Tasapainoinen aikuinen

Mitä pyörii isän päässä joka matkustelee koko ajan, joko yksin tai "uusien" lastensa kanssa mutta ei koskaan ota mukaan lapsiaan edellisestä avioliitostaan? Isä myös kertoo matkoistaan lapsilleni, "isä menee nyt Nykkiin Iidan ja Kertun kanssa" etukäteen. Lapseni ovat ihmetelleet sitä minulle ja olenkin kehottanut heitä kertomaan tuntemuksistaan isälleen; isä on vaan hymähtänyt. Isä tapailee siis lapsia myös milloin huvittaa, eli silloin kuin hänelle sopii. Näin on menetellyt useamman vuoden. Ei ole kiva katsoa vierestä kuin lapset ovat surullisia, tuntevat olevansa huonompia kuin puolisisarukset. Mutta minkäs teet? Isän kanssa ei voi keskustella.

Lapset ovat onnekseni päässet matkustelemaan kanssani aina silloin tällöin mutta tilanne on mielestäni absurdi. Onko muita näin itsekkäitä isiä? Mitä teidän mielessä oikein pyörii vai pyöriikö mitään?

ritut

Meillä on vähän vastaava tilanne. Matkoja on tosin aika harvoin mutta lapset täysin eriarviosessa asemassa. Esim. uuden liiton lapset saavat huomattavasti kallimmat syntymäpäivä- ja joululahjat. Eikä siinä mitään kun pitäisivät edes suunsa kiinni jotta eivät edellisen liiton lapset pahoittaisi mieltään. Kaiken huippu oli kun exäni osti polkupyörän nykyisen vaimonsa lapselle mutta ei omalleen vaikka tämä sitä vuoden päivät pyysi! Nykyinen vaimonsa ei ole varakas eikä hänellä olisi siihen ollut varaa.. Onneksi minä voin sentään ostaa luottokortilla joten sai lapsi pyörän.

tiitu71

Meillä näin: Yhteinen lapsi ei paina vaakakupissa mitään (1.6v), minun kaksi edellistä ei ole mitään. Mutta omat kaksi murkkua saavat kaiken läpi, jos ei muuten, niin mies sanooo "erotaan sitten". Onko tämäkään oikein? Mutta puhukaa miehelle! Olette lastenne äänitorvi!!!!

n48

Minusta lasten ei kuulu hoitaa asiaa isän kanssa "olenkin kehottanut heitä kertomaan tuntemuksistaan isälleen". Sinun pitää vanhempana hoitaa asia isän kanssa. Et toki voi kieltää isää matkustamasta mutta kiellä häntä kertomasta matkoistaan lapsille, koska se aiheuttaa vain pahaa mieltä. Tuskin se hänen tarkoituksensa on?

Älä itse lyö vettä myllyyn ja säälittele lapsia ko asiasta ainakaan heidän kuultensa, äläkä ehdottomasti arvostele isää noista asioista lasten kuullen. Sillä aiheutat itse pahaa mieltä lapsille.

Kerrot isälle tiukasti, että ellei hän ota kerran lapsia matkalle mukaan, on niistä ihan turha lapsille edes kertoa. Ja itse koitat olla positiivisella mielellä ja pahoittamatta lisää lasten mieltä. Keksit jotain muuta mukavaa. Matkat nykkiin eivät ole ehkä parasta yhdessäoloa lasten kanssa, se voi olla ihan jotain muuta, joka ei edes maksa mitään. Mukava fillariretki eväiden kanssa tai lautapeli-ilta tms.

KN

Olen itse jo aikuinen nainen ja yhden lapsen äiti. Itse olen avioerolapsena joutunut kokemaan tuon eriarvoisuuden. Isäni meni uudestaan naimisiin ja sai uudesta avioliitostaan kaksoset. Näiden lasten ja uuden äidin kanssa kyllä matkusteltiin ahkerasti sekä Nykiin, että aurinkolomille ja minua ei koskaan kutsuttu mukaan. Aina kyllä ahkerasti kerrottiin minne taas mennään ja minulle tuotiin joku vaivainen pussukka tuliaisiksi ja sen jälkeen näyteltiin valokuvia, ja kerrottiin mitä tytöt tekivät siellä. Eí sitä pahaa mieltä poista se kertomattomuus, se on se teko, se eriarvoisuuden tunne ja eiká sitä poista edes se äiti ei puhu asiasta ja yrittää sitä pehmentää. Tosi asiat ovat tosi asioita, eikä ne muutu muuksi vaikka kuinka niitä yritettäisiin kaunistella.

Itse olin normaalisti joka toinen viikonloppu isäni ja hänen uuden perheensä luona. No, tulen joka tapauksessa isäni kanssa hyvin toimeen, on hän rahaa antanut minulle kun tarvetta on ollut, varmaan yrittänyt náin paikata sitä omaa omaatuntoaan. Hänen vaimonsa on mielestäni paha, julma, ilkeä ihminen niin ulkoisesti ja sisäisesti. Mutta eiköhän paha palkkansa joskus saa. Uskon ja luotan siihen. Sisarpuoleni ovat olemassa, mutta läheisiä emme missään nimessä ole, emmekä tule olemaan, vaikka eihän tämá heidän syynsä ole. Ehkä jonain päivänä kerron heille totuuden heidán äidistään.

***^^^^^^

Minä uskon myös. Tuli mieleen entinen pomoni, ilkein ihminen mitä koskaan olen tavannut. 20 vuotta kärsin siitä pompotuksesta ja ilkeilystä kun yksinhuoltajana en varmaa työpaikkaa uskaltanut enkä voinut jättää. Monet monituiset kerrat loukkaannuin, itkut tuhersin ja taas purin takahammasta. Aina hän kutsui huoneeseensa ja sitten kahden kesken kävi kimppuun; haukkui, moitti, vähätteli, väitti valehtelijaksi ym. ym.

Ykskaks hän joutui sairaseläkkeelle, kärsii nykyään kovista kivuista, syö särkylääkkeitä, on käynyt kivuliaita leikkauksia läpi ja on turvonnut ainakin 30 kiloa kun olen nähnyt. Ei todellakaan yhtään käy sääliksi. keskustella en hänen kanssaan halua, jos tulee kadulla vastaan, vaihdan toiselle puolelle tai kuljen vaan ohi kuin en näkisikään. En kertakaikkiaan voi tuntea yhtään empatiaa. Olen ristinyt käteni ja kiittänyt, että maailmassa on sentään oikeutta ja paha saa ainakin joskus palkkansa.

paha uusi vaimo

Meillä mies on sotkenut rahatilanteensa ex:nsä kanssa ollessaan, erossa ottanut yhteiset velat kantaakseen yksin, maksanut reippaita, "vaadittua" runsaampia elatusmaksuja ex:lle jne., minkä johdosta mies elää täysin kädestä suuhun, tilillä ei koskaan ole yhtään rahaa vaikkei mihinkään tuhlaakaan ja tienaa ihan hyvin. Minä taas olen hoitanut raha-asiani aina hyvin ja jotain on kertynyt sukanvarteenkin. Elämääni on aina kuulunut matkustelu enkä ole reissaamista lopettanut, vaikka eronneen 2 teinin isän pokasinkin. Yhteiset matkamme olen minä pitkälti maksanut tai vähintäänkin mahdollistanut huolehtimalla muista, pakollisista menoista. Miehen ex reissailee lasten kanssa silloin tällöin, eli raha ei tunnu olevan ongelma (tienaa hyvin + tuet isältä + ei huolta yhteisistä veloista, jotka mieheni hoitaa...)( ex reissaili myös silloin kun me olimme täysin nesteessä hänen/heidän aiheuttamiensa rahasotkujen kanssa...). Nyt kun meilläkin on mieheni kanssa yhteinen lapsi, niin en todellakaan koe huonoa omaatuntoa siitä, että käymme hänen kanssaan silloin tällöin matkoilla emmekä ota miehen teinejä mukaan. Ei yksinkertaisesti ole varaa, kiitos mm. ex:n huomattavan subventoinnin. Tietenkin ikävää, jos teinit kokevat tulevansa syrjityiksi, mutta näin tämä nyt vaan on. Ei tässä voida olla kuin yhtä suurta perhettä. Näkemykset talous- ym. asioista on ex:n kanssa niin kovin erilaiset. Jonkinlaisia oikeuksia koen myös itselläni olevan, vaikka uusi vaimo olenkin - mutta tästä katkerat ex:t saattavat tietenkin olla eri mieltä. Mieheni toki tuntee varmasti joskus reissuja suunnitellessamme piston sydämessään, mutta kyllä hänkin ymmärtää että realiteetit ovat nämä ja että hän ei voi vaatia minua muuttamaan kaikkea elämässäni, luopumaan minulle tärkeästä elämänsisällöstä tai ottamaan rahallisen vastuun teinien matkustelusta kannettavakseni.

Ja nyt sitten ne moraalisaarnat, please: "kyllä silloin jos eronneen isän kanssa menee yhteen, pitää olla valmis tasavertaisesti kantamaan vastuu miehen lapsista..." Entäs ex:stä, kuuluuko sekin pakettiin? ;D

aloittaja

Minusta lasten ei kuulu hoitaa asiaa isän kanssa "olenkin kehottanut heitä kertomaan tuntemuksistaan isälleen". Sinun pitää vanhempana hoitaa asia isän kanssa. Et toki voi kieltää isää matkustamasta mutta kiellä häntä kertomasta matkoistaan lapsille, koska se aiheuttaa vain pahaa mieltä. Tuskin se hänen tarkoituksensa on?

"Älä itse lyö vettä myllyyn ja säälittele lapsia ko asiasta ainakaan heidän kuultensa, äläkä ehdottomasti arvostele isää noista asioista lasten kuullen. Sillä aiheutat itse pahaa mieltä lapsille.

Kerrot isälle tiukasti, että ellei hän ota kerran lapsia matkalle mukaan, on niistä ihan turha lapsille edes kertoa. Ja itse koitat olla positiivisella mielellä ja pahoittamatta lisää lasten mieltä. Keksit jotain muuta mukavaa. Matkat nykkiin eivät ole ehkä parasta yhdessäoloa lasten kanssa, se voi olla ihan jotain muuta, joka ei edes maksa mitään. Mukava fillariretki eväiden kanssa tai lautapeli-ilta tms."

Emme ole isän kanssa puhevälissä, hänen pyynnöstä, muutaman kerran olen rakentavasti yrittänyt olla häneen yhteydessä, mutta hän ei ole siihen valmis. (erosta kohta 10 vuotta ja minä eron aloitteenpanija siksi kait lapseni joutuvat kärsimään..) joten en ikävä kyllä voi keskustella hänen kanssaan. Ja mielestäni lapsi voi kertoa isälleen tuntemuksistaan ja mielipahastaan, kertoohan hän minullekin ja en ole mielipahan aiheuttaja. Ja en ala isää kehumaan että "kiva kun isä vie muut lapset matkoille mutta ei ota koskaan teitä mukaan, on niin hyvä isä, ei, en moiti mutten ala kehumaankaan koska se ei ole totta. Mutta isä taitaa olla lapsellekin kuitenkin sen verran vieras ettei uskalla tuoda pahaa oloaan isälleen julki, ja minä äitinä tottakai jaan lapsen tuskan.

Kyllä nuo matkat isän kanssa vaikkapa joskus kahdestaan vaikkapa telttailemaan tai jalkapallomatsiin tai vastaavaan (isän luokse kun mennään, ollaan aina kotona, kun isä "ei halua käydä uimahallissa, ei tykkää jäähalleista, ei lenkkipoluista" jne.) olisi todella tärkeitä lapselle. Tasapainoinen aikuinen ajattelee lapsen parasta, ei aina vain itseään tai sitä kuinka paljon voi lapsen kautta loukata exvaimoa. Ehkä kyse on hänen katkeruudesta joka ilmenee tällä tavalla. Ja tiedoksi, en nettoa suuria elatusmaksuja, isällä ei ole likviditeetti vaikeuksia ja jos olisi niin ei ainakaan minun tai lasteni takia.
Ja uusperheen äidille sanoisin että pieni on sen äidin sydän joka kykenee välittämän vain omista lapsistaan.

*siri*

Jospa lasten isä ajattelee, että sinä hoidat nämä matkustukset teidän lastenne kanssa? Typeräähän se on jättää aina vanhemmat lapset pois, mutta hän voi kuvitella teidän elävän raflaavaa ja täyttä elämää ilman häntäkin.

Lapsesihan saattavat kertoilla siellä vaikka mitä teidän elämästänne. Ne jutut saattavat kuulostaa hänen uusien lapsiensa korvissa yhtä ihanteellisilta ja kadehdittavila kuin sinun lapsistasi ne matkat, jos siellä talossa on tapana vain lojua kotona mitään tekemättä. Tuskin se isä viitsii niiden uusienkaan kanssa mitään harrastaa.

Pelkkä matkustaminen ei tee ketään onnelliseksi tai perhe-elämää harmoniseksi. Maailmalla näkee väkisin mukana laahustavia, tympääntyneitä, mutta hyvävaraisia lapsia vanhempineen hankkimassa muka-niin-ihania kokemuksia. Ikävä ilmapiiri ja kireä tunnelma ei katoa mihinkään paikan vaihdoksen myötä. Kehuskella matkoilla voi jälkikäteen, mutta sekö on niiden tarkoitus?

Lopeta sinäkin väheksymästä sitä elämää, mitä tarjoat lapsillesi. Se on varmasti ihan riittävän hyvää. Jos lapset eivät sovi miehen matkoille mukaan, mitä siitä? Olisiko heillä siinä porukassa edes kivaa?