuus voi johtua siitä,että he eivät koe teillä olevan mitään puhuttavaa ja pinnallinen small talk ei välttämättä nappaa.
Toisaalta murrosikäiset haluavat irrottautua vanhemmistaan ja kääntyvät kavereiden suuntaan ja näin heidän kuuluukin tehdä.

Mitä jos yrittäisit nähdä näitten nuorten käyttäytymisen taakse, puhuttelisit heitä ystävällisesti ihan riippumatta siitä tuleeko vastausta vai ei. Olisit heille aikuinen, asioita voi sanoa mutta ei tarvitse saarnata, kannattaa muuttaa omaa suhtautumistaan niin se muuttaa vastapuolenkin suhtautumista.
Nuoren pitää tuntea itsensä hyväksytyksi, jos he tuntevat olevansa riesa ja aina tiellä ja eivät osaa tehdä mitään mieliksi niin miksi he käyttäytyisivät hyvin. Siis käytös voi olla huonoa mutta ei koko ihminen silti ole huono.

Minä olen omien lasteni kanssa ottanut sellaisen asenteen, että keskityn siihen enemmän mikä heissä on hyvää ja kummasti se hyvä alkaa lisääntyä, jos näet vain huonot asiat niin silloin asiat ovat aina huonosti.

Kokeile kehumista, tee se aina kun siihen on aihetta ja muutenkin .

myrkkysumakki

I han normaalia murkkuilua kaikki tuo. Koeta kestää, et muutakaan voi.

Pointzi

Kokeekohan nämä teinit että olette jo liian kaukana heidän maailmastaan ?
Ette tajua heidän asioistaan mitään ?
Olette museokamaa ?
Jos ette aiemminkaan ole olleet enemmän "kaveripohjalla" teinien kanssa,
niin ajaudutte vain kauemmas toisistanne teini-iän pahetessa.
Jos ette ole aiemminkaan soitelleet merkkipäivinä,
on sitä turha nytkään odottaa.
Jos teinit ei kunnioita pätkääkään teitä aikuisina,
ei sitä kunnioitusta valittamallakana aikaan saa.

Syys ap

Ap tässä, kiitos vaan vastauksista.
Minäkin olen ajatellut, että ihan normaalia murkkuilua, ja todellakin yritän kestää....!
Homma on kuitenkin se, että ollaan aina oltu hyvissä väleissä lasten kanssa ja nyt se on kummasti muuttunut. Se surettaa meitä molempia kovasti.
Lasten -tai oikeammin nuorten- kanssa jutellaan, yritetään keskustella heitä kiinnostavista aiheista, musiiikista, kavereista jne. Ei me nyt niin vanhoja kalkkiksia olla kuitenkaan.
Ja kyllähän välillä jotain keskustelua saammekin aikaiseksi.
Aiemmin aina olemme soittaneet puolin ja toisin merkkipäivinä, nyt vaan se on jäänyt heidän puoleltaan. Mutta me aiomme jatkaa samalla linjalla, kai murkkuikä päättyykin joskus? Hope so!

Päättyy se

Kestää noin pari vuotta ja sen jälkeen palaavat taas ihan omiksi normaaleiksi järkeään käytäviksi ihmisiksi.

Hermoja tuo aika koettelee jokaisessa perheessä. Toisten kohdalla enemmän ja toisten kanssa vähemmän. Saman perheen lapsetkin ovat erilaisia. Meillä toinen oli kuin tuuliviiri ja toinen sulkeutui neljän seinän sisään. Mutta aikansa sitä vain kesti.

Kuten edellä jo sanoivat, tutustukaa kirjallisuuteen, se valaisee ja auttaa teitä hyvin paljon. Ja niitä outoja muumioita saa puhutella ihan ihmisiksi, kiittää ja kehuakin sekä koskettaa. Ei se hukkaan mene, vaikka vastakaikua ei nyt tulisikaan.

Murkkuikä on juuri sitä vanhemmista irtautumista itsenäistä elämää kohti. Oman itsensä kummastelua, outoja ja uusia tunteita/tuntemuksia, kun hormonit alkavat vaikuttaa ja totuttelua muuttuvaan olemukseen. Minusta se oli kenkkua aikaa, en yhtään viihtynyt itsessäni silloin!

murkun äiti

Entäpä jos rahan antamiseen liittyy ehtoja? Meillä lasten pitää siivota oma huoneensa ja osallistua kotitöihin (esim. tehdään yhdessä ruokaa, jolloin esim. toinen tekee salaatin ja toinen kattaa pöydän), joten kun on tehnyt hommat, niin saa sen viikkorahan.

Kannattaa kysellä sitkeästi lasten kuulumisia. Haistattelua tms. käytöstä ei tarvitse sietää, vaan vanhemman tehtävänä on juuri asettaa käytökselle rajat. Nuori hakee rajojaan ihan kuin uhmaikäinen pikkulapsi. Kun rajat ovat selkeät, nuori kokee olevansa turvassa ja rakastettu.

Kannattaa juhlia miehen synttäreitä. Jos lapset eivät juuri silloin ole teillä, niin juhlikaa niitä etu- tai jälkikäteen. Voit vaikka patistaa lapsia sanomaan onneksi olkoon, jos eivät tajua sitä muuten tehdä. Se kuuluu kohteliaisuuteen. Omasta mielestäni elämä on pelkkää arkea lähes koko vuoden, joten iloitsen mielelläni pieniäkin juhlia (jopa toisen ja kolmannen nimen nimipäiviä...).